Kirjoittajan arkistot:Jenni / Arkijärki

Säästää vai ei, siinä pulma

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hyvä pahvilaatikko. Sellaista on vaikea heittää pois, koska se on niin hyödyllinen – jos sitä sattuu tarvitsemaan. Jonkun ammattiraivaajan tekstiä lukiessani törmäsin hauskaan yksityiskohtaan: suomalaiset vinttikomerot ovat kuulemma täynnä tyhjiä pahvilaatikoita. En millään muista missä tähän heittoon törmäsin, joten valitettavasti en voi linkittää. Jäin kuitenkin miettimään tätä, koska tunnistin oman vinttini kuvauksesta heti.

Säästin pitkään lähestulkoon kaikki pakkausmateriaalit, mitä kotiini kantautui. Muovipussit, lahjapaperit, pahvilaatikot, rasiat, kuplamuovit ja mitä vielä. Astioiden alkuperäislaatikot. Paksut kirjekuoret. Joskus jopa niitä styroks-palleroita. Nämä kaikki veivät tietysti paljon tilaa (etenkin vintillä). Tarvitsin suurinta osaa varsin harvoin, lukuunottamatta niitä kertoja, kun olin muuttamassa. Silloin oikeastaan kaikille säästetyille pakkausmateriaaleille tuli käyttöä.

Jossain vaiheessa hermostuin siihen, että kaikki edellä mainittu vei niin paljon tilaa, ja päätin vähentää pakkausroinan määrää. Niinpä heitin roskiin pakkauksen, jossa tuli vauvan leikkimatto ja lelukaari. Voi olla, että unenpuute hämärsi ajatustoimintaani noina aikoina, mutta sittemmin olen monesti katunut sitä liikettä. Lapsi viihtyi lelukaaren alla rajallisen ajan, jonka jälkeen kyseinen vekotin muuttui tarpeettomaksi. Samalla kävi ilmi, että alkuperäinen pakkaus olisi ollut äärettömän kätevä siinä vaiheessa, kun laite siirrettiin vintiin säilytykseen.

Tästä episodista viisastuneena en ole enää heittänyt yhtä innokkaasti pois alkuperäisiä säilytystarpeita. Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että ne vievät paljon turhaa tilaa, enkä haluaisi säilyttää mitään tarpeetonta. Olenkin pohtinut aika paljon sitä, mitkä pakkausmateriaalit olisi fiksua säilyttää ja mistä voisi luopua kaikessa rauhassa. Seuraava systeemi on se, jota suurin piirtein noudatan tällä hetkellä. En kuitenkaan yritä väittää, että kyseessä olisi ylivoimaisesti paras menetelmä, saati sitten lopullinen totuus. Varaan itselleni oikeuden muuttaa mieltäni milloin tahansa 🙂

Säästän kaikki sellaiset pakkaukset, joita uskon tarvitsevani juuri kyseisen esineen pakkaamiseen joskus myöhemmin. Jos pidän mahdollisena, että haluan joskus laittaa esineen säilytykseen, säästän pakkauksen. Alkuperäispakkaukset ovat kokemukseni mukaan usein toimivin tapa säilyttää tavaroita. Esimerkkejä tällaisista alkuperäispakkauksista ovat mm. tyynyjen ja peittojen pussit, lelujen ja pelien pakkaukset, astioiden pakkauslaatikot (etenkin lasit ja lautaset), kenkälaatikot jne.

Säästän lisäksi siistit lahjapussit, kaupan muovipussit, paperipussit, isoimmat kuplamuovin palat ja silloin tällöin jonkun erikoiskirjekuoren. Paksuja ”topattuja” kirjekuoria en kuitenkaan pidä säästössä yhtä tai kahta kappaletta enempää. Kierrätän kaikki edellä mainitut pussit.

En kuitenkaan säästä mitään sellaisia pakkauksia, jotka menevät avattessa rikki.

En säästä pieniä muovipusseja, joita saa mukaan esim. apteekeista. Yritän välttää näiden minikokoisten muovipussien ottamista mukaan ollenkaan, mutta jos jostain sellainen tarttuu, laitan sen kotona energiajätteeseen. Hedelmäpusseja käytän roskapusseina.

