Aihearkisto: Arkielämä

Mielensäpahoittaja jätehuoneessa

Julkaistu , kirjoittanut
17

Minullahan on tapana kurkkia taloyhtiön roska-astioihin, ja tarpeen mukaan siirrellä väärään astiaan joutuneita roskia oikeaan paikkaan. Noukin säännöllisesti muovipusseja paperikeräyksestä ja ongelmajätettä metalliastiasta. Tänään huomasin lasinkeräysastian pohjalla paperipussin. Kurotuin nostamaan sitä pois, kun pussi aukesi ja sieltä vieri ulos keraaminen kukkaruukku ja kynsilakkapullo. Voihkaisin ääneen epätoivosta. Tämä oletettavasti hyvää tarkoittanut ihminen oli onnistunut tekemään kolme virhettä yhdellä kertaa. Lasinkeräykseen ei kuulu paperi, ei keramiikka eikä kynsilakkapullo. Miten pahasti tämä ”lajittelu” voi oikein mennä pieleen?

En tiedä kumpi käy hermoilleni enemmän: ihmiset, jotka eivät viitsi lajitella yhtään mitään, vaan tunkevat sekajätteeseen kaiken mahdollisen, vai ihmisten jotka ”lajittelevat” aivan päin mäntyä. Ymmärrän, että välillä tulee tenkkapoo jonkun harvinaisemman tavaran kanssa, eikä ole aina ihan varma, mihin astiaan se kuuluisi. Mutta sellainen lajittelu, jossa esimerkiksi heitetään sanomalehdet muovikassissa keräysastiaan ajaa hermoromahduksen partaalle. Miksi nähdä lajittelun vaiva, ja sitten tuhota koko homma viskaamalla muovikassi papereiden sekaan? Tai paperikassi lasinkeräykseen. Tai keramiikkaa paperikääreessä lasien sekaan! Keramiikka ei ole lasia. Paperi ei ole lasia. Miten kenellekään tulee mieleen laittaa kumpaakin juuri lasinkeräysastiaan, kun sekajäteastia on siinä metrin päässä vieressä?!? Tällaisina hetkinä uskoni ihmiskuntaa kohtaan horjuu.

Jos tätä nyt sattuisi lukemaan ihminen, joka on epävarma siitä, mitä mihinkin jäteastiaan tulee laittaa, niin kerron yksinkertaisen säännön: Laita astiaan VAIN sitä jätettä, jota kannessa lukee. Paperinkeräykseen VAIN paperia. Pahvinkeräykseen VAIN pahvia. Muovien sekaan VAIN muoveja. Biojätteisiin VAIN maatuvia jätteitä. Jos olet epävarma, käytä sekajäteastiaa. Sellainen löytyy kaikista taloyhtiöistä. Jos olet epävarma, katso googlesta. Tosin epäilen, että saarnaan tässä turhaan, koska uskoisin Arkijärjen lukijoiden toimivan näin automaattisesti muutenkin.

Joskus lajittelu tietysti vaatii pientä vaivannäköä. Jos lasipurkit ovat muovipussissa, ne pitää tyhjentää sieltä omaan astiaan ja heittää sen jälkeen muovipussi joko muovinkeräykseen tai sekajätteen joukkoon. Tai jos pussi on puhdas, sen voi käyttää uudestaan. Sitten on tämä kynsilakkakysymys – kynsilakka on ongelmajätettä! Sitä ei voi laittaa mihinkään roskikseen, vaan se pitää toimittaa ongelmajätekeräykseen. Sama koskee kaikkia elektroniikkaromuja, pattereita ynnä muita sähkötarvikkeita. Niitä ei saa laittaa roskiin, vaan ne pitää toimittaa asianmukaiseen keräykseen. Ja näin se vain on. Ne ajat, jolloin roskista pääsi ihanan helposti eroon heittämällä kaikki samaan astiaan, ovat ikuisesti takana päin. Toisaalta voimme olla iloisia siitä, että Suomessa on niin hyvä jätehuoltosysteemi, että roskien lajittelu, ja sitä kautta päivittäisen ekoteon tekeminen on helppoa.

Jatkan siis yksinäistä taistelua tuulimyllyjä eli väärin lajittelevia naapureitani vastaan, ja marmatan samalla itsekseni, että milloin, milloin ihmiset oppivat erottamaan muovin paperista ja keramiikan lasista. Saisinko vertaistukea?

Epäkorrekti mielipiteeni kodin järjestämisestä

Julkaistu , kirjoittanut
18

Aion esittää seuraavaksi radikaalin ja epäkorrektin mielipiteen. Tämä sotii  yleisesti hyväksyttyä näkemystä vastaan, joten pohjustan ensin hieman.

Kotien tavaroiden vähentäminen ja sen kyljessä myös järjestäminen on 2010-luvun ilmiö. Meillä on paljon tavaroita, ja niistä kaikista pitäisi huolehtia itse. On myös paljon muuta tekemistä, kuten töitä, harrastuksia, lasten ja vanhempien hoitamista ja muuta elämää. Samalla on kaipuu selkeyteen ja helppouteen, ja siihen huutoon konmari, tavarataidot ja muut järjestämisoppaat ovat vastanneet. Nyt kun nämä järjestämis- ja raivaamisideat eivät enää ole upouusia, on alkanut nousta odotettuja vastalauseita. Miksi kodin pitäisi olla tyhjä ja minimalistinen? Onko siisti koti muka itseisarvo? Mitä haittaa tavaratöykkiöistä on, jos ne eivät häiritse asukkaita itseään?

