Hyvä mieli, paremmat ostokset

Kun olen auttanut eri ihmisiä karsimaan kaappejaan, suurin osa kierrätykseen lähtevistä vaatteista on usein sellaisia, jotka on ostettu jotenkin pakon edessä. Olen huomannut, että epäonnistuneimmat ostokset ihminen tekee silloin, kun on kiire, stressi ja paineen tunne. Useimmiten kyse on vaatteista, joskus myös lahjoista tai tuliaisista. Tai jostain muusta sellaisesta, mikä on jostain syystä pakko ostaa juuri nyt, eikä ole aikaa paneutua asiaan sen tarkemmin. Sitten hätäpäissään räiskäisee kaupassa jotain, ja lopputuloksena on niin kutsuttu virheostos.

Aika usein nuo tilanteet ovat sellaisia, että ihan pakko ei oikeastaan olisi ostaa. Todellisen tarpeen sijaan on vahva tunne siitä, että jokin tilaisuus on pilalla jos ei osta jotain uutta. Tuolloin ihminen ostaa tyynnyttääkseen mieltään, ei paikatakseen jotain puutetta. Koska kiireessä on vaikea löytää täydellistä – jos edes on tarkkaa käsitystä siitä mitä on hakemassa – joutuu tyytymään johonkin, joka on riittävästi sinne päin. Kun niin sanottu kriisitilanne on ohi, on aikaa tarkastella kaikessa rauhassa mitä tulikaan hankittua. Siinä valossa ostos ei aina enää vaikutakaan niin hyvältä idealta.

Aloin tässä miettiä sellaisia tilanteita, jolloin on oikeasti pakko ostaa jotain, eikä tarjolla ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Tuli mieleen esimerkiksi yllättävä kaatosade ja tarve siirtyä paikasta toisen jalan ja säilyä silti siedettävän siistinä. Kaupassa on vain kolme sateenvarjoa, kaikki yhtä rumia. Yritin eläytyä tilanteeseen, ja tulin siihen tulokseen että itse asiassa kyseinen sateenvarjo ei välttämättä herätä sen kummempia tunteita myöhemmin. Kyseessä on nimittäin aito välttämättömyys, ja tarjolla olevista vaihtoehdoista valittiin paras mahdollinen. Mutta ajatelkaa tilannetta, jossa illalla on juhlat eikä kaapissa ole mitään päälle pantavaa? Tuskaista pyörimistä kaupoissa, joista ei tietenkään juuri sillä hetkellä löydy mitään kivaa. Sitten ostaa mekon, jota pitää sen yhden illan eikä koskaan uudelleen. Ero lienee siinä, että ensimmäisessä tapauksessa tarve on selkeä ja vaihtoehdot samoin. Jälkimmäisessä tilanteessa stressi johtuu omista ajatuksista, ja ratkaisuvaihtoehtojakin on lukuisia.

Tästä syystä ostopäätöksiä pitäisikin aina tehdä vain korkeasta mielentilasta käsin. Mitä tärkeämpi ostos, sen paremmalla tuulella kaupoille kannattaa lähteä. Toinen tapa välttää paniikkitilanteet on ennakointi. Esimerkiksi juhlat tulevat yleensä hyvällä varoitusajalla, joten niihin on mahdollista varautua jo viikkoja etukäteen. Mikään ei estä ostamasta joululahjoja vaikka kesän alennusmyynneistä. Mitä enemmän ottaa aikaa etsimiseen, sitä paremman todennäköisesti löytää. Sanoisinkin, että hätäinen olo ja paniikkitunnelma ovat selviä hälytysmerkkejä ostamaan lähtiessä. Jos kuitenkin on pakko jotain ostaa, voi ehkä kokeilla sellaista, että miettii ensin kotona mitä oikeastaan on lähdössä hakemaan. Silloin välttää sellaisen paniikkipyörimisen, ja samalla rajaa liiat vaihtoehdot jo etukäteen pois. Mitä vähemmän vaihtoehtoja, sen helpompi tehdä päätöksiä.

Mitä te olette tehneet näille paniikkiostoksille?

