Kommenteissa kysyttiin raivaustekniikoista joita käytän. Tärkeimmän niistä voi kertoa yhdellä sanalla: järjestelmällisyys. Kokemukseni mukaan tehottominta raivaamista tai siivoamista on poukkoilu.
Minulla ei taatusti ole minkäänlaista keskittymishäiriötä. En ole virikkeille yliherkkä, en myöskään kiinnostavaan asiaan ylikeskittyvä, enkä oikeastaan yhtään hajamielinenkään. Siitä huolimatta raivaamisesta tai siivouksesta tulee herkästi poukkoilevaa, jollen vähän keskity asiaan. Siis toisin sanoen jollen harjoita tässäkin asiassa tietoista läsnäoloa. Poukkoilu tarkoittaa sitä, että on esimerkiksi siivoamassa olohuonetta, mutta kesken kaiken tuleekin mieleen käydä täyttämässä tiskikone. Sitten palaa takaisin olohuoneeseen, kunnes silmiin sattuu eteisen epäjärjestyksessä olevat kengät, jolloin selkä kääntyy työn alla olevalle olohuoneelle ja huomio keskittyy eteisen järjestämiseen. Toisin sanoen tehdään vähän yhtä ja toista, kaikenlaista järkevää ja tarpeellista, mutta kaikkea sekaisin.
Kokemukseni mukaan poukkoilu huonontaa työn laatua ja hidastaa etenemistä. Aina kun huomio kääntyy muualle pääasiasta, varsinainen työ keskeytyy. Sitten kun palaa sen ääreen takaisin, ei enää muista täsmälleen missä kohdassa oli menossa, ja jotain jää helposti hoitamatta. Kun poukkoilee liikaa ympäriinsä, tulee sellainen olo että on tuntitolkulla tehnyt vaikka mitä muttei ole saanut mitään aikaiseksi. Itse asiassa tämä tarkoittaa, että monia paikkoja on kohennettu vähäsen, mutta mitään juttua ei ole viety loppuun saakka. Siksi näyttää ja tuntuu siltä ettei mitään ole tapahtunut.
Kun keskityn järjestelmällisyyteen, saan nopeammin ja enemmän aikaiseksi. Käytännössä tekniikka tarkoittaa, että joudun vastustamaan monia impulsseja, joita kesken raivaus- tai siivousurakan pulpahtelee mieleen. Valitsen koko ajan aktiivisesti myös sitä, mitä EN rupea sillä hetkellä tekemään. Järjestelmällisyydessä auttaa myös systemaattinen eteneminen laidasta toiseen, niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Kun siivoan olohuonetta, en puutu keittiön sotkuihin ennen kuin olen edennyt takaseinältä lähtien keittiön ovelle asti. Raivaamisessa järjestelmällisyys tarkoittaa, että otetaan käsittelyyn rajattu alue, kuten hylly tai laatikko, ja sitten käydään se läpi systemaattisesti niin, että jokainen tavara tulee käsitellyksi. Tavaroita karsiessa se tarkoittaa myös sitä, että pakotan itseni tekemään päätöksen joka ikisen tavaran kohdalla: pidänkö sen vai en, ja missä on tavaran oikea paikka. Eli en siis hypi vaikeiden tavaroiden yli.
Tämä on tekniikka, joka toimii parhaiten tietyissä tilanteissa. Siivouksessa järjestelmällisyys on parhaimmillaan silloin, kun kyseessä on perustellisempi siivous. Esimerkiksi jos olen järjestämässä juhlia, tämä on se systeemi jolla siivoan. Teen yhden huoneen kokonaan valmiiksi, ja siirryn vasta sitten eteenpäin. Näin varmistan sen, että yksityiskohtiin tulee kiinnitettyä huomiota, enkä jätä vahingossa jotain huomiotta.
Kun taas on kyse tavaroiden raivaamisesta, tämä toimii silloin, kun kyseessä on tila joka on jotenkin tuttu, eikä aivan karmeassa kunnossa. En lähtisi tällä menetelmällä tyhjentämään varastoa, joka on ollut koskematta vuosikausia. Riskinä nimittäin on, että silloin juuttuu paikoilleen heti ensimmäisen hyllyn kohdalla, eikä työ etene lainkaan. Mutta kun on kyseessä eteisen sälälaatikko jonka haluaa vihdoin saada kuntoon, tämä on erittäin hyvä menetelmä.
