Aihearkisto: Shoppailu

Lastenvaateprobleema

Julkaistu , kirjoittanut
12

Onko lastenvaatteista järkevää maksaa paljon vai vähän? Tämä kysymys herättää tällä hetkellä keskustelua muutamissa äiti/lapsi/perhe-blogeissa, ja minusta kysymyksenasettelu on mitä mielenkiintoisin. Molemmilla koulukunnilla on kannattajansa:

  • Halpojen vaatteiden ostajat perustelevat kantaansa sillä, että lastenvaatteet ovat käyttötavaraa, joka kuitenkin likaantuu ja nuhjaantuu käytössä, joten niihin on turha satsata.
  • Kalliita vaatteita ostavat taas haluavat satsata laatuun, ulkonäköön ja siihen, että vaatteiden jälleenmyyntiarvo säilyy paremmin.

Näiden peruslähtökohtien lisäksi keskustelussa on tullut esiin myös seuraavia argumentteja:

  • Kalliistakaan vaatteesta ei voi olla varma, että se on tehty eettisesti. Ja vaikka olisi tehtykin, kuka vastaa siitä, miten kankaat on valmistettu? Eli kun ei kallistakaan voi olla varma, voi samantien ostaa halpaa. Ainakin näin olen muutamia puheenvuoroja tulkinnut.
  • Jos ostaa käytettynä kirpputorilta, saa ainakin halpaa, ja lisäksi toimii ekologisesti.

Lyhyesti sanottuna: aivan mahtavaa problematiikkaa! Tässä joutuu kuluttaja miettimään asioita monelta kantilta (jos ylipäänsä aikoo aihetta ajatella) ja sitten valitsemaan omalta kannaltaan pienintä pahaa.  Jotain on pakko ostaa joka tapauksessa, vähintään kankaita vaikka ompelisi kaiken itse.

Huomaan soveltavani lapsen vaatetuksessa jokseenkin samaa logiikka kuin omassanikin. Pyrin ostamaan vain tarpeellista, ettei vaatekaapissa ole ylimääräistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tällä hetkellä muksulla on tasan kolmet kengät: kumisaappaat, välikauden gore-texit ja Kuomat odottamassa pakkaskelejä. Muita ulkokenkiä ei ole, keväämmällä hankin sitten kävelykengät ja kesäksi sandaalit. Ostan aina reilua kokoa, jotta vaate pysyisi käytössä mahdollisimman pitkään. Ennen kaikkea pyrin ostamaan vaatteita, joiden laatu kestää kovaa käyttöä ja pesua. Tämä johtaa siihen, että ensinnäkin ostan vaatteita aika harvoin. Useimmiten ostan alesta, mutta ensisijaisesti ostan vain tarpeeseen.

Toiseksi en yleensä juurikaan katso hintaa. Ostan käyttötarkoitukseen sopivimman vaatteen, maksoi se mitä tahansa. Käytännössä oma kokemukseni kuitenkin kertoo, että monissa tapauksissa (ei 100% mutta hyvin usein) lisähinta korreloi laadun kanssa. Sillä saa parempaa kangasta, suorina pysyviä saumoja ja kauniimpia vaatteita. Etenkin ulkovaatteissa hinta tuntuu lisäävän vedenpitoa ja fiksuja yksityiskohtia suunnittelussa. Kun joskus olen kokeillut halpaketjujen vaatteita, huomaan että ne muuttavat muotoaan pesussa, kankaat nyppyyntyvät ja lisäksi löydän harvoin mitään, missä ei olisi muoviprinttiä keskellä – ja periaatteesta vältän kaikkia muovipainatuksia luettuani Kuluttaja-lehden tutkimuksen, jonka mukaan printeistä löytyy usein ikäviä kemikaaleja ftalaateista lähtien. Mutta kuten sanottu, en osta vaatetta hinnan perusteella, vaan käytännöllisyyden. Moni kaunis ja kallis vaate on jäänyt kauppaan siksi, että ne olisivat mielestäni käytössä älyttömiä. Lapsi ei tarvitse vaatteita, joissa ei voi leikkiä. Yletän tämän fiksaationi koskemaan jopa juhlavaatteita…

Tämä johtaa siihen, että lapsen vaatevarastossa on sekä itsetehtyjä, kirpputorilta parilla eurolla ostettuja vaatteita, hyvin kallis talvihaalari, ja kaikkea näiden väliltä. Huomaan myös, että vaatteiden ulkonäkö on minulle hyvin tärkeä ominaisuus. Vaatteiden on miellytettävä silmää, en suostu pukemaan lapsen päälle vaatteita, jotka mielestäni eivät ole nättejä.

