Kun pohdin, onko minimalismillakin hintansa, sain sivutuotteena runsaasti kommentteja, joissa kehotettiin eri äänensävyillä lopettamaan tyynynliinojen silittäminen. Jos jotain pitäisi noista lausunnoista päätellä, niin ilmeisesti nykymaailmassa silittämistä ei juurikaan harrasteta. Tästä päästään kuitenkin mielenkiintoisiin pohdintoihin tavaroihin liittyvästä työmäärästä ylipäätään.
Minä taidan olla vanhanaikainen, mutta mielestäni tavaroista kuuluu huolehtia mahdollisimman hyvin. On ensinnäkin ekologista saada tavarat kestämään mahdollisimman pitkään. Mutta toiseksi on mielestäni ylipäätään piittaamatonta ja löperöä jättää omaisuutensa hoitamatta. Kunnon ihmiset tekevät diilin hankkiessaan jonkun tavaran: siinä samalla sitoutuu säilyttämään sekä puhdistamaan ja huoltamaan kyseistä esinettä oikealla tavalla. Se tarkoittaa, että kengät lankataan, villasukat parsitaan, astiat pestään, kotona siivotaan ja niin edelleen. Urheiluvälineitä ei jätetä pihoille lojumaan ja ruostumaan. Autoa käytetään huollossa. Kristallimaljakot pestään käsin. Kyllä te varmaan ymmärrätte, mitä ajan takaa.
Mielestäni ostotilanteessa tekee samalla valinnan, kuinka paljon aikaa tavaraan on valmis investoimaan. Monet eivät osta vaatteita, jotka eivät kestä konepesua. Se on ihan hyvä strategia. Minulle taas silittäminen tai käsinpesu ei ole ongelma. Olen valmis näkemään vaivaa vaatteiden huoltamisessa. Mitä kalliimpi vaate, sitä huolellisempi yritän olla. Olen kuitenkin huomannut, että kaikki luonnonmateriaalit vaativat erilaista huolellisuutta ja hoitoa kuin keinotekoiset. Ajatelkaa vaikka nahkaa tai puuta – ne menevät helposti pilalle, mutta ainakin minusta ovat huomattavasti miellyttävämpiä ja kauniimpia kuin keinotekoiset korvikkeensa. Helppohoitoisuutta saa usein kauneuden kustannuksella.
Sitten on tyylikysymyksiä, joissa on enemmän väljyyttä. Ymmärrän erinomaisesti, miksi joku jättää tyynynliinat silittämättä. Mutta minulle tiiviiksi silitetty puuvilla on sellaista arkipäivän luksusta, jonka eteen olen valmis näkemään hieman vaivaa. Kun järjestän juhlapäivälliset, laitan pöydälle valkoisen pellavaliinan ja kankaiset servetit. Niiden peseminen ja silittäminen on omalla tavallaan työlästä, mutta se on se hinta, joka todella juhlavasta kattauksesta täytyy maksaa. Nämä ovat henkilökohtaisia valintoja ja makukysymyksiä. Joku voi elellä trikoossa vuodesta toiseen, minulle se ei sovi. Kukin taaplaa tyylillään.
Haluan nauttia omistamistani tavaroista, ja niiden käsittely on osa omistamisen iloa. Nämä ovat niitä esineitä, jotka Marie Kondon sanoin todella ilahduttavat minua. Esineiden huolellinen hoitaminen onkin varmaan juuri sitä kunnioittamista, mistä Kondokin puhuu. Oikeastaan pyrin siihen, että mahdollisimman suuri osa omaisuudestani on sellaista, ettei sen huoltaminen tunnu vaivalta. Tässä on kenties yksi seikka minimalismin puolesta, sillä mitä vähemmän tavaraa, sitä helpompaa niiden huoltaminen on. Tosiasiassa kuitenkin riittää, että tavaroita on itselle sopiva määrä.
Palatakseni silittämiseen, en siis millään muotoa suostu luopumaan siitä. Silittäminen on mukavaa ja mielestäni tarpeellista. En kuitenkaan tule syynäämään kenenkään muun liinavaatekaappiin, onko silitetty vai ei. Tämä on minun tapani, mutta ymmärrän myös teitä jotka ette silitä. En kuitenkaan silitä velvollisuudentunnosta tai siksi, että kuvittelen kunnon kotirouvien tekevän niin. Älkää tekään lähtekö sille linjalle. Paras syy silittää on se, että haluaa sileitä tekstiilejä.