Tavoitteena täydellinen vaatekaappi

Minulla on keskinkertainen vaatekaappi. Se palvelee ihan hyvin, mutta koska olen jonkinasteinen perfektionisti, haluaisin sen olevan täydellinen. Tässä kunnianhimoiset tavoitteeni:

  1. Haluan vaatevaraston, joka on sopivan kokoinen (ei valtava, mutta ei liian suppeakaan), toimiva, käytännöllinen ja riittävän monipuolinen, jotta selviän sillä sekä arjesta että juhlasta.
  2. Tavoitteena on, että suurin osa vaatteista olisi yhdisteltävissä keskenään.
  3. Haluaisin myös viilata henkilökohtaista tyyliäni. Tämä on vähän epämääräinen tavoite, koska en varsinaisesti ole tyytymätön nykyiseen tyyliin, mutta olen jotenkin kyllästynyt  pukeutumisrutiineihini, ja haluaisin pukeutumiseeni lisää persoonallisuutta, hauskuutta ja värejä.
  4. Olen karsinut kaappia jo aika paljon, mutta en ole päässyt poistetuista vaatteista eroon. Haluan, että ne vaatteet joita en pidä poistuvat tästä rakennuksesta jonnekin.
  5. Haluan myös uudistaa vaatteiden säilytyssysteemin. Uusi vaatekaappi ja eteisen naulakko ovat olleet perheen hankintalistalla pitkään, koska inhoamme nykyisiä. Mutta edelleen on epäselvää, millaisia niiden uusien pitäisi olla.

Ei siis mikään ihan pieni projekti. Jos tätä listaa katsoo, on selvää että omat kykyni eivät yksin riitä. Niinpä tulin äskettäin siihen tulokseen, että tarvitsen ulkopuolista apua. Toisaalta haluan tehdä asiat rauhassa omaan tahtiini, joten päädyin itselleni uudenlaiseen ratkaisuun ja ostin nettikonsultointia. Vajaan neljän euron hinnalla latasin 5-sivuisen PDF-dokumentin, joka on suunniteltu ja tehty aika pitkälle juuri minua varten. Tai siis kaltaisilleni ihmisille, jotka eivät ole täysin hukassa tyylinsä kanssa, mutta jotka haluavat silti pientä muutosta asiaan.

Tässä ”itseohjatussa mini-tyylinmuutoksessa” on linjattu selkeä prosessi, jonka avulla vaatevarasto mullistetaan. Ensin karsitaan, sitten tehdään syväluotausta omien mieltymysten, inspiraationlähteiden ynnä muiden tyyliin vaikuttavien seikkojen suhteen. Sen jälkeen inventoidaan perusteellisesti jäljelle jääneet vaatteet, muodostetaan niistä toimivia asukokonaisuuksia ja lopuksi tehdään järkevä ostoslista, jonka avulla täytetään mahdolliset puutteet. Tässä prosessi pähkinänkuoressa, oikeasti tuon kaiken tekemiseen menee varmaan monta kuukautta, koska minun ei ole mahdollista omistaa viikkoa pelkästään vaatekaappini tutkailuun.

Latasin PDF:n eilen, joten en ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin. Ajattelin, että voisin kuitenkin raportoida täällä miten homma etenee, ja toimiiko tällainen ”itsekonsultointi” ollenkaan. Periaatteessa kykenisin varmaan itsekin keksimään samantyyppiset suuntaviivat, mutta tuntuu ihan hauskalta kokeilla, mitä tapahtuu kun antaa jonkun kokeneemman hoitaa suunnittelun puolestani. Neljän euron panostus on sen verran kohtuullinen, ettei se harmita vaikka koko homma menisi ihan pyllylleen. Teen ostamastani konsultoinnista laajemman postauksen maanantaina, kunhan ensin viikonloppuna tutustun siihen kunnolla.

Onko kukaan muu käyttänyt ammattiapua vaatehankinnoissa? Millaisia kokemuksia siitä syntyi?

Miksi maksaa muovipussista?

