Aihearkisto: Järjestystä

Puhelimestani ei akku lopu

Julkaistu , kirjoittanut
14

Vahvimmillaan ennakoimistaipumukseni on silloin, kun koko perhe lähtee matkalle. Mökkireissu aiheuttaa jo keskisuuret paineet, ulkomaille lähtiessä kierrokset nousevat uusille lukemille. Inhoan epämiellyttäviä yllätyksiä ja yritän varautua kaikenlaisiin odottamattomiin vaikeuksiin. Osittain tämä perustuu varovaisuuteen mutta minusta tuntuu, että jos yritän oikaista jostain kohdasta, juuri silloin joku riski muuttuu todellisuudeksi. Viimeksi, kun lähdin viikonlopuksi mökille, ajattelin poikkeuksellisesti, että ei niitä kuumelääkkeitä nyt varmaan tällä parin päivän retkellä tarvita. Siinä vaiheessa kun auto saatiin pihalle parkkiin, toinen lapsista olikin jo kuumeessa.  Arvatkaa olenko jättänyt lääkkeitä sen jälkeen kertaakaan kotiin.

Tämä ennakoiminen liittyy ensisijaisesti lapsiin, mutta minulla on taipumusta varautua kaikenlaiseen myös ollessani yksin liikkeellä. Kun lähden kotiovesta, minulla on seurasta riippuen kaikenlaista mukana. Käsilaukussa kulkee pieni pussukka, jossa on kaikkea mahdollista, mitä voi tarvita pienten haaverien ja erikoistilanteiden varalta: laastareita, käsidesiä, pumpulia, hiuslenkkejä, käsirasvaa, korvatulpat, huulipuna, tamponeja, rakkolaastari, särkylääkettä, nenäliinoja jne. Lasten jälkeen mukana on kauppareissuillakin hyvin usein mukana myös vaihtovaatteita ja jotain syötävää. Käsilaukussani kulkee siis jatkuvasti mukana pieni urbaani selviytymispakkaus, joka on mukana aina kun poistun kotiovesta.

Ehkä tästä ennakoimisesta johtuen pidemmälle matkalle lähteminen on minulle stressaavaa. Kun yrittää yhtä aikaa pakata mukaan kaiken tarpeellisen muttei mitään turhaa, alkaa aivot sauhuta. Yritän optimoida varautumisen kaikkiin tilanteisiin ja kuitenkin minimoida matkavarustuksen, ja nämä asiat ovat toisilleen vastakkaisia. Autolla matkustamisesta tykkään siksi, että mukaan voi tunkea niin paljon kuin kulkuvälineeseen mahtuu. Lentäessä joutuu väkisinkin karsimaan, koska matkalaukkujen määrä on rajallinen. Koska kaikkea ei voi ottaa mukaan, täytyy yrittää miettiä mm. vaatteiden monikäyttöisyyttä. En väitä olevani tässä ainakaan vielä mikään huippu, siitä se stressikin syntyy.

Sitten on tietenkin matkaohjelma. Ennakoin aina, millaisia matkoja tullaan liikkumaan jalan (oikeanlaiset kengät), mikä on tyypillinen säätila (oikeanlaiset vaatteet), mihin ko. paikassa saattaa sairastua (oikeanlaiset lääkkeet), mitä siellä tyypillisesti syödään (kiva tietää muuten vaan), mistä siellä saa apua jos jotain sattuu, mitkä ovat kulttuurin tyypilliset erikoispiirteet. Suunnittelen reittejä, mietin etukäteen missä syödään, mitä nähtävyyksiä olisi kiva käydä katsomassa, mitä paikkoja kannattaa varoa ja mitä kaikki maksaa. En ikimaailmassa lähtisi reissuun ilman vakuutusta. Ajatus siitä, että vain pölähtäisi keskelle kaupunkia ilman mitään ennakkovarautumista tuntuu ihan hullulta. Ei pelkästään siksi, että mitä vain voi tapahtua, vaan ensisijaisesti siksi, että mitä kaikkea menettääkään, jos ei ole yhtään etukäteen selvittänyt asioita.

Ehkä tärkeimmän ennakoimisen voi kuitenkin kiteyttää näin: puhelimestani ei ikinä ole akku loppu. Lataan puhelinta jatkuvasti ja vähääkään pidemmälle reissulle otan laturin mukaan. Siis jos lähden vaikka kyläilemään koko päiväksi, en jätä laturia kotiin. Autossa on myös vakiovarusteena laturi. Jos alkaa näyttää siltä, että reissu venyy, laitan puhelimeen virransäästön päälle riippumatta siitä, paljonko akkua on jäljellä. Kun lähtee keskellä yötä viemään lasta sairaalaan, on itselleen kiitollinen siitä, että puhelimen akku on täynnä. Puhelin on nykyään sellainen välttämättömyys, että en ota sen kanssa pienintäkään riskiä.

