Aihearkisto: Arkielämä

Elokuun energia

Julkaistu , kirjoittanut
2

Oikeastaan elokuu on vuoden paras kuukausi. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta elokuussa on ihan oma tunnelmansa, joka on joka vuosi yhtä energinen. Elokuu tuntuu paljon enemmän uuden alulta kuin tammikuu. Tuntuu, että koko vuosi on edessä, mitään ei ole vielä mennyt pieleen ja kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Edessä avautuu kuukausikaupalla aikaa tehdä vaikka mitä projekteja, töitä, harrastuksia ynnä muuta. Vaikka joka vuosi realismi iskee viimeistään lokakuussa, ja tänä vuonna todennäköisyys poikkeustilanteille on suurempi kuin koskaan, juuri nyt näen edessä vain mahdollisuuksia.

Tällä uuden alun energialla olen vihdoinkin tehnyt peräti kolmen viikon ruokasuunnitelman valmiiksi. Päädyin ratkaisuun, jota minulle on ehdotettu täälläkin jo monta vuotta sitten; eli on pastapäivä, keittopäivä, kalapäivä jne. Kirjoitan tästä tarkemmin myöhemmin, mutta lopulta suunnitelman tekeminen ei ollutkaan niin hankalaa kuin olin kuvitellut. Niinhän se yleensä menee – etukäteen pelkää ja jälkikäteen ihmettelee, mitä pelättävää siinä oikein oli. Joka tapauksessa pelkästään tuon suunnitelman tekeminen helpotti oloa merkittävästi. Seuraavaksi teen kauppalistan, ja toivon mukaan saan tilaukset pian rullaamaan jouhevasti.

Viimeinen viikko ennen kuin koulut alkavat, on myös aina sellainen kotitöiden tehoviikko. Saan poikkeuksetta juuri tällä viikolla joka vuosi ison motivaation hoitaa kaikki keskeneräisenä roikkuvat kotityöt valmiiksi. Tällä viikolla olen jo ehtinyt korjata kaikki ompelukonetta vaativat vaatteet (äiti auttoi, minulla ei ole konetta) ja silittää kaappiin monet sellaiset tekstiilit, jotka ovat odotelleet vuoroaan jo kuukausikaupalla. En liioittele – joululiina oli maannut kopassa tammikuusta saakka. Se on todella iso, varmaan kolme metriä pitkä, ja painavaa, paksua pellavaa. Sellaisen silittäminen ja viikkaaminen kaappiin on työlästä, ja siksi olinkin lykännyt työtä yli puoli vuotta. No, jouluunhan ei olekaan enää kuin 4,5 kuukautta, joten oli aikakin saada liina valmiiksi.

Myös pyykkikori on tyhjentynyt, sillä hoidin villa- ja käsinpesua vaativat pyykit puhtaiksi. Ei iso homma, mutta jälleen ryhtymistä vaativa. Vaatteet tuntuvat vievän paljon aikaa muutenkin. Olen käynyt läpi lastenvaatteet, poistanut pienet ja hankkinut uusia syksyä varten. Kirppisvaatteet odottavat nyt omassa kassissaan ja kaverille kierrätettävät omassaan. Esikoiselta pieneksi jääneet vaatteet on pesty ja pakattu muovilaatikkoon odottamaan sitä että kuopus kasvaa. Parit loppuunpidetyt kengät heitin suoraan roskikseen. Ensi viikolla käyn hakemassa hakemassa kirpputorilta kesän myyntitilityksen ja vien kassillisen syysvaatetta tilalle. Tämä lastenvaatteiden erottelu, lajittelu ja toimittaminen eri paikkoihin kuulostaa näin kirjoitettuna yksinkertaiselta, mutta jokainen joka sitä on tehnyt, tietää sen yhdeksi kodinhoidon rasittavimmista tehtävistä. Jokaisen vaatteen kohdalla on tehtävä erikseen päätös, mitä sille haluaa tehdä, ja se on se rasittava juttu.

Vaatteiden lisäksi olen tällä viikolla tehnyt muitakin valmisteluja. Korjasin taulunkehyksen, joka retkahti alas jo joskus keväällä, mutta nyt se roikkuu jälleen siellä missä pitää. Istutin yhden viherkasvin, jota olen jurruttanut lasissa koko kesän. Kävin apteekissa ja täydensin kasvomaski- ja vitamiinivarastoja. Ostin varuiksi jopa pullon täisampoota, sillä en epäile hetkeäkään, etteikö niitäkin jossain vaiheessa talvea ilmesty meitä kiusaamaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että en ole harhautunut ostamaan kosmetiikkaa itselleni. Se on yleensä se, mitä on kiva ostaa ”varmuuden vuoksi”, mutta nyt muistuttelin itseäni kotona odottavista varastoista, ja jätin purnukat kauppaan. Kampaaja-ajan sen sijaan varasin.

Nyt minua odottaa enää korillinen käsin korjattavia vaatteita ynnä muita pikkutavaroita. On pipo, jonka vuori on ratkennut, niskatyynyt jonka sauma irvistää, lapsen vanha yöpuku jonka voisi kierrättää eteenpäin, jos vain jaksaisi kiinnittää irronneen röyhelön takaisin kiinni. Sitten on hiuspanta joka vaatii liimausta, villaneule johon koi söi reijän mutta jonka voisi vielä korjata, ja niin edelleen. Nämä kuitenkin jäävät ensi viikon alkuun, koska aion nauttia vielä yhdestä helleviikonlopusta mökillä grillaten ja saunoen. Sitten alkaakin vihdoin normaali elämä, ja se onkin jo tervetullut muutos elämässä!

Oletteko te muut vauhdissa siellä, valmistautumassa syksyyn?

(Jos) Toinen aalto tulee, oletko valmis?

Julkaistu , kirjoittanut
22

Tässä on aihe jota en haluaisi ajatella, mutta ajattelen silti. Jokseenkin rankan koronakevään jälkeen on saatu nauttia melko normaalista kesästä. En tosin ole halannut kavereitani yli viiteen kuukauteen, saati sitten kätellyt ketään. Vältän joukkoliikennevälineitä, pidän kassajonossa turvaväliä edelliseen ja tiheästä käsienpesusta on tullut uusi normaali. Vaikka kesän ajan tautitilanne Suomessa on tuntunut olevan hallinnassa, syksy tuo melko varmasti muutoksen huonompaan. Se pelätty toinen aalto kolkuttelee jo ovilla.

Ei tarvitse olla lääketieteen asiantuntija ennustaakseen tämän – riittää, että lukee uutisia. Lähes kaikkialla Euroopassa tartuntatilanne on jälleen alkanut pahentua, mutta samaan aikaan matkustusrajoituksia on kevennetty ja ihmiset liikkuvat enemmän. Tuntuu, että moni on Suomessakin niin kyllästynyt välttämään tartuntaa, että yökerhot ja terassit pullistelevat ihmisiä, jotka huutavat toistensa naamaan lähietäisyydeltä. Satunnainen vierailu Ikeaan tai Bauhausiin osoittaa, että monelle turvavälit ovat menneen talven lumia, eivätkä ihmiset muista edes yskiä hihaansa enää. Kun tähän lisätään parin viikon päästä alkavat koulut, päiväkodit, työt ja harrastukset sekä kylmemmän ilman myötä joka tapauksessa alkava flunssakausi, on nähdäkseni väistämätöntä, että epidemia alkaa purskahdella Suomessakin. Varaudun siis siihen, että edessä on jälleen poikkeusoloja, karanteeneja ja aktiivista muiden ihmisten välttelyä.