En myöskään (enää) säästä kaikkia pahvilaatikoita. Kun netistä tilaa tavaraa, se saapuu yleensä pahvilaatikossa, josta periaatteessa voisi tulla hyvä muuttolaatikko. En kuitenkaan enää säilyttele näitä laatikoita varmuuden varalta. Ensinnäkin toivon, ettei minun tarvitse muuttaa pitkiin aikoihin. Jos niin kuitenkin kävisi, olen jo oppinut luottamaan siihen, että pahvilaatikot eivät lopu maailmasta kesken. Pari varalaatikkoa vintistä toki löytyy… mutta niiden lukumäärä ei enää lisäänny joka kerta, kun kotiin tulee tavaraa pahviin pakattuna.

Poissa silmistä, poissa mielestä – siis mökillä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tavaroista luopuminen on tunnetusti vaikeaa, mutta suomalaiset ovat keksineet ongelmaan luovan ratkaisun. Nimittäin kesämökit. Kesämökit ovat loistava paikka säilöä sellaisia tavaroita, joita ei oikeastaan tarvitse, mutta joita ei raatsi heittää poiskaan. Kesämökillä tavaroiden oikeastaan kuuluukin olla kuluneita ja kulahtaneita, kenties hieman rikkikin. Se ei haittaa koska sehän vain luo oikeaa tunnelmaa.

En tiedä onko missään muussa kielessä vastinetta käsitteelle ”mökkivaatteet”. Mutta kaikkihan tietävät mistä on kyse – virahtaneita t-paitoja, ikivanhoja tikkitakkeja, rönttöhousuja, mainoslippiksiä ja aavistuksen vuotavia kumppareita. Voisi puhua myös ”mökkilukemistosta” – vanhoista aikakauslehdistä, dekkareista ja sekalaisista pokkareista, jotka kaikki ovat lukeneet moneen kertaan. Epäilemättä on olemassa myös ”mökkiastioiden” ja ”mökkilelujen” kategoriat, ja varmasti monia muitakin.

Oikeastaan tässä on ihan järkeä. Kysehän on eräänlaisesta kierrätyksestä, jossa omia tavaroita kierrätetään itselle toissijaiseen käyttöön silloin, kun tilalle on hankittu jo jotain uutta. Ja kyllähän ne hieman kuhmuiset mukit todella tuovat sitä omaa tunnelmaa kesäkeittiöön. Kyseenalaistaisin homman siinä vaiheessa, kun mökille kuskataan tavaraa, jota siellä ei oikeasti tarvita tai joka on niin rikki, ettei sitä voi käyttää.

Jos tunnistat itsessäsi impulssin säästää joku roinaksi luokiteltava esine siksi, että senhän voi viedä mökille, mieti vielä uudestaan. Kesämökin vintin nurkkaan tungettu rikkinäinen matkalaukku ei varsinaisesti ole hävinnyt minnekään, se on vain muuttanut uuteen paikkaan asumaan. Jos pystyt heti kuvittelemaan tilanteen, jossa vanhasta tavarasta on mökillä iloa tai hyötyä, on tavaran säästäminen perusteltua. Jos taas ei heti tule mieleen, mitä käyttöä sille vanhalle matkalaukulle olisi siellä kesämökillä, on parempi jättää se viemättä. Samaan tapaan mökkiromppeitakin kannattaa välillä karsia. Vanhimmat vuosikerrat voi käyttää sytykkeiksi, ja ehkä ne vuotavimmat kumpparitkin voi joskus uusia. Sillä tavalla mökille mahtuu tulevinakin vuosina, eikä kesäpaikka muutu vaivihkaa kaatopaikaksi.

Pura ja pyykkää

Julkaistu , kirjoittanut
5

Viimeaikaisia postauksia lukeneet tietävät, että homma ei todellakaan ole täydellisesti hallussa kaikilla organisoinnin aloilla. Siksi onkin hauskaa vaihteeksi kirjoittaa asiasta, jossa oikeasti olen hyvä. Nimittäin matkatavaroiden purkamisesta.

Illuusio siisteydestä säilyy merkittävästi paremmin, jos kassit ja matkalaukut puretaan heti pian saapumisen jälkeen. Tässä prosessissa on kolme olennaista osaa:

  1. pyykit pyykkikoriin tai suoraan koneeseen
  2. puhtaat vaatteet ja muut tavarat paikalleen
  3. kassi/matkalaukku takaisin omalle paikalleen

Jos näistä vaiheista laiminlyö yhdenkin, homma leviää käsistä. Seurauksena on puhtaita ja likaisia vaatteita sekaisin, hukassa olevia esineitä ja jaloissa pyörivä matkalaukku, johon kompastuu joka päivä.