Olen pohtinut tätä kysymystä paljon. Kirjoitan tavaroiden vähentämisestä, siivouksesta, kodinhoidosta, ja kodin järjestämisestä. Näihin kirjoituksiin siis liittyy vähintäänkin implisiittisesti ajatus siitä, että siisteyttä tavoitellaan. Eihän asiasta muuten tarvitsisi kirjoittaa. Koska kirjoitan aiheesta, oman elämän preferenssi on varmaan ollut aina yksiselitteinen: asun mieluummin puhtaassa ja järjestyksessä olevassa kodissa, kuin sotkuisessa. Kuten jokainen, joka tätä blogia on pidempään seurannut tietää, en ole täydellinen, ja olen myös puhunut siitä avoimesti: en jaksa aina hoitaa asioita heti paikalla, välillä hunajapurkit leviävät ruokakaapin pohjalle tahmaksi ja työhuoneeseen kertyy niin paljon tavaraa, että tuskin sekaan sopii. Mutta tavoitteeni on kuitenkin siisti, kaunis koti, ja olen kyllä niin vieraskorea, että siivoan ennen kuin joku tulee meille kylään.

Tämän takia minulle tulee jotenkin erikoinen olo, kun luen kirjoituksia, joissa kovasti kannustetaan ihmisiä olemaan juuri niin sotkuisia kuin haluavat. Että ei tarvitse stressata! Jos on sotkuista, niin sitten on. Että sotkuinen koti kertoo siitä, että siellä asuu luovia, älykkäitä tai boheemeja ihmisiä, joilla vain on parempaakin tekemistä kuin pyyhkiä muruja keittiönpöydältä. En minäkään kannusta hampaat irvessä jynssäämään, mutta mihin on kadonnut sellaisen tavallisen siisteyden arvostus?

Mitä jos verrataan kotia omaan ulkonäköön ja olemukseen. Nykyisin pidetään suotavana, että kun ihminen lähtee ulos kodistaan, hänellä on kohtuullisen puhtaat vaatteet ja deodoranttia kainalossa. Kanssaihminen, joka ei ole pariin viikkoon pessyt tukkaansa, tuoksahtaa ruuhkabussissa epämiellyttävälle. Pesemätön tukka ei ole vaarallinen kenellekään, mutta rasvaletti ällöttää silti. Samalla tavalla jos menisin kylään, ja sohvatyynyjen välistä pilkistäisi hammasharja, se tuntuisi minusta vähintäänkin oudolta. Tai jos ollaan ihan rehellisiä niin, oikea sana olisi oudon sijasta epämiellyttävä.

Kirjoitin jutun, ja kävin sitten lastenhuoneessa nappaamassa tämän kuvan. Ei, meillä ei ole täydellistä. Mutta meillä ei myöskään ole erityisen sotkuista.

Tietty taso henkilökohtaisessa hygieniassa ja ulkonäössä on nykyisin täysin normaalia ja hyväksyttävää. Omasta ulkonäöstä huolehtimista ei pidetä turhuutena, päinvastoin sitä odotetaan yleisesti meiltä kaikilta, ihan tavallisilta ihmisiltä. Tässä on toki runsaasti joustoa. Harva jaksaa meikata viimeisen päälle tai ajaa partaa ihan joka aamu, mutta hampaiden pesu ja suihku kuuluvat normaaliin rutiiniin valtaosalle ihmisistä.

Ja nyt lähestytään sitä radikaalia ajatusta. Ajattelen nimittäin kodista samoin. Kotona saa kulkea niissä rähjävaatteissa tukka sotkussa jos huvittaa, mutta ennen kuin lähdetään ulos, siistiydytään. Kun on yksin kotona, niin ei ole väliä vaikka tiskit ja pyykit välillä kasaantuvat ja pölypallot pitävät kokousta pöydän alla. Mutta kun tulee vieraita, on minusta huomaavaista siistiä kotiakin edustavammaksi. Ainakin minun oloni on parempi, kun olen käynyt suihkussa ja laittanut puhtaat vaatteet päälle, ja minusta myös kotona on mukavampaa, kun sekin on puhdas ja siisti.  Eihän tässäkään tarvitse mennä liiallisuuksiin, samoin kuin ei oman ulkonäönkään kanssa. Normaali puhtaus ja järjestys riittää, ei kai kukaan odota, että joka paikka kiiltäisi 24 tuntia vuorokaudessa. Samoin kuin kukaan ei odota, että näyttäisimme jatkuvasti siltä, kuin olisimme suoraan kampaajalta tulossa.

Kuten usein nykyisin muistutetaan, kodin siisteys ei tietenkään korreloi ihmisarvon kanssa. Kyllä me olemme kaikki yhtä arvokkaita, olipa tavarat järjestyksessä tai ei. Sama pätee tietysti myös ulkonäköön. Ihminen, joka ei huolehdi hygieniastaan on ihmisenä yhtä arvokas, kuin huoliteltu henkilö siinä vieressä. Puhuminen ihmisarvosta on viekin minusta keskustelun ihan epärelevanteille urille. Eihän tässä ole kyse ihmisarvosta, vaan siitä, kumman viereen istuisit mieluummin bussissa? Tai siitä, onko viihtyisämpää kodissa, jossa tavarat ovat röykkiöittäin nurkissa, verrattuna kotiin jossa järjestys vallitsee?