Maskeja löytyy nyt sekä kertakäyttöisenä että kestoversiona.

Asiat ovat silti toisin kuin keväällä

Varautuminen siihen, että syksyllä saatetaan olla samassa tilanteessa kuin keväällä, on mielestäni pelkästään järkevää. Tilanne on kuitenkin erilainen kuin maaliskuussa. Silloin rajoitukset rysähtivät päälle niin nopeasti, että elämä tuntui muuttuneen yhdessä yössä täysin tunnistamattomaksi. Mutta nyt olemme aivan erilaisessa tilanteessa: tiedämme, millaista on kun koulut menevät kiinni, ruoka pitää tilata netistä ja työt tehdä kotona. Edessä ei ole suuri tuntematon, vaan pikemminkin tilanne, jota on jo ehditty harjoitella monta kuukautta. Siksi olen itse ruvennut valmistautumaan syksyyn ja mahdollisiin poikkeustilanteisiin nyt, kun elämä on vielä aika normaalia ja mukavaa.

Ensinnäkin käsidesi-, kasvomaski-, ynnä muut varastot kannattaa täydentää nyt, kun se on helppoa ja tavaraa saa. Uskoisin saatavuuden olevan syksyllä parempi kuin se keväällä oli, mutta toisaalta kuka olisi osannut ennakoida, että maaliskuussa kaupoista loppuu vessapaperi? Ostin eilen kauppareissulta 20 kpl kertakäyttöisiä kasvosuojuksia. Aion ostaa niitä lisääkin, jotta lokakuussa ei tarvitse asian kanssa tuskailla. Ennustan nimittäin, että maskisuositus on vain ajan kysymys, ja sitten kun se tulee, hamstraus alkaa. Vaikka suositusta ei lopulta saataisikaan aikaiseksi, aion silti itse ruveta maskia käyttämään esim. kaupoissa, jos tartuntatilanne alkaa merkittävästi huonontua.

Varmistan myös, että käsidesiä ja yleisdesinfiointiainetta on kotona riittävästi parin kuukauden tarpeisiin. Vessapaperia en edelleenkään aio hamstrata, se on mielestäni älytöntä maassa, jossa on peräti kaksi pehmopaperitehdasta ja käsisuihku vakiovarusteena lähes kaikissa vessoissa, mutta muuten kotivarasta on hyvä huolehtia. Haluan, että kotona on sellainen määrä peruselintarvikkeita ja lääkkeitä, että niillä pärjää vaikka joutuisikin eristäytymään pariksi viikoksi. On nimittäin ihan mahdollista, että varotoimista huolimatta taudille altistuu, ja joutuu lääkärin määräämään karanteeniin.

Näitä pieniä pulloja on kätevä täyttää uudestaan isommasta pakkauksesta.

Suunnittelua ja ennakointia

Toinen asia, jota olen viime aikoina miettinyt, on se, miten elämä järjestetään, jos kaikki ovat jälleen kotona. Etenkin tämä tarkoittaa päivittäisiä rutiineja ja sitä, miten kodin tiloja käytetään. Miten voin varmistaa sen, että minullakin on oma työtila? Miten organisoidaan kotiopetus niin, että koulutavarat eivät leviä kaikkialle? Pitääkö työhuoneen sisustusta kehittää? Miten huolehdin siitä, että pääsen lenkille, vaikkei omaa aikaa juuri olisikaan? Ylipäätään olen miettinyt kotimme viihtyvyyttä ja toimivuutta siitä näkökulmasta, että muutaman kuukauden päästä mahdollisesti kökötetään neljän seinän sisällä jälleen tiiviimmin kuin haluttaisiin.

Kolmanneksi olen miettinyt, mitä asioita voi ja kannattaa tehdä nyt elokuussa, jos syksyllä elämme taas rajoitusten aikaa. Aion elokuussa käydä ainakin hammaslääkärissä ja kampaajalla, ja vien lapsetkin hiustenleikkuuseen. Kävin jo kesäkuussa laboratoriotesteissä, joita olin lykännyt koko kevään. Uusin eilen museokorttini, ja aion käydä myös nauttimassa taiteesta nyt, kun sen voi tehdä kohtuullisen turvallisesti. Taide ei mene koskaan hukkaan, vaikkei koronatilanne pahenisikaan! Suunnittelen rapujuhlia ystäväperheen kanssa, ja aloitan elokuussa maaliskuussa tauolle jääneen sisäliikuntaharrastuksen. Olen ylipäätään miettinyt, miten omasta hyvinvoinnista voisi poikkeustilanteessa huolehtia mahdollisimman hyvin. Keväällä omat tarpeet jäivät selvästi syrjään, kun suurin osa energiasta meni perheestä huolehtimiseen ja ihan vain arjesta selviämiseen.

Jos arvelet samoin kuin minä, että toinen aalto on todennäköinen, suosittelen lämpimästi valmistautumisen aloittamista nyt. Jos et usko huonontuvaan tilanteeseen, suosittelen silti valmistautumista varmuuden vuoksi. Ei vara venettä kaada, mutta ylimääräistä stressiä sillä voi vähentää. Tällä kertaa tiedämme, mihin ollaan varautumassa, mikä tekee kaikesta paljon helpompaa.

Oletteko samoilla linjoilla kanssani, vai uskotteko että tällä kertaa Suomi säästyy? Onko kukaan muu alkanut valmistautua poikkeusoloihin?

Mitä ostaisi kaupasta?

Julkaistu , kirjoittanut
17

Tiedätkö sinä, kuinka monta litraa maitoa teillä kuluu viikossa? Tai kuinka monta kananmunaa, kurkkua, omenaa tai viiliä? Kuinka paljon syödään leipää, mehukeittoa, juustoa tai jauhelihaa? Entä mikä lienee pastan, riisin tai perunoiden kulutus? Voin kertoa, että minä en osaisi vastata näihin kysymyksiin. En oikeasti osaa sanoa, montako litraa maitoa meillä juodaan viikon aikana. Voin esittää arvauksia, mutta täsmällistä tietoa ei ole. En osaisi vastata muihinkaan kulutusta koskeviin kysymyksiin muuten kuin erittäin summittaisella tasolla. Voin arvailla ja arvioida, mutta en tiedä.

