Onko näissä vaatehaasteissa järkeä?

Julkaistu , kirjoittanut
2

Eilisen raportin jälkimainingeissa katsoin omaa listaani, ja mietin mitkä olivat välttämättömiä ostoksia. Takki ja piikkikengät olivat sellaisia, jotka oli oikeastaan pakko hankkia. Palelin niin paljon, että olisi ollut hulluutta olla hankkimatta lämmintä päälle. Vanhat piikkikengät menivät rikki palveltuaan aktiivikäytössä kaksi talvea, joten nekin olivat välttämätön hankinta. En polvivamman jälkeen uskalla ottaa minkäänlaisia riskejä liukastumisesta, joten tästä hankinnasta ei ollut tinkimistä. Tämä olisi jättänyt minulle mahdollisuuden hankkia kolme sopivan kokoista kesävaatetta, jos olisin halunnut pysyä viidessä vaatteessa. Tämä kaikki tietenkin jälkiviisaana, kun tiedän millaisia hankintoja koko vuoden aikana tarvitsin.

Käytettyjen vaatteiden ostaminen ei ollut kiellettyä, joten kaiken muun olisi toki voinut hankkia kirppiksiltä. Tänä vuonna en ostanut ainuttakaan vaatetta käytettynä, mikä ei kyllä johdu siitä etten olisi yrittänyt. Ei vain tullut vastaan mitään, mikä olisi sopinut, näyttänyt hyvältä tai mitä olisin tarvinnut. Tämähän se aina onkin käytettynä hankkimisen ongelma – suunnitelmallinen hankkiminen on hyvin hidasta ja hankalaa, eikä aina edes mahdollista. En ennen Singaporen matkaa tiennyt, että vanhat vaatteet ovat jääneet pieniksi, ja vaikka olisin tiennyt, ei käytettyjen kesävaatteiden valikoima ole Vapun tienoilla vielä erityisen hyvä.

Tällaisten tiukkojen haasteiden toteuttaminen onkin aina hankalaa. Niillekin, joilta se onnistuu, se vaatii luultavasti suunnittelua ja varmaan itsekuriakin. Myönnän, että minua helpotti, kun yksi haasteen alullepanijoista, Planetaarinen vaatekaappi -tiliä pitävä Aku Varamäki kertoi ostaneensa vuoden aikana käytettynä 14 vaatetta, niiden viiden uuden lisäksi. Lisäksi hän kertoi, että moni kirppisostos oli lopulta huti, ja lähtenyt jo eteenpäin. Tein tästä sen tulkinnan, että shoppailun lumosta eivät ole päässeet täysin edes supertiedostavat edelläkävijät. Vaikka vuosi vuodelta ostan vähemmän ja vähemmän vaatteita, joita en akuutisti tarvitse, ostin tänäkin vuonna muutaman kerran enemmän huvitukseksi kuin tarpeeseen. En olisi välttämättä tarvinnut punaisia ballerinoja tai villaponchoa. Jos ollaan rehellisiä, omistin niin monta huivia ennestäänkin, etten mitenkään voi perustella sen villahuivin hankintaa muulla kuin sillä, että se oli halpa ja kiva ja hauska ostaa. On kyllä ollut ihanaa kääriytyä paksuun huiviin näitä hurjina pakkasaamuina, kun kotonakin on viileää, mutta voisin tietysti kääriytyä johonkin ennestään omistamaani huiviin myös.

Olen silti sitä mieltä, että aina kannattaa yrittää, vaikkei onnistuisikaan. Pelkkä tietoisuus haasteen olemassaolosta ohjaa käytöstä tiettyyn suuntaan. Ja totta on, että meidän pitäisi opetella ostamaan nimenomaan vähemmän uusia vaatteita. Käytettyjä on maailma pullollaan. Vaikka en pysynyt viidessä vaatteessa lähellekään, kokonaisvaatemäärä oli pienin koko näiden kahdeksan vuoden aikana – huolimatta niistä runsaista kesävaatteista. Selvästi haasteesta oli siis hyötyä. Siksi päätin siis pyrkiä siihen myös tänä vuonna 2024. Pyrin entistä enemmän suuntaamaan sellaista ostamisen hauskuutta käytettyihin vaatteisiin, sillä kuten viime vuonna todettiin, viidelle uudelle vaatteelle tulee luultavasti tarvetta ihan itsestään, kun jotain hajoaa tai kuluu puhki.

Uudella yrityksellä siis liikkeelle! Onko vielä muita mukana?