Tästä tuli pitkä teksti, vaikka tuntuu etten ehtinyt kuin raapaista pintaa, mutta ennakoiminen ei olekaan mikään pikkujuttu. Mitä paremmin ennakoin, sitä vähemmän stressaan ja sen mukavampaa on – sekä minulla että muilla.  Lasten kanssa ennakoiminen on tärkeää, koska kun elämän monet epämukavuudet (väsymys, nälkä, jano, kuumuus, kylmyys jne.) on etukäteen eliminoitu, pysyy rauha maassa ja hyvä fiilis, ja jälleen kaikilla on kivempaa. Haluan helppoa elämää, en improvisointia erikoistilanteissa.

Löytyykö lukijoista samanlaisia kaikkeen varautujia? Vai oletko ennemminkin iloinen improvisoija? Vai jotain siltä väliltä?

 

Sinne päin

Julkaistu , kirjoittanut
10

Törmäsin jokin aikaa sitten sellaiseen ideaan, että kun järjestelee kotona, kaikkea ei tarvitse viedä heti omalle paikalleen. Sinne päin riittää. Ajatus oli niin nurinkurinen, että piti oikein ruveta testaamaan käytännössä.

Tarkalleen ottaen idea on tämä: kun huomaa jonkun tavaran väärällä paikalla sen voi viedä ohi kulkiessaan oikeaan suuntaan, vaikka ei palauttaisikaan täsmälleen oikealle paikalle. Tavara on siis ikään kuin matkalla oikeaan osoitteeseen, ja sen perille pääsyä edistää mitä lähempänä se on. Sitten sopivassa tilanteessa matkalla oleva juttu nakataan lopulliselle paikalleen. Taka-ajatuksena on, että tämä pieni toimenpide edistää kuitenkin järjestystä enemmän kuin se, että tavarat seilaavat aivan missä sattuu.

Jotenkin tämä sotii logiikkaa vastaan. Ekana tulee mieleen, että eihän tuo mitään järjestämistä ole, vaan sotkun siirtämistä paikasta toiseen. Että jos kerran siivotaan, niin sitten hoidetaan homma kerralla loppuun saakka. Mutta kummallista kyllä, ajoittain tämä toimii. Ensinnäkin silloin, kun toteuttaa sellaista ”vie mennessäs, tuo tullessas” -elämänohjetta. Vaikka oikeasti olisi menossa tekemään jotain muuta, voi siinä sivussa viedä tiskit ainakin tiskipöydälle saakka, vaikkei koneeseen asti ehtisikään niitä latoa. Tämä toimii myös silloin, kun pitää tehdä pikasiivous. Ensin tavoitteena yleinen siisteys, ja niitä loppuja voi hoidella paikoilleen sitten jos aikaa jää.

Tämä sinne päin -tekniikka on siis myös kiireessä ja ohimennen -tekniikka. Jos sen avulla meinaa pitää kotinsa siistinä, niin huonosti käy. Luulen että tämä on myös selkeästi toimivin silloin kun asunnossa on useampi huone tai peräti kerros. Pikkuyksiössä ei aikaa mene sen enempää, latooko pyykit kaappiin vai tuolille, mutta voin kuvitella että omakotitalossa ei viitsi rampata kerroksia ihan joka nippelin takia. Meillä on pari sellaista ”hotspottia”, joille näitä matkalla olevia tavaroita tulee vietyä. Eteisen penkillä voi odotella lastenhuoneeseen siirtymistä, ja keittiösaarekkeen päälle voi latoa tavaroita joiden oikea osoite on jääkaappi, tiskikone, roskis tai astiakaappi. Siitä ne voi sitten keskitetysti siivota kerralla oikeille paikoilleen.

Minä tykkään maanantaista

Julkaistu , kirjoittanut
8

Maanantai on mahtava päivä. Siinä on samaa taikaa kuin vuoden alussa, mutta maanantai tulee joka viikko, joten siitä pääsee nauttimaan useammin. Juuri tänään tarvitsen erityisesti elämääni maanantaita, ja siksi aion ottaa tästä päivästä kaiken irti. Olen nimittäin siinä erikoisessa tilanteessa, että rutiinit ovat ihan hukassa. Sehän on minulle aivan poikkeuksellista. Selityskin on valmiina.

Viime vuoden joulukuu oli tiivis. Kuun alussa oli yksi iso juttu, joka vaati monenlaista panostusta. Sen takia jouluvalmistelut pääsivät käyntiin tavallista myöhemmin. Kun päästiin joululomaan asti, teki tosiaan mieli vaihtaa hetkeksi vapaalle, ja kun siihen vielä lisätään sukulointia ja sairaita lapsia, oltiinkin jo todella kaukana normiarjesta. Loma (tai siis ”loma”) oli pitkä, ja siitä hyvin lyhyen ajan päästä oli vuorossa oma matkani. Sitten palattuani sairastuin itse, joten tässä on menty jo yli kuukausi erilaisissa poikkeusoloissa. Aivoni ovat selvästi elastiset, koska olen niin täydellisesti sopeutunut tähän rutiinittomaan elämään.