Tämä on aika mielenkiintoinen havainto, kun ottaa huomioon että tässä on perhettä ruokittu jo vuosikausia. Mutta koskaan en ole pysähtynyt laskemaan tai miettimään, miten paljon ruokaa määrällisesti oikeasti kuluu. Tämä selittää monta asiaa, kuten esimerkiksi sellaisen ilmiön, että ruoka tuntuu olevan aina loppu, vaikka juuri kävin kaupassa. Tässä on selitys myös sille, miksi kaupan ruokatilaus ei ole ratkaissut ongelmia toivotulla tavalla. Olen ajatellut, että kerran viikossa kotiinkuljetus, ja sitten olisi viikoksi maidot ja leivät hankittu. Mutta miten voin kuvitella että homma toimisi, kun olen tähän asti laittanut ruokien määrät tilaukseen täysin fiilispohjalta?

Koska käyn nykyisin kaupassa päivän tai parin välein, osaan suunnilleen arvioida, paljonko ruokaa kuluu parin päivän aikana. Mutta jos haluan vähentää kauppareissuja, pitäisi osata ostaa tarpeeksi ruokaa esim. viikoksi. On suorastaan ällistyttävää, ettei minulla ole tällaista näppituntumaa. Tavallaan tämä on kierre. En jaksa kantaa kaupasta parin päivän tavaroita enempää, joten lähikaupan ostosten määrä on rajattu. Sitten ruokaa täytyy täydentää jatkuvasti, koska se tietenkin loppuu parin päivän päästä. Ennen korona-aikaa puoliso teki kerran viikossa isomman ostosreissun autolla, mutta en koskaan tullut sen tarkemmin laskeneeksi, montako litraa maitoa hän osti, tai että kuinka moneksi päiväksi ne sitten riittivät. Itse taas olen paatunut aliostaja, myös ruokakaupassa. En jotenkin uskalla ostaa tarpeeksi, vaikka en kyllä tiedä mitä oikein pelkään. Hävikkiä syntyy harvoin siksi, että jotain olisi ostettu liikaa. Säilytystilaa on ja joka päivä syödään.

Menekin selvittäminen on siis ykkössijalla ruokajärkiprojektin suhteen. Tähän asti ruokaa on vain aina ostettu lisää sitten kun se on loppunut, mutta nyt täytyy ruveta keskittymään paljon tarkemmin. Jos tietäisin, että meillä menee viikossa esimerkiksi 5 litraa maitoa, 12 palaa ruisleipää, 250g ketsuppia ja 20 desiä puurohiutaleita, voisin tilata kaupasta juuri täsmälleen tuon määrän elintarvikkeita, ja olla varma, että ne riittävä seuraavaan tilaukseen saakka. (Huom, esimerkit ovat keksittyjä. Minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka monta grammaa ketsuppia viikossa kuluu.) Se taas poistaisi kertaheitolla tarpeen rynnätä lähikauppaan ostamaan jotain yllättäen loppunutta perustuotetta. Paremmalla menekin tuntemuksella voisin myös hyödyntää kaupan tarjouksia järkevämmin, enkä toisaalta hamstraisi sellaista, mikä kuluu hitaasti

Sähköremontin yhteydessä meillä uusittiin sekä jääkaappi että pakastin. Molemmat ovat nyt niin isoja, että ruokaa kyllä pitäisi mahtua koko viikoksi ihan helposti. Pakastimessa voisin pitää kokonaista hyllyä vain kuluvan viikon aikana syötäviä ruokia varten. Sinne voisi laittaa sekä valmiiksi tehtyjä ruokia, että esimerkiksi tuoretta leipää, jota voisi viikon mittaan sitten sulattaa tarpeen mukaan. Jääkaappiinkin mahtuu kaikki tarpeellinen, etenkin nyt kun olen oppinut pitämään sen fiksussa järjestyksessä ja kaikilla tavaroilla on omat paikkansa. Kuivakaappi on pienempi, mutta sitäkin voisin helposti organisoida fiksummin, niin että kotivaraa olisi aina tarpeeksi.

Tämän viikon tehtävänä on siis kiinnittää erityistä huomiota siihen, paljonko ruokaa oikeasti kuluu. Viikon päästä olen viisaampi, ja voin kokeilla, osaanko tilata ruokaa kokonaiseksi viikoksi. Onko kukaan muu huomannut samaa ongelmaa?

Kausiraivausta ja kesän minimalismipeli?

Julkaistu , kirjoittanut
8

Oletteko raivanneet tai järjestäneet kotia kesäkuussa? Minä olen, suorastaan urakalla. Ensinnäkin järjestin koko vaatekaappini, vaihdoin viimein talvivaatteet kesäisiin ja kävin läpi joka hyllyn. Ei ollut pieni urakka, mutta äärettömän tyydyttävä kylläkin. Suorissa pinoissa odottavat vaatteet ovat kutsuvia. On vielä muutamia paikkoja, jotka kaipaavat organisoimista ja ehkä poistojakin: urheiluvaatteet on yksi, ja eteisen piirongin laatikot toinen. Jälkimmäisessä on pipoja ja hanskoja, ja tällä hetkellä hyvin talvisia tamineita edelleen. Voisi tehdä tilaa lippiksille ja aurinkolaseille. Kampauspöydänlaatikot järjestin myös.

Vielä isompi urakka oli lasten lelujen läpikäyminen. Tällä kertaa ei tarvinnut tehdä salasiivousta, vaan nuoriso osallistui raivaamiseen ihan itse. Hämmästyttävä ja elähyttävä kokemus! Ainakin muovikassillinen ihan silkkaa roinaa meni suoraan roskiin. Esikoinen suostui myös luopumaan käpykokoelmastaan, vain yksi lomamatkalta tuotu jättikäpy säästettiin. Iso kassillinen vanhoja pelejä ja palapelejä toimitettiin ilahduttamaan pientä serkkua. Lastenhuoneen kirjahylly odottaa vielä raivaamista. Pitäisi myös keksiä jokin patenttisysteemi kaikkia askartelutarvikkeita varten. Ne leviävät aina ympäri pöytää, eikä siinä lopulta mahdu enää tekemään mitään. Hyviä ideoita otetaan vastaan!

Näiden lisäksi olen uusintanut viherkasveja, joista heitin muutaman suoraan roskiin (ötököitä) ja ostin uusia tilalle. Uudet olen vaihtanut isompiin ruukkuihin. Parveke on aivan surkeassa tilassa, en ole tehnyt siellä mitään, en istuttanut mitään enkä muutenkaan laittanut sitä mitenkään. Asialle on tehtävä jotain, koko parveke menee ihan hukkaan, jos siellä ei viitsi oleskella.

Minusta tällainen järjestäminen (paitsi tuo parveke, sitä en saa aikaiseksi) on yleisesti ottaen tosi mukavaa. Vaatii sen vaivannäön että jaksaa ruveta, mutta varsinainen tavaroiden järjestäminen ja karsiminen on hauskaa. Pidän siitä, että järjestämisen jälkeen pieni pala maailmaa on jälleen jämptissä ojennuksessa. Myös se, että tietää ettei kaapeissa ole ylimääräistä tavaraa, on mukavaa. Ja sitten on ihanaa avata kaappi tai laatikko, ja nähdä se kaunis järjestys.

