Minulla on se tiskikonerutiini, jossa illalla täytetään tiskikone, käynnistetään, ja aamulla ensimmäiseksi tyhjennetään. Sitten tyhjään koneeseen ladotaan likaisia astioita pitkin päivää, kunnes illalla taas käynnistetään. Teen tämän joka aamu, ja olen tehnyt jo monen vuoden ajan. Joskus aamuisin mietin, että miksi olen taas tyhjentämässä tätä tiskikonetta.

Siihen kiteytyy kotitöiden ja etenkin siistin kodin salaisuus sekä ongelma. Siisteys pysyy vain jatkuvalla työllä, päivästä toiseen toistuvilla rutiineilla ja ylipäätään sillä, että tekee samaa asiaa aina vain uudestaan ja uudestaan. Se tuntuu välillä puuduttavalta, tylsältä ja ankealta. Tekee mieli kapinoida, jättää tiskit tyhjentämättä, mennä vain sohvalle lukemaan ja antaa olla. Joskus luen kysymyksiä esimerkiksi nettipalstoilta, miten saisi järjestyksen pysymään, tai miksi toisten kodit näyttävät aina siisteiltä. Silloin mietin hiljaa mielessäni, että toistamalla näitä puuduttavia rutiineja päivästä toiseen.

Tätä systeemiä aluksi ihmettelin uudessa tiskikoneessa. Osoittautui erittäin toimivaksi.

Mietin tänään, että valtaosa arjen hyvistä asioista tulee tavallaan tylsyyden kautta. Kuten eräs kaverini asian ilmaisi, terveellisyyden kannalta on aivan sama, mitä syö joulun ja uuden vuoden välissä. Sen sijaa se, mitä syö uuden vuoden ja joulun välissä ratkaisee pelin. Sama koskee kotia. Se, mitä toistaa päivästä toiseen valtaosan ajasta, ratkaisee sen, miten sujuvasti arki rullaa ja miltä koti näyttää. Se, mikä tässä minua välillä turhauttaa, on tämän työn loputtomuus. Jos haluan siistin kodin, tätä työtä on pakko tehdä jatkuvasti, ikinä ei tule valmista. Tai oikeastaan, joka päivä tulee valmista. Mutta valmis kestää vain yhden päivän.

Omalta osaltani olen hyväksynyt tämän asian. Tyhjennän sitä konetta päivästä toiseen, välillä asiaa sen kummemmin ajattelematta, välillä jopa työstä, tai pikemminkin lopputuloksesta nauttien. Pidän siitä, kun aamulla tiskipöytä on tyhjä ja avara. Siitä tulee sellainen tunne, että voin rauhassa ruveta tekemään töitä, sillä keittiössä ei ole mikään kesken. Varmaan samasta syystä petaan, tyhjennän ruokapöydän ja kerään tavarat paikoilleen heti aamusta, jotta saisin päivällä olla rauhassa näiltä asioilta. Mutta välillä tulee suorastaan lapsellinen kiukku siitä, että miksei tämä pysyisi itsestään kunnossa. Miksi tämä kaikki pitää tehdä joka päivä…! 

Tietysti kyse on myös siitä, millaisessa ympäristössä viihtyy. Tiedän ihmisiä, joita likaiset astiat eivät liiemmin häiritse, petaamattomasta sängystä puhumattakaan. He eivät yksinkertaisesti huomaa tavarakasoja pöydillä, joten kasat eivät mitenkään häiritse heidän mielenrauhaansa. Minun ongelmani lienee siinä, että tulkitsen epäjärjestyksen keskeneräisyydeksi, ja olen vähän huono sietämään sellaista. Tykkään asioista, jotka ovat valmiita ja täydellisiä. En pysty muuttumaan boheemimmaksi, vaikka välillä haluaisin.

Mutta koska tiedän, että nautinto siististä kodista on suurempi, kuin ajoittainen harmitus siitä, että taas pitää tyhjentää tiskikone, tyhjennän sen kuitenkin melkein joka aamu. Niinä aamuina, kun huomaan että olen illalla unohtanut käynnistää koneen, minua harmittaa myös. Systeemi menee nimittäin sekaisin, mistä seuraa kaikenlaista epäjärjestystä kerrannaisvaikutuksena, enkä pidä siitäkään. Olen ratkaissut ongelman niin, että silloin kun oikein työlästyttää, keskityn päämäärään. Yritän ajatella niin, että tämä työ on valmis, sitten kun se on valmis, enkä ajattele sitä että teen sen huomenna uudestaan. Keskityn vain käsillä olevaan hetkeen ja siitä seuraavaan palkintoon, ja sillä lailla työ ei tunnu niin työläältä. Jos erehdyn miettimään, kuinka monta tuhatta kertaa elämässäni teen saman asian uudestaan, turhautuminen vain pahenee. Kotityöt ovat niitä harvoja asioita, joissa ei oikeastaan kannata ajatella suuria kokonaisuuksia, vaan nimenomaan pieniä. Järjestys syntyy tavara kerrallaan.