Olen huomannut sellaisen ilmiön, että kun pidempään kirjoittaa jostain aiheesta, kohtaa välillä aika kovia odotuksia. Esimerkiksi vanhemmuudesta kirjoittava saa herkästi kipakkaa palautetta, mikäli tunnustaa välillä lepsuilevansa, ja minä taas saan palautetta aina, kun kerron heittäväni jotakin roskiin. Jostain syystä roskat herättävät järjestelypiireissä intohimoja! Tässä podcastissa pohdin, mistä erilaiset odotukset kirjoittajia kohtaan kumpuavat, ja toisaalta kerron, miltä palautteen saaminen tuntuu.
Luulen, että yhteistä kaikille pitkään jostain aiheesta kirjoittaneille on kuitenkin se, että omaa aihepiiriä on tullut pohdittua syvällisesti monelta eri kantilta. Jos monen vuoden ajan kirjoittaa jostakin aiheesta joka viikko, ehtii käydä läpi moninaiset aiheet, miettiä oma suhtautuminen niihin sekä pohdiskella omia toimintatapojaan monelta suunnalta. Näin on tapahtunut myös minulle. Uskallan väittää, että olen ajatellut ekoasioita, kierrätystä, lajittelua ja omia valintojani näiden asioiden suhteen enemmän, kuin joku muu koko elämänsä aikana. Tästä on seurannut se, että fiilispohjaisia päätöksiä ei tällä saralla juurikaan tapahdu.
Tärkeintä on kuitenkin se, että täydellisen suorituksen odottaminen niin itseltä kuin keneltä muultakaan on raskasta. Se voi jopa lamauttaa, ja sitten ei ainakaan tapahdu mitään hyvää. Siksi myötätunto sekä itseään kuin muitakin kohtaan on parempi lähtökohta. Kukin toimii omista resursseistaan lähtien, ja suoritustaso vaihtelee. Pääasia on, että jotain yritystä löytyy. Mitä mieltä te olette? Pitäisikö bloggaajan olla täydellinen?
Podcastin kesto on 17 minuuttia.
Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesintai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä.
Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
Hyvä kysymys ja mitä on täydellinen? Minusta kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, mutta yleisesti ottaen, jos kertoo olevansa minimalisti/ vegaani/muotiasiantuntija/kirjallisuusihminen/ mikä tahansa ”asiantuntija” tai muuten vaan asialleen omistautunut, niin tietysti joitain odotuksia on. Esim. vegaani, jonka oli saatava lihaa alle vuoden vegaaniuden jälkeen, ei oikein vakuuttanut.
Hahmotan täydellisen sellaisena, joka ei koskaan epäonnistu, hairahdu tai erehdy. Minusta nuo kaikki ovat todella inhimillisiä ominaisuuksia, eikä meistä kukaan pääse elämästään läpi ilman kaikkia kolmea. Siksi niitä kohtaan toivoisin myös lukijoilta – ja ihmisiltä elämässä toisiaan kohtaan ylipäätään – ymmärrystä ja myötätuntoa. Vegaanin ruokavalioon liha ei kuulu, mutta nostan kyllä hattua kenelle tahansa, joka on pystynyt vegaaniutta edes kokeilemaan! Tällaisiahan me ihmiset ollaan, yritetään kovasti kaikkea, mutta aina ei vaan pysty tai jaksa.
Olen ollut itse kymmeniä vuosia tiukka laktovege eettisistä syistä, siksi juuri muotivegaanit välillä vähän huvittavat.
Miksi ”muotivegaanius” olisi paha asia? Ainakin itse olen todella tyytyväinen, että vegaaniudesta puhutaan enemmän ja useammat ihmiset innostuvat korvaamaan kasviperäisillä tuotteita maitotuotteita, vaikka eivät täysin vegaaneiksi ryhtyisikään. Tuotantoeläinten ja ympäristön kannalta jokainen vegaaninen valinta on plussaa.
Ihmetyttää, miksi jotkut vegaanit ovat heti naureskelemassa niille, joita elintapojen muuttaminen kiinnostaa. Kumpi on parempi, yksi sataprosenttinen vegaani vai kolme 80-prosenttista?