Kun vuosi sitten pelasin minimalismipeliä aktiivisesti koko kuukauden, ja onnistuin poistamaan kodistamme yli 500 konkreettista asiaa, kuului jälkeenpäin kritiikkiä. Että helppoahan se on, jos ensin hilloaa kaikenlaisia roskia, ja sitten heittää ne kerralla pois. Mutta väitin silloin ja väitän tiukasti edelleen, että osa omaisuudesta muuttuu roskaksi huomaamatta. Mistä sitä voi tietää, millä sekunnilla vanhoista sukista on elastaani lötsähtänyt? Jos ei ole pariin vuoteen ollut käyttöä, ja sitten ne ottaa esiin siivouksen yhteydessä, vetää jalkaansa ja toteaa käyttökelvottomiksi, niin silloin kyseessä on roska. Tavara on ollut oletettavasti käyttökelpoinen siihen hetkeen saakka, kunnes tajuaa ettei se enää olekaan. Tällaista kertyy kaappeihin huomaamatta, ja kunnon raivaus poistaa kunnollisten tavaroiden joukosta nämä huonot.

Olenkin tässä miettinyt, josko aloittaisin uuden minimalismipelin. Tällä kertaa en ajatellut noudattaa sitä sääntöä, että tavaroita olisi poistettava yhtä monta, kuin mitä päivän numero olisi. Viime syksynä siis poistin 4. päivänä neljä tavaraa ja 18. päivänä 18 tavaraa jne. Tänä kesänä voisin ottaa tavoitteeksi yksi päivässä. Jos poistettavaa löytyisi enemmän, niin mikäpä siinä, mutta tämän peli pelattaisiin ilman sen kummempia suorituspaineita. Taukoakin voisi välillä pitää. Kyseessä olisi siis jonkinlainen kevyt teema kesäloman ajalle, jolloin tavoitteena olisi käydä kotia vähitellen läpi ja poistaa aina ylimääräistä, mitä tulisi vastaan. Voisin dokumentoida poistoja tänne ja instagramiin (minut löytää sieltä nimellä @arkijarki, tervetuloa seuraamaan). Lähtisikö joku kaveriksi?

Koulusta kotiin – ja roskiin?

Julkaistu , kirjoittanut
9

Huomenna olisi kevätjuhlapäivä, ellei korona olisi sotkenut koko kevättä. Koulut kuitenkin loppuvat tänään, ja päiväkotilainenkin on tänään viimeistä päivää hoidossa. Tämä viikko on konkretisoinut sen, että välillä uutta tavaraa vain tulee kotiin, halusi tai ei. Tarkalleen ottaen sitä tulee kassillisia kerrallaan, eikä sille mahda mitään.

Esimerkki 1:

Tämän verran kamaa tuli päiväkodista viimeisenä päivänä.

Hain eilen kuopuksen päiväkodista, ja mukana tuli muovikassillinen tavaraa. Vaihtovaatteita, sadevaatteita, piirustuksia ja askarteluja. Sisäkengät, sekä läjä pehmoja, joita oli vuoden varrella päiväkotiin kulkeutunut.

Esimerkki 2

Tämän puolestaan toi koululainen. Tätä ei missään nimessä saa heittää pois, joten nyt etsimme paikkaa 30x40x40cm kokoiselle laatikolle. Lisäksi kotiin on tuotu kymmenkunta vihkoa, kirjaa ja joitakin muita tavaroita. Olen äärimmäisen iloinen siitä, että suurin osa kirjoista kierrätetään seuraaville oppilaille. Muuten meillä olisi joka kevät kilokaupalla koulukirjoja, joiden loppusijoitusta pitäisi sitten ihmetellä. Mutta onneksi koulu hoitaa osan kierrätyksestä!

Olen välillä kaiholla muistellut pulskaa 80-lukua, jolloin lapset saivat koulusta joka vuosi joka aineeseen uuden lukukirjan, työkirjan ja vielä vihkot, kynät, kumit, värikynät ja ties mitä siihen päälle. Nykysysteemi, jossa monessa aineessa on vain vihko, jota oppilas täyttää monisteilla ja muistiinpanoilla on tuntunut todella askeettiselta ja köyhältä. Mutta sitten kun mietin, mihin ihmeeseen ne kaikki tavarat lopulta laitettaisiin, olen iloinen tästä vähän vaatimattomammasta koulutavaroiden määrästä.

Vaihtovaatteet on käytävä läpi ja suurin osa niistä varmasti siirtyykin kirppiskassiin tai seuraavalle serkulle. Piirustukset on käytävä läpi, ja ehkä yksi tai kaksi parasta säästetään. Loput pannaan kylmästi paperikeräykseen. Kouluvihkojen kanssa on vähän ongelma. Jos on vain muutama sivu käytetty vihkosta, eihän sitä voi poiskaan heittää. Entä säästetäänkö niitä täysiä vai ei? Aiemmin säästin, mutta nyt olen vähitellen turtunut siihen, että paperikeräykseen menee suurin osa. Muuten tarvittaisiin peruskoulu-uran jälkeen kokonainen kirjahylly opetusmateriaaleille, joita ei enää koskaan tarvita.

Toukokuun viimeinen viikko tuo siis koteihin läjän tavaraa, jota siellä ei aiemmin ole ollut. Kävikö teilläkin näin? Mitä teitte tavaroille?

Mitä sisustaminen tarkoittaa?

Julkaistu , kirjoittanut
20

Sisustaminen kiehtoo minua loputtomasti. En jotenkin saa siitä kiinni. Mitä se tarkoittaa? Mitä sellainen ihminen käytännössä tekee, joka harrastaa sisustamista? Jos harrastaa vaikkapa käsitöitä, niin silloin ompelee, neuloo tai tekee vaikkapa tilkkutöitä. Mutta mitä sisustajat tekevät? Vaihtelevatko he kotona tavaroiden paikkoja iltaisin? Ostavat uusia huonekaluja ja myyvät vanhoja pois? En oikeasti tiedä, mutta sisustaminen kiehtoo teemana kovasti.