Siinä on vain se huono puoli, että arkielämä tökkii. Normaalisti arkipäivät etenevät kuin hyvin hoidettu liukuhihna. Joku voi pitää tylsänä, minulle se on vapauttavaa. Mutta nyt kun takeltelen rutiineissa, joudun jatkuvasti soveltamaan, kiirehtimään ja kehittelemään kaikenlaisia epämääräisiä viritelmiä. Pitää miettiä, olenko muistanut hoitaa asioita, onko puhdasta vaatetta, ollaanko siellä missä pitääkin oikeaan aikaan, enkä halua miettiä sellaisia. Haluan että tuollaiset jutut hoituvat kuin itsestään. Olen myös huolehtinut itsestäni huonosti – syönyt epämääräisesti, unohtanut liikunnan jne., ja se kaikki näkyy ulospäin ja tuntuu omassa olossa.

On siis ryhtiliikkeen aika, eikä sellaiselle ole juuri parempaa päivää kuin maanantai. Olen jo aloittanut: pyykkikone pyörii. Tiskikone on tyhjennetty ja se on puolitäynnä likaisia, kuten tähän aikaan päivästä kuuluukin. Eilisen illallisen jäljiltä pohjaan palanut pata likoaa tiskialtaassa. Olen tsekannut jääkaapin ja laittanut lounaaksi sellaisia ruokia, jotka olivat seuraavana pilaantumassa, sekä suunnitellut miten käytän loput iltaruokaan. Olen muistanut ottaa omat vitamiinini. Tämä viimeinen liittyy sellaiseen asiaan, että jos en erikseen kiinnitä huomiota, minulta jää d-vitamiinit ottamatta, hiukset pesemättä ja kantapäät rasvaamatta. En tosiaan ole kovin hyvä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani, se on yleensä listan viimeisenä. Tähänkin yritän saada vähän muutosta aikaiseksi.

Seuraavaksi listalla on

  • kaikkien paperien setviminen
  • laskujen maksaminen
  • vakuutusasioiden hoitaminen

Kuinka inhoankaan noita kaikkia. Mutta ne on nyt hoidettava, muuten räpistely jatkuu. Taannoin lanseeraamani inbox-systeemi, jonka piti hallita kaikki paperini, ei muuten enää toimi. Täytyy miettiä miten saisin paperit taas haltuun. Siis kaikkihan on järjestettävissä, jos vain keksii oikean systeemin!

Onko teidän lukijoiden joukossa maanantai-ihmisiä?

Kohta tulee Kondoa

Julkaistu , kirjoittanut
6

Teimme Katrin kanssa uuden podcastin eilen, aiheena Marie Kondo ja hänen menetelmänsä. Podcast on vielä editointipöydällä, mutta se ilmestyy tänne heti kun tulee valmiiksi.

Palasin Konmari-kirjan pariin valmistautuessani podcastiin ja totesin, että pitäisi oikeastaan lukea se uudelleen. Kirja on täynnä asiaa, erilaisia virkistäviä näkökulmia sekä hyviä vinkkejä, joita en tietenkään enää kaikkia edes muista. Kertaus tekisi terää, vaikkei mitään valtavaa raivausprojektia olekaan juuri nyt käsillä. Kirjaa selatessa pisti silmään Marien tapa jaotella raivattavat asiat. Vaatteet muodostavat yhden kategorian, kirjat yhden, paperit yhden ja sitten vielä muistoesineet ja muut tunnepitoiset tavarat. Suunnilleen kaikki muu menee ”komono” -osastolle, eli sekalaisten tavaroiden joukkoon.

Tässä kohdassa epäilen, että kyseessä täytyy taas olla jokin kulttuuriero. Jos itse alkaisin jakaa raivattavia tavaroita omiin kategorioihin, niin keittiötarvikkeet muodostaisivat oman osastonsa ilmiselvästi. Siis kaikki se, mikä ei ole syötävää: astiat, aterimet, säilytysastiat, leikkuulaudat, tarjottimet, servetit, essut, keittiöpyyhkeet, tiskirätit, korit, kipposet ja kupposet sekä kaikki ne välineet, joita erilaisten ruokien valmistamiseen tarvitaan. Väitän, että keskiverto perheessä tämä kategoria sisältää helposti satoja yksittäisiä esineitä. Laskekaa vaikka huviksenne, kuinka monta esinettä on normaalissa vetolaatikostossa, sanotaan nyt vaikka nelihenkisessä perheessä.