Onko sekasyöjän viiteryhmä niin nolo että joku ei kehtaa enää tunnustaa kuuluvansa siihen? Minusta on sekä vegaanien että muiden sekasyöjien aliarvoimista yrittää esittää jotain ”80% vegaania”. On paljon sekasyöjiä jotka käyttävät (mahdollisesti tarkkaan harkittuja) eläinperäisiä tuotteita erittäin maltillisesti tai vain erityistilanteissa. Se ei tee heistä yhtään ”vähemmän sekasyöjiä”. Vegaani ei käytä eläinkunnan tuotteita, piste.
Jokaisesta ruokavalioryhmästä löytyy sekä enemmän että vähemmän tiedostavaa porukkaa.
Olisiko kyse siitä, että sekasyöjä voi olla yhtä hyvin sekä makkaraa ja perunaa syövä tyyppi, että kerran viikossa riistaa tai kalaa syövä tiedostava henkilö. Sekasyöjä niputtaa yhteen molemmat, mutta ”80% vegaani” kertoo tarkemmin, millaisia valintoja tekee. Mutta näköjään myös tämä nimike aiheuttaa pitkiä katseita, joten fleksaaja ehkä kokee olevansa nolo katsoipa asiaa mistä tahansa? Tämä on siis omaa pohdintaani, ja minähän siis kuulun niin ihan tavallisiin tallustajiin, jotka pyristelevät kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota, mutta hitaasti ja vaikeasti. Syön siis lihaa useamman kerran viikossa jossain muodossa, haluaisin muuttua yhdellä taikasauvan heilautuksella ruoan suhteen vegaaniksi, mutta käytännössä muutos tuntuu todella isolta ja vaikealta.
Omaan ruokavaliooni ei siis kuulu mitään eläinperäistä mutta koska käytän esimerkiksi nahkakenkiä ja villaa vaatteissa en ole vegaani vaan ihan perinteinen kasvissyöjä, ilman mitään (ovo/lakto/pesco) etuliitteitä.
Bloggaajatkin ovat perustallaajia ja jos nyt ajatellaan vaikka tätä mainittua ekoteemaa, monilla varmasti hedonismi menee kaikesta mainostetusta pohdinnasta huolimatta edelleen tiedostavan käyttäytymisen edelle. Syödään tehotuotettua lihaa, lennetään huvin vuoksi useita kertoja vuodessa jne. Minusta se on ihan ok, kunhan bloggaaja ei heittäydy tekopyhäksi ja väitä tekevänsä merkittäviä ratkaisuja muilla perusteilla kuin ihan omien mielitekojensa ajamana. Ei pidä esiintyä minään alan guruna jos sanat ja teot eivät ole linjassa. Ihmiset eivät jaksa pidemmän päälle kuunnella sellaista ”tee kuten sanon, älä kuten teen” juttua.
Toinen ääripää on sitten Kemikaalicocktail-tyyppiset blogit, joissa yritetään kovasti rakentaa jotain ekohenkistä brändiä ja samaan aikaan ihan pokkana lauletaan maksettuja ylistyslauluja kertakäyttöisille muovisille paistopusseille. Hirveän noloa, ja meneehän siinä toki uskottavuus muultakin sisällöltä mitä bloggaaja tuuttaa ulos blogissaan 🤑 (En tosin osaa sanoa moniko pitää maksettujen mainosten tulvaa muutenkaan kovin laadukkaana tietolähteenä, jos kyseistä blogia ajatellaan – mutta ihmisten medialukutaidottomuus vaikuttaa välillä rajattomalta.)
Hmm, tämä oli kiinnostavaa! Eli jos ymmärsin oikein, palautetta aiheuttaa nimenomaan se, jos tuntuu että bloggaajan sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään? Tämän ymmärrän kyllä. Varmaan tähän liittyy myös siihen äänensävyyn, jossa blogissa puhutaan. Tekopyhyys on kyllä ärsyttävää.