Se, mitä itse ymmärrän oman kodin sisustamisella, liittyy useimmiten siihen, että pyrin parantamaan asumismukavuutta. Pimeään nurkkaan tarvitaan lisää valoa, tavaroille siistimpi säilytyspaikka, tai käytävälle lisää kulkutilaa. Tämä parannus pyritään sitten toteuttamaan niin, että lopputulos miellyttää silmää eikä johda konkurssiin. Välillä ratkaisu löytyy Ikeasta, välillä designkaupasta ja välillä mummon vintiltä. Joskus se on vain sitä, että raivataan tavaroita pois kodista. Johtoajatus kuitenkin on, että ratkaisu olisi mahdollisimman pitkäikäinen. En pidä väliaikaisratkaisuista, enkä yleensä hanki mitään ”sinne päin” olevaa vain siksi, että jokin ratkaisu saataisiin aikaan. Mieluummin olen ilman, ja odotan että löydän sellaisen tavaran, johon olen valmis sitoutumaan loppuiäksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta on meidän sohva. Ostimme sen puolison kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin melkein 20 vuotta sitten. Se oli Skannon esittelykappale ja siksi suhteellisen halpa, olihan sitä tavallaan jo käytetty. Sohva on palvellut uskollisesti siitä lähtien, emmekä ole aikeissa luopua siitä. Se on kuitenkin aika dominoiva ilmestys: punaisia, ruskeita, keltaisia ja turkooseja raitoja pellavanvärisellä pohjalla ja muhkea kolmen istuttava leveys. Sohva on siis määritellyt muita olohuoneen sisustusratkaisuja aika paljon, sillä olen halunnut, että muut huonekalut eivät visuaalisesti riitelisi kovasti sen kanssa. Tässä mielessä olen kyllä ”sisustanut”, eli olohuoneen huonekaluiksi on kerääntynyt sellaisia tuoleja ja pöytiä, jotka eivät esimerkiksi ole täydellisen erilaista värimaailmaa. Tai itse asiassa sitäkin on tapahtunut. Puoliso osti vastikään rahin, joka on tummansinistä samettia. Olohuoneessa ei ole mitään muuta sinistä eikä samettiakaan, mutta se on minusta silti ihan hyvä. Tätä tarkoitan, kun sanon etten tiedä mitä sisustaminen tarkoittaa.

Tämä on lavastamaton ja käsittelemätön kuva olohuoneestamme. Rahi on pari vuotta vanha, sohva ja verhot liki 20 vuotta. Rahapuun ikä tuntematon. Sohvan ja verhon kuosien yhdistämistä ei ole mietitty minuuttiakaan. Ne ovat vain itsekseen yhdistyneet.

Pohdin nyt sellaista, että miten sisustusharrastajat toimivat? Hankkivatko hekin huonekaluja loppuiäksi, vai pikemminkin vastaamaan sen hetkistä makua? Ja jos huonekaluja hankitaan palvelemaan mahdollisimman pitkään, eikö sisustus tule jossain vaiheessa valmiiksi? Eihän huoneeseen määräänsä enempää tavaraa mahdu. Mitä sisustajat sitten tekevät? Tämä ehkä kuulostaa vähän hassulta, mutta mietin tätä ihan oikeasti. Lähtöoletukseni on, että hankinnat tehdään yleensä enemmän kestämään aikaa kuin vaihdettavaksi parin vuoden välein. Vai olenko sittenkin väärässä?

Kyselin vinkkejä sisustusblogeihin, ja minut ohjattiin lempeästi instagramin pariin, siellä kuulemma kannattaa nykyisin seurata aihetta. Menin katsomaan, ja laitoin hakuun #sisustus, koska olen kiinnostunut etenkin suomalaisista kodeista. Tuli sellainen mielikuva, että sisustaminen tarkoittaa monelle jonkinlaista yhtenäistä teemaa, tyyliä tai värimaailmaa, joka kattaa koko kodin. Kodin kaikki pinnat, tekstiilit ja jopa taulut on sovitettu tiettyyn tyyliin, usein hyvin vaaleaan ja harmoniseen. Tai sitten toinen ääripää; kun hakuun laittaa #värikäskoti, vaikuttaa siltä, että värikäs koti tarkoittaa sitä, että kaikki mahdolliset värit ja kuosit on liitetty yhteen. Vierekkäin on ruusut, raidat, ruudut ja riikinkukot iloisessa sekamelskassa. #skandinaavinenkoti puolestaan tarkoittaa, että kaikki on valkoista, vaaleaa puuta ja siellä täällä mustaa. Astiat ovat Iittalan ja Arabian, ja tekstiilit Marimekkoa. Vaikuttaa siltä, että myös tietyt maljakot, kynttilänjalat ja matot vilahtelevat monissa kauniissa asetelmissa tyylistä riippumatta.

Jos siellä lukijoissa on ihmisiä, joille sisustaminen on harrastus, niin olisi kiva kuulla, mitä se teille merkitsee. Mitä sisustaminen käytännössä tarkoittaa? Mitä silloin tehdään, kun sisustetaan? Kirjoitan aiheesta varmasti lisää sitten, kun ymmärrän paremmin, mistä on kyse.

Ostin Mujin diffuuserin

Julkaistu , kirjoittanut
12

Minulla on kaksijakoinen suhtautuminen tuoksuihin, etenkin kodin tuoksuihin. En pidä ollenkaan synteettisistä tuoksuista, joita tapaa esim. pesuaineissa, tuoksukynttilöissä ja usein kosmetiikassa. Sen sijaan pidän paljonkin luonnollisista tuoksuista, kuten kukista ja eteerisistä öljyistä. Toisaalta haluan esimerkiksi pyykin olevan mahdollisimman tuoksutonta, toisaalta pidän laventelipussia liinavaatekaapissa.

Olen nyt jonkin aikaa nauttinut Mujin tuoksudiffuuserista, jonka ostin pitkällisen harkinnan tuloksena. Kyseessä on muovinen pönttö, jonka sisälle laitetaan vettä ja halutessa myös muutama tippa eteeristä öljyä. Sähköllä toimiva laite käyttää ultraääntä muodostamaan vedestä viileää vesihöyryä, jonka mukana myös tuoksu tulee ilmaan. Ostin kaikista isoimman laitteen, johon mahtuu noin 3dl vettä. Siitä riittää höyryä useammaksi tunniksi. Laitteesta voi valita, haluaako höyryä 30, 60, 120 vai 180 minuuttia kerrallaan. Samoin voi valita, haluaako laitteen valaisevan vai ei. Vaihtoehdot ovat kirkas, himmeä tai ei ollenkaan valoa. Näitä diffuusereita on toki muitakin merkkejä saatavilla. En tällä kertaa jaksanut ruveta tutkailemaan aihetta hirveän syvällisesti, vaan luotin siihen, että koska laite on yksi Mujin myydyimmistä tuotteista, se on varmaan ihan hyvä.

Tällainen puhiseva pönttö se on.

Tykkään tästä uudesta vekottimestani älyttömästi. Muistan, että hankin ensimmäisen tuoksulyhdyn jo joskus alle parikymppisenä. Ne vain olivat aika hankalia; sisälle piti laittaa tuikkukynttilä, vesisäiliöön ei mahtunut kuin tilkka, ja sitten kun se haihtui loppuun, öljyllä oli taipumus palaa kiinni astian pohjaan. Omistin niitä parikin vuosien varrella, mutta epäkäytännöllisyydestä johtuen niiden käyttö hiipui, vaikka ajatuksena tykkäsin kyllä. Sen sijaan tämä uusi laite on kätevä. Se sammuu itsestään kun vettä ei enää ole, tai sitten kun ajastimen aika on lopussa. Vesihöyry on viileää, eikä kynttilöiden kanssa tarvitse pelata. Laite tohottaa höyryä ilmaan kuin pieni ilmankostutin. Tuoksun määrää voi säädellä sen mukaan, montako tippaa öljyä sisälle laittaa.

Tämä vanha systeemi oli kyllä epäkätevä. Uusi on parempi!