Konmarissa ei juuri astioista puhuta, vaikka täytyyhän japanilaisillakin olla niitä. Kenties siellä tyyli on minimalistisempi ja säilytystilat pienempiä, mutta käsittääkseni astiat ja keittiöesineet on yksi sellainen ryhmä, jonka parissa ainakin suomalaisilla ammattiraivaajilla riittää työsarkaa. Toinen kategoria olisi liinavaatteet. NIihin luen kuuluvaksi kaikki kodin tekstiilit mattoja ja verhoja lukuunottamatta. Normiperheessä näitäkin kertyy, siis ihan pakostakin, jos nukkujia on enemmän kuin kaksi. Oma pyyhehylly pursuilee, koska siellä on perintöpyyhkeitä kaukaislta opiskeluajoilta ja sitten myöhemmin lahjaksi saatuja uudempia. En tiedä ilahduttavatko ne kaikki niin suuresti, mutta toisaalta miksi heittää hyvä ja käyttökelpoinen pois, varsinkin jos se ilahduttaa jota kuta muuta perheenjäsentä.

Alan epäillä, että Marie Kondon asiakkaina on erilaista porukkaa, kuin esimerkiksi tämän blogin lukijoina. Tavaroiden määrät ja niihin liittyvät ongelmat tuntuvat nimittäin välillä vähän kaukaisilta. Podcastissakin mainitsen, miten yksi hyvä vinkki on, ettei anna äidin osallistua raivaamiseen. Mielestäni vinkki on erittäin hyvä, mutta kertoo myös siitä, että asiakkaan täytyy olla verrattain nuori, ja mahdollisesti perheetön. En osaa kuvitella, että sanotaan nyt vaikka noin nelikymppisen tarvitsisi edes mainita äidilleen raivaamisesta, saati sitten päästää hän mitenkään osallistumaan. Sen sijaan olen kyllä nähnyt, kuinka aikuiset lapset eivät anna vanhempiensa luopua nostalgisiksi koetuista tavaroista.

Jos lukijoissa on ammatijärjestäjiä, niin olisi kiva kuulla mielipiteitä näistä tavararyhmistä ja niiden raivaamisesta! Ja tietysti teidän kaikkien näkemyksiä – onko kukaan muu aprikoinut näitä kulttuurieroja?

Matkustamisesta ja minimalismista

Julkaistu , kirjoittanut
38

Blogissa on ollut hiljaista, koska minä olen käynyt tässä välissä lomalla. Siinä sivussa on tullut havaintoja pakkaamisesta ja matkatavaroista. Olen huomannut, että minulla on taipumus pakata systemaattisesti enemmän kuin mitä matkalla käytän. Näin käy silloin, kun pakkaamiseen on runsaasti aikaa, mutta myös silloin kun heittelen kamoja kassiin hirveässä kiireessä. Jos haluan keventää matkatavaroitani, on ilmeisesti tarpeen lakata ylivarautumasta.

Jouluna vietimme viikon sukulaisten luona Lapissa. Käytin itseäni varten pakkaamistani tavaroista ehkä puolia. Olen havainnut ilmiön ennenkin. Jos vietän aikaa tutuissa, kodinomaisissa oloissa, en viitsi ottaa mitään paineita ulkonäöstä. Siksi en vaihda vaatteita, ennen kuin ne likaantuvat. Saatan siis pärjätä yksillä ja samoilla farkuilla viisi päivää, vaikka mukana olisi lisäksi kahdet muutkin housut. Sama koskee neuleita. Vain alusvaatteet ja sukat kuluvat normaalia tahtia yhdet per päivä.

Toisaalta minulla on taipumus yliarvioida kaikki mahdollisuudet, mitä lomalla voi tehdä. Siksi varaudun kaikenlaisiin aktiviteetteihin. Koska JOS menemme uimaan, harmittaa jos uimapuku ei ole mukana. Tai JOS haluan hengailla hotellilla kaikessa rauhassa, niin verkkarit tarvitaan. Tai JOS mennäänkin hienoon ravintolaan, pitää olla siistimpää mukana, ja ehkä jopa eri kengät. Tällä tavalla tavaraa saa kertymään tosi nopeasti. Tiedän kyllä, että kannattaisi pakata mahdollisimman monikäyttöisiä asuja, ja toki sitä yritänkin, mutta ei se näköjään auta.

Sitten on tietysti vielä kaikenlaiseen odottamattomaan varautuminen. Mitä jos joku oksentaa päälleni tai liukastun kuralammikkoon? Jos lämmitys ei toimi, tai toimii ihan liikaa? Jos matkalaukku häviää lentokoneessa? Tai mitä tahansa muuta. Kaikkeen pitää varautua, ja se vie tilaa. Usein käy niin, ettei mitään katastrofia tapahdu, ja kannan kotiin vaatteita, joita ei ole käytetty kertaakaan. Mutta en uskalla jättää niitä kotiinkaan, koska mitä jos niitä olisi kuitenkin tarvittu.