Huomaan siis, että en kuulu oikeastaan mihinkään leiriin, koska ostan sekä kallista että halpaa, uutta ja kierrätettyä. Noudatan tiettyjä periaatteita siinä mielessä, että vältän halpaketjujen vaatteita, sillä en yksinkertaisesti usko, että sillä hinnalla olisi mahdollista ottaa eettisiä näkökulmia huomioon, ja haluan kuitenkin kuluttaa vastuullisesti. Toisaalta en osta itsellenikään niistä juuri mitään, joten miksi ostaisin lapselleni? Taidan siis edustaa tässäkin asiassa sellaista harkittua järkiperäistä keskitietä.

Todellista ekohörhöilyä

Julkaistu , kirjoittanut
6

Olen ylittänyt omat ekohörhöilyn rajani tänään varsin railakkaasti. Tarinan taustalla on talvikuiva ihoni, joka on muuttunut lähes suomuiseksi. Lauantaina pitäisi esiintyä julkisesti iltapuvussa, ja arvelin että eleganssi saattaisi kärsiä hilseilevistä kyynärpäistä.

Palloilin Ruohonjuuressa ja etsin sopivaa rasvaa. Olin kuullut karitevoin tehokkuudesta, mutta kaupassa valkeni, että se on yksinään todella kiinteää massaa, ja vaikutti hankalalta käyttää. Vierastan luonnonkosmetiikan tuoksuja, enkä oikein löytänyt sopivaa rasvaakaan itselleni. Mutta kotona löysin netistä ohjeen, jonka mukaan karitevoita voisi vaahdottaa, jonka jälkeen sitä olisi miellyttävä levitellä. Ohje ei vaikuttanut liian vaikealta, joten päätin kokeilla.

Ostin siis 200g köntin luomu-karitevoita, ja rupesin töihin. Lohkaisin kattilaan noin 50g massaa ja aloin sulattaa. Yllätyksekseni massa suli todella nopeasti ihan kirkkaaksi öljyksi, vaikka levy oli pienimmällä lämmöllä. Sulatin kaiken ja sitten odottelin, että öljy muuttuu takaisin valkoiseksi, vähän kiinteämmäksi mössöksi. Kirkas sula karitevoi ei kuulemma vatkaannu. Kävi ilmi, että massan täytyy olla aivan viileää, ennen kuin se alkaa kuohkeutua. Mutta kun lämpötila lopulta saatiin kohdalleen, tehosekottimella mössöstä todella tuli kermavaahtomaista vaahtoa. Lisäsin mukaan muutaman tipan eteeristä ruusuöljyä, joka peitti karitevoin ominaistuoksun kokonaan, mutta tuoksui itsessään hyvin miedolle.

Sain siis vaahdon onnistumaan mielestäni hyvin, ja antaumuksella levittelinkin sitä etenkin käsiin, kyynärpäihin ja jalkoihin. Kaikki ei imeytynyt hetkessä, mutta riittävästi kuitenkin, että vaatteet sai puettua päälle. Lopun vaahdon laitoin muovipurkkiin ja kannen päälle. Olin kokeiluun äärimmäisen tyytyväinen, kunnes iltapäivällä huomasin että vaahto oli kovettunut takaisin alkuperäiseen olotilaan. En tiedä mistä se johtui: ehkä purkki ei ollut tarpeeksi tiivis? Tai olikohan valmistusprosessissa vikaa?

Onko joku muu kokeillut vaahdottaa karitevoita? Miten saitte sen pysymään vaahtoisena pidempään?

Musta perjantai /älä osta mitään

Julkaistu , kirjoittanut
6

Tänään vietetään älä osta mitään -päivää. Amerikassa sen sijaan vietetään mustaa perjantainta, eli kaikista shoppailupäivistä hurjinta. Tuskin on kalkkunaähkystä selvitty, kun ihmiset jo ryntäävät jonottamaan kauppojen oville päästäkseen tuhlaamaan kaikki rahansa.  Käsittääkseni älä osta mitään -päivä onkin lähtöisin USAsta, vastalauseena Black Fridayn tolkuttomalle kulutusjuhlalle.