Järjestelmällisyys on asia, jonka periaatteessa olen tiennyt aina, mutta vasta ihan viime aikoina olen todella tiedostanut mitä se tarkoittaa. Tekniikan soveltaminen vaatii ainakin minulta hieman itsekuria, sillä jos en keskity, alan helposti kuitenkin vähän poukkoilla. En paljon (koska muistan aina palata siihen mitä olin tekemässä) mutta sen verran että työ ei ole tehokkainta mahdollista. Ei sen aina tietysti tarvitse ollakaan, mutta silloin kun jotain pitää oikein saada aikaiseksi, tämä on mun systeemi.
Mulla on sellanen onnellinen tilanne tällä hetkellä, että talo on käytännössä kokonaan raivattu ja kaikki turha karsittu. Toki joskus teen pieniä iskuja vaikka johonkin kaappiin, ja käyn sen läpi raivaus-silmällä. Mutta moni asia on johtanut tämän päivän tilanteeseen: lasten kasvaminen, talon remontointi toimivaksi ja tottakai myös se ankaralla kädellä vuosikausia tehty raivaus. Koska raivaaminen on lempipuuhaani, nykyään jopa vähän harmittaa, ettei sitä juurikaan ole tehtäväksi… siksi teenkin välillä vähän ”tikusta asiaa” ja otan jonkun kaapin työn alle.
Mutta siis silloin kun tein vielä sitä raivaamista tai suurempaa siivousta (joka kylläkin oli käytännössä siis raivaamista…), mun taktiikka oli sellanen, että aloitin talon perimmäisestä nurkasta, käytännössä siis yläkerrasta. Kaikki mitä totesin roskiin tai kierrätykseen tai mihin vaan toiseen paikkaan siirrettäväksi, kannoin alakertaan kohti ulko-ovea. Kävin taloa siis läpi kaappi kaapilta ja huone huoneelta ja laitoin KAIKEN turhan pois. (Jossain elämänvaiheessa silti kuukauden kuluttua saattoi kaapeista taas löytyä kamaa vaikka kuinka paljon poistettavaksi, vaikka mukamas vastahan mä kaiken poistin…)
No joka tapauksessa, jossain vaiheessahan siivouksen/raivauksen tilanne oli sitten melko järkyttävä, kun tavarakasat alkoi olla hirmuiset… Mutta sitten lopuksi ne tavarat siirtyi talosta ulos ja mikä minnekin suuntaan. Se oli aina ihana, helpottava ja puhdistava hetki ihan siis sielun syövereitä myöten. Ajoittain tämä mun projekti kesti päiväkausia, kun kasasin vaan tavaraa lähtövalmiiksi. Mutta pikkuhiljaa, tavaran vähentyessä, se siitä sitten helpottui ja siivouksen kesto ja vaativuus helpotti.
Pitkä stoori, mutta siis vähän sama tyyli mullakin on kuin sulla, eli huone kerrallaan kokonaan valmiiksi. Tällä hetkellä siivous tosin tapahtuu melkeinpä niin, että laittelen joka paikasta ensin ajelehtivat kamat paikalleen ja sitten ihan lopuksi yhteen pötköön imuroin koko talon. (Tai sitten minä laittelen kamaa paikoilleen ja mies imuroi, mikä on tietenkin paras vaihtoehto. =D)
Tiedätkö, oli aikoja, jolloin mä en olis voinut koskaan uskoa, että meillä joskus ihan oikeesti on pääasiallisesti siistiä eikä meillä ole turhaa kamaa missään. Mä olen ollut jopa sellasessa lehtijutussa (Me Naiset muistaakseni), jossa oli vastakkain tosi siisti ja sottapytty. Ja olin siis se sottapytty… Se juttu koski lähinnä sitä miten usein ja millä tavalla siivoaa, mutta siihen aikaan meidän ongelma todellakin oli se täysaikainen sekasotku mikä kotona vallitsi. Eli kaikki on mahdollista, myös sottapytystä siistiksi muuttuminen! Perusluonteeltani olen aina ollut järjestelmällinen ja siisti, mutta perhe hiukan sekoitti kuviot joksikin aikaa (4 lasta, koiria, kissoja, kaneja… ja vanha rempallaan oleva talo…). Voin sanoa, että nautin paljon enemmän elämästäni nyt, kun koti on toimiva, siisti ja nätti!!
