Oletteko huomanneet, että Konmari-menetelmää kritisoivissa jutuissa on sellainen yhteinen piirre, että toimittaja puhuu itsensä kanssa ristiin? Yleensä kolumnin alkupuolella todetaan, että menetelmähän on periaatteessa hyvä, eikä ihmisen pitäisikään omistaa muuta kuin iloa tuottavia tavaroita. Mutta sitten aletaan kritisoimaan sitä, että tähän päästäkseen pitäisi heittää tavaroita pois, tai mikä pahempaa – siivota! Eli tavoite kelpuutetaan, keinoja ei. Jostain syystä se, että etenkin naiset haluavat järjestää kotiaan, tuntuu olevan monille punainen vaate. Tämä koko ilmiö on mielestäni äärettömän mielenkiintoinen.
Ensin kaksi esimerkkiä, jossa on juuri tämä näkökulma. Etelä-Suomen Sanomien kolumnissa toimittaja puhuu itsensä kanssa aivan ristiin, kehumalla ensin Konmaria fiksuksi ja sen jälkeen haukkumalla sitä noudattavat ihmiset. Anna Perhon kolumnissa Me Naiset -lehdessä puolestaan sekoitetaan tavaroiden karsiminen siivoamiseen, ja sitä taas ilmeisesti ihmisen ei kuuluisi tehdä, tai ei ainakaan pitäisi nauttia siitä. Konmaria sopii kritisoida, mutta vähän ärsyttää sellaiset artikkelit, joissa toimittajalla menee puurot ja vellit sekaisin.
Enemmän tolkkua on tässä artikkelissa, jossa muotibloggaaja ja Konmari-ryhmän perustaja ottavat kantaa menetelmään. Toisaalta näissäkin näkökulmissa oli sellaisia puolia, joita vähän ihmettelin. Bloggaajan mielestä vaatteen pitäisi kestää ensin yhdellä ihmisellä, ja sen jälkeen vielä kierrätettynä jollain muulla. Minua jäi tämä askarruttamaan. Ymmärsin niin, että bloggaaja ei haluakaan käyttää mitään vaatetta ”loppuun”, vaan luopuu vaatteesta hyvissä ajoin. Toisaalta Komari-harrastajan lausunto siitä, että samaa hametta voi pitää viikon tai kaksi, on minulle liian radikaali. Se lähestyy jo sellaista minimalismia, mikä ei kaikille sovi.
Lopuksi vielä blogivinkki Konmarista kiinnostuneelle. Tyhjä kaappi -blogi on vastikään aloittanut, mutta vaikuttaa kiinnostavalta. Sen kirjoittaja käy kotiaan läpi Konmari-tekniikalla, ja kirjoittaa prosessin etenemisestä ja oivalluksistaan.