Mitä sitten tekee tällaisena päivänä muuan kulutuskriittinen bloggaaja? Linkittää tiedostaviin artikkeleihin ja myhäilee kotona tyytyväisenä, kun ei taaskaan tullut ostettua mitään? No ei ihan. Mainittu bloggaaja klikkaa itsensä amerikkalaisen tavaratalon nettikauppaan, ja ostaa kerralla koko läjän vaatteita. Hirmuisilla alennuksilla tietysti. Kotiin kuljetettuna.

Älä osta mitään -päivä on ihan hyvä idea. Ymmärrän mistä se on lähtöisin, ja mitä sillä ajetaan takaa. Jos elämän tarkoitus koostuu pitkälti ostamisesta, on ihan hyvä pysähtyä silloin tällöin valintojensa äärelle. Mutta minua ärsyttää ylhäältäpäin tuleva paapominen. Sitä paitsi kuluttajan kannalta tuossa ei ole mitään järkeä. Miksi olisin shoppailematta juuri tänään (etenkin noissa mainituissa nettikaupoissa), kun alennukset ovat todellakin merkittäviä? Mitä järkeä olisi ostaa samat tavarat kalliimmalla viikon päästä? Vietän suurimman osan vuoden päivistä ostamatta yhtään mitään. En todellakaan aio osallistua ostokieltoon juuri silloin, kun säästöt ovat suurimmillaan. Katson siis, että älä osta mitään -päivä koske minua.

Ruokajärki alepäivillä

Julkaistu , kirjoittanut
2

Säästyin heräteostoksilta siihen saakka, kunnes päädyin ruokaosastolle. Siellä muuttui ääni kellossa. Alunperin oli tarkoitus vain pistäytyä ostamassa jotain helppoa ja halpaa viikonlopun ruoaksi, mutta paikan päällä tajusin, että oikeastaan heräteostokset ovat juuri nyt sitä mitä tarvitaan.

Kuten ehkä muistatte, ruokajärkiprojekti sai alkunsa siitä, että keittiöhommat eivät olleet hirveän hyvin hanskassa. Päivittäisistä aterioista oli stressi, pakastimesta ei koskaan löytynyt mitään ja kaapitkin olivat vähän vinksin vonksin. Muutaman kuukauden tsempin jälkeen päivittäisiin ruokahuoltoon alkoi tulla tolkkua. Edelleen suunnittelu auttaisi arkea huomattavasti, mutta olen ollut vähän laiska sen suhteen. Sen sijaan kaapit ovat pysyneet järjestyksessä, ja sen myötä ruokahävikki on vähentynyt, kun hyllyjen perälle ei enää hautaudu mitään. Ostelen edelleen jonkin verran tuotteita ”unelmien jääkaappiin” – toisin sanoen kuvittelen syöväni terveellisemmin kuin todellisuudessa syön, mutta teen tätäkin nykyisin vähemmän kuin ennen.

Suurin muutos on ollut pakastimen hyödyntäminen. Olen mm. oppinut pakastamaan tuoretta leipää, niin että hätävara löytyy aina, vaikka kaupassa ei olisi muistanut käydä. (Ja ei, meillä ei edelleenkään karpata, eikä ole aikomuskaan. Leipä on hyvää.) Lisäksi olen oppinut laittamaan valmiita ruokia myös pakkaseen. Viimeksikin ostin kanaa tupla-annoksen, paistoin kaikki ja laitoin pakastimeen puolet. En maustanut lihoja pannulla sen kummemmin, vaan voin sitten tehdä niistä minkälaisen kastikkeen huvittaa.

Tästä päästiin sitten niihin heräteostoksiin. Kun kuljeskelin Stockan Herkussa, tajusin että nythän kannattaa ostaa ruokaa pakkaseen. Niinpä ostin heräostoksena suomalaista naudan sisäfilettä (joo, ei me olla kasvissyöjiäkään…), jonka aion leikata annospaloiksi ja pakastaa sekä tarjouksessa olleita kuhafileitä, jotka myös laitan pakkaseen. Jonkin verran täydensin myös kuivakaapin puolta, kun sopivia tarjouksia sattui tulemaan vastaan. Enemmänkin olisi juuri ennakointia ajatellen voinut ostaa, mutta kun en ollut autolla en viitsinyt hamstrata. Joka tapauksessa pakkasessa on nyt tuoreita raaka-aineita odottamassa sitä aikaa, kun ei ehdi tai pääse kauppaan.