Eli tämän kaiken pohdinnan ja perustelun jälkeen voin kai sanoa sen epäkorrektin mielipiteen ääneen.

Siisti koti on viihtyisämpi ja kauniimpi kuin sotkuinen.

 

Uskaltaako kukaan olla samaa mieltä asiasta, vai olenko mielipiteeni kanssa muinaisjäänne entisiltä ajoilta?

Ta daa ja to do -listoja

Julkaistu , kirjoittanut
1

Olen viime aikoina tehnyt tällaisia asioita:

  • pesin lapsen villakerraston, jossa oli suklaatahroja
  • poistin tuntemattoman tahran vanhasta villapaidasta, jotta sen sai kesäteloille
  • pesin myös lasten talvikenkiä, jotta ne voi laittaa kesäsäilöön tai myydä syksyllä kirppiksellä
  • vein vinttiin vaatteita, jotka ovat liian pieniä esikoiselle mutta liian suuria kuopukselle
  • lyhennytin ompelijalla housut, jotka ovat odottaneet sitä jo monta kuukautta
  • järjestin eteisen vetolaatikot, joissa lapsilla on hanskat ja pipot
  • hankin kuopukselle turvaistuimen, koska hän oli jo yli kaksi kiloa liian painava vanhaan

Tällaisia asioita pitäisi vielä tehdä:

  • poistaa eteisen laatikosta omat villahuivit, ja laittaa tilalle lippikset ja pashminat
  • järjestää urheiluvaatteiden laatikko, koska nyt kaikki on yhdessä mylläkässä
  • käydä läpi talven aikana kertyneet paperit, ja arkistoida osa, poistaa tarpeettomat ja tehdä kotikansio
  • pestä tyynyt
  • täyttää eräs kaavake ja postittaa se eteenpäin
  • pestä jääkaappi ja järjestää pakastin

Jatkan aiheesta huomisessa podcastissa, jossa aion pohtia, miksi on niin kauhean vaikeaa hoitaa asioita HETI, sen sijaan että lykkäisi niitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Lykkääminen tuntuu usein hyvältä idealta, vaikka oikeasti siinä usein vain vaikeuttaa omaa elämäänsä ja aiheuttaa sotkua kotiin. Mutta palataan asiaan huomenna!

Arjesta kiinni

Julkaistu , kirjoittanut
2

Tämä kulunut maalis-huhtikuu on ollut – niin, en ole ihan varma millä sanalla sitä parhaiten kuvaisi. Kiireinen ei anna oikeaa kuvaa, koska vaikka tekemistä on ollut paljon, niin en ole silti tuntenut oloani jatkuvasti kiireiseksi. Vihaan sitä, kun ruuhkavuosia kuvaillaan täyteläisiksi, hyi yök mitä kielen väärinkäyttöä! Maku voi olla täyteläinen mutta arki ei, ei ainakaan silloin kun ko. arki maistuu liiankin stressaavalta. Kuormittava olisi varmaan lähempänä totuutta, sillä päällekkäin on ollut niin paljon asioita, joista olen ollut vastuussa. Osa on ollut ihania ja elämää rikastuttavia asioita, osa taas velvollisuuksia, jotka on vain ollut pakko hoitaa, ja osa molempia yhtä aikaa. Kaikista niistä huolehtiminen on kuitenkin vienyt paljon aikaa, energiaa ja ajatuskapasiteettia. Kun tähän lisätään yksi kolaroitu auto, monenlaista sairastelua (sekä minä että lapset), ynnä muuta säätöä, lopputulos on näkynyt täällä blogissakin. Postaustahti on ollut koko kevään harva, ja pari podcastiakin jäi tekemättä. Kaikkea ei millään ehdi, jostakin on ollut pakko luopua.

Blogin lisäksi arjessakin riittää kevään jäljiltä kirittävää. Pyykkihuoltohan on aina se, mistä minulla ensimmäisenä alkaa ote lipsua. (Tässä muuten varmaan yksi syy sille, miksi minimalismi ei meillä toimisi. On mukavaa, kun pyykkäämisen ja silittämisen voi jättää tekemättä, ja silti riittää liinavaatteita ja puhdasta päällepantavaa.) Tällä saralla on siis tehtävää ja tietysti yksi sairastettu oksutauti lisää aina mukavasti pyykkien määrää. Pyykkien lisäksi vaatehuolto vaatii muutenkin huomiota. Olen viime aikoina keräillyt lasten pieneksi jääneitä vaatteita pois kaapista, ja nyt pitäisi vielä laittaa niistä osa myynti- tai lahjoituskuntoon. Kausivaatteiden vaihto on myös vielä kesken. Ehkä näin vapun korvalla voisi vihdoinkin laittaa toppavaatteet lopullisesti pois naulakosta.