Rakastun helposti omiin kamoihini, vaatteisiin varsinkin. Niiden hyvä hoito seuraa luontojaan.
Ja toisaalta huolella valittuihin tavaroihin on helppo rakastua.
”Paras syy silittää on se, että haluaa sileitä tekstiilejä.”
Ei siis se, että haluaa nautintoa?
Puolisen tusinaa kauluspaitaa, pari tyynyliinaa, hyvä pullo täyteläistä punkkua, musiikkia viime vuosisadalta…
Ilmeisesti olen yksin täydellisessä silitysavaruudessani, koska pienet stiplut ei haittaa…
No, sileät tekstiilit tuottavat nautintoa. Ei kai niitä muuten sileiksi haluaisi.
Ha haa, ilman muuta jatkat silittämistä, jos se tuo sinulle nautintoa 🙂
Tai sitten ostat mankelin? Saat sileät lakanatkin.
Minähän mankeloin jo, taloyhtiön pyykkituvassa!
Mä taas oon opetellut ajattelemaan, että tavara on vain tavaraa. Sen tehtävä on palvella minua eikä minun tehtäväni ole palvella tavaraa. Tästä huolimatta kaikenlainen tavaroiden järjestely ja huolto vie niin paljon aikaa, että tietynasteinen minimalistisuus kiehtoo kovastikin.
Hyvä pointti! Mutta tavara palvelee pidempään ja paremmin, jos siitä huolehtii oikein.
Mä mankeloin tyynyliinat, kun oon hieman laiska silittäjä. Menee samalla kertaa lakanoiden kanssa 🙂
Yhtä hyvä tulee mankeloimalla, mutta mulla on pesutupaan sen verran matkaa etten viitsi raahata sinne kuin lakanat. 🙂
Nappiin todettu!
Nämä ovat juuri niitä omia valintoja ja priorisointeja. En ole itse silittäjätyyppiä, mutta tykkään itsekin silitettyjen lakanoiden luksuksesta. En tosin niin paljon, että näkisin silittämisen vaivan, mutta se on minun valintani.
Nykyään ollaan vähän luisuttu omien tavaroiden kunnosta huolehtimisesta, kun uusien hankkiminen rikkimenneiden tilalle on verrattain helppoa.
Nykyään vaikka kenkien huolto tai vaatteiden parsiminen on eniten kiinni henkilön persoonasta ja arvomaailmasta kuin mistään muusta.
Koitan itse hankkia mahdollisimman kestäviä välineitä ja huoltaa niitä, ettei minun tarvitsisi käyttää rahaa uusien ostoon joka vuosi. Huomaan, että minun on usein todella vaikea ymmärtää heitä, jotka ”rääkkäävät” tavaransa pilalle huolimattomuuttaan ja välinpitämättömyyttään, oli kyse sitten älylaitteista, keittiövalineistä tai polkupyöristä.
Voin yhtyä tuohon viimeiseen kappaleeseen täysin. Olen hiukan fanaattinen erityisesti kenkien suhteen. Mutta totta on, että keittiövälineitä ja työkalujakin pitää hoitaa oikein.
Itse olen vähentänyt hurjasti omaa ja perheen tavaraa parin vuoden aikana. Mm. grillistä ja toisesta ulkokalustesetistä on luovuttu, nyt jäljellä olevia puutarhakalusteita huoltaa mielellään, kun jokakeväinen huoltorumba on pienempi. Kenkien kanssa sama juttu, yksiä nahkaisia käyttökenkiä lankkaa ja puhdistaa mielellään, toisin kuin puolta kenkäkaapillista. Kunpa vaimo vielä luopuisi parista hyllyllisestä ”lukemattomia” romaaneja, niitä rivejä saa jatkuvasti suoristella lasten jäljiltä aivan turhan päiten.
Noita tuplia kertyy ihan huomaamatta. Samoin tavaraa, jota ei oikestaan tarvitse (esimerkiksi lahjoiksi saatuna). Niistä eroon hankkiutuminen antaa tosiaan mahdollisuuden nauttia enemmän niistä paikalleen jäävistä.