Aiemmin inhosin purkamista vielä enemmän kuin pakkaamista, mutta sitten näin valon. Toisin sanoen tajusin, että pitkittäminen pahentaa piinaa ja vähimmällä pääsee mitä nopeammin hommaan ryhtyy. Siksi matkalaukut eivät lattioilla kauan pyöri. Viimeistään seuraavana päivänä kaikki on purettu, pyykätty ja piilotettu takaisin kaappiin. Lopputuloksena koti näyttää yhtä siistiltä kuin aiemminkin, aikaa ei mene turhaan etsimiseen ja säästyy siltä fiilikseltä, että tuokin pitäisi tuosta hoitaa. Ajallisesti laukkujen purkamiseen menee harvoin kymmentä minuuttia kauempaa, joten vitkastelu menee ihan hukkaan. Homma on tylsä, mutta helppo ja nopea.

Kohta menee hermot

Julkaistu , kirjoittanut
6

Kirjoitin aiemmin, kuinka olin saanut hyvän diilin uuteen puhelimeen. Viimeaikaisten tapahtumien valossa en ole enää niin varma. Kertokaapa minulle, miten on mahdollista että normaalijärjellä varustettu ihminen kerta toisensa jälkeen luulee ostaneensa jotain muuta, kuin mitä todellisuudessa on saanut? Näin tapahtui siitä huolimatta, että edellisestä kerrasta viisastuneena olin todella tarkkana kaikkien yksityiskohtien kanssa. Siitä huolimatta olo on jälleen huiputettu. Tätä ei tapahdu muuten kuin Elisan kanssa asioidessa. Jollain tavalla myyjähenkilöt onnistuvat selittämään asiat myyntilanteessa niin puuttellisesti, että jotain jää aina epäselväksi. Suoraviivaiset sopimukset paljastuvat jotenkin kieroutuneiksi siinä vaiheessa, kun lasku tipahtaa postiluukusta. Tätä on tapahtunut nyt niin monta kertaa, että kyse ei voi enää olla sattumasta.

Tällä kerralla olin siinä käsityksessä, että saan liittymäni tiettyyn hintaan, ja siihen kaupan päälle Elisan kodinturvasysteemin. Tämän käsityksen oli saanut myös seurassani ollut ihminen, joka kuuli ja kuunteli koko ostotapahtuman alusta loppuun. Olin siis yllättynyt, kun ns. ilmaisesta turvasysteemistä tulikin lasku. Soitin asiakaspalveluun, jossa todettiin että mitään ilmaiskampanjaa ei ole ollut. Ohjeeksi annettiin, että jos haluan palauttaa turvasysteemin, sen voi viedä Elisan liikkeeseen ja siellä mitätöidään lasku ja hoidetaan asia. Tähän saakka kuulosti ihan hyvältä.

Todellisuus paljastui siinä vaiheessa, kun menin liikkeeseen selvittämään asiaa. Sinänsä asiallinen myyjä selitti, että liittymäni oli annettu puoleen hintaan. Mutta sen lisäksi pakettiin oli annettu turvasysteemi, jonka hinta yhdessä liittymän kanssa oli suunnilleen sama kuin liittymän hinta olisi ollut normaalisti. Lisäksi mukaan oli laitettu tekstaripaketti kaupan päälle. Jos luopuisin turvasysteemistä, samalla laukeaisi myös liittymäsopimus, ja joutuisin maksamaan siitä normaalihinnan plus tekstarit päälle. Lopputulos olisi tekstareiden hinnan verran kalliimpi, kuin nykyinen sopimukseni. Kuulostaako monimutkaiselta?

Hämäävintä tässä on se, että minulle tulee nyt kaksi laskua: puhelinlasku sekä turvalasku. Tämä oli se pieni yksityiskohta, joka jäi ensimmäiseltä myyjältä selittämättä. Kokonaishinta per kuukausi on kieltämättä se mitä luvattiin, mutta on todella harhaanjohtavaa kehua jotain ilmaiseksi, jos siitä kuitenkin pitää maksaa. Ilmeisesti myyjän logiikalla turvasysteemi oli ”ilmainen”, koska olisin joka tapauksessa maksanut kuussa liittymästä saman summan ilman turvasysteemiä. Kahta eri laskua selitettiin liikkessä sillä, että vakuutusyhtiöiltä voi saada alennusta turvasysteemistä, ja sitä varten sen lasku pitää lähettää erikseen.