Omassa kaapissa pitäisi tehdä sama operaatio. Siellä on enemmän karsittavaa kuin varmaan olen tajunnutkaan. Sellaisia vaatteita, joita en ole vuosikausiin pitänyt. Vaikka kuinka haluaisin käyttää loppuun ja riekaleiksi kaiken mahdollisen, välillä pitää katsoa totuutta silmiin, ja todeta että jos vaate ei mahdu päälle, sitä mahdotonta itse pitää loppuun… tästä tulee kyllä hankalaa, tiedän sen jo nyt. Mutta yritän silti. Postausta tulossa sitten kun pääsen tämän projektin kanssa kunnolla vauhtiin.

Viime kuukausien aikana bullet journal on ollut aivan välttämätön. Sen avulla olen suurin piirtein pysynyt ajan tasalla kaikesta, mitä on milloinkin pitänyt olla tekemässä. Oma bullet journal -menetelmäni on hioutunut tässä parin vuoden aikana varsin toimivaksi. Vastikään esittelin kalenteriani yhdelle ystävälle, ja samalla tuli mieleen että voisin taas pitkästä aikaa tehdä myös bullet journal -aiheisen kirjoituksen. Pyykkien lisäksi myös paperit ja arkistointi laahaavat pahasti jäljessä. Arkistoinnin osalta olen hoitanut vain ehdottoman minimin, mistä on seurannut se, että työhuoneeseen on kertynyt valtava pino papereita odottamaan päätöstä siitä, pitäisikö se säilyttää vai ei. Tämäkin työ on vain tekemistä vailla… Mutta nyt kun kalenterissa on vihdoin väljempää, taitaa tällekin löytyä aikaa.

Tällaista kuuluu kulissien taakse. Mitä teille kuuluu? Onko ollut kiireinen kevät?

Koti kuin hotelli?

Julkaistu , kirjoittanut
2

Minusta oli kiinnostavaa lukea edellisissä viikon vinkeissä juttu, jossa tietoisesti haettiin kotiin hotellimaista sisustusta. Hotellihuoneiden viehätys, etenkin juuri silloin kun huoneeseen astuu sisälle, lienee siinä ettei ylimääräisiä tavaroita ole. Hotellihuoneissa ei yleensä ole koriste-esineitä, mattoja, torkkupeittoja eikä huonekasveja. Toisaalta niistä puuttuu myös keittiö, joka kokemukseni mukaan tekee sen suurimman ”sotkun” kotona. On tosi vaikea pitää keittiötä putsplank-kunnossa 24 tuntia vuorokaudessa.

Näiltä osin hotellihuoneiden ja oman kodin vertailu ei oikein toimi, sillä hotelli on tarkoitettu hyvin erilaiseen oleskeluun kuin koti. Toisaalta oma kokemukseni on se, ettei hotellihuonekaan ole supersiisti muuta kuin sen ensimmäisen hetken. Sitten sinne levitellään matkatavarat, ostokset, kuitit, kartat ja metroliput, ja lopputulos onkin heti huomattavasti kotoisempi… 😉

Tässä varmaan tullaan siihen, miksi kotona harvoin näyttää hotellilta, siis ainakaan meillä. Koti on täynnä omia tavaroita, jotka eivät ole täydellisiä. Eivät myöskään persoonattomia, mutta juuri tästä johtuen meillä ei ikinä näytä samalla tavalla täydelliseltä, kuin hotellihuoneissa. Asiaa voisi auttaa, jos harrastaisi sisustamista, mutta minä en harrasta. Katson juuri ikkunalaudalla olevia viherkasveja, joista kolme neljästä on erilaisissa ruukuissa. Ei niistä synny yhtenäistä ilmettä. Jos olisin innokas sisustaja, olisin varmaan hankkinut identtiset ja yhtenäiset ruukut, mutta tämän tyyppiset yksityiskohdat eivät ole niin tärkeitä, että jaksaisin tehdä asialle mitään. Varmaan myös riittävän erilaiset, mutta toisiinsa sointuvat ruukut ajaisivat saman asian, mutta niiden hankkiminen vaatisi yhtä paljon vaivaa.

ruukut

Ruukut ovat erilaisia, mutta ei näitä kasvejakaan ole sen kummemmin suunniteltu.

Kuitenkin jos haluan, että koti on oikein edukseen, pyrin kyllä hotellihuonetta vastaavaan siisteyteen, niissä puitteissa jotka meillä ovat. Ruukut eivät soinnu yhteen, mutta pyyhin niistä multajäljet, nypin kuihtuneet lehdet ja käännän tuuhean puolen nähtäville. Tyhjennän kaikki mahdolliset tasot, yritän taikoa kirjapinot olemattomiin (tämä on aina vaikeaa) ja asettelen sohvatyynyt ojennukseen. Tämä on sellaista siistimistä, mitä en normaalisti tee, mutta silloin kun siihen jostain syystä on aihetta, koti näyttää kyllä kauneimmalta. Tosin sitten käy samoin kuin siellä oikeassakin hotellihuoneessa: vieraat tulevat sisään, ja pian tyynyt ovat missä sattuu, tyhjiä laseja on siellä sun täällä ja matonhapsut solmussa. Mutta ainakin ensivaikutelma oli hieno.

Minulle muuten kasvit ovat tosi tärkeitä viihtyvyyden kannalta. Haluan, että niitä on runsaasti. Entä teillä?