On hassua, että tuoksukynttilöistä saan lähinnä päänsäryn, mutta pari tippaa eteeristä greippiöljyä vesihöyryn mukana saa vain hyvälle tuulelle. Illat ovat jo niin valoisia, että valaisinominaisuutta en ole vielä käyttänyt, mutta laitteesta tulee oikein miellyttävä, pehmeä valo. Sille lienee käyttöä enemmän sitten, kun illat jälleen pimenevät. Ääntä laite ei juurikaan pidä. Siitä kuuluu vähän liplatusta, kun vesi liikkuu säiliössä sekä pientä puhinaa. Ulkomuodoltaan se on Mujin tavaroiden tapaan pelkistetty ja neutraali. Ulkonäkö oli yksi syy, miksi en lähtenyt etsimään sen enempää, sillä tämä laite miellytti silmää. Siinä on vain kaksi nappulaa, ei vilkkuvia merkkivaloja eikä mitään ylimääräistä muutenkaan.  Säilytän diffuuseria ikkunalaudalla silloin, kun se ei ole käytössä, mutta laite on sen verran pieni, että sen voisi myös laittaa kaappiin, jos sen haluaa pois silmistä.

Muji on aika ovela kauppa. Siellä myydään paljon sellaista, mitä ensin en usko tarvitsevani ollenkaan, mutta sitten jossain vaiheessa huomaan kuitenkin haluavani. Näin kävi diffuuserillekin, en ensin tajunnut sen hauskuutta ollenkaan, ja nyt tykkään kovasti. Tykkään myös näistä tuoksuista, joissa ei ole teollista vivahdetta ollenkaan, vaan sitruuna tuoksuu samalta kuin tuore sitruuna, ja eucalyptus eucalyptukselta. Haaveilen ruusuöljystä, joka tosin on kauhean kallista.

Onko siellä muita tuoksujen ystäviä? Tai onko joku muukin kokeillut diffuuseria?

Perfektionismi pilaa lähdöt

Julkaistu , kirjoittanut
29

Luulen, että useimmilla on elämässä joku sellainen osa-alue, jossa tuntee jatkuvasti vähän epäonnistuvansa, ja jota haluaisi parantaa tai kehittää. Joku ehkä haaveillee täydellisestä kapselipuvustosta, vaikka päälle eksyy jatkuvasti ne kulahtaneet pierulegginssit. Joku toinen toivoo, että perhe istuisi joka ilta itse tehdyn aterian ääreen, mutta käytännössä suurin osa arkea mennään pinaattiletuilla ja nakeilla.

Minulla tuo heikko kohta on matkalle lähtö. Ei ole hirveästi väliä, miten kauas ollaan menossa, mutta jos matka kestää kauemmin kuin yhden yön, saan hirveän stressin. Se puolestaan purkautuu päättömänä säntäilynä, muille lähtijöille tiuskimisena, paniikkipakkaamisena ja koko ajan tuntuu siltä, että pää räjähtää kaikista muistettavista asioista. Haluaisin olla sellainen tyyni ja järjestelmällinen lähtijä, joka käden käänteessä pakkaa laukut ja lapset autoon ja huristelee hymyillen kohti auringonlaskua. Todellisuus on tästä hyvin kaukana, ja siitä seuraa se, että olen entistä kiukkuisempi itselleni ja stressi lisääntyy. Miksi en pysty siihen, mikä minussa on vikana?

Sain eilen illalla oivalluksen. Kaiken takana on pahanlaatuinen perfektionismi, joka pilaa lähtötunnelman takuuvarmasti. En mielestäni kärsi perfektionismista kovin pahasti muilla elämän osa-alueilla, mutta jostain syystä lähdöt provosoivat sen huippuunsa. Haluaisin että lähdöt olisivat täydellisen hallittuja ja rauhallisia, että kaikilla olisi hyvä fiilis ja voitaisiin vain iloita siitä, että kohta mennään! Mutta jostain syystä kokonaisuus lipeää aina sormista, ja lähtöstressi alkaa yleensä helpottaa vasta sitten, kun ollaan perillä.

Pakkaaminen: kuinka muistaa kaikki?

Yleisesti ottaen vihaan pakkaamista, mutta olen onnistunut vähentämään siihen liittyvää stressiä kattavilla pakkauslistoilla. Niistä on ollut paljon hyötyä. Mutta olen ennenkin puhunut siitä, että mieluiten varaudun kaikkeen ennalta. Jos matkustusmuoto asettaa rajoituksia mukaan otettavan tavaran määrälle, joudun ongelmiin. Kuinka optimoida pieni tila ja pakattava tavara? Tässä vaikuttaa myös jokin sisäinen ideaali. En haluaisi olla sellainen möhkölaukkuja raahaava hysteerinen täti, vaan pikemminkin minimalistinen mutta kaikkeen varautunut kosmopoliitti. Lasten kanssa jälkimmäinen on vaikea toteuttaa. Yksin pärjään tarvittaessa tilavalla käsilaukulla, mutta jälkikasvu tarvitsee vaihtovaatetta, viihdykettä, eväitä, varakenkiä ja uninalleja. En myöskään koskaan lähde minnekään ilman laturia, särkylääkettä, muistikirjaa, ja muuta tuiki tarpeellista. Näitä sitten yritän haalia kasaan kiireessä ja paineen alla. Jostain syystä pakkaamisen kanssa tulee aina kiire. Mistä sekin johtuu?

En halua palata sotkun keskelle

Jos pakkaaminen olisi ainoa asia, niin stressi olisi listoilla ratkaistu, mutta perfektionismi liittyy vahvasti myös kotiin. Haluan palata siistiin kotiin. Sotkuinen koti lässäytää paluutunnelman nollaan samantien. Arki alkaa jotenkin liian nopeasti, jos joutuu palaamaan kotiin, jossa astiat ovat pesemättä , sänky petaamatta ja lelut levällään. Minä olen niitä, joiden keskittymistä sotku häiritsee, ja sotkuiseen kotiin palaaminen aiheuttaa jonkinlaisen epäonnistumisen tunteen. Kuvittelen päässäni, että kunnon ihmiset kyllä siivoavat ennen lähtöä. (Jos sinä et siivoa, niin älä huoli, arvostelen vain itseäni. Ilana Aaltoa lainatakseni: jos sotku ei haittaa niin se ei haittaa. Ongelma tässä on se, että minua haittaa.)

Tästä seuraa, että lähtöpäivänä on pakkaamisen lisäksi huolehdittava tiskit, pyykit, ja roskat; raivattava lattiat tyhjiksi ja mieluiten myös imuroitava, jos ollaan pois pidempi aika. Mieluusti vaihtaisin myös lakanat valmiiksi, sillä mikä on ihanampaa kuin palata puhtaisiin lakanoihin pitkän matkan jälkeen… mutta tästä tingin ensimmäisenä, jos tilanne on paha, niin kuin se yleensä on. Mitä pitempi poissaolo, sitä siistimmäksi kodin pitää jäädä. Mitä kauemmin ollaan pois, sitä tyhjemmäksi pyykkikori pitäisi saada, jotta se ei heti palattua vyöry yli äyräiden. Puhtaat vaatteet pitää saada kaappiin, koska on ärsyttävää alkaa tyhjentää pyykkinarua samaan aikaan, kun pitäisi tyhjentää myös matkalaukkuja.