Vedän tästä sen johtopäätöksen, että Elisan myyjät saavat bonuksia myydyistä kampanjatuotteista. Ilmeisesti systeemi ohjaa myyjiä myymään kampanjatuotteita (tällä kertaa turvasysteemi, viimeksi puhelinkytkykauppa) hinnalla millä hyvällä. Siinä sivussa asiakkaan etu unohtuu, asioita ei selitetä kunnolla, ja matkalla vedetään mutkat suoriksi. Suosittelen Elisaa tarkistamaan myyjiensä palkitsemisjärjestelmän, sillä hieman halvempi diili ei todellakaan korvaa menettyjä hermoja.

Kilpailutan siis puhelinliittymäni uudelleen.

Onko lukijoilla vastaavia kokemuksia? Olisi kiva kuulla onko minulla vain käynyt huono tuuri, vai onko tämä aivan yleistä. Anonyymit kommentit on nyt sallittu, joten antaa palaa!

Unelmien jääkaappi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Voin tunnustaa. Kuvittelen aina ruokakaupassa olevani parempi ihminen kuin todellisuudessa olen. Inspiroidun hevi-osastolla, ja ostelen kaikkia ihania kasviksia ja hedelmiä. Hankin eksoottisia maustekastikkeita. Tuoretta leipää. Marinoituja oliiveja. Silakkamarkkinoilta hankin ihania kotona tehtyjä tuotteita. Kauppahallissa fiilistelen kaikkea mahdollista. Sitten tulen kotiin, laitan ruoat kaappiin ja unohdan ne sinne. Löytääkseni puolen vuoden päästä ne uudelleen, tällä kertaa pilaantuneina.

Jääkaappi on pahin kompastuskiveni heti niiden paperiröykkiöiden jälkeen (joita tosin ei siis ole enää olemassa!) Teen ruokakaupassa helposti heräteostoksia, mutta en kotona osaa tai muista käyttää ostamaani ruokaa. Joudun heittämään ruokaa pois, ja tunnen asiasta jatkuvasti huonoa omaatuntoa. Olen jo pitkään tiedostanut ongelman, ja yrittänyt ratkaista sitä. Tilanne on parantunut kun olen alkanut kiinnittää asiaan huomiota, mutta hairahdan edelleen säännöllisesti ostamaan jotain, mitä ei tule syötyä.

Unelmieni jääkaappi on aina täynnä ihania tuoreita ruokia; tuoreita kasviksia, kalaa ja lihaa, itse tehtyjä herkkuja ja luomutuotteita. Itse asiassa usein näin onkin. Se, mikä ei vastaa todellisuutta on ruokailutottumukseni. Unelmissani syön äärimmäisen terveellisesti, herkullista tuoreruokaa. Todellisuudessa syön kyllä tuoretta (en käytä lainkaan eineksiä) mutta laitan aina samoja ruokia, en kokeile uusia reseptejä arkisin ja laiminlyön täysin salaatit ja hedelmät. Tähän ongelmaan on siis vain kaksi ratkaisua: joko rupean oikeasti syömään kaiken minkä ostan, tai sitten lakkaan ostamasta sitä mitä en syö.

Tämä dilemma vaivaa todennäköisesti monia muitakin, eri elämänaloilla. Ostatko kirjoja joita et kuitenkaan lue? Tai vaatteita jotka jäävät pitämättöminä kaappiin? Työkaluja, joita et käytä? Tervetuloa kerhoon. Tässä jälleen yksi syy sille, miksi tavarat eivät kaapeista vähene. Minulla tosin kyseessä on jääkaappi, mutta se ei varsinaisesti paranna tilannetta.

Soodalla mikro puhtaaksi

Julkaistu , kirjoittanut
3

Mikroaaltouuni oli päässyt melko karmaisevaan kuntoon. Kuvamateriaalia ei ole, koska en halua järkyttää äitiäni, mutta sanotaan nyt niin, että kyllä se oli likainen. Putsasin mikron käyttämällä vettä ja ruokasoodaa. Lopputuloksena on puhdas ja hajuton mikro.