Pystyn näillä sukulaisreissuilla vähentämään, sillä kun ollaan kotimaassa ja tuttujen luona, kaikki katastrofit on hoidettavissa. Tämän huomasin jouluna, jolloin päätin että jatkossa vähäisempi määrä riittää, myös lapsilla, sillä pesukonetta saa lainata ja kaupasta saa helposti uutta jos tarvitsee. Mutta ulkomaan matkailussa minimalismiin on vielä matkaa, vaikka se jonkinlainen ihanne olisikin. Kun en voi olla täysin varma siitä että homma hoituu haluamallani tavalla, täytyy olla omavarainen. Siitä saa sitten kärsiä painavien laukkujen muodossa, mutta toisaalta ei tarvitse hätkähtää mistään.

Loppukanetiksi kysymys – puratteko laukun lomakohteessa hotellin kaappeihin ja laatikkoihin? Joku järjestelyguru, olisiko ollut Peter Walsh tai Marie Kondo, kehotti tyhjentämään laukun heti saavuttua, jotta voisi ruveta nopeasti elämään ”normaalia elämää”. Aivan käsittämätön ajatus minulle! Tavarat pysyvät laukussa koko matkan eivätkä poistu sieltä kuin päälle. Korkeintaan ulkotakit ripustan naulakkoon. Muutenhan on riski että jotain jää. Ja muutenkin minusta on paljon kätevämpää elää suoraan matkalaukusta. Mitä mieltä olette? Tai onko lukijoissa minimalistisia matkailijoita?

Mitä opin tästä joulusta?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tämä postausaihe on tyynesti kopioitu Kutri.netistä, jossa Katri pohti samaa asiaa. Idea oli hyvä, joten teen samanlaisen. Joulu 2015 – mikä meni hyvin, mitä pitää tehdä ensi vuonna eri tavalla? Tänä vuonna joulu meni aivan poikkeuksellisen hyvin. Vietimme aaton kotona, ja lähipiiri kokoontui meille syömään ja avaamaan lahjoja. Oli jotenkin tosi ihana jouluaatto, kaikki onnistui hienosti.

Ruokien onnistumisen kannalta olennaisessa osassa oli viime vuonna tehty excel-taulukko joulupöydän antimista. Sinne oli kirjattu mitä ruokia laitetaan, kuka niistä on vastuussa, mistä mitäkin hankitaan ja kuinka paljon. Oli tosi kätevää kopioida viime vuoden pohja uudelle lehdelle ja sitten vain muokata tarpeellisilta osilta. Valmis lista vapautti menun suunnittelusta, ei tarvinnut miettiä alusta saakka kaikkea. Poistin tänä vuonna pari juttua, jotka eivät viimeksi toimineet, ja lisäsin pari uutta kokeilua niiden tilalle. Päivitän tämän vuoden ruoat vielä toteutuneen mukaan (esim. kuinka iso kinkku oli, montako purkia mätiä riittää) ja ensi vuonna  valmistautuminen on vielä helpompaa. Meillä oli ensimmäistä kertaa luomukinkku, ja mielestäni se oli myös paremman makuista kuin tavallinen viljapossu. Muun muassa tämä siis muistiin ensi vuotta ajatellen.

Tämä ajantasainen ruokalista mahdollisti myös jatkuvasti päivittyvän kauppalistan, ja siitä oli helppo tarkistaa, onko kaikkea tarpeellista, sillä kaikki tarjottavat näki kerralla yhdeltä sivulta. Ruokien suhteen oli myös todella järkevää käyttää kotiinkuljetusta. Tilasin säilyvät ja pakatut ruuat hyvissä ajoin etukäteen, jolloin viime tippaan ei jäänyt mitään. Kauppareissut olivat myös järkeviä, kun ei tarvinnut yrittää ostaa kaikkea kerralla. Riitti, että hankki tuoretuotteet pari päivää ennen joulua. Lopuksi omaa urakkaani helpotti kovasti se, että olin jakanut ruoanlaittovastuuta myös vieraille. Anoppi teki graavilohen, oma äitini laatikoita ja silliä. Tarjottavaa oli yllin kyllin, mutta en joutunut itse väsämään kaikkea. Samalla ratkesi myös säilytystilaongelma, sillä nuo ruuat tuotiin vasta joulupöytään. Tietysti osa oli tehty pakkaseen valmiiksi, ja esimerkiksi porkkanalaatikon tein edellisenä päivänä, jolloin aattona vain lämmitettiin.