Ähky

Julkaistu , kirjoittanut
4

Hullut Päivät eivät ole vielä edes alkaneet, ja minulla on jo tavaraähky. Se tuli pelkästään kuvastoa selaamalla. Siellä on ihan järkyttävän paljon tavaraa! Ja aivan varmasti niitä kaikkia ostetaan. Puuh. Väsyttää pelkkä ajatus. Kuka sitä kaikkea tarvitsee? Itse bongasin kuvastosta yhden levyn, jonka olin aikonut ostaa joka tapauksessa sekä yhden mekon, jota ajattelin käydä sovittamassa. Siinä kaikki.

Tein muuten tänä vuonna kuvastosta mielenkiintoisia huomioita. Esimerkiksi sen, että Sokoksella ja Stockalla näyttää olevan paljon samoja tuotteita myynnissä. Bongasin molemmista Methodin siivousaineita ja samaa luonnonkosmetiikkaa. Varmaan on muutakin, mutta nämä sattuivat silmiin, koska ne olivat ostoslistalla jo viime viikolla. Hinnat kuitenkin vaihtelevat, mikä on positiivista, sillä se kertoo siitä että ainakin ko. kaupat hinnoittelevat tavaransa itse. Method näytti olevan Stockalla kalliimpaa, mutta kosmetiikat halvempia.

Toinen havainto liittyy siihen, että kuvasto kertoo kampanjoiden olevan todellakin massoille suunnattuja. Esitellyistä vaatteista varmaan 95% oli mustia tai tummia yleissävyltään. Oletan sen johtuvan siitä, että valtaosa suomalaisista haluaa pukeutua äärimmäisen neutraalisti, ja mieluiten juuri mustaan. Katukuva vahvistaa havaintoa. Eikä siinä mitään, jokainen pukeutuu juuri niin kuin haluaa. Mutta jos on vastikään nähnyt paljon vaivaa uudistaakseen vaatekaappiaan värikkäämmäksi, näillä kampanjoilla on melko vähän tarjottavaa…

Lopuksi ihmettelin sitä, miten samanlaisia tavaroita oli myynnissä. Katsokaa vaikka kenkiä, huiveja tai huonekaluja? Sivu toisensa jälkeen lähes identtisiä tuotteita. Mistä ne erot tulevat? Tuotemerkistä? Materiaalista? Jopa samalla sivulla saattaa olla kahdet melkein samanlaiset tuotteet vierekkäin. En ihan tajua tätä logiikkaa. Miksi haluaisin valita kymmenen mustan untuvatakin väliltä? Enkä muuten edes liioittele. Sivulle 126 mennessä kuvastossa on esitelty 10 lähes samanlaista naisten toppatakkia. Lähden siitä, että eri sivuilla esiintyy eri takki. En jaksanut laskea pidemmälle. Siis mikä on noiden kaikkien pointti?

Ja vielä yksi asia: blogiin on löydetty jälleen kerran hakusanoilla, joissa yhdistyy Stockmann ja infrapunasauna. Hakijoille tiedoksi, sellaisen saa ostetuksi itselleen perjantaina, lisätietoja sivulta 213.  Tästä blogista ei valitettavasti löydy tämän enempää tietoa, sillä koko asia on minulle edelleen suuri mysteeri. Ihanko oikeasti joku tarvitsee infrapunasaunaa itselleen…?

Lisää Methodia

Julkaistu , kirjoittanut
2

Minulla on kaikkien uusien tuotemerkkien suhteen sama ongelma, olen varsin ennakkoluuloinen. Niinpä päädyn useimmiten kokeilemaan uusia tuotteita silloin, kun ne ovat alennusmyynnissä. Logiikka menee niin, että jos tuote onkin huono, alesta ostettu vikatuote harmittaa vähemmän. Tällä menetelmällä olen tutustunut mm. luonnonkosmetiikan eri merkkeihin. Välillä olen pitänyt tuotteista, välillä taas en.