Menetelmä toimii näin:

  1. Laita kulhoon 1-2 ruokalusikallista ruokasoodaa ja kaada kulho täyteen vettä.
  2. Lämmitä soodavettä mikrossa niin kauan, että se alkaa höyrytä. Itse pyöritin 4min täydellä teholla.
  3. Kun vesi höyryää, anna sen muhia mikrossa niin, että seinät kostuvat.
  4. Ota kulho pois, pyyhi mikro puhtaaksi puhtaalla rätillä. Tiskaa lautanen normaaliin tapaan.

Huom! Jos haluat olla hygieeninen, käytä tosiaankin puhdasta rättiä. Muuten vain levittelet vanhoja bakteereita mikron seinille. On tärkeää että höyryn annetaan vaikuttaa, jotta seinille roiskuneet tahrat ehtivät kostua ennen kuin niitä yrittää pyyhkiä pois.

Sooda on varsinainen ihmeaine. Se on luonnollinen ja halpa tuote. Se vie hajuja erittäin tehokkaasti. Esimerkiksi tupakan hajun saa häviämään ripottelemalla soodaa lautasille ja levittelemällä niitä haisevaan huoneeseen. Ostin kerran kaupasta erityisiä hajunpoistopusseja. Myöhemmin tuoteselostusta lukiessani kävi ilmi, että pusseissa oli pelkkää soodaa… hinta tosin oli moninkertainen. Tykkään itse käyttää soodaa mikron pesemiseen, koska en halua, että mahdolliset pesuaineen jämät höyrystyvät yhdessä ruokani kanssa.

Lainaksi vai omaksi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kirjojen kierrätys tuntuu olevan monilla mielessä, ainakin siihen liittyvillä hakusanoilla blogiin tullaan yllättävän usein. Kuten aiemmin totesin, kirjoista voi olla hankalaa päästä eroon. DVD-levyjen kohdalla tilanne voi olla helpompi (en ole itse yrittänyt niitä myydä joten tämä perustuu omaan arvaukseeni) mutta CD-levyt eivät taida käydä kovin hyvin kaupaksi. Looginen johtopäätös tästä on, että uusien ostamista kannattaa harkita tarkkaan.

Kirjojen, elokuvien ja musiikin lataaminen digitaalisessa muodossa ratkaisee osan ongelmasta, koska fyysistä esinettä ei tarvitse sijoittaa minnekään. Suomessa on myös erinomainen kirjastoverkosto, jota täydentää  kaupalliset leffavuokraamot. Elokuvia voi vuokrata suoraan netistä ja Spotifysta voi kuunnella musiikkia mielin määrin. Toisin sanoen kaikkea ei tarvitse omistaa, sillä vaihtoehtona on lainaaminen tai vuokraaminen.

Toisaalta ainakin itse luen mieluiten oikeaa kirjaa sähköisen sijasta, ja olen niin antiikkinen, että kuuntelen mielelläni musiikkiakin levysoittimella. Tykkään myös kovasti kirjojen ja levyjen ostamisesta, kirjakaupoissa haahuilu on lempipuuhaani. Yritän silti olla ostamatta kaikkea kivaa mikä tulee vastaan. Käytännössä ostamiselle on yksi selkeä kriteeri: haluanko lukea, kuunnella tai katsella tätä monta kertaa? Jos vastaus on kyllä, ostan hyvällä omalla tunnolla. En siis ikinä osta levyjä tai DVD-elokuvia sokkona, vaan olen aina tutustunut sisältöön ensin jossain muualla. Kuulun siis siihen ihmisryhmään, joka voi katsoa elokuvia uudestaan ja uudestaan. Kirjoja ostan samalla periaatteella, sillä luen myös samoja kirjoja moneen kertaan. Toinen pätevä syy ostaa kirja on se, että syystä tai toisesta haluan vain ehdottomasti omistaa kyseisen kirjan. Hyllyssäni on siis kirjoja, joiden omistamisesta tulee hyvä fiilis, joita haluan lukea monta kertaa sekä vielä sellaisia, joihin palaan silloin tällöin hyvästä syystä. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat mm. keittokirjat, harrastekirjat ja ammattiin liittyvät kirjat.