Vuoden 2023 vaatehankinnat

Julkaistu , kirjoittanut
3

Lähdin vuosi sitten mukaan viiden vaatteen haasteeseen. Ideana oli, että vuoden aikana saa ostaa viisi uutta vaatekappaletta, poislukien välttämättömät sukat ja alusvaatteet. Käytettyinä ostetuille vaatteille ei ollut rajoituksia. Mutta miten kävi?

Vuosi 2023 oli jo kahdeksas vuosi, kun pidin vaateostoksistani kirjaa. Huomasin vuoden aikana, että asia ei enää näin monen vuoden jälkeen ollut päällimmäisenä mielessä, ja niinpä on mahdollista, että olen unohtanut jotakin. Välillä meni useampi kuukausi, ennen kuin muistin täydentää taulukkoa. Olen kuitenkin yrittänyt miettiä tarkasti, ja arvelen, että taulukko on jokseenkin täydellinen. Kuten vuosi sitten ennakoin, ostin viime vuonna uusia alusvaatteita ja heitin rikkinäisiä pois. Olen nämä merkinnyt omaan kirjanpitooni, mutta en ole laskenut tähän raporttiin mukaan. Määrä on tosin maltillinen, 6kpl alushousuja.

Vuosi alkoi hyvin, sillä tein ensimmäisen ostoksen vasta huhtikuussa. Olin matkalla, tuli hirveän kylmä, ja oli pakko ostaa kevyt untuvatakki. Harmittelin tätä ostosta vähän, sillä sen olisi voinut välttää paremmalla suunnittelulla. Muuten meni hyvin, sillä en ”shoppaillut” reissusta yhtään mitään.

Sitten koitti toukokuu ja koko viiden vaatteen suunnitelma pamahti kerralla taivaan tuuliin. Matkustin Singaporeen, jossa vietin viikon. Siellä oli aivan käsittämättömän kuuma! Tiesin ennalta, että kesävaatteille olisi kysyntää. Ongelmaksi muodostui se, että hyvin harva olemassa olevista vaatteistani tuntui istuvan mukavasti päälle. Kaikki tuntui kiristävän, puristavan, kinnaavan ja kaikin puolin ahdistavan. Lähdin matkaan niiden vaatekappaleiden kanssa, joissa jotenkin pystyin olemaan. Paikan päällä astelin Mujiin, ja ostin kokonaisen kesävaategarderobin yhdeltä istumalta. Hankin mekon, kaksi ohutta puseroa, sortsit, hameen ja leveälahkeiset housut. Kaikki olivat Mujin hamppu-mallistoa, materiaali muistuttaa ja käyttäytyy hyvin samalla tavalla kuin pellava. Myöhemmin syksyllä, kun lopulta sain aikaiseksi asentaa patterit vaakaan, kävi ilmi että kiristäville kesävaatteille oli vallan hyvä syy; nimittäin 10 ylimääräistä kiloa.

Kesävaatteita ostaessani mietin, että sinne meni hyvät aikeet, huh hah hei. Mutta näin jälkikäteen olen pohtinut, että muuttunut vaatekoko on kyllä ihan legitiimi syy hankkia uusia vaatteita. On aika epärealistista odottaa, että vartalo pysyisi saman kokoisena ja näköisenä parikymppisestä elämän loppuun asti. Omalla kohdalla arvelen painon hiipineen hissukseen parin vuoden aikana, lähtien pahasta polvivammasta kaksi vuotta sitten, joka esti liikunnan yli vuodeksi, ja senkin jälkeen kuntoutus on ollut hidasta ja työlästä. Siihen päälle hieman iän tuomia muutoksia aineenvaihduntaan, niin ihmekös tuo. Tai mistäpä sitä tietää, ehkä olen vain nauttinut hyvästä ruuasta ja juomasta vähän turhan voimallisesti! Mutta yhtä kaikki, en varmasti ole ainoa joka vaatekoko vaihtelee elämäntilanteiden vuoksi. Yhtä hyvin sitä voi vaikka sairastua ja laihtua, ja liian isot vaatteet ovat yhtä ikäviä kuin liian pienetkin.

Täydensin kesävaatevarastoani myöhemmin vielä yhdellä pitkähihaisella pellavapaidalla, toisilla sortseilla sekä pellavahousuilla. Siinäpä sitten olikin kaikki vaatteet, joita viime kesänä käytin yli 90% ajasta. Viiden vaatteen tavoite ei siis toteutunut lähellekään, mutta toisaalta jokainen uusi kesävaate oli jatkuvassa käytössä pitkälle syyskuulle saakka. Loppuvuodesta ostin muutaman uuden vaatteen: punaiset ballerinat, lämpöiset verkkarit koiran ulkoiluttamista varten, lapaset, uudet piikkipohjakengät (vanhat hajosivat) sekä pitkän untuvatakin, jollaisesta olen haaveillut kauan. Näiden lisäksi innostuin Marja Kurjen loppuunmyynnistä, ja tilasin paitsi joululahjoja läheisille, itselleni villaisen ponchon, villaisen neulotun shaalin sekä pashminan, jota tosin en ole vielä ottanut käyttöön. Voi olla, että sekin päätyy lopulta lahjaksi jollekin.