Vaikka en hirveästi nauti shoppailusta, teen kyllä täsmäiskuja hyvien alennusmyyntien perässä, mikäli tarjolla on jotain todella kiinnostavaa. Tänään suuntasin askeleet kohti Sokosta, sillä 3+1 päivillä oli Methodin siivousaineita erittäin hyvässä tarjouksessa. Kokeilin toukokuussa ensimmäisen kerran Methodin wc-pesuainetta, ja yllätyin positiivisesti. Puhdasta tuli, ja tuoksu oli ällistyttävän raikas niihin tavanomaisiin myrkkyihin verrattuna. Nyt ostin greipin tuoksuisen yleispuhdistusaineen sekä kylpyhuoneeseen tarkoitetun pesuaineen. Lisäksi ostin Maison Belle -tiskiaineen, jonka on tarkoitus korvata perinteinen vihreä Fairy sitten kun pullo tyhjenee.

Pikatestaus osoitti, että nämäkin Methodit tuoksuvat hyvältä. Parin pyyhkäisyn perusteella myös puhdistusteho vaikuttaisi olevan ok, mutta siitä osaan sanoa tarkemmin vasta sitten, kun olen oikeasti siivonnut noilla jotain. Tiskiainetta en ole ehtinyt vielä kokeilla. Etenkin greippiaine kiinnostaa, sillä täällä blogissa sitä on sekä kehuttu että haukuttu. Tällä kertaa nappasin kokeiluun myös Weledan käsivoiteen ja Santen samppoon, joten luonnonkosmetiikkakokeilut jatkuvat perinteisellä alelinjalla. Sinänsä hyväksi todetun Dr.Hauschkan ruusuvoiteen jätin kuitenkin ostamatta, vaikka se hyvässä tarjouksessa olikin. Pikainen silmäys viereiseen hyllyyn nimittäin osoitti, että vastaanvanlaisia voiteita on tarjolla samaan hintaan ilman alennustakin. Päätin siis seuraavaksi kokeilla jotain uutta.

Kaupan merkit, laatua vai ei?

Julkaistu , kirjoittanut
5

Välillä ostopäätöstä tehdessä on todella vaikea arvioida, millainen jonkin vaatteen laatu tulee olemaan. Tämä tuli mieleen kun vertailin kaksia sisähousuja, jotka olin ostanut lapselle joskus viime keväänä. Molemmat olivat puuvillaista ”college”kangasta. Toiset ostin Seppälästä, toiset Sokoksesta. Sokoksen housut ovat kaupan omaa House-mallistoa. En enää yhtään muista mitä nuo maksoivat, mutta eivät kovin paljon. Molempia on pidetty ja pesty yhtä paljon ja samoissa olosuhteissa.

On hämmästyttävää, miten suuri ero vaatteiden kunnossa on nyt. Seppälän housut ovat kuluneet aivan nyppyisiksi, ja ne ovat muutenkin varsin nuhjuisen näköiset. Sokoksen housuista on pudonnut yksi koristetimantti, muuten ne ovat edelleen aivan priimat. Sokoksen housut menevät sujuvasti siihen saakka, kunnes lapsi kasvaa niistä ulos. Seppälän housut on jo hyvän aikaa sitten siirretty ns. rönttövaatteeksi.

Minua yllättää tässä se, että olisin etukäteen arvioinut, ettei kaupan oma merkki ole kovin laadukas, etenkin kun housut taisivat vielä olla jostain alekorista. Seppälästä en ole varmaan lähes 20 vuoteen ostanut itselleni mitään, mutta mielikuva oli edullisista mutta kohtuullisen laadukkaista vaatteista. Molemmat käsitykset osoittautuivat vääriksi.

Kaupan omat merkit ovat vaikeita arvioida, koska kokemukseni mukaan niiden laatu heittelee kovasti. Esimerkiksi Stockalla on paljon omia merkkejä, joita liike myös markkinoi ahkerasti. Olen joskus saanut laadukasta, joskus keskilaatuista ja ainakin kerran eräs vaate jäi ostamatta, koska todellisuus oli niin kaukana mainoskuvasta. Mitä vaan voi siis saada, ainakaan minulla ei ole oikein käsitystä siitä, mitkä merkit ovat yleisesti ottaen hyviä ja mitä kannattaa kiertää kaukaa.