Tiesitkö, että jokainen suomalainen käyttää vuodessa noin 100 maksettua muovikassia? Eikä lukuun vielä sisälly hedelmäpusseja tai ilmaiskasseja. Se tarkoittaa, että keskimäärin suomalainen käyttää noin parikymppiä vuodessa pelkkiin muovikasseihin. Törmäsin eilen YLEn sivuilla uutiseen, jonka mukaan kestokassien suosio on jatkuvassa kasvussa. Samalla tajusin, että olisin voinut lisätä eiliselle listalle vielä yhden kohdan: käytän kauppakassina kangaskassia, yritän välttää muovipusseja. Syy sille on yksinkertaisesti se, että tuntuu hullulta ostaa jätettä. Sanotaan nyt kuitenkin heti suoraan, että toimintani ei ole sataprosenttista: jos kangaskassi on jäänyt kotiin, pakkaan ostokseni muoviin tai paperiin.

Oletteko huomanneet, miten muovipusseja tyrkytetään joka paikassa? Ostipa mitä tahansa, myyjä laittaa sen yleensa automaattisesti muovipussiin. Etenkin pienten tavaroiden kohdalla se on ärsyttävää, sillä juuri ne pikkupussit ovat kaikista turhimpia. Mikäli käsilaukkuun tai taskuihin suinkin mahtuu, kieltäydyn näistä pikkupusseista kategorisesti. Toinen ärsyttävä tapa on se, miten isoissa kaupoissa pakasteet yritetään aina tunkea hedelmäpussiin. Miksi? Pakasteista voi hiukan tulla kosteutta, mutta mitä haittaa pari pisaraa vettä jugurttipurkin tai maitotölkin kyljessä? Näistäkin kieltäydyn aina. Ainoastaan silloin, jos näyttää että esim. liha- tai kalapakkauksesta suorastaan vuotaa jotain, pyydän sille erillisen pussin.

Käytän kauppakasseina sellaisia kangaskasseja, jotka saa tungettua pieneen koteloon. Minulla on niitä kolme kappaletta, joista yksi on aina siinä käsilaukussa, jota eniten kulloinkin käytän. Kaksi muuta on eteisen hyllyllä, josta ne on helppo napata mukaan tarvittaessa. Kassi on kevyt ja vie hyvin vähän tilaa. Se on pestävä ja kestävä. Minulla on myös kankainen hedelmäpussi, joka on kuitenkin ollut hävettävän vähällä käytöllä. En nimittäin koskaan muista ottaa sitä mukaan, kun lähden kauppaan. Tätä kirjoittaessa keksin juuri ratkaisun: Pussi pitää säilyttää kassin sisällä! Silloin se tulee automaattisesti mukaan.

Toivoisin silti, että kaupat tarjoaisivat hedelmäpusseiksi myös paperipusseja. Stokkalla niitä on, ja otan aina sellaisen, koska ne voi myöhemmin käyttää biojätepusseina. Mietin myös, miksi kaupat tarjoavat yleensä sekä tavallisia hedelmäpusseja, että biojäteversioita – miksei anneta vain yksi, ainakin osittain maatuva vaihtoehto? Etenkin kun kuluttaja ei edes maksa niistä mitään.

On hämmästyttävää, miten paljon muovipusseja kertyy, vaikka niitä erikseen yrittäisi vältellä. Meillä ei edelleenkään ole pulaa roskapusseista – ehkä siksi, että ajoittain niitä muovikasseja kuitenkin tulee ostettua. Kuitenkin muovipussien säilytystilan puute on toinen merkittävä kannuste kangaskassien käyttöön. Toivoisin, että muovipussivarastoni vajoaisi vähitellen kohtuullisiin mittasuhteisiin.

Pyytämättä ja yllätyksenä

Menin eilen kirjakauppaan, tarkemmin sanottuna Akateemiseen, koska minulla sattui olemaan puoli tuntia ylimääräistä aikaa. Vaikka Stockmann on viime aikoina herättänyt lähinnä ärsytystä, Akateemisesta ei voi olla tykkäämättä. Siellä on kirjastomainen tunnelma ja hyvä valikoima englanninkielisiä pokkareita. Siellä voi myös vaellella vain lueskelemassa, mikä oli tälläkin kertaa tarkoitukseni.