Vuoden 2024 vaate- ja kenkähankinnat:

  • kevytuntuvatakki
  • 2 lyhythihaista kesäpaitaa
  • hame
  • pitkä kesämekko
  • 2 sortsit
  • 2 leveälahkeiset kesähousut
  • pellavainen paitapusero
  • ballerinat
  • collegehousut
  • lapaset
  • piikkipohjaiset talvikengät
  • untuvatakki
  • villaponcho
  • villahuivi
  • pashmina (toistaiseksi käyttämätön)
  • lämpölegginssit

Näiden vaatteiden lisäksi sain lahjaksi seitsemän vaatekappaletta, mm. kälyni neulomat villasukat, treenisalin mainospaidan sekä puolisolta synttärilähjoja ja tuliaisia.

Varsin kauaksi siis jäätiin viiden vaatteen tavoitteesta. Mutta jos olisin mahtunut kaikkiin vanhoihin kesävaatteisiini, tilanne ei olisi niinkään huono. Ilman niitä luku pyörisi noin kymmenen kieppeillä. Pohdiskelen tätä vaateasiaa huomenna lisää, jottei tämä postaus paisuisi niin massiiviseksi.

Onnistuiko kukaan pysyttelemään viidessä?

Paljon muttei turhaa

Julkaistu , kirjoittanut
19

Sanotaanko näin alkuun, että ”paljon” on suhteellinen käsite. Puhumattakaan siitä, mikä on liikaa. Jos jokin minua ajoittain karsimis-/konmari-/ym. keskusteluissa ärsyttää on se, että hyvin usein vallalla on ajatus,  että vähemmän on parempi. Raivausyhteisöissä saa kiitosta siitä, mitä enemmän kodistaan kantaa tavaraa ulos, ja mitä vähemmällä tulee toimeen. Tai ainakin välillä tuntuu siltä. Olen itse vähän eri linjoilla, nykyisin vieläpä enenevässä määrin, ja ehkä siksi nämä palstat eivät ole aikoihin hirveästi houkutelleet.

Olen itsekin lähtenyt liikkeelle turhan karsimisesta. Joskus liki 10 vuotta sitten havahduin siihen, että meillä oli aika runsaasti tavaraa, jota en tarvinnut enkä halunnut. Sellaisen karsiminen tuntui mahtavalta. Mutta tuossa oikeastaan on koko jutun ydin. Tavara on turha, jos sitä ei tarvitse eikä halua. Mutta jos sitä joko tarvitsee, tai sen haluaa omistaa muista syistä, se on tarpeellinen. Tarpeellisen tavaran karsiminen on minusta tarpeetonta. Omien halujen kyseenalaistaminen on tietysti aiheellista, sillä jossain vaiheessa kivoistakin tavaroista tulee taakka jos niitä on liikaa, mutta on aivan ok omistaa asioita vain siksi, että tykkää niistä.

Luin jutun hollantilaisesta naisesta, joka taideprojektina valokuvasi joka ikisen tavaran kodissaan. Esineitä ja kuvia oli yhteensä 12 795. Niihin on ikuistettu jokainen yksittäinen lelu, haarukka, lääkepakkaus – joka ikinen arkipäivänen tavara, joka kodista löytyy. Sekä tietenkin ne ”aarteet”, joita on kuljetettu mukana vuodesta toiseen. Kommentoin ryhmässä, että minusta 13 000 esinettä ei ole kovin paljon, etenkin kun kyseessä on lapsiperhe. Arvelin, että meillä on pelkästään legopalikoita tuon verran, ja muutenkin tavaraa on runsaasti. En ole minimalisti, kuten hyvin tiedetään. Otin esimerkiksi astiat ja keittiötarvikkeet, joiden lukumäärän arvioin nopeasti nousevan liki tuhanteen, enkä silti omista juurikaan turhaa.