Home vaanii jääkaapissa

Kolmas, ja ehkä isoin stressin aihe on kuitenkin ruokahävikki. Minulle tulee nykyisin hirveitä paineita siitä, että osaanko ennakoida perheen syömiset niin, ettei jääkaappiin jää mitään homehtumaan. Kaikki mahdollinen pitää joko syödä pois, tai huolehtia pakastimeen. Eihän vain jää leipää, hedelmiä tai jotain muuta pilaantumaan? Jos yhtä aikaa tämän kanssa on huolehdittava vielä siitä, että matkalle tulee eväät mukaan, minulla alkaa ns. kovalevy kuumentua. Tai sitten jos ollaan lähdössä mökille, sinne pitää muistaa ottaa mukaan kaikki tarvittavat ruoat, miettiä mitä siellä syödään ja se, pitääkö matkalla vielä käydä kaupassa.  Jos sitten kotiin palattuani löydän jääkaapista pilaantunutta ruokaa, tunnen epäonnistuneeni vastuullisena ihmisenä. Sitä paitsi harva kotityö on yhtä inhottava, kuin pilaantuneen ruuan kaapinen biojätteisiin ja sen astian tiskaaminen.

Näiden kaikkien päälle tulee vielä se vihonviimeinen tarkistuslista, missä käydään koti läpi turvallisuuden kannalta. Sähkölaitteiden sulkeminen ja johtojen irrotus, ikkunat ja ovet lukkoon, vesihanat kiinni ja nykyisin pitää vielä muistaa tarkistaa, että pikku Pumpulilla on ruokaa, vettä ja virikkeitä. Minä olen juuri niitä ihmisiä, jotka sitten lentokoneessa pohtivat lievästi ahdistuneena, tulivatko keittolevyt varmasti kiinni ja ovi takalukkoon.

Osaisinpa ottaa iisimmin

Jos osaisin suhtautua asioihin kepeämmin, siis ilman perfektionismia, lähdöt olisivat helpompia. Haluaisin kovasti muutosta tilanteeseen, sillä tällaisenaan mikä tahansa lähteminen ajaa sekä minut että muut lähtijät epäedulliseen mielentilaan. En tiedä onko tämä yhtälö edes mahdollinen: siisti koti, ajoissa pakatut pakaasit ilman unohduksia, tyhjä jääkaappi ja rauhallinen perhe siirtymässä hallitusti ja hyväntuulisena autoon tai junaan? Pystyykö joku tähän? Miten se tapahtuu?

Ikuisena ongelmanratkaisijana aion kuitenkin yrittää. Jos joku teistä tunnistaa saman ongelman, tai jotain saman suuntaista, niin kertokaa nyt kaikki mahdolliset keinot ja kikkakolmoset, joilla lähtöstressiä on saatu vähennettyä! Tosin ei kannata ehdottaa, että älä siivoa tai anna ruokien homehtua, koska ne eivät ole realistisia vaihtoehtoja. Arvelen, että tässäkin taitaa olla avainasemassa ennakointi ja suunnittelu. Luotan järkähtämättä siihen, että kaikki ongelmat vähintään helpottuvat, jos vain osaa ennakoida tarpeeksi hyvin.

Koti-ilmiöitä koronan aikaan

Julkaistu , kirjoittanut
11

Kun kirjoitan tätä, meidän perhe on ollut kuusi viikkoa kotona. Kotona olemisesta ja sosiaalisesta eristäytymisestä on tullut uusi normaali, ja rutiinit ovat muuttuneet sen mukana. Se, että lähes kaikki aika vietetään neljän seinän sisällä satunnaista ulkoilua lukuunottamatta, tekee arjesta todella erilaista, kuin olisi voinut odottaa. Meillä ei ole käynyt vieraita, me emme ole käyneet missään. Lapset leikkivät ulkona parin tietyn kaverin kanssa, aikuiset pitävät yhteyttä ystäviinsä ensisijaisesti digitaalisesti. Juhlat on peruttu, koulu, työt, harrastukset ja päivähoito on kotona. Uudenmaan sulku ei ole vaikuttanut meihin, sillä ei meillä olisi muutenkaan ollut tarvetta matkustaa rajojen ulkopuolelle, mutta onhan se jo pelkästään ajatuksen tasolla todella erikoista, ettei saisi omassa maassaan liikkua vapaasti minne tahtoo.

Hassua kyllä, jatkuva kotona oleminen näkyy eniten siinä, että meillä tulee nykyisin hirveä määrä roskaa. Kaikenlaista roskaa: biojätettä, muovia, pahvia, metallia. Tämä johtuu siitä, että syömme koko ajan kotona, ja ruokapakkauksia kuluu ainakin tuplamäärä normaaliin verrattuna. Eniten tulee pahvia. Normaalisti pahvinkeräyskassin täyttymiseen menee pari viikkoa. Nyt tuntuu että se täyttyy pari kertaa viikossa. Eniten on ruokapakkauksia, mutta myös muita pahvilaatikoita. Tilaamme kaiken mahdollisen verkkokaupasta, mikä tarkoittaa, että paketit on pakattu pahviin. Lisäksi on ruokakaupan kuljetukset, jotka myös tuodaan pahvilaatikoissa. Normaalisti laatikot voisi palauttaa kauppaan lähetin mukana, mutta tällä hetkellä ei. Lapset riemuitsevat ja rakentavat laatikoista linnoja ja bunkkereita. Äidillä saattaa hieman mennä hermot. Olen miettinyt, joutuvatko taloyhtiöt tihentämään roskien tyhjennysväliä, sillä kaikilla taitaa olla sama tilanne.

Hämmästyttävää kyllä, pyykkiä ei tunnu tulevan sen enempää kuin ennenkään. Paitsi käsi- ja keittiöpyyhkeet laitan pesuun normaalia tiheämmin, joten niitä tulee, mutta vaatepyykkiä ei. En tiedä, eikö kotona sotketa vaatteita samaa tahtia kuin töissä ja koulussa, vai mistä on kyse. Emme nimittäin tarkoituksella ole alkaneet pitää sen likaisempia vaatteita kuin aiemminkaan.

ruukut

Tiskikonerutiini, jota olen hehkuttanut täällä vuosikausia, on sen sijaan mennyt jokseenkin raiteiltaan. Aiemmin päivän aikana tuli tiskiä yhden koneellisen verran, nyt sitä tulee keskimäärin kaksi. Uusi rutiini menee niin, että aamulla kone tyhjennetään, sitten sinne lapataan kaikki ne astiat, jotka eivät illalla mahtuneet. Näin saadaan päivän alkuun tiskipöytä puhtaaksi. Suunnilleen lounaan jälkeen kone alkaa olla täynnä, jolloin käynnistän sen ensimmäisen kerran. Kun alan laittaa iltaruokaa, tyhjennän koneen samalla, sillä se täyttyy iltaruuan astioista vielä uudestaan. Sitten se laitetaan käyntiin vielä iltapalan jälkeen. Tällä systeemillä keittiö pysyy siedettävänä. Näin koronaeristyksen näkökulmasta tiskikone on kenties eniten viihtyvyyttä lisäävä kodinkone kotona!