Huh haipakkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Stressiä ei vielä ole, mutta kiire on melkoinen! To do -listat ovat olleet tällä viikolla pitkiä, mutta olen ollut tehokas ja saanut rastittua niistä suurimman osan jo tehdyksi. Tämä joulunalusviikko on kyllä aikamoista juoksemista ja ajelua ympäriinsä. Esimerkiksi eilen hain yhden paketin postista, ja toisen paketin pakettiautomaatista. Näiden välillä oli noin kilometri matkaa, eikä yhdellä reissulla hoitaminen onnistunut. Tietenkin tällä viikolla on myös auton huolto sekä talvirenkaiden tarkistus. Nämähän olisi tietysti voinut hoitaa jo aiemminkin, mutta miten nämä aina tuleekin järjestettyä sille kaikkein kiireisimmälle viikolle…

Onnistuin suunnitelman mukaisesti hankkimaan viimeisetkin omat joululahjat jo viime viikolla. Se olikin hyvä, sillä tällä viikolla olen hankkinut lahjoja myös sellaisten läheisten puolesta, jotka eivät syystä tai toisesta pääse tai ehdi kaupungille itse. Tänään laitan kaikki pakettiin ja koppaan odottamaan joulua. Lapset koristelivat viikonloppuna ja siivooja kävi eilen, joten koti alkaa jo näyttää jouluiselta. Haen kuusen tänään tai viimeistään huomenna, ja sitten päästään ripustamaan palloja! Ostin myös uuden kranssin oveen ja tuunasin sitä hieman. Ei ollut välttämätön hankinta, mutta ilahduttaa kyllä kovasti.

joulukranssi ovessa
Pohjan ostin paikallisesta kukkakaupasta, mutta lisäsin itse nuo kellot ja nauhan. Hyvä tuli!

Huomaan, että joulun lähestyminen pistää vauhtia sellaiseen raivaamiseen, mitä on koko syksyn lykännyt. Kun kotiin haluaa tilaa joulua varten, sitä kuskaa innokkaasti pois kaikkea sellaista tavaraa, jonka paikka on lopulta jossain muualla. Kun liesi vaihtui induktioon, muutama kattila jäi tarpeettomaksi. Vein ne eilen anopille, ja samalla pakkasin mukaan kaikkea muutakin heille menevää tavaraa, mitä ei vain ole syksyn aikana muistanut viedä. Remontista jääneet maalit ovat majailleet työhuoneessa, mutta koska laitan sinne säilytykseen joulukoristeiden laatikot, pitää maalit ja telat kantaa kellariin, minne ne oikasti kuuluvat. Raivasin myös keittiöön tilaa tyhjentämällä laatikkoihin kertynyttä turhaa tavaraa, joukossa oli ihan roskikseenkin meneviä juttuja. Joulun lähestyminen aiheuttaa tällaisia ketjureaktioita. Oletteko huomanneet samaa ilmiötä?

Hyvien kodinkoneiden ihanuudesta

Julkaistu , kirjoittanut
18

Kunnolliset kodinkoneet ovat kertakaikkisen ihania. Tämä on tullut selväksi viime viikkoina. Kävi niin, että tiskikone hajosi. Se oli yli kahdeksan vuotta vanha, ja kieltämättä ollut kovalla käytöllä. Nopeasti arvioin, että sitä on käytetty keskimäärin kerran päivässä kaikki nämä vuodet, joten käyttökertoja oli siis ainakin 3000. Onko se paljon vai vähän? En oikein osaa arvioida. 

Kone oli temppuillut jo monta vuotta. Se jätti välillä ohjelmat kesken ja pesutuloskaan ei minusta aina ollut kummoinen, vaikka puhdistin suodattimia säännöllisesti, siis viime aikoina noin kerran viikossa. Lopulta koneen näppäinpaneeli halkesi, eikä laite enää käynnistynyt. Piti siis ostaa uusi. 

Ketään ei varmaan yllätä, että päädyin jälleen Mieleen. Sitä nimittäin suositteli sekä Kuluttaja-lehti että anoppini, ja pidän molempien arvostelukykyä erittäin hyvänä. Matkalla kodinkoneliikkeeseen puoliso ehdotti, että uusittaisiin samalla sekä liesi että uunikin. Ehdotus oli perusteltu. Molemmat ovat alusta lähtien olleet jotenkin kehnoja. Oletin sähköremontin korjaavan ongelmat, mutta näin ei käynytkään. Ilmeisesti molemmat ovat alusta saakka olleet tehottomia. En tiedä, onko kyseessä vika vai ominaisuus, mutta lopputulos oli joka tapauksessa se, että muutama viikko sitten ostin kertarysäyksellä sekä uuden tiskikoneen, lieden että uunin. 

Silläkin uhalla, että kuulosta 50-lukulaiselta kotirouvalta, sanon vaan että oi onnea. Meillä on nyt ensimmäistä kertaa käytössä induktioliesi, ja hyvänen aika, miten nopeaa ruoanlaitto sillä on! Täysi kattilallinen vettä kiehuu hujauksessa. Ero entiseen lasketaan useammassa minuutissa. Eilen paistoin pipareita, ja uudessa uunissa pellillinen kypsyi noin viidessä minuutissa. Vanhalla uunilla aikaa meni noin vartti. Hullua on myös se, että uusi uuni on ulkomitoiltaan täsmälleen sama kuin vanha, mutta sisätilaa on paljon enemmän. Tämä kävi ilmi, kun huomasin että vanhat pellit olivat uuteen uuniin aivan liian pienet. Ruoanlaitto on näiden uusien koneiden ansiosta nopeutunut älyttömästi, ja eniten siitä on iloa tavallisena arki-iltana. Olen onnessani.