Toisaalta omasta elämästä bloggaaminen on aika vaikeaa myös. Kun lukijoita alkaa olla tuhansia, kynnys kertoa omasta elämästään raatorehellisesti nousee. Bloggaaja joutuu jatkuvasti painiskelemaan häpeän ja oman egonsa kanssa: mitä haluan, uskallan tai pystyn kirjoittamaan? Kerronko kaiken vai osan totuudesta? En usko, että kukaan omasta elämästään kirjoittava säästyy näiltäkään pohdinnoilta, vaikka rajaisi blogin alueen tarkasti. Tunne siitä, että tuo koko tuntematon (ja vielä kauheampaa on kun ne tututkin lukevat niitä tekstejä) ihmisjoukko tietää nyt, että tässäkin olen epäonnistunut, on aika mielenkiintoinen. En ihmettele, jos sitä haluaa vältellä, minäkin haluan. Siksi ymmärrän, miksi moni mieluusti esittää ”parempaa” kuin onkaan. En itse ole sellaisten kiiltokuvablogien ystävä, mutta ymmärrän hyvin, miksi sellaisia on.
Mutta toisaalta juuri siitä syystä haluan tuoda täällä rehellisesti julki myös tämän puolen, että kyllä minä heitän tavaroita roskiin, jos ne mielestäni ovat siinä kunnossa. En haluaisi, että kenellekään tulisi tätä blogia lukiessa sellaista oloa, että ettei voi hankkiutua omista roinistaan eroon, jottei vain tuottaisi jätettä.
Ongelmana lienee se, että sekä bloggaajat että lukijat ovat ihmisiä inhimillisine heikkouksineen. Jos bloggaaja ”esittää parempaa” kuin onkaan ja lukija haluaa päteä voi seurauksena olla sitä nillitystä. Joskus kenties aiheesta, monesti ei. Mutta luulen että se voi olla sen huomauttelevan lukijan oma tapa ”esittää parempaa” kuin hän itse onkaan – eli parempaa kuin bloggaaja, koska lukijahan on todistettavasti löytänyt aiheen jossa hän toimii (tai kuvittelisi tilanteen tullen toimivansa…) ”oikeammin” kuin bloggaaja. Molemmat haluavat siis mieluusti editoida julkiset kertomukset elämästään itselleen suotuisiksi.
Osut tässä naulankantaan.
Valittaminen on helppoa. Ei kannata välittää. Jatka samaan malliin!
Kiitos!
Toisten tuomitseminen ja itsensä ylentäminen on helppoa. Varsinkin kun sen voi tehdä netissä nimettömänä. Seuraan itse erästä blogia, jolla on paljon seuraajia, mutta myös arvostelijoita. En ymmärrä, miksi ihmiset käyttävät omaa arvokasta aikaansa lukeakseen blogia, josta eivät pidä. Nämä ihmiset haukkuvat ja arvostelevat bloggaajaa ja täyttävät itsensä ilkeillä ajatuksilla ja negatiivisella energialla. Käsittämätöntä! Jos lukijan mielestä bloggaaja ”esittää” olevansa parempi kuin on niin entä sitten. Ei sellaista blogia tarvitse lukea, jos se ärsyttää. Tai ainakin voi jättää kommentoimatta.
Itse en ymmärtänyt kenkäarvostelijoitasi. Hienoa toki, jos he olisivat korjauttaneet pohjasta puhki kuluneet kenkäsi. Minä en laittaisi niitä enää talvisäilöön vaan heittäisin roskiin ja ostaisin uudet kevääksi. Itse en näe rikkinäisten kenkien roskien heittämisessä mitään tekopyhää tai ärsyttävää, vaikka pyrinkin tekemään arjessa ekologisia valintoja. Ekologisuudessakaan ei tarvitse olla ehdoton ja täydellinen. Eikä bloggauksessa.
Juuri tätä tarkoitin. Minulla on onneksi niin fiksuja lukijoita, että kiusaamista tai suoranaista provosointia ei ole ollut. Olen siitä tosi kiitollinen. Toivoisin ihmisten muistavan tuon, mitä sanot ehdottomuudesta. Ei meistä kukaan ole täydellinen, ja kuten sanoin minä en edes yritä olla. Enkä tosiaan edellytä sitä keneltäkään muultakaan. Siksi juuri näistä erilaisista ratkaisuista kerron, jotta kukaan ei ajattelisi, että teen aina kaiken juuri oikein.
Siis mitä ihmettä? Kuka vaatii ketä olemaan täydellinen? Tai edes rationaalinen kaikessa? Tietenkin kiusaaminen tai trollaaminen on aivan oma asiansa ja tuomittavaa, mutta mä en parhaalla tahdollanikaan nyt pysty ymmärtämään, että miksi ihmeessä eri mieltä oleva palaute on paha asia. Toki omalla nimellä ja omasta elämästä kertovat blogit ovat aina henkilökohtaisia, joten on helppoa myös tuntea kaikki kritiikki ehkä voimakkaammin ja henkilökohtaisemmin kuin mitä se on tarkoitettu.