Löysin kuitenkin kirjan, jonka lukemista olin viime aikoina suunnitellut. Aloin lueskella sitä, ja päätin ostaa sen silläkin uhalla, etten nykyisin ehdi lukea loppuun saakka juuri mitään. Kassalla tajusin, että olikin Kirjan ja ruusun päivä, ja että kaikki kirjan ostaneet saivat kaupan päälle Jari Tervon uuden kirjan. Lueskeluretken seurauksena kävelinkin kaupasta ulos kahden uuden kirjan omistajana.

Selvisi, että Tervon kirjaa sai ainoastaan tänä yhtenä päivänä, ja ei enää mistään sen jälkeen (paitsi varmaan myöhemmin käytettynä). Viime vuonna oli kuulemma noussut haloo, kun kirjastot eivät olleet saaneet ostaa vastaavaa kirjaa kokoelmiinsa. Ymmärsin niin, että tämä on Kirjan ja ruusun päivän erikoisuus.

Tervon kirja oli ilmiselvä kylkiäinen, ilmainen tavara josta en olisi edes älynnyt kieltäytyä. Toisaalta kirjat ovat jossain määrin heikko kohtani, omistan niitä paljon ja pidän kirjoista esineinä. Tämä ilmainen tavara oli myös houkutteleva – ei mikään tarpeeton halpiskrääsä. Oikeastaan kylkiäinen oli tällä kertaa relevantti, mielenkiintoinen ja laadukas. En ole vielä päättänyt mihin se lopulta päätyy. Ehkä tapahtuu ihme, ja löydän jostain aikaa peräti lukea sen. Mahdollisesti annan sen lahjaksi. Tai sitten se jää kirjahyllyyn odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Joka tapauksessa olen edelleen jotenkin hämmästynyt siitä, että sain odottamatta uuden, oikean kirjan.

Huono, huonompi, Stockmann.com

Tämä on toivottavasti viimeinen Stocka-episodi vähään aikaan. Mutta koska tämä jälkinäytös ei mitenkään parantanut kokemustani, avaudun nyt siitäkin vielä. Sain siis pääsiäisenä tilatun paketin seuraavalla viikolla. Sain kuitenkin peräkkäin kaksi tekstaria: ensimmäinen ilmoitti paketin saapuneen. Toisessa pahoiteltiin, että paketti on myöhässä. Hämäävää, sanoisin. Hain paketin kotiin, ja totesin että sieltä puuttui yksi tuote. Arvasin, myöhästymistekstari koski tätä yhtä tuotetta. Odottelin sitä viikon päivät, kunnes sain uuden ilmoituksen, että tuote on kokonaan loppu, eikä sitä voida toimittaa.

Tässä vaiheessa soitin asiakaspalveluun. Selvitin koko episodin, ja ilmoitin mitkä tuotteet aion palauttaa. Minulle luvattiin vihdoin hyvitys puuttuvasta tuotteesta, sekä se kauan kaivattu alennus niistä muista. Oletan, että jossain vaiheessa saan rahat takaisin myös palauttamistani tuotteista. Kysyin, miksi alennusta ei voinut saada kaikista tuotteista kerralla, vaan minun piti ensin kertoa mitkä aion palauttaa, jotta alennus voitaisiin antaa niistä tuotteista jotka halusin pitää. Selitys oli jokseenkin mielenkiintoinen: Jos alennus annettaisiin myös niistä tuotteista jotka myöhemmin palauttaisin, tililleni maksettaisiin palautetun tuotteen normaalihinta, jonka jälkeen erotus pitäisi karhuta minulta takaisin. Kertomalla itse, mitkä aion palauttaa, selviäisimme kaikki paljon helpommalla. No todellakin! Haluaisin ilmaista tyrmistykseni sen johdosta, että asiakkaalle on mahdotonta palauttaa alennuksella ostetun tuotteen alennettu hinta, mutta sanavarastoni ei enää riitä kuvamaan tunteitani. Sanon siis vain: KÄ-SIT-TÄ-MÄ-TÖN-TÄ!