Mitä mieltä olette kaupan omista merkeistä? Onko tiedossa jotain merkkejä, joissa olisi säännönmukaisesti hyvä hinta-laatu -suhde? Kaikki kokemukset kiinnostavat, tervetuloa kommentoimaan.

Ei houkuttele

Julkaistu , kirjoittanut
11

Huomasin lehdessä mainoksen, Espoon kauppakeskus Sellossa olisi alepäivät meneillään. Tämä kertoo tietysti siitä, että syksy alkaa olla jälleen niin pitkällä, että isot kauppakeskukset ja tavaratalot valmistautuvat aleviikkoihin. Mutta huomasin mainosta silmäillessäni, että se ei kiinnostanut minua ollenkaan. Ajatus siitä, että lähtisin minnekään kävelymatkaa pidemmälle jonkun tavaran perässä tuntuu nykyisin erittäin epätodennäköiseltä. Ei yksinkertaisesti kiinnosta.

Aiemmin olen hyvinkin matkannut tehtaanmyymälöiden ja ystävämyyntien perässä. Niistähän saattaisi tehdä löytöjä. Nykyisin olen sekä laiskistunut että alkanut karttaa tarpeetonta tavaraa. Esimerkiksi Espooseen ei olisi meiltä kovin pitkä matka, mutta shoppailusta saatava hyöty ei ikinä ylittäisi matkan aiheuttamaa vaivaa. Bongasin äskettäin luonnonkosmetiikan ystävämyynnin myös, mutta sinne menisi julkisilla yhteen suuntaan 20-30 minuuttia. Liian pitkä aika.

Sen sijaan tein äsken nettiostoksia kotisohvalta käsin. Vertailin tuotteita ja klikkasin ostoskärryyn lopulta parhaat. Jaksan sentään kävellä muutama sata metriä postiin hakemaan pakettia joskus ensi viikolla. Varmistin vielä ennen ostamista, että palautus sujuu helposti, jos tuote ei vastaakaan odotuksia. Nettikauppa on kyllä kätevä silloin kun tietää mitä haluaa ja tarvitsee. Olen katsellut MTV3:n Himoshoppaajat ohjelmaa ja sieltä huomannut, että joillekin ne voivat olla myös todella koukuttavia ja turmiollisia. Samalla tuo ongelma on tuntunut jotenkin käsittämättömältä, sillä en oikein ymmärrä miten kukaan ostaa mitään, jos siihen ei ole varaa. Toisaalta addiktiossa ei koskaan ole kyse pelkästään siitä mikä addiktion aiheuttaa, joten en varmaan ole oikea ihminen kommentoimaan aihetta tämän enempää.

Summa summarum: kuinka kauas jaksatte lähteä tarjouksen perässä? Vai viekö nettikauppa voiton?

Himoshoppaaja Hesarissa

Julkaistu , kirjoittanut
8

Jos saatte käsiinne tämän päivän Hesaria ja Nyt-liitettä, lukekaapa juttu Himoshoppaajan päiväkirja. Se pysäytti. Yritän edelleen ymmärtää, mitä jutun päähenkilö niillä kaikilla vaatteillaan tekee. Mistä kohdasta tarkalleen ottaen se hyvä olo syntyy – ostohetkestä, siitä kun hakee paketin kotiin, laittaa uudet vaatteet päälle vai siitä kun löytää kaapistaan jotain, mitä ei edes muista omistavansa? Tämä nuori nainen vaikutti aivan järkevältä ihmiseltä, hän vain shoppaili (omasta vinkkelistäni) aivan järkyttävän paljon. Luulin, että minulla on paljon vaatteita, mutta tähän artikkeliin verrattuna vaatevarastoni on minimaalinen.

Toisaalta jutussa kävi ilmi, että runsaus ei ratkaise ongelmia. Tämä ihminen oli kerran jättänyt kokonaan menemättä jonnekin, koska ei keksinyt mieleistään päällepantavaa. Täällä täti jälleen ällistelee – jättääkö joku todella bileet väliin sopivien vaatteiden puutteessa? Tai ehkä ne bileet (muistaakseni Emma-gaala) eivät olleet kovin kiinnostavat, jos vaatekriisi on riittävä syy jäädä kotiin. Toisaalta jos on vähemmän valinnanvaraa, päätöksenteko on helpompaa.