Sen verran kommentoisin tuohon, että kyllä täällä kommenttiboksin toisellakin puolella pohdiskellaan ihan samoja asioita kuin blogistikin. Usein ihan yhtä monesta näkökulmasta ja joskus syvällisestikin. Ja aina välillä sitä voi päätyä toisenlaisiin johtopäätöksiin. Harva asia on ratkaistavissa vain yhdellä tavalla. Se, että joku kirjoittaa kipakkaa palautetta ei aina tarkoita henkilökohtaista arvostelua, vaan joskus ihan sitä, että kommenttien antaja on vain asiasta toista mieltä. Voin toki puhua vain omalta kohdaltani, mutta eipä ole tullut aiemmin mieleen, että lähtökohtaisesti erilainen mielipide olisi toisten tuomitsemista tai itsen jalustalle nostamista. Usein erilainen mielipide on vain yksinkertaisesti erilainen mielipide ja kommentti siitä, että olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt erilaisen ratkaisun. Ei mitään sen kummempaa.
Koska kirjoitan suoraan omasta elämästä, myös saatu palaute kohdistuu siis suoraan minun elämääni. Sellaisen vastaanottaminen on ehkä astetta haasteellisempaa kuin kritiikin vastaanottaminen yleisellä tasolla. Uskon, että lukijatkin ovat näitä asioita miettineet, mutta se mitä täällä peräänkuulutan on sellainen yleinen myötätunto ja ymmärrys erilaisia valintoja kohtaan. Kysehän ei oikeastaan ole eriävästä mielipiteestä. Niitä täällä saa esittää, ja jos kanta on hyvin perusteltu, olen myös valmis muuttamaan omaa mielipidettäni. Mutta on erilaisia tapoja esittää sitä kritiikkiä ja niitä erilaisia mielipiteitä. Kommenteissakin on tietynlainen sävy – joskus se on lempeä, mutta se mistä tässä puhun, on ne kärkkäät ja tuomitsevat tavat kertoa noita omia näkemyksiä. Se on täällä somessa usein ongelma. Harva sanoisi samalla tavalla asioita kasvokkain, kuin miten asioita ilmaisee netissä.
Kaikki palaute voidaan ottaa aina henkilökohtaisesti ja toivoisinkin että kaikkea kriittisyyttä ei niputettaisi automaattisesti henkilöönmeneväksi arvosteluksi tai erilaista mielipidettä käytöstapojen puutteeksi. Kiusaaminen ja vähättely ovat kuitenkin oma asiansa. Voi olla, että me tässä nyt puhutaan vähän eri asiasta, mutta selvennyksekseni voin vain sanoa, että omasta mielestäni ei voida mitenkään väittää, että eri mieltä olevat palautteet olisivat lähtökohtaisesti henkilöönmeneviä, vaikka keskustelun aihe olisikin jonkun ihmisen tekemät arjen valinnat. Arvostelu on toki aina asia erikseen, mutta eri mieltä oleminen ei ole aina arvostelua, se on keskustelun lähtökohta. Jos joku tekee valintoja ja kirjoittaa niistä ja joku toinen olisi tehnyt erilaisia valintoja ja kertoo asiasta, niin kyse on mielestäni nimenomaan erilaisesta mielipiteestä, eikä tahallisesta kettuilusta, arvostelusta tai mielenpahoittamisyrityksestä. Niinkuin Katja sanoi aiemmassa kommentissa, mikään ei ole ehdotonta.
Blogisteilla näin yleensäkin on aina oikeus tuoda esiin oma harmistuksensa ikävänsävyisestä kommentoinnista ja pyytää myötätuntoisempaa asennetta. SIinä ei ole mitään vikaa ja jokaisella on omat rajansa sille, kuinka paljon keskustelua sietää. Mutta reagoin itse aika herkästi siihen, että eri mieltä olemista pidetään käytännössä huonona käytöksenä ja yksinkertainen kysymysten esittäminen ilman positiivista tsemppausta on loukkaus.