Miele tiskikone
Tätä systeemiä aluksi ihmettelin uudessa tiskikoneessa. Osoittautui erittäin toimivaksi.

Entä sitten uusi tiskikone? Sekin on mahtava. Pesutulos on silminnähden parempi. Korit liukuvat kuin itsestään, astiat on helpompi asetella niihin ja alun ennakkoluulojen jälkeen olen ruvennut kovasti tykkäämään Mielen kolmikerroksisesta systeemistä, jossa haarukat ja veitset asetellaan pitkäkseen ylimmälle tarjottimelle. Muutaman viikon käyttökokemuksen jälkeen pidän ko. systeemiä huomattavasti parempana kuin perinteistä koria. Tiskikoneen täyttäminen ja tyhjennys eivät edelleenkään kuulu lempitöihini, mutta se että käytössä on ensiluokkainen kone, tekee kyllä siitäkin huomattavasti miellyttävämpää. Puhumattakaan tietysti siitä, että ylipäätään on tiskikone käytössä. 

Olen siis viime viikot fiilistellyt arkisia kotitöitä ihan vain siksi, että olen saanut käyttöön kunnolliset koneet. Tuon tiskikoneen luvataan kestävän 20 vuotta, joten jos joskus tästä muutan, otan varmaankin sen mukaan uuteen kotiin. (Tämä ei siis ole maksettu mainos, vaan puhdas mielipide.) Ennakoin myös sitä, miten jouluruokien laittaminen tulee olemaan paljon nopeampaa ja helpompaa kuin ennen, ja miten tiskikoneeseen mahtuu kaikki astiat kerralla. Uusi tiskikone ei ole isossa mittakaavassa kummoinen juttu, mutta toistaiseksi olen jaksanut iloita siitä joka päivä. 

Mitkä ovat teidän kotinne tärkeimmät kodinkoneet? Mihin kannattaa panostaa?

Tulevaisuuden minä tietää, kannattaako siivota

Julkaistu , kirjoittanut
9

Tiedättekö sen tunteen, kun pitäisi tehdä jotain tärkeää mutta vähän työlästä? Sitä lykkää ja lykkää, ja usein samaan aikaan keksi muita, helpompia projekteja, jotka alkavat äkkiä tuntua sekä erittäin houkuttelevilta, että lähes välttämättömiltä. Siis että alkaa tiskata, imuroida, pestä pyykkiä tai järjestää jotain sälälaatikkoa, vaikka oikeastaan pitäisi täyttää veroilmoitusta, kirjoittaa raporttia tai hakea työ- tai opiskelupaikkaa. Jos koti on päällisin puolin siisti, eikä erityistä tiskattavaa tai imuroitavaa ole, alkaa varastot, komerot ja muut piilossa olevat säilytystilat vetää kummasti puoleensa. Niiden organisoiminen tuntuu erittäin tarpeelliselta.

Silityspino kasvaa

Olen parhaillaan tuossa pisteessä. Blogin ulkopuolisessa elämässä olisi pari sellaista asiaa, joihin todella haluaisin paneutua. Mutta ne ovat juuri tuollaisia vähän hankalia, isoja kokonaisuuksia, joista ei oikein tiedä mistä päästä aloittaisi, ja siksi aloittaminen on vaikeaa.    Niinpä aloittamista tekee mieli vältellä, ja sen sijaan huomio kiinnittyy erinäisiin kodinparannuskohteisiin, joiden kanssa työskentely on kyllä vähän työlästä, mutta ei yhtään samalla tavalla vaikeaa. Etenkin kun remonttimme on nyt saatu siihen pisteeseen, että pahin vaihe on takana päin, silmiin pistää monta enemmän tai vähemmän akuuttia järjestelyprojektia.

Esimerkiksi keittiössä on yksi iso vetolaatikko aivan mullinmallin. Se pitäisi ehdottomasti tyhjentää, inventoida, karsia ylimääräiset ja järjestää loput takaisin jotenkin järkevästi. Työhuone on kokenut (jälleen kerran) muodonmuutoksen, kun uusi pakastin muutti sinne asumaan. Sitä varten piti irrottaa hylly seinältä, joka pitäisi nyt laittaa takaisin, jotta lattialla olevat tavarat saataisin takaisin hyllyyn. Mutta pitäisikö toista hyllyä siirtää samalla, jotta tilaa tulisi lisää? Ja mihin pitäisi laittaa vanha vieraspatja, joka ei enää mahdu vanhalle paikalleen pakastimen takia? Sitten on meidän komero, jonka raivaan säännöllisesti noin kerran vuodessa. Nyt sille raivaukselle olisi tosiaankin tarvetta, esimerkiksi siivoustarvikkeet ovat levinneet miten sattuu, käyttöohjeet pursuilevat ympäriinsä ja sisältöä pitäisi varmasti muutenkin taas karsia.

Tämä on se pahennusta herättävä laatikko. Raivaus ei olisi pahitteeksi.