Tässä vielä kerran kaikki, mikä tämän yhden ostoskerran aikana on mennyt pieleen:

  1. Luvattu kanta-asiakasalennus jäi saamatta.
  2. Hyvitystä ei haluttu maksaa, ennen kuin olin ilmoittanut mitkä tuotteet aion pitää. Syy asiakkaan näkökulmasta käsittämätön (ks. yllä).
  3. Hyvitystä ei voida maksaa Stockan omalle luottokortille, jolla ostokset on maksettu, vaan pankkitilille. (MIKSI? Kukaan ei kertonut. Jälleen käsittämätöntä toimintaa.)
  4. Sekavia tekstareita. Useampia päällekkäisiä sähköpostiviestejä asiakaspalvelusta. Huonoja sanavalintoja asiakaspalvelulta.
  5. Lähetyksestä puuttui tuote.
  6. Vasta viikon päästä ilmeni, että puuttuva tuote oli loppu.
  7. Asiakkaan täytyy itse huolehtia, että puuttuvasta tuotteesta saa hyvityksen.
  8. Kaikki hyvitykset ja alennukset maksetaan eri aikoina, ja vasta sitten kun asiakas on itse huolehtinut että kaikki hoidetaan.
  9. Eikä kukaan tarjoa mitään hyvitystä tästä kaikesta hässäkästä, mitä yksi pahaa-aavistamaton ostoskerta stockmann.comissa on aiheuttanut!

Ottakaa tästä opiksenne, älkääkä erehtykö kyseisen puljun verkkokauppaan, vaikka tarjous olisi millainen. Luin tänään uutisista, että koko henkilöstö aiotaan lomauttaa kahdeksi viikoksi, koska tulosta ei ole tullut toivotulla tavalla. En tämän jälkeen ihmettele yhtään, ettei myynti oikein vedä. Ei kai, kun asiakas ei voi luottaa tippaakaan siihen, että häneltä velotettaisiin oikea summa, mikäli ostettua tuotetta sattuu edes olemaan saatavilla.

Uskomatonta sössimistä TAAS, Stockmann

Stockmann. Nyt TODELLAKIN menee hermot. Miten vaikeaa on saada stockmann.com toimimaan kunnolla? Netti on pullollaan toimivia nettikauppoja. Tiedän koska olen asioinut niissä. Ainoastaan Stockmannilla olen kohdannut tällaisia ongelmia. Olen juuri menettänyt toivon teidän suhteen. En usko, että enää koskaan ostan mitään nettikaupastanne. Tumpelointinne on jo jotain niin uskomatonta, että jatkossa vien rahani muualle.

Pääsiäisalennuksen ansiosta innostuin shoppailemaan lapselle kevätvaatteita. Klikkasin kaikki ostoskoriin. Rekisteröidyin kanta-asiakaskortillani. Maksoin ostokset Stockan omalla luottokortilla. Sähköpostissa tulleen tilausvahvistuksen summa näytti kumman korkealta. Tarkistin asian, ja kaikki alennukset olivat jääneet saamatta. Kaikki tuotteet oli myyty normaalihinnalla. Asiakaspalvelu on luonnollisesti pyhänä suljettu, joten pääsen selvittämään asiaa vasta huomenna.

En käsitä mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin saadakseni alennukset? Jos kortin rekisteröinti ennen maksamista ja saman kortin käyttö maksaessa ei riitä, systeemi on HUONO. No jaa, kuten huomaatte se on huono muutenkin. En nyt edes urputa verkkokaupan muista kömpelyyksistä. Edellytän ainoastaan, että minulta velotetaan oikea summa rahaa. Mutta se tuntuu tälle firmalle olevan mahdottomuus, joten minulle jää aika vähän vaihtoehtoja. Menen muualle. En kerta kaikkiaan jaksa jokaisen ostokerran jälkeen selvitellä asiakaspalvelun kanssa, mikä summa minulta olisi oikesti pitänyt velottaa. Aivan liian työlästä. Voitte sieltä Stockalta ottaa minuun sitten yhteyttä, kun olette saaneet systeeminne toimimaan niin, että ne palvelevat asiakkaita. Siihen saakka en suosittele asioimista kanssanne kenellekään.

