Tässä podcastissa pohdiskelen, missä menee se raja, jonka jälkeen tavaroita on kodissa liikaa. Tämä podcast on saanut idean A Slob Comes Clean -podcastin jaksosta numero 165, jossa Dana K. White pohdiskelee samaa asiaa. Hän luettelee 10 erilaista tavaraa, jotka väistämättä muuttuvat roinaksi hänen kodissaan, ja niinpä minäkin aloin pohtia samaa asiaa. Danan lista on hauska, se sisältää mm. kirpputorit ja kylpypyyhkeet. Keksin itse kolmenlaisia tavaroita, joiden kanssa en pärjää: ilmaiset, kierrätystavarat ja kodinsisustusesineet. Näiden tuloa on aktiivisesti vastustettava, jos haluan pitää kotini kunnossa. Sitten on vielä yksi, nimittäin kirjat, mutta niiden kanssa tilanne on vähän erilainen. Mikä on sellainen tavararyhmä, jota te ette kodissanne hallitse?
Podcastin kesto on noin 16 minuuttia. Sen voi kuunnella tästä alta, tai tilata iTunesista tai Acastista suoraan puhelimeen. Aiemmat podcast-jaksot löytyvät kaikki täältä.
Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
Minun tavaransietokykyni on aika alhainen ja meillä onkin varmasti keskivertoa perhettä vähemmän tavaraa. En kestä mitään tarpeetonta pikkusälää ja olen minimoinut ”sisustusesineet”. Löytyy kello, kukka, pari valokuvaa jne. Kynttilöitä tykkää polttaa, mutta nyt tuikut on siirretty kaappiin, koska en jaksa katsella niitä silloin, kun ne eivät ole käytössä.
En pärjää epämääräisten papereiden kanssa. Vaikka olen yrittänyt minimoida nekin, niin melkein aina jonkun hoitamattoman asian paperi (tai useampi) tai asia, joka pitää muistaa, on keittiön pöydällä. Paperit ovat keittiön pöydällä jatkuvasti näkyvillä, koska muuten ne unohtuisivat. Ja kaappiin kertyy papereita, jotka pitäisi tuhota. Voi kun saisi hoidettua kaikki voitavat heti pois alta!
Paperit ovat piinaavia. Niitä löytyy meiltäkin. Olen saanut arkisen paperinpyörityksen kohtuulliselle mallille käyttämällä inbox-systeemiä, jossa kaikki paperit kerätään yhteen paikkaan. Mutta ne arkistot… olen päättänyt ne tänä vuonna raivata. Tällähän on vielä 9 kuukautta aikaa.
Ihan oikeasti sellaiset ystävälliset pikkutuliaiset kuin kynttilät tai servietit ovat ihania siloin kun niistä on pulaa, mutta sitten kun laatikoihin kertyy vaikka kymmenen koristekynttilää, tai kun niitä serviettejä ei arkena juuri käytä ja vieraitakin käy harvoin, niin kertyyhän niitä monta pinkkaa. Kun ne on ystävällisessä mielessä annettu, on vaikea kieltäytyä tai heittää pois. Mutta kynttilöitä ei juuri polteta, kun koko ajan pitää vahtia kissaa, ettei se polta viiksiään tai sytytä asuntoa palamaan. Itsenäisyyspäivän kynttilät ikkunoilla on kyllä perinne, ja kissan vahtiminen joka hetki välttämätöntä. Pikku kylkiäiselektroniikka esim. lehtitilausten myötä on täysin turhaa, sitäpaitsi heikkolaatuista yleensä, järjestään päätyneet roskiin. Rasite tosiaan. Minusta hienoja synttärilahjoja olisivat esimerkiksi lähteä leffaan antajan kanssa, tai joku muu yhteinen juttu, vaikka uimassa tai lounaalla käynti. Tai rakkaan aikakauslehden vuosikerta. Tai vain hetki kahvikupposen ääressä.