Siivous oli hyvin yksinkertainen juttu, sillä siivooja hoiti varsinaisen joulusiivouksen. Itse huolehdin siitä, että lakanat tuli vaihdetuksi, pyykkikori tyhjennetyksi ja pidin tiskikoneen jatkuvasti käynnissä. Sillä lailla kaaos ei päässyt valtaamaan kotia kaikkien valmistelujen ohessa.

Tänä vuonna päätin, että lahjojen suhteen on aika ryhdistäytyä. Tänä vuonna ostelin lahjoja viime tingassa joulua edeltävinä päivinä, ja kärsin eniten henkisesti. Käytännön ongelmiakin oli, sillä kuten uutisistakin sai lukea, jotkut hittilelut olivat loppuneet kaupoista jo aikapäivää sitten. Eniten kuitenkin ärsytti se viime hetken ryntäily. En halua olla ihminen, joka ryntäilee joulutungoksessa kasseja raahaten. Haluan olla ihminen, jolla on viimeistään marraskuussa kaikki lahjat hankittuna ilman pienintäkään säntäilyä, niin että joulun alle jää korkeintaan paketointi.

Summa summarum: Mitä opin joulusta 2015?

  • Ruokien suunnittelu mahdollisimman tarkasti, vastuun jakaminen, kotiinkuljetuksen hyödyntäminen
  • Lahjojen hankkimisen takaraja on lokakuun lopussa. Silloin kaupoissa on vielä kaikkea, ja silloin kyllä jo tietää, mistä esimerkiksi lapset kulloinkin intoilevat.
  • Siivoojaan palkkaaminen on fiksua
  • Joulukoristeiden laittaminen tarpeeksi myöhään. Laitoin kaikki koristeet esille yhdellä kertaa vajaa viikko ennen aattoa. Tuli joulutunnelma, eikä koristeisiin ehtinyt yhtään kyllästyä etukäteen.
  • Olennaiseen keskittyminen: päätä etukäteen mikä on tärkeää ja sitten keskity siihen. En ehtinyt ostaa kukkia, en ehtinyt pestä täkkiä eikä lastenhuoneen tyhjennyskään toteutunut täydellisesti. Mutta ei haittaa, en ottanut niistä stressiä ja joulu oli ihana siitä huolimatta.

Täydellinen ajoitus

Julkaistu , kirjoittanut
4

Kuten viimeksi kerroin, siivosin allaskaapin muovikassivarastot. En tullut ottaneeksi kuvaa lähtötilanteesta, mutta ei siihen paljon mielikuvitusta tarvitse. Yksi laatikko, joka pursuu pusseja yli äyräidensä. Muovipusseja oli tippunut kaapin lattialle, sieltä niitä oli valunut jo kaapin taaksekin sinne putkien sekaan. Hyllylle oli tungettu irralleen pusseja, jotka eivät enää mahtuneet siihen laatikkoon. Tilannetta voisi lyhyesti kuvata sanoilla hirveä sotku.

Tämän hässäkän raivaamiseen meni puolisen tuntia. Tyhjenisin kaapin kaikista muovikasseista keskelle lattiaa. Sitten aloin lajitella ja järjestää. Olennaista oli saada isot pussit kieputettua mahdollisimman tiiviiksi paketiksi, jotta ne eivät veisi enempää tilaa kuin välttämätöntä. Jaoin pussit kolmeen – isot kassit, pikkupussit ja uudelleen suljettavat. Otin käyttöön pari tyhjää muovirasiaa, jonne lajittelin pienemmät pussit. (Ennen raivausta käytössä oli vain tuo valkoinen Ikean laatikko.) Heitin roskiin repaleiset ja yhden niin ison ja hankalan, ettei sitä saanut järkevästi taiteltua.

Lopputulos näytti tältä:

IMG_3089

Eikä hetkeäkään liian aikaisin. Keskiviikkona meille tuli keittiön takuukorjaaja, ja yllättäen hänellä olikin asiaa tiskipöydän alle. Eihän tuo hylly nyt miltään sisustuslehden huippusuoritukselta näytä, mutta oli kuulkaa kätevää, kun nosteli vain laatikot ulos hyllyltä, ja korjaajalla oli suora pääsy keittiön rakenteisiin. Päivää aikaisemmin olisi nolottanut, kun ensin olisi pitänyt onkia parikymmentä myttyistä muovikassia pois tieltä, ennen kuin altaan alla olisi edes nähnyt mitään.

Sinänsä tuollainen korjausmies on varmasti nähnyt uransa aika vaikka minkälaisia allaskaappeja, eikä hän luultavasti pidä mitään salaista exceliä Suomen Siisteimmistä Kaapeista. Mutta olihan se silti itselle mukavaa, kun sai tilanteen hoidettua niin tyylikkäästi. Saan selvästi kiksit tällaisesta hallinnan tunteesta. Joten totean nyt vain, että omalla kohdalla tämä haaste tuli juuri oikealla hetkellä!