 

Viikon vinkit 12/2013: Haakana ottaa kantaa, shoppailuvärejä ja kosmetiikkaa

YLEllä oli viime viikon aikana useampi kiinnostava artikkeli, joten kaikki linkit ovat YLEn sivuilta.

Kari Haakana ottaa blogissaan kantaa kauppaketjujen tapaan kerätä tietoja asiakkaistaan.  Näkökulma on oikein virkistävä. Kari ei stressaa, vaikka K-kauppa tietäisi tarkalleen, mitä hän joka viikko ostaa, päinvastoin. Verrattuna esim. Amazoniin, suomalaisten ketjut hyödyntävät tietojaan varsin alkeellisella tavalla.

Värit vaikuttavat kuluttamiseen, ja luovat mielikuvia halvasta tai kalliista. Ei ole sattumaa, että mitä kalliimpaa kosmetiikkaa, sitä eleettömämmäksi pakkaukset muuttuvat. Tummat, hillityt värit kertovat laadusta, kirkkaat ja iloiset värit puolestaan reiluudesta ja edullisuudesta.

YLEltä löytyi myös kattava artikkeli kosmetiikan säilyvyydestä ja oikeanlaisesta säilytyksestä. Yllättäen ruoan ja kosmetiikan säilyvyyteen ja käsittelyyn pätevät pitkälti samat ohjeet. Kuten ruokaa, myös kosmetiikkaa voi hyvin arvioida omien aistiensa avulla. Ei tarvitse olla kemisti – pilaantunut tuote haisee pahalta. Olennaista on myös hygieniasta huolehtiminen. Puhtain käsin ja välinein käytetty tuote säilyy pitempään.

Minä en ymmärrä muodista mitään

Voin tunnustaa: en tiedä mikä on tämän kauden muotiväri. En tiedä mitkä merkit ovat nyt trendikkäitä. Hieman pinnistelemällä osaan luetella vaatetyylejä, joiden kuvittelen olevan tällä hetkellä muodikkaita, mutta ne perustuvat siihen, mitä näen lehdissä ja ihmisten päällä kaupungilla. Asian todellisesta laidasta minulla ei ole hajuakaan. Olen muodin suhteen täysin pimennossa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö olisi kiinnostunut vaatteista. Minulla on aika selkeä käsitys siitä, minkämalliset vaatteet sopivat minulle, mistä materiaaleista pidän ja miten niitä hoidetaan. Noin 10 vuotta sitten kävin värianalyysissä, enkä sen jälkeen ole tehnyt virheostoksia värin puitteissa. (Tiedän, että moni pitää sitä huuhaanaa, mutta väitän toista.) Olen melko kiinnostunut myös kosmetiikasta, ihonhoidosta, kampauksista ja muista naistenlehtien vakiosisällöistä, mutta luen aiheeseenliittyviä lehtiä tai blogeja hyvin rajatusti, ja ostan uutta kosmetiikkaa lähinnä silloin kuin vanha loppuu.

Olen aina yhtä hämmästynyt, kun kuulen jonkun valittelevan, ettei voi pitää tiettyä vaatetta koska se ei ole muodissa. Ihmettelen itsekseni, mitä väliä sillä on? Yhtä paljon ihmettelen niitä tapauksia, joissa jokin tietty muotivaate on saatava, olipa se miten hankala, epäkäytännöllinen tai itselle sopimaton tahansa. Lähinnä noissa tapauksissa hämmästyttää, miksi kukaan antaisi jonkun muun määritellä, miksi joku vaate olisi parempi kuin toinen.

Muodin tehtävä on edistää myyntiä – luoda ihmisille tarpeita, joita heillä ei aiemmin ole ollut. Muoti on myös tapa erottua, kuulua joukkoon ja ilmaista omaa sosiaalista statusta. Muotia on yhtä aikaa monenlaista, sillä valtamuodin (lue kansainväliset vaateketjut) lisäksi eri alakulttuureilla on omat muotinsa. Se käy helposti ilmi, kun lukaisee muutamia niin sanottuja ”muotiblogeja”, joiden päähenkilöt pukeutuvat varsin erilaisilla tyyleillä.