Aikaa ei ole yhtään enempää kuin ennenkään. Tämä vähän yllätti. Ajattelin ennalta, että nythän tässä on aikaa ruveta käymään kaappeja läpi, vaihtaa kukkamultia ja tehdä kaikenlaista sellaista. Vaan eipä olekaan. Arjen pyörittäminen vie ihan eri tavalla aikaa, kun lapset ovat jatkuvasti kotona. Pelkästään ruuan laittamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään menee todella paljon aikaa. Sitten siihen päälle etäkoulu- ja kotipäivähoito, ja kaikki muut työt. Oma opiskelu on lähes täydellisesti jäissä, sillä rauhallista, keskeytyksetöntä hetkeä ei hevin löydy.

Ruokahuolto vie aikaa ja vaivaa enemmän kuin olisin voinut kuvitella. On mietittävä mitä syödään, onko raaka-aineita, mistä niitä saa, tilataanko kaupasta vai uskaltaudutaanko lähikauppaan, mitä kaikkea on vielä kotona ja kuinka pitkäksi aikaa, ja sitten on vielä se varsinainen ruuan valmistaminen. En edelleenkään osaa arvioida menekkiä oikein, kun meitä on kaksi aikuista ja kaksi lasta. Kuvittelin tekeväni tosi ison makaronilaatikon, josta riittäisi ainakin kahdeksi päiväksi. Kun koko perhe oli syönyt siitä illallisen, jäljelle jäi juuri ja juuri lounas lapsille seuraavaksi päiväksi. Koska en ole einesten ystävä, päivittäinen ruokailu vaatii aika paljon suunnittelua. Nyt olisi hienoa, jos olisi ne kuukausien ruokalistat valmiina, mutta kun ei ole niin eipä auta muu kuin yrittää sopeutua.

Miten tämä poikkeustila näkyy teidän arjessa?

Pumpuli, pieni otus

Julkaistu , kirjoittanut
13

Olen aina ollut vakuuttunut siitä, että meille ei tule lemmikkiä. Mutta koronaeristystä ei ehtinyt kulua kuin pari viikkoa, kun meille muutti hamsteri. Mitä oikein tapahtui? Vastaus: maailma muuttui ja minä sen mukana. Olen aina liittänyt päässäni yhteen lemmikit ja kauhean vaivan. Elävä eläin vaatii hoivaa ja sitoutumista. Sille pitää hankkia tarvikkeita ja ruokaa, ja vaikka kyseessä olisi pelkkä hämähäkki, hoitaminen vaatii vaivannäköä. Tästä on juontunut periaate, että eläintä meille ei tule.

Saanko esitellä: Pumpuli, pieni hamsteri.

Oikeasti en ole yhtään eläinvastainen, ja lapsuudessa olisin kovasti halunnut minkä tahansa lemmikin. Kadehdin kaveria, jolla oli kotona peräti kaksi koiraa ja vielä kanikin. Aikuisena harkitsin vähän aikaa vakavasti koiran hankkimista (tämä oli noin 10 vuotta ennen lapsia), mutta lopulta tulin aina siihen tulokseen, että eläimet rajoittavat liikaa elämää. En ole tätä periaatetta sittemmin tarkistanut, olen vain automaattisesti mielessäni vetänyt yhtäläisyysmerkit lemmikin, rajoittuneen elämän ja kauhean vaivannäön välille.

Mutta sitten maailma muuttui, ja vanha periaate alkoi tuntua tunkkaiselta. Kysehän ei ole siitä, etteikö meidän perheeseen olisi aina voinut ottaa eläintä, jopa koiraakin. Meillä on eläimelle tilaa ja vastuullisia hoitajia. Tähän asti en vain ole ollut motivoitunut asiasta millään tavalla, pitkälti vanhoista ennakkoluuloista johtuen ja asiaan lainkaan paneutumatta. Mutta nyt aloin kyseenalaistaa, onko enemmän iloa siitä, ettei mitään vaivaa tarvitse nähdä, vaiko siitä, että meillä sittenkin olisi lemmikki? Päädyin jälkimmäiseen. Puoliso olisi auliisti ottanut vaikka tanskandoggin, mutta rajansa vaivallakin. Hamsteri valikoitui helppohoitoisuutensa, pienen kokonsa, ja lyhytikäisyytensä takia. En halunnut heti ensimmäiseksi sitoutua lemmikkiin, joka voisi elää vaikka 15 vuotta.

Hamsteri on helppohoitoinen ja sympaattinen otus.

Meillä on nyt siis pieni, vaalea kääpiöhamsteri, nimeltään Pumpuli. Se asuu lastenhuoneessa omassa häkissään, jossa se touhottaa menemään illasta aamuun. Ennakointini siitä, että kaikista lemmikeistä on vaivaa, on osoittautunut todeksi. Toisaalta arvioni siitä, että tällainen pieni otus voisi tuoda paljon iloa etenkin lasten elämään, osui myös oikeaan. Jo pelkästään kaikki valmistelut ennen hamsterin hankkimista, olivat hauskoja. Valmisteluista muodostui samalla erinomainen pedagoginen projekti, kun piti selvittää, missä se viihtyy, mitä se syö ja miten sitä hoidetaan. Ja voi sitä onnea, kun Pumpuli vihdoinkin saatiin kotiin!

Vaikka hamsteri on pieni ja yksinkertainen otus, on sen hoitamisesta silti vaivaa. Häkkiä pitää siivota, eläintä totuttaa käsittelemiseen ja sen kaikki tarvikkeet vievät yllättävän paljon tilaa. Iso osa työstä on minun tehtäväni, sillä lapset eivät ainakaan vielä pysty täysin itsenäisesti huolehtimaan Pumpulista. Hamsteri on kuitenkin ennakoidusti aika helppo, sillä se ei tarvitse rokotteita, sitä ei tarvitse kouluttaa sisäsiistiksi eikä kenenkään tarvitse lähteä sen kanssa lenkille. Alkuhankintojen jälkeen hamsteri on myös edullinen ylläpitää. Eniten maksaa puru häkin pohjalle, mutta se syö niin vähän, että ruokakulut ovat lähinnä nimelliset. Varusteista osa ostettiin uutena, osa kirppikseltä.

Olisimmeko ottaneet hamsteria ilman korona-aikaa? Erittäin todennäköisesti ei. Olenko iloinen, että luovuin vanhasta periaatteesta? Olen kyllä. Ennakoin, että vietämme seuraavat pari vuotta huomattavasti tiiviimmin kotona kuin ennen. Tuskinpa matkustamme mökkiä kauemmas, ja sinne Pumpulin voi ottaa mukaan. Sitten kun tämän lemmikin elon kaari päättyy, maailmakin näyttää ehkä erilaiselta. Sitten voimme miettiä, haluammeko ottaa uuden lemmikin vai emme.