Muistan, kuinka löysin facebook-kirppikset. Se oli oikeastaan syy, miksi ylipäätään liityin koko yhteisöön – minun piti myydä yhdet kaapit, ja olin kuullut että facebookin kirppisryhmissä kauppa käy. Aloin seurata kaupunginosani kirppisryhmää innokkaasti. Se tuntui ihmeelliseltä aarreaitalta. Hyvää tavaraa pilkkahinnalla! Tein ostoksia, mutta hairahduin monesti ostamaan sellaista, jolle ei lopulta ollut käyttöä. Tein aika paljon virheostoksia, mutta halpa hinta houkutteli hankkimaan kaikkea sellaista, mitä en täydellä hinnalla olisi ostanut. Ikävä kyllä ostoksista paljastui aina välillä puutteita, jotka eivät ostoilmoituksessa käyneet ilmi. Pitää muistaa, että tämä kaikki tapahtui muutama vuosi sitten, jolloin en vielä seurannut kulutustani kovin tarkasti. Niinpä annoin hinnan ohjata, enkä läheskään aina harkinnut kauhean tarkasti, mitä oikein hankin. Toki tein myös muutamia hienoja löytöjä, jotka ovat käytössä edelleen, mutta enemmän sattui huteja.
Kirppisten alkuhuuma meni ohi, ja viime aikoina olen pysytellyt niistä kaukana. Yksi syy oli juuri tuo alussa mainittu alttius virheostoksiin. Tajusin, että esimerkiksi vaatteiden ostaminen on sovittamatta aivan hullua, ja että monia tavaroita kyllä saa muualtakin. Kyseessä on harvoin aivan ainutlaatuinen tapaus. Toinen syy on kuitenkin se, että Facebookin kirppisryhmät käyvät nykyisin hermoille siinä määrin, että en halua enää myydäkään, saati sitten ostaa. Ensinnäkin omien tavaroiden myyminen on vaivalloista, sillä ostajat ovat arvaamattomia. Noudosta sopiminen tuntuu olevan monille aivan ylivoimaista. Tullaan, ei tulla, tullaan sittenkin, tullaan myöhässä, ei vastata puhelimeen, tehdään oharit ja ties mitä. Tavaroista ei meinaa päästä eroon, kun ostajat eivät suvaitse saapua paikalle hakemaan tavaroitaan. Tai sitten vänkätään myyjää kuskaamaan tavaroita ympäri kaupunkia. Joskus siihen on valmis, jotta vain pääsisi kaikesta eroon, mutta useimmiten tuntuu siltä, että saatu korvaus ei kata nähtyä vaivaa.
Tämä on yksi onnistuneimmista ostoksista. Sen sisällä on piilossa modeemi.
Olen kuitenkin seuraillut muutamia ryhmiä harvakseltaan, ja viime aikoina olen huomannut erikoisen ilmiön. Tyypillinen ilmoitus on sellainen, että siinä luetellaan tavaran virheet, mikä onkin ihan oikein. Mutta minua ottaa päähän se, että ilmoituksen perusteella vaikuttaa usein siltä, että myyjä vain haluaa rikkinäisestä tavarasta eroon. Siis näin:
- ”myydän lasten pöytä/tuoli/sänky/lelulaatikko/tms, pintaan on liimattu tarroja ja sotkettu tussilla, lähtee varmaankin pyyhkimällä pois”
- ”vaatteessa on tahra, en ole yrittänyt poistaa. Lähtenee pesussa”
- ”Sukissa/villapaidassa/haalarissa on reikä/silmäpako/napit irti, en ole yrittänyt korjata, mutta on varmasti ihan helppo laittaa itse kuntoon”
En tiedä miksi juuri nämä ilmoitukset ärsyttävät niin paljon. Ymmärrän kyllä, että kirppistavaroissa on käytön jälkiä. Mutta eniten noissa jotenkin korpeaa se, ettei myyjä ole edes yrittänyt tehdä asialle mitään. Myydäänkö tavara vain siksi, ettei siitä ole joko alunperinkään huolehdittu kunnolla, vai siksi, että omistaja ei viitsi yrittää korjata tai puhdistaa tavaraa itse? Sitten siinä ärsyttää sekin, että ylipäätään yritetään myydä viallista tavaraa. Olen tottunut ajattelemaan niin, että jos vaatteessa tai tavarassa on selkeä virhe, se laskee hinnan aivan olemattomiin. Ilmaiseksi voisi tarjota, mutta kuka ostaisi reikäisen vaatteen? Ja ehkä oman ärsytyksensä soppaan tuo nuo epämääräisen positiiviset ilmaisut lähtenee pesussa, mutta en ole kokeillut. Jos ei ole kokeillut, ei voi tietää. Tietenkin vastuu jää ostajalle, niin kuin kirppiksillä yleensäkin, mutta jotenkin tämä tapa ilmaista asia saa niskakarvat pystyyn. Jos se kerran lähtisi pesussa, niin miksei myyjä ole sitten pessyt vaatetta? Tai jos tussipiirrokset lähtevät pyyhkimällä pöydän päältä, miksei niitä sitten ole pyyhitty?
Tiedän, että jos tavara on haluttu, niin se käy kaupaksi vähän virheellisenäkin. Totta kai on myös tilanteita, joissa kuluneisuus ei haittaa, ja siksi ostaja saattaa löytyäkin. Mutta nämä myynti-ilmoitukset ovat kuitenkin niin ärsyttäviä, että olen käytännössä lopettanut kaikkien facebook-kirppisten seuraamisen. Menen mieluummin Fidaan, Konttiin, kierrätyskeskukseen tai muuhun second hand -liikkeeseen, jossa näen itse suoraan onko tahra lähtenyt vai ei. Luin kesällä tutkimuksen ihmisten ostokäyttäytymisestä, ja siinä todettiin, että kuluttaja ei inhoa mitään niin paljon kuin tunnetta siitä, että tulee huijatuksi. Ehkä se onkin juuri tässä se ydin. Lähtenee pesussa kuulostaa siltä, että ei se kuitenkaan lähde, mutta kun myyjänä sanon näin, niin minua ei voi syyttää mistään. Ja minä tunnen joutuneeni huijauksen kohteeksi.
Meneekö teillä hermot facebook-kirppisten kanssa?