Kirjat (joita yleensä rakastan) ja kertyvät paperit (joita yleensä inhoan) ovat minun kotini murheenkryynejä, koska en tahdo jaksaa niitä ajallaan selvittää, vaan niitä kasaantuu liikaa – ja sitten on selvittäminen vielä työläämpää, nykyään peräti ylivoimaista.
Minusta on tosi raskasta, kun nykyään elämisen tarkoitus on melkein vain saada raivattua huushollinsa järjelliseen järjestykseen oman elämän mukavuuden vuoksi ja myös ettei perilliset joutuisi niin rankkaan kaaokseen, kun aikanaan kupsahdan. Mutta kun ikää on kertynyt paljon, huomaa ettei hengen ja tahdon voimat ja ihan fyysinen jaksaminenkaan oikein tahdo riittää tähän tehtävään, vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä. Ei jaksa miettiä sitä esineiden ilon tuottamista, harmittelee vaan kun ei jaksa innostua tähän raivaushommaan.
Tästä ehkä huomaa että juuri nyt kello meni yli puolenyön, olen hyvin väsynyt enkä innolla ajattele kodin selvitystä. Haluan mennä nukkumaan. Haluan tehdä virkeanä ja innostuneena niitä asioita, joista iloitsen ja nautin. Eikä siivoushomma oikein sisälly niihin. Tämä ristiriita johtuu kai siitä, että että muutamien lähisukulaisten tavoin olen aika omaehtoinen ja todennäköinen asperger-henkilö, jolle monet käytännön asiat ja tasainen arjen puurtaminen ovat vaikeita asioita, ja omat sisäiset innostuksen kohteet paljon tärkeämpiä. Niiden parissa aika rientää ja arjen huolet unohtuvat. Siksi tämä huushollikin on vähän (tai paljon) omalaatuinen. Huhhuh! Ja hyvää yötä!
Olen muuten miettinyt, että Danan jutut saattaisivat kiinnostaa sinuakin. Hänellä on sama juttu, että siivous ja järjestely eivät kiinnosta häntä oikeasti yhtään, mutta samalla hän on todella luova ja helposti innostuva. Minulla taas ei ole lainkaan noita asperger-piirteitä, joten on todella kiehtovaa lukea järjestämisestä myös siitä näkökulmasta.
Minulla on muuten epäsuosittu mielipide tuosta kuolinraivauksen tarpeellisuudesta. Olen tainnut siitä joskus kirjoittaakin – minusta se ei ole kenenkään velvollisuus. Elämästä pitää nauttia myös eläkeiässä ja vanhana, ja jos raivaaminen ei lisää nautintoa, niin silloin ei pidä siitä ottaa liikaa paineita.
Kiitos kovasti tuosta mielipiteestä! Mutta jotenkin on iskostunut päähän, että pitäisi ja pitäisi raivata …. Todella nautin siitä, kun menemme kesällä pariksi viikoksi tutkimustyöhön Tvärminneen. Asutona perheasunto, jossa minimaalinen toimeentulovarustus, vuoteet, pienoiskeittiö, 4 lusikkaa, haarukkaa ja veistä, yksi puukauha, veitsi, paistinpannu vesikattila jne. Silläkin pärjärään illat ja viikonloput, viikolla aamiainen ja lounas yhteisruokailussa. Siis ei mitään turhaa, paitsi mitä itse autossa saadaan tuotua. Kissa on mukana, ei päästä täyshoitohuoneisiin. Sitäpaitsi on kivempi asua omillaan (tytär, minä ja kissa). Lepoa tavarapaljoudelta. – Luulen tosiaan että itse olen pahin orjapiiskuri itselleni. Pitäisi olla lempeämpi.
Saatapa tutustua noihin Danan juttuihin. Vaikka kuultu englanti on minulle vaikeaa, kirjoitetusta kyllä selviän.