Hesarin artikkeli oli minusta hyvin kiinnostava, sillä sain sen kautta hiukan valoa sellaiseen elämäntyyliin, jota en osaa edes kuvitella. Tavoitteita on niin monenlaisia, en vain ole tullut sitä niin tarkasti ajatelleeksi. Toiset tavoittelevat muodinmukaisuutta, minä taas ajattomuutta. Jotkut ostavat heti nähdessään jotain ihanaa, minä mietin aina pärjäisinkö ilmankin. Toiset tavoittelevat loputonta valinnanvaraa, minä tavoittelen toimivuutta. Joku ei pidä samaa vaatetta kahdesti, minusta ostos on sitä onnistuneempi, mitä useammin sitä pitää.

Tämäkin toisaalta vahvisti sitä visiota, mikä muodonmuutosprojekti on saanut aikaan. En pyri minimaalisuuteen, mutta en myöskään halua liikaa vaatteita. Tavoitteena on toimivuus. Haluan vaatevaraston, joka palvelee kaikissa tilanteissa. Haluan että löydän sieltä sopivat vaatteet vaikka tulisi mikä tilaisuus vastaan. Toisaalta haluan myös, että samat vaatekappaleet voivat palvella monipuolisesti. Olen antanut projektin ”muhitella” Sallyn ohjeiden mukaan, ja ensi viikolla on aika päivittää tännekin, missä mennään. Aika pitkällä jo!

Ystävämyynnin houkutus

Julkaistu , kirjoittanut
3

Meidän lähellä on eräs naistenvaatteiden maahantuontiliike, joka järjestää muutaman kerran vuodessa ns. ystävämyyntejä. Se tarkoittaa, että silloin myydään mallikappaleet pois normaalia edullisemmalla hinnalla. Olen nyt kaksi päivää taistellut kyseisen ystävämyynnin houkutusta vastaan.

Syitä olla menemättä on runsaasti: en ensinnäkään tarvitse akuutisti mitään vaatetta. Vaatekaapin muodonmuutosprosessi on edelleen kesken, enkä halua tehdä mitään satunnaisostoksia. Sitä paitsi inventaario osoitti, että vaatteita todellakin riittää jo ennestään. Mutta vielä suurempi syy on se, että tuolla myytävät vaatteet eivät yleensä ole yhtään minun tyylisiäni. Olen silloin tällöin ostanut sieltä kyllä ihan onnistuneestikin, mutta useimmiten värit ovat minulle liian murrettuja ja mallit liian koristeellisia. Vaatteet eivät ole laadultaan huippuluokkaa – ihan ok kyllä mutta ei mitään superia. Hintataso on kohtuullinen, muttei  poikkeuksellisen halpa.

On ihan hullua, että hyviä syitä jättää tämä kerta väliin on noin paljon, ja silti epäröin. Entä jos siellä tällä kertaa olisikin joku mahtava löytö hirveän halvalla? Entä jos en nyt mene, sittenhän jään sitä vaatetta ilman?! Ja se on sentään ystävämyynti, eikä seuraavaa kertaa tule ennen kuin monen kuukauden päästä. Tämä on ikäänkuin ainoa mahdollisuus. Järjellä ajatellen mikään edellä mainituista asioista ei tietenkään ole totta, vaan ainoastaan mieleni kehittelemiä ajatuksia. Toisin sanoen tiedän että liikkeeseen meneminen olisi ajanhukkaa, ja vaikka jotain löytäisinkin en tarvitse sitä, joten tuolloin tulisi myös rahanhukka. Silti tuntuu siltä, että ehkä kuitekin pitäisi.

Luulen, että ystävämyyntien suosio perustuu juuri tuohon ainutkertaisuuden tunteeseen. Jos et osta nyt, tilaisuus ei toistu. Tuo potentiaalinen menetyksen pelko on näköjään niin vahva, että vaikka etukäteen tiedän, etten luultavasti löytäisi liikkeestä mitään, en silti meinaa uskoa järkeäni. Tavaratalojen puolivuosittain toistuvissa alekampanjoissa on vähän sama logiikka: jos et nyt mene, seuraava kerta tulee vasta kuuden kuukauden päästä, ja ei ole takeita mitä silloin on myynnissä. Näköjään minun on turha yrittää taistella tätä vastaan millään järkiargumenteilla. Helpompaa on tehdä päätös että en vain mene sinne, piste.

Mitä mieltä olette ystävämyynneistä?