Tällä systeemillä (ja säännöllisellä karsimisella) omaisuuden määrä pysyy aisoissa. Ja tämän postauksen idea syntyi siitä, että postiluukusta kolahti lähetys Amazonista, sisällään DVD jota olen todella odottanut. Joten nyt aion nauttia pari tuntia hyvästä elokuvasta – kuulemiin!

Mutta se maksoi ihan hirveästi!

Julkaistu , kirjoittanut
6

Virheostos. Mikä voisi olla vielä pahempaa? Kallis virheostos.

Virheostoksista on vaikea luopua, etenkin jos niistä on tullut maksaneeksi paljon. Ajatuskulku menee jotenkin niin, että koska maksoin tuosta niin paljon, en voi heittää sitä pois. Miksi? Koska silloin rahani menevät kankkulan kaivoon. Olen tullut tuhlanneeksi johonkin, mitä en oikeastaan tarvitse tai halua, ja siitä on hieman huono omatunto. Mutta jos luovun tavarasta, luovun samalla rahoistani. Pitämällä kiinni ostoksesta minulla on sentään jotain, vaikka en pidäkään siitä.

Uskoisin, että moni tunnistaa em. logiikan. Tavallaan ajatus on järkevä, mutta samalla se tuottaa harmia. Virheostos muistuttaa ikävistä asioista: en osannut valita oikein. Annoin kenties jonkun muun vaikuttaa ostopäätökseeni ja tulin ostaneeksi jotain, mitä en oikeastaan olisi halunnut. Ostin jotain, minkä toivoin tekevän minut onnelliseksi/hoikaksi/suosituksi/paremmaksi ihmiseksi/joksikin, mitä en oikeastaan ole. Ostin tyydyttääkseni jotain muuta tarvetta. Ostin harkitsemattomasti. Ostin vain ostaakseni jotain. Ja niin edelleen, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ydin on joka tapauksessa siinä, että niin kauan kun virheostos löytyy kaapista, se tuo aina mieleen jotain negatiivista ja tekee jopa syyllisen olon.

Minusta meidän pitäisi keskittyä sellaisiin asioihin, jotka parantavat oloa, eivät huononna sitä. Siksi virheostoksista luopumista kannattaa vakavasti harkita. Etenkin niistä kalliista luopumista. Kun tavaraa ei enää ole, se ei enää muistuta epäonnistuneesta rahankäytöstä. On tietysti totta, että sinne ne rahat sitten menivät, mutta toisaalta niinhän ne olivat menneet jo silloin, kun virheostos vielä kummitteli käyttämättömänä kaapissa. Mikään ei siis ole muuttunut paitsi se, että itsellä on todennäköisesti jälkeenpäin paljon kevyempi mieli. Jos ostos on ollut hyvin kallis ja lähes käyttämätön, sen voi todennäköisesti myydä eteenpäin. Epäilemättä jossain on ihminen, joka haluaisi omistaa juuri sellaisen esineen tai tavaran. Toisen virheostos on toisen löytö.

Oodi läpinäkyville muovipusseille

Julkaistu , kirjoittanut
2

Läpinäkyvät, suljettavat muovipussit ovat käteviä. Suoraan sanottuna rakastan niitä. Lapsuudessani puhuttiin aina minigrip-pusseista, mutta mikä tahansa vastaava tuote toimii yhtä hyvin. Itselläni on tällä hetkellä käytössä kahta kokoa, merkki on Ziplock. Ystäväni toi niitä pyynnöstäni USAsta tuliaisiksi laatikkokaupalla, ehdottomasti yksi parhaista tuliaisista ikinä. Pienemmät pussit ovat ”lentokonekokoa” ts. oikean kokoisia käsimatkatavaroiden kosmetiikkaputeleita varten. Isompi pussi on n. 25×25 cm.