Mutta jos alan tehdä kaikkea tuota edellä mainittua, saan kyllä uskomattoman hienossa järjestyksessä olevan kodin, mutta en tavoita niitä asioita, joita oikeastaan haluaisin. Olen siis päättänyt, että saan arkisin askarrella näiden järjestysprojektien parissa korkeintaan yhtenä päivänä viikossa. Rationaalisesti tajuan oikein hyvin, että siisti komero kenties parantaisi elämänlaatua vähäsen ja hallinnan tunnetta paljonkin, mutta auttaako se minua oikeasti eteenpäin elämässä? Eipä juuri. Kärsiikö joku kovasti siitä, että komero on sekaisin? Ainoastaan minä itse, silloin kun haikailen tuota edellä mainittua hallinnan tunnetta. Keittiön laatikossa on tavaroita, joita tarvitaan vain harvoin. On siis ihan sama, raivaanko sen nyt vai jätänkö raivaamatta.

Kodin järjestäminen, konmarittaminen ja kaikenlainen raivaaminen on usein kivaa ja palkitsevaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että näiden kanssa pitää olla varovainen. Muuten voi käydä niin, että täyttää elämänsä järjestämisellä, eikä jollain oikeasti tärkeällä. Tietysti siistillä kodilla on oma arvonsa, mutta rajansa kaikella. Jos kyse on elämää haittaavasta kaaoksesta, siivoaminen ja järjestäminen on tarpeellista ja tärkeää. Mutta sitten kun tilanne on sellainen kuin vaikka minulla on, eli että kodissa on perussiisteys ja raivaaminen kohdistuu noihin piilossa oleviin tavaroihin, tilanne on eri. Silloin on aiheellista kysyä itseltään, onko tämä todella tärkeää vai ei. Vai olisiko sittenkin jotain muuta, tähdellisempää, johon saman ajan voisi käyttää? Jos ei ole varma, mikä tässä nyt olisi olennaisinta, kannattaa kysyä sitä tulevaisuuden minältään. Mitä 5 tai 10 vuotta vanhempi minäsi neuvoisi tekemään? Suosittelisiko hän kaapin siivousta vai sittenkin työhakemuksen tai veroilmoituksen tekemistä?

Tunnistatteko tämän ilmiön, että siivous alkaa houkutella väärällä hetkellä? Mitä te silloin raivaatte?

Kolmas lihaton viikko

Julkaistu , kirjoittanut
16

Tänään on 27.10., mikä tarkoittaa sitä, että virallisesti ottaen lihaton lokakuu loppuu ensi keskiviikkona, vajaan viikon päästä. Mutta minä en ole aikeissa lopettaa, vastahan tässä alkaa päästä vauhtiin! Olen nyt kolmen viikon ajan viettänyt lihatonta arkea. En ole tänä aikana itse ostanut lihaa enkä leikkeleitä. Kuten alussa päätin, kalaa, kananmunia ja maitotuotteita syön, joten niitä olen ostanut.

Olen hyvin hämmästynyt siitä, miten helppoa tämä on lopulta ollut. Salaisuus on varmaan siinä, että asetin riman mahdollisimman matalalle. Niinpä meillä on syöty pinaattilettuja, porkkanalettuja, kalapuikkoja ja tuorepastaa. Siinä onkin lueteltu käytännössä kaikki einekset, joita ylipätään harrastan, ja niitä on kyllä käytetty. Mutta olen myös ylittänyt itseni, ja esimerkiksi valmistanut ”salapuikkoja”, siis kalapuikoilta näyttäviä tofupuikkoja.

Rehellisyyden nimissä olemme kyllä syöneet myös lihaa. Jos menemme kylään, niin siellä syödään mitä tarjotaan, eikä nyrpistellä. Jos mummi on tehnyt possua uunissa, niin sitten on syöty possua hyvällä mielellä. Olen myös turvautunut ravintoloihin, silloin kun on ollut kauhea kiire tai muuten hankalaa. Tämä viikko on ollut periaatteessa tavallinen, mutta kotona käynnissä ollut remontti on kyllä hankaloittanut arkea myös ruokien osalta. Niinpä esimerkiksi viime sunnuntaina tulimme myöhään kotiin, eikä ollut energiaa ruveta miettimään mitään kasvisruokaa (tai ylipäätään mitään ruokaa) koko perheelle, joten haimme kortteliravintolasta sushia.

Toisaalta olen huomannut, että ruokavaliolla ei oikeastaan ole merkitystä tiettyjen arjen haasteiden osalta. Jos en ole etukäteen miettinyt, mitä söisin päivällä, voi käydä niin, että syön sitten koko päivän pelkkiä pähkinöitä. Kasvisruokien miettiminen vie edelleen enemmän aikaa aikaisempaan verrattuna, jolloin jauhelihapaketilla pystyi ratkaisemaan minkä tahansa tilanteen. Ensi viikolla aion kuitenkin taas kokeilla uusia reseptejä, ja ottaa mm. kikherneet mukaan ohjelmistoon.