Koko koti kuntoon: muovikassit ja pahvilaatikot

Julkaistu , kirjoittanut
13

Edellinen viikko oli erittäin tehokas. Sain työhuonetta raivattua merkittävästi. Meiltä poistui iso kasa tavaraa, vein tarpeettomia vinttiin ja organisoin uudelleen kuutioittain tavaraa. Tämän seurauksena työhuoneen lattia näkyy jo, nuorison tuottamaa taidetta on arkistoitu runsaasti ja koko huoneen yleisilme on (lattian paljastumisen myötä) muuttunut todella erilaiseksi. Aion tällä viikolla vielä vaihtaa sinne verhot!

Työhuoneen raivaamisesta alkoi ketjureaktio, jonka seurauksena jäi vapaaksi monta erinäköistä laatikkoa.

IMG_3068-2

Tuolla noiden välissä lymyilee vielä yksi pienempi laatikko. Kun tiivistin tavaroita fiksummin ja karsin turhaa välistä, näitä ei enää tarvittukaan alkuperäisessä tarkoituksessa. Tästä sain idean, että yksi kotien laiminlyötyjä organisoinnin alueita on kaikenlaiseen säilyttämiseen tarkoitetut jutut. Vilkaisu tiskipöydän alla olevaan kaappiin paljasti, että muovipussikokoelmamme oli alkanut elää omaa elämäänsä, ja sillä oli selvästi tavoitteena valloittaa koko keittiö.

Tämän pitkän selostuksen kiteytys on tämä: viikon projektina on järjestää muovipussit, pahvilaatikot, korit ja muut säilytysesineet, jotka eivät ole juuri nyt aktiivisessa käytössä. Minulla on tapana säästellä kaikenlaisia laatikoita, usein ihan vain varmuuden vuoksi. Tämä harjoitus on hyvä myös siksi, että huomaan että välillä tulee säästellyksi aivan turhaa tavaraa. Onnistuin mm. jo luopumaan postin lähetyslaatikosta, jota olin säästellyt monta vuotta. Sille ei tullut käyttöä, joten päätin että saa mennä. Mikäli teillä on yhtään samaa taipumusta ihanien laatikoiden ja kaikkien mahdollisten muovipussien säilyttelyyn, lähtekään mukaan. Paitsi tietenkin jos ne ovat jo täydellisessä järjestyksessä…

Kolmen tunnin koru

Julkaistu , kirjoittanut
6

Käytin eilen kolme tuntia siihen, että korjasin rannekoruni. koru

Tässä näkyy koko projekti sen ollessa puolessa välissä. Nuo mustat langat ovat kuminauhaa. Vanha kuminauha oli kuolettunut tuollaiseksi löperöksi ja puolet pidemmäksi alkuperäisestä. Jokainen helmirivi piti uusia niin, että vanha kuminauha otetaan pois ja helmet pujotetaan uuteen, ja lopuksi solmitaan päät. Sitten piti vielä piilottaa ne solmitut päät jotenkin. Valkoinen purkinkansi on tuossa siksi, etteivät pikkuiset helmet pääse karkuun. Nuo mustat pisteet tuossa taka-alalla ovat puolestaan uutta kuminauhaa. Se oli nimittäin aavistuksen liian paksua, joten pujottelu ei aina ollut ihan helppoa. Siksi kuminauhan päätä piti vähän väliä siistiä leikkaamalla.

Lopulta sain korun korjatuksi, mutta aikaa siihen meni. Tässä havainnollistui jälleen kerran, miten omaisuudesta huolehtiminen vie aikaa ja muitakin resursseja. Kuminauha maksoi pari-kolme euroa, joten rahaa ei tähän kulunut, mutta työaikaa kyllä. Ellei kyseessä olisi ollut lempikoruni, olisin ehkä saattanut tyytyä viskaamaan sen roskiin. Korjaaminen ei ollut vaikeaa siinä mielessä, että siinä olisi pitänyt hirveästi vaivata päätänsä, mutta erittäin työlästä ja siksi hidasta.

Olen silti iloinen, että tähän urakkaan rupesin. Minulla on muitankin korjausta odottavia juttuja, jotka pitäisi vain yksi kerrallaan ottaa käsittelyyn. Tämä yksi onnistunut projekti rohkaisee tarttumaan niihinkin. Voisi ottaa vaikka yhden per viikko tavoitteeksi. Jonossa on lisää rikkinäisiä koruja, korjausta odottavia vaatteita, leluja ja koko joukko palaneita lamppuja jotka pitäisi vaihtaa. Jotenkin näitä kaikkia tulee lykänneeksi, kun ei viitsisi nähdä pientä vaivaa, eikä se epämukavuus ole kriittistä. Plafodin kahdella palavalla lampulla tulee toimeen, vaikka tietysti kolmella valaisisi kirkkaammin. Onko siellä muita, jotka lykkäävät kaikkea pientä fiksaamista?