Mielenkiintoinen tarina, kaikin puolin. Olet aika hyvässä tilanteessa, kun enää ei ole mitään erityistä raivattavaa! Meillä tuntuu sitä tavaraa kertyvän jatkuvasti, vinttiä en halua edes ajatella. Mutta tosiaan elämäntilanne vaikuttaa merkittävästi. Pelkästään lastenvaatteiden jatkuva kierto on sellainen asia, joka on omiaan luomaan niitä kasoja ympäriinsä. Mutta esimerkkisi osoittaa, että kaikillä on toivoa 🙂
Yksi asia kerrallaan. Tämä on hyvä ohje tähänkin asiaan. Vaikka huone kerrallaan. Tai vaatteiden kanssa ihminen kerrallaan. Kaappi tai laatikko kerrallaan. Ja kun joku paikka on järjestyksessä, sinne ei saa laittaa mitään ylimääräistä (näin syntyy kasa..). Mutta, lopulta se kasakin pois. Pussi kerrallaan. Päätin, etten kerää enää kasaa. Yksi kori riittää poismeneville tavaroille. Jos sinne ei sovi, aika vierailla kierrätyskeskuksessa.
Jos tekee yhden asian kerrallaan, niin silloin ei pääse pahasti poukkoilemaan.
Tää oli erittäin hyvä kirjoitus. Itsellä on se vika, että suuremmat järjestelyt ja siivoamiset tulee aloitettua silloin, kun ei jaksa mitään muutakaan tehdä. Tässä vaan on se ongelma, että silloin ei myös jaksa keskittyä siihen mitä tekee. Tuolloin tulos on juuri sitä poukkoilua, mistä seuraa se ettei mitään saa aikaan. Seuraavalla kerralla onkin sitten vielä suurempi kynnys ryhtyä hommaan, kun tietää jo entuudestaan, ettei siitä mitään tule kuitenkaan.
Kiitos. Näkisin niin, että välillä pieni poukkoilu ei ole pahitteeksi. Esimerkiksi jos on tarkoitus vain siistiä ylimalkaan koti niin, että vain pahimmat pois, silloin ei haittaa vaikkei niin järjestelmällinen olisikaan. Mutta silloin kun todella haluaa saada hyvää jälkeä aikaiseksi, olen huomannut tämän toimivimmaksi systeemiksi.
Joskus järjestely ja tavaroiden vähentäminen on mitä parhainta terapiaa stressaantuneille aivoille! Erityisesti jos saa olla yksin kotona tai muuten rauhassa projektinsa kanssa. Toimii minulla kuin kävelylenkki, ajatukset järjestyvät. Stressissä siedän huonosti epäjärjestystä.
Kyllä! Allekirjoitan tämän täysin. Ylipäätään raivaaminen on helpointa yksin.
Hyvä teksti minustakin. Tavallaan itsestään selvää, mutta ei sitten kuitenkaan. Ihan niin kuin kirjoititkin – joistain asioista tajuaa vasta pitkän ajan kuluttua, mitä ne oikeasti tarkoittavat. Järjestelmällisyys on sitä, että pysyy suunnitellussa järjestyksessä eikä lipsu ja harhaile. Välillä sitä on vaan niiiin vaikea toteuttaa, on ainakin mulla vielä ihan hakusessa se homma. Linkkasin tähän tekstiin, toivottavasti sopii…
Kiitos. Kyllä näitä saa linkitellä ihan rauhassa.
Minä olen huomannut tismalleen samanlaisen siivoustyylin toimivaksi ja tehokkaaksi kuin sinäkin. Valitettavasti tämä ei tarkoita, että meillä olisi siistiä, sillä olen pahemman luokan Kasaaja. Mutta ainakin tiedän, millä systeemillä saa siistiä aikaan, kun on pakko tai inspis iskee. 😀 Sielultani olen kuitenkin järjestelmällinen minimalisti. 🙂
Toisaalta kun katson meidän siivoojan työstentelyä, hänkin etenee määrätietoisesti ja järjestelmällisesti. Ammattilaisilla on yleensä toimivimmat systeemit, mutta kotisiivouksessa on vain jostain syystä hankala noudattaa niitä.
Päivitysilmoitus: Näin raivataan | Arkijärki