Käytän pusseja kaikenlaisen pienen tilpehöörin siistiin säilyttämiseen. Yhdessä pussissa on kaikki varanapit, jotka ovat tulleet vaaatteiden mukana. Toisesta löytyvät kaikki kosmetiikkanäytteet. Pari isompaa pussia palvelee leipäpusseina, ne estävät paperipussissa myydyn leivän kuivumisen ennen aikojaan. Käytän isompia pusseja myös ruoan pakastamiseen. Pienempiin pusseihin on kätevä pakata rusinoita lapsen puistoreissua varten. Pussit pitävät yllä järjestystä siivouskaapissa, ja jokaisessa matkalaukussa on valmiina yksi. Pakkaan kaikki nesteet aina varmuuden vuoksi muovipusseihin, vaikka laukku menisikin ruumaan. Työpöydän laatikossa pussit estävät eri elektroniikkalaitteiden johtoja ja latureita sotkeentumasta toisiinsa. Hopealusikat eivät tummu, kun ne säilyttää tiiviissä muovipussissa. Joulukuusen tähti pysyy myös kirkkaana ja hienosti kuosissaan pussin sisällä.

En ole varma muistinko edes kaikki paikat, joissa noita muovipusseja tällä hetkellä hyödynnän. Pointti taisi kuitenkin tulla selväksi – kyseessä on aivan loistava tuote. Niistä näkee heti läpi, mitä sisällä on. Ne on helppa avata ja sulkea, ja toisaalta voi luottaa siihen että tavarat pysyvät sisällä. Ne eivät hajoa käytännössä koskaan, ja niitä voi käyttää uudestaan ja uudestaan. Olen heittänyt pois ainoastaan pari erittäin likaista pussia, ja nekin voi laittaa energiajätteeseen. Kestävyytensä vuoksi pussit ovat todella hintansa väärttejä – eivätkä ne edes ole kalliita. Tässä siis yksi parhaista keinoista luoda järjestystä, jonka tiedän.

Millainen shoppailija olet?

Julkaistu , kirjoittanut
1

Tässäpä vaihtelua arkistointiasioihin. Gretchen Rubin analysoi shoppailukäyttäytymistä kirjassaan The Happiness Project. Toiset meistä ovat yliostajia, toiset taas aliostajia. Mutta eroja on myös siinä, miten nopeasti tekee ostopäätöksensä. Hyödyn maksimoijat (maximisers) ovat niitä, jotka tekevät vertailuja kauppojen ja tuotteiden välillä, etsivät tietoa ja hakevat käyttäjäkokemuksia. Sen sijaan sopivaan tyytyjät (satisficers) ostavat ensimmäisen vastaan tulevan tuotteen, joka riittävällä tasolla vastaa heidän kriteerejään.

Maksimoinnin hyvä puoli on se, ettei tule ostettua sikaa säkissä. Huolellinen hintavertailu varmistaa myös sen, ettei maksimoija maksa koskaan liikaa. Kääntöpuolena on se, että tällä systeemillä päätöksenteko voi pitkittyä, jos vertailua ja tiedonhakua ei malta jossain vaiheessa jättää kesken. Maksimoijat ovat niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan voi ostaa esim. vaatetta ensimmäisestä kaupasta, johon menevät. Se on mahdotonta, sillä viereisessähän saattaisi olla vielä jotain parempaa.

Sopivaan tyytyjät ovat tehokkaita shoppailussa, sillä he eivät aikaile tehdä päätöksiä vaan ostavat ensimmäiset sopivat. Tietenkin hätiköinnillä voi olla se hinta, että viereisestä liikkeestä olisi saattanut saada saman halvemmalla. Toisaalta tämä harvoin häiritsee tyytyjiä, sillä he eivät koskaan mene siihen seuraavaan kauppaan saakka… Tyytyjät eivät ehkä tee niin hyviä diilejä kuin maksimoijat, mutta he eivät yleensä stressaa ostoksen jälkeen sitä, olisiko jostain mahtanut löytyä vielä parempi.

Minä olen ehdottomasti sopivaan tyytyjä, lähinnä siitä syystä että inhoan shoppailua. Kaupoissa kulkeminen on mielestäni rasittavaa, joten yleensä ostan heti, jos vastaan tule se mitä etsin. Se mahdollisesti halvemman hinnan erotus on se, mitä olen valmis maksamaan siitä mukavuudesta, ettei tarvitse kävellä enää yhtään pidemmälle. Onneksi netti mahdollistaa nykyisin hintojen ja ominaisuuksien helpomman vertailun.

Tämä jaottelu on ehdottoman epätieteellinen, mutta mielestäni aika hauska. Ihmiset yleensä tunnistavat itsensä helposti jompaan kumpaan ryhmään. Molemmissa on sitä paitsi puolensa.