Muoti on itsessään mielestäni aika tarpeetonta ja yhdentekevää, etenkin nykymaailmassa jossa kaikki voivat näyttää miltä huvittaa. Vihreä tukka ei taida hätkäyttää enää ketään, tatuointeja löytyy kaikista ikä- ja yhteiskuntaryhmistä ja nettikauppojen kautta kaiken maailman tyylit – niin tavalliset kuin tavattomatkin – ovat kenen tahansa saatavilla. Kun lehdessä kerrotaan, mikä on tänä keväänä muotia, se tarkoittaa oikeastaan vain sitä, millaisia vaatteita kauppoihin on valittu. Ajatus siitä, että se jotenkin velvoittaisi ostamaan uutta tai ”päivittämään vaatekaappia” on absurdi. Pitäisikö minun ostaa uusia vaatteita vain siksi, että sisäänostajat ovat innostuneet keltaisista housuista tai sinisistä paidoista monta kuukautta sitten? Älkää nyt naurattako. Minun pitää ostaa uusia vaatteita silloin kun itse haluan, eikä siihen ole muulla maailmalla mitäänt sanomista.

Niinpä tästä kaikesta johtuen on aika hämmästyttävää, että on vielä olemassa muotia. Vai onko? Minä en tosiaankaan tiedä.

Viikon vinkit 11/2013: arkiruokaa, huonoa mainontaa ja remontteja

Suomalaisten arkiruoat on selvitetty. Listaa oli mielenkiintoista lukea ja verrata omiin ruokalistoihin. Yhtäläisyyksiä löytyi, sillä toki meilläkin syödään lihapullia (nro 2) ja uunilohta (nro 3) varsin usein. Sen sijaan erojakin on – esimerkiksi hernekeittoa en tee koskaan (koska en tykkää yhtään) eikä ykkösenä komeilevaa makaroonilaatikkoakaan juuri näy. (YLE)

Kuten viime viikolla totesin, aleviikkojen aika on käsillä. Kuluneella viikolla oli Sembalot Leppävaaran ostoskeskuksessa. Mainostoimisto ei tällä kertaa ihan onnistunut – bongasin ainakin kaksi osuvaa ja kriittistä analyysiä mainoskatalogista. Kemikaalikimara kiinnittää aiheellisesti huomiota siihen, että kehotukset ekologisuuteen (”laita mainos paperikeräykseen”) tuntuvat melko naurettavilta, kun ensin on kymmenien sivujen voimin kannustettu shoppailemaan kaikkea mahdollista. Valeäiti-blogissa puolestaan analysoidaan mainoksen ulkoasu tyhjentävästi muutamalla rivillä, eikä minulla ole siihen oikeastaan mitään lisättävää. Kukapa nyt ei juoksisi 10% alennusten perässä hikipisarat pärskyen.

Taloussanomien mukaan remontti saattaa nostaa myytään asunnon hintaa, mutta pitää olla tarkkana, mitä ja miten remontoi. Muuten hinnannousu ei kata kustannuksia. Toisaalta moni haluaa remontoida asunnon juuri oman mielensä mukaan, joten vastalaitetut tapetit saattavat silti mennä heti uusiksi. Olennainen kiteytyy hyvin kiinteistövälittäjän kommenttiin, että ”Tärkeintä on hyvä sijainti ja tunne, että asunnosta saa pikkuvaivalla sopivan kodin.”.

Onko tavara uusi läski?

Taannoisessa radio-ohjelmassa keskusteltiin siitä, onko tavara uusi läski. Tuo heitto jäi vaivaamaan. Mitä se tarkoittaa? Voiko niin sanoa?

Katsoin Ylen Areenalta neliosaisen dokumentin lihavuudesta. Kyse oli amerikkalaisesta ohjelmasta, ja siinä väestön jatkuvasti kasvavaa ylipainoa kutsuttiin epidemiaksi. Sen syitä tarkasteltiin lähinnä yhteiskunnallisella tasolla: mitkä asiat esim. kulttuurissa, poliittisessa päätöksenteossa ja markkinataloudessa vaikuttivat siihen, että ihmisistä tulee yhä lihavampia? Yksilöiden henkilökohtaisiin syihin ei ohjelmassa juuri menty, siinä ei analysoitu itsekuria, sydänsuruja tai tylsistymistä, vaan keskityttiin mm. mainontaan, koulujen opetusohjelmiin ja valtion myöntämiin maataloustukiin.