On myös ollut mielenkiintoista huomata, miten erilaiset motiivit toimivat. Olen joskus aiemmin aikonut vähentää maidon juomista, koska olin lukenut, että se ei välttämättä ole hyväksi iholle tai terveydelle. Nämä kokeilut ovat kuitenkin aina loppuneet noin yhden päivän jälkeen. Nyt olen kuitenkin ollut tämän kolme viikkoa myös juomatta maitoa. Maailman pelastaminen motivoi selvästi paljon enemmän kuin joku epämääräinen terveyshyöty. Tässä näyttää nyt kuitenkin käyvän niin, että omat ruokavalinnat alkavat liukua vähitellen vegaaniin suuntaan. Koska en aio luopua kalasta, niin vegaania minusta ei tule, mutta maidottomaksi tämä saattaa vähitellen mennä. Tai ainakin niin, että maidon ja juuston kulutus tulee arkena vähenemään todella paljon. Juustoa en tosin ole paljoa syönyt muutenkaan.

Marraskuu siis vaihtuu, mutta minun kasvisruokaelämäni jatkuu. Jatkan ruokien kuvaamista instagramiin, sillä minulla näköjään toimii hyvin kaikki tällaiset julkiset projektit. Jos projektin toteutuminen ja nämä arkiruokakokeilut kiinnostavat, niin seuraa minua instassa.

Miten teillä meni?

Elämäni toinen lihaton viikko

Julkaistu , kirjoittanut
2

Kaksi viikkoa lihatonta lokakuuta takana! Tällä viikolla olen ollut paljon pois kotoa, meneillään olevan remontin takia. Siitä, sekä lasten syyslomasta johtuen myös podcast jäi eilen äänittämättä. Ei vain tullut sellaista hiljaista hetkeä, että se olisi onnistunut. Ensi perjantaina siis jatkuu normaaliin tapaan. Lomaviikko on tarkoittanut myös sitä, että en ole tehnyt läheskään kaikkea ruokaa itse. Seuraavassa raportti siitä, mitä oikein söin.

Tällä viikolla syötiin paljon kalaa: sunnuntaina siikaa ja kanttarellirisottoa. Maanantaina todellista arkiruokaa, eli keitettyjä perunoita ja kaikenlaisia jämiä kaapista. Tiistaina mummi kokkaili mifua, joka olikin kokonaan uusi tuttavuus. Koska kyse on maitopohjaisesta tuotteesta, mikään ilmastosankari se ei ole, mutta kylläkin oiva apuväline tässä lihattomuuteen siirtymisessä. Kuten instasta olette jo nähneetkin, viikkoon on mahtunut myös sushia, sekä sellaista turistiravintolaruokaa, mikä ei kyllä maulla päätä huimannut. Torstaina ilahduin kovasti, kun olimme kylässä, ja emäntä oli tehnyt minulle nuudeleita ja soijarouhetta, kuultuaan että vietän nykyisin tätä lihatonta elämää. Arvostin kovasti, että ”erikoisruokavalioni” oli otettu huomioon, vaikka kuten omissa säännöissäni sanon, syön kyllä lihaa mukisematta, jos sitä kyläpaikassa tarjotaan.

Tästä päästäänkin viikon liha-annoksiin. Eilen söin possunfilettä, juuri siitä syystä, että en tehnyt ruokaa itse. Illalla iski ensimmäisen kerran varsinainen lihanhimo. Alkoi tehdä ihan hulluna mieli kylmäsavuporoa leivän päälle, kun sitä oli pöydässä tarjolla. Otin pari viipaletta, vähän huonoa omatuntoa tuntien. Siinä tuli samalla havaittua, että poissa silmistä, poissa mielestä pätee myös ruoka-asioissa. Jos kotiin ei osta lihaa, niin sitten sitä ei voi syödä. Tosin nämä leikkeleviipaleet olivat tarjolla mökillä, missä meitä oli isompi joukko koolla.

Kun viikolla reissasin lasten kanssa, huomasin että ilmeisesti kasvisruoka on nykyisin kuitenkin niin tavallinen vaihtoehto, että valikoimaa riitti myös pikaruokapaikoissa. Tämän viikon kokemuksella tosin sanoisin, että turvallisin vaihtoehto on ottaa salaatti, ainakin jos se on vitriinissä nähtävillä. Silloin näkee mitä on saamassa. Otin toisena päivänä wokkinuudeliannoksen, jossa oli vihanneksia ja soijapapuja. Kuvaus kuulosti lupaavalta, mutta annos oli niin iso ja rasvainen, etten saanut syödyksi loppuun. Seuraavan päivän epäesteettinen salaatti oli sentään maultaan kuitenkin ihan tavallinen.

Lihaton arki jatkuu siis ensi viikolla tuttuun tyyliin. Tykkäsin siitä soijarouheesta, joten sitä aion ostaa itse lisää, ja tehdä jotain samantyyppistä pöperöä, kuin mitä sain kylässä torstaina. Aion myös nyt vihdoinkin tarttua tofua sarvista, ja valmistaa niistä sellaisia leivitettyjä ”kalapuikkoja” (siis tofupuikkoja). Pankojauhojakin löysin kaupasta, joten nyt vaan pitää enää tehdä se ruoka. Yllättävän hyvin tämä lopultakin sujuu.

Miten teillä menee?

* Jos meidän lihattomat arkiruuat kiinnostavat, seuraa Arkijärkeä instassa. Kuvaan sinne päivittäin, mitä oikein syömme. HUOM! Ei esteettisiä asetelmia, vaan rehellistä arkiruokaa!