Monta kertaa joka päivä

Julkaistu , kirjoittanut
9

Taannoin, kun Koko koti kuntoon -haasteena oli eteinen, huomasin erään asia. Meidän eteisessä on kaksi kriittistä kohtaa, joiden ulkonäkö vaikuttaa eniten siihen, miten siistiltä tila näyttää. Toinen on penkki, jonka päällä on säilytyslaatikko lasten hanskoille ja pipoille. Jos vaatteet ovat laatikossa ja penkki muuten tyhjä, vaikutelma on siisti vaikka itse laatikossa kaikki olisi yhtenä läjänä.

Toinen on piirongin päällinen. Sen päällä kuuluu oikeasti olla kalenteri, joka on auki kuluvan viikon kohdalta, kalenterin päällä pari kynää, hauska punainen purkki, joka pitää sisällään kaikenlaista tarpeetonta sälää, sekä purkin päällä kestokassit omissa pikku pussukoissaan.  (Tuon purkin sisältö on muuten sellainen, että se pitäisi oikeastaan käydä läpi, ja harkita heittääkö kaikki menemään, mutta koska siinä on kansi päällä, sisällöstä ei ole visuaalista haittaa.)

Edellä mainittu on siis se tilanne, jolloin päällinen näyttää siistiltä ja seesteiseltä. Mutta koska piironki on käytävässä kulkureitillä, sen päällä on jatkuvasti kaikkea muutakin. Se suorastaan imee puoleensa kaiken sen tavaran, joka pitää hetkeksi laskea käsistään, tai jonka poimii lattialta talteen, tai joka pitää nostaa jonnekin pienten käsien ulottumattomiin. Tämän takia päällinen on yleensä ollut enemmänkin kasa epämääräistä sekalaista tavaraa.

Kun raivasin eteisen, päätin kokeilla, pystynkö pitämään eteisen siistinä jatkuvasti. Se tarkoittaa käytännössä noiden kahden tason jatkuvaa raivaamista. Olen ottanut asiakseni viedä heti omalle paikalleen kaikki tavarat, jotka ovat ilmiselvästi väärillä paikoilla. Penkki on aika helppo. Pipot ja hanskat voi vain heittää tai tunkea kannettomaan laatikkoon ohimennessään, siis yleensä silloin kun ollaan tultu sisälle ja muutenkin vaatteita riisutaan.

Piironki on vaikeampi. Tyhjennän sen monta kertaa päivässä. Itse osaan jo varoa, etten enää jatkuvasti laita siihen sellaista, minkä voi viedä saman tien omallekin paikalleen. Mutta siitä huolimatta kamaa kertyy. Juuri nyt piirongilla on aiemmin mainittujen ”virallisten tavaroiden” lisäksi papereita, lompakko, kaksi lehteä sekä lukuisia leluja. Tätä kirjoittaessa kävin laskemassa ylimääräiset tavarat, ja samalla reissulla vein lehdet paikalleen. Lompakko saa jäädä, kalenterin vieressä on oikeastaan ihan hyvä säilytyspaikka sille silloin, kun lompakko ei ole laukussa. Lelut kuuluvat oikeasti lastenhuoneeseen (ne oli nostettu siihen lattialta) ja muut tavarat tyhjensin eilen käsilaukusta kun tulin kotiin. Niillekin on paikat olemassa, mutta siinä eteisessä ne vain lepäilivät.

Sitkeällä ja jatkuvalla huomiolla olen kuitenkin saanut pidettyä tuon kriittisen kohdan yleisesti ottaen varsin kivan näköisenä. Se puolestaan on vaikuttanut eteisen yleisilmeeseen todella paljon. Kun pinnoilla ei ole ylimääräistä tavaraa, koko tila vaikuttaa rauhallisemmalta ja huolitellulta. Olen vain itsekseni ihmetellyt, miten jatkuvaa työtä tuon vaikutelman ylläpito vaatii. Kun soveltaa tuo tullessas, vie mennessäs -filosofiaa, piirongin pitäminen tyhjänä ei ole ylittämätön tehtävä, kuljenhan siitä ohi kymmeniä kertoja joka päivä. Mutta samalla olen ajatellut, että jos yrittäisin pitää samaa illuusiota yllä koko huushollissa, en ehtisi tekemään yhtään mitään muuta.

Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että kannattaa panostaa kriittisiin kohtiin, ja hoidella muut harvemmin. Tämän kokeilun perusteella olen paikallistanut meidän kodissa sellaisen paikan, jonka järjestykseen todella kannattaa kiinnittää huomiota. Olisi kiva kuulla, oletteko huomanneet samaa ilmiötä omassa kodissa?