Tästä näkökulmasta ihmisten liiallista tavaramäärää voi verrata ylipainoon. En tiedä voiko täällä vielä puhua epidemiasta (Amerikassa varmasti voisikin), mutta tiettyjä yhtäläisyyksiä kyllä on. Syitä epidemiaan voi etsiä sekä henkilökohtaiselta että yhteiskunnalliselta tasolta. Jos jätetään henkilökohtaiset syyt pois, mitkä asiat ympäröivässä maailmassa vaikuttavat siihen, että tavaraa tuppaa helposti kertymään liikaa?

Meitä ympäröi yltäkylläisyys, niin ruoan kuin muunkin materian osalta. Mutta samoin kuin elimistömme ei ole sopeutunut siihen, että ruokaa on saatavilla loputtomiin, meiltä puuttuu sisäsyntyiset taidot navigoida loputtoman materian keskellä. Luopuminen ei ole psykologisesti helppoa, sen sijaan keräilijä-metsästäjän vaistot heräävät alennusmyynneissä. (Tai niin ainakin Anne Te Velde-Luoma väitti, en tiedä onko tuota tieteellisesti tutkittu. Luopumisen tuskan varmasti jokainen tunnistaa ilman tutkimustakin.)

Sitten on tietysti mainonta. En usko, että ihmiset olisivat täysin aivottomia ja mainosten vietävissä, mutta varmasti mainonnalla on osuutensa etenkin siihen, että halutaan jotain uutta. Hiukan parempaa, erilaista, jännittävämpää tai muodikkaampaa. Epäilemättä mainonta tuo tietoisuuteen runsaasti tavaroita, joista meillä ei ilman mainoksia olisi hajuakaan – eikä siten tulisi mieleen myöskään haluta niitä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen. Miten usein kaverin statuspäivitys tai blogissa nähty kiinnostava tuote inspiroi lukijan ostamaan tai ainakin haluamaan jotain samantapaista?

Yhteiskunta ei erityisesti kannusta rajoittamaan kuluttamista. Taloussysteemimme perustuu pitkälti siihen, että toiset myyvät ja toiset ostavat jotain. En ole huomannut, että ihmisiä ohjattaisiin valitsemaan mitä kulutetaan, hyödykkeitä tai palveluja. Tavaroiden kasaantumisen kannalta sillä on kuitekinkin merkittävä ero. Vaatteet, huonekalut, tietotekniikka ja muut esineet ovat konkreettisia, ne eivät noin vain katoa maailmasta. Palveluista ei synny materiaalista painolastia, vaikka sekä yhteiskunnallinen että yksilön saama hyöty on ihan yhtä suuri.

Siitä olen Te Velde-Luoman kanssa samaa mieltä, että koska yltäkylläisyys on niin uusi tilanne, ihmisiltä puuttuu konkreettisia tavaranhallinnan taitoja. Toisin kuin painonhallintaa, näitä asioita ei vielä opeteta koulussa, eikä ole samanlaisia nyrkkisääntöjä kuin vaikkapa lautasmalli, jota voisi soveltaa kamojensa suhteen. Kouluissa opetetaan terveystietoa ja kotitaloutta, mutta ainakaan minun aikanani niissä ei puhuttu tavaroista yhtään mitään. Ehkä se ei tuolloin ollut tarpeen, mutta ei se varmasti olisi ollut pahitteeksikaan. Roinakasat eivät ole mikään eläkeläisten yksinoikeus.

Tästä pinnallisesta analyysistä voisi vetää sen johtopäätöksen, että ylipainolla ja liialla omaisuudella on todella yhtymäkohtia. Tämä on kiinnostava aihe, jota voisi tarkastella monilta muiltakin kanteilta, mutta jätän ne toiseen kertaan. Olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia tämä teissä lukijoissa herätti!