Tästä lausunnosta keskustelu lähti nopeasti sellaisille kierroksille, joissa pääpointtina oli, miten voisin astiamäärää vähentää. Perustelin astioiden tarvetta sillä, että jos pöydän ääreen istuu yli 10 ihmistä, ja heille tarjoillaan illallinen pitkän kaavan mukaan, astioita on välttämättä oltava, mutta ei auttanut. Ohjeeksi tuli mm. syödä ravintolassa (käsi sydämellä: kenelle tämä on realistinen ohje? Kaikki juhlapyhät ravintolassa? Ja kuka sen edes maksaisi?) tai vuokrata astiat (en katsonut onko halvempaa syödä ravintolassa vai vuokrata astiat kotiin, mutta astioiden vuokraaminen monta kertaa vuodessa kuulostaa todella hankalalta) Ja totta kai mainittiin myös, että jos ei kodin astiat vieraille kelpaa, jättäköön tulematta.

Tällaiset tavaroiden karsimisryhmät ovat tietysti vähän väärä paikka perustella, miksi haluaa omistaa pikemminkin enemmän kuin vähemmän tietynlaisia tavaroita. Kommenteista nousee silti mielestäni sellainen ajatus, että on jotenkin hölmöä omistaa enemmän tavaraa, kuin olisi aivan välttämätöntä. Tai että useamman ruokalajin illalliset ovat turhia. Jos syötäisiin vain reilusti muussia ja lihapullia ja juotaisiin vettä tai maitoa, niin helposti pärjättäisiin yhdellä lautasella ja lasilla per ruokailija. Ihmettelen sitäkin, että eivätkö ihmiset vietä aikaa yhdessä sukulaistensa ja ystäviensä kanssa? En äkkiä keksi parempaa tapaa viettää iltaa, kuin nauttia ruuasta ja hyvien ystävien seurasta pöydän ääressä keskustellen. Kehotus mennä ravintolaan on jotenkin yhtä hassu – siis kaikki juhlapyhät ravintolassa? Jos ei nauti kokkailusta, niin silloin se on loistava idea, mutta entä jos harrastaa ruoanlaittoa ja tykkää järjestää juhlia?

Onko tavara turhake, jos sitä ei käytä vähintään joka viikko?

Tiedän, että oikeasti tässä vain törmää erilaiset kulttuurit toisiinsa. En usko, että yhdellekään ranskalaiselle tai italialaiselle tarvitsee perustella hyvä ruoan tärkeyttä elämässä. Ranskassa asuva ystäväni on kertonut, että kukaan ei edes kuvittele soittavansa kaverille klo 20 illalla, koska silloin on illallisaika, eikä ihmisiä sovi häiritä. Minusta tuntuu, että Suomessa on perinteisesti arvostettu eniten sitä, että maha tulee täyteen ja kaikki muut kuten vaikkapa sosiaalinen kanssakäyminen, ruoan herkullisuus puhumattakaan kattauksen kauneudesta, ovat täysin toissijaisia, jopa turhia asioita.

Nettikeskusteluissa mielipiteet kärjistyvät herkästi, eivätkä nyanssit kovin hyvin erotu. Mutta olen huomannut, että itse jotenkin jäädyn tällaisten kommenttien edessä. Tulee herkästi sellainen olo, että mikä tahansa mikä ylittää äärimmäisen vaatimattomuuden, tulkitaan vaihtoehtoisesti joko hienosteluksi tai ymmärtämättömyydeksi, vaikka kyse ei ole kummastakaan. Kyllähän jokainen käsittää, että ihmiset eivät nauti samoista asioista, tai että taloudelliset ja muut resurssit ovat erilaisia.  Silti olisi virkistävää, jos aina ei vedettäisi esiin sitä korttia, että jotenkin vähemmällä, vaatimattomammalla tai niukemmalla tulee myös toimeen. Totta kai tulee, mutta aina ei ole pakko. Onhan meitäkin, jotka arvostavat kauneutta, vaikka se olisi epäkäytännöllistä. Tai useampaa ruokalajia, vaikka sitä varten täytyy sitten omistaa enemmän astioita. Joillekin tällaisten illallisten järjestäminen on ilo, eikä suinkaan vaivalloinen velvollisuus.

Ehkäpä tässä koko vuodatuksessa on ytimessä se, että olisi kivaa jos saisi nauttia näistä omista harrastuksistaan rauhassa, ilman että aina ilmaantuu joku ilonpilaaja kertomaan, miten hankalaa tai kallista jokin on. Noiden kommenttien rivien välistä kun tuntuu aina paistavan, että on jotenkin parempi tulla toimeen vähällä, kuin nauttia paljoudesta. Jostain syystä tämä tuntuu aina vain menevän näin päin, en muista että koskaan olisin lukenut kommenttia, jossa olisi päivitelty, että miten kukaan voi tulla toimeen niukalla varustuksella, olipa kyse vaatteista, astioista, kirjoista tai mistä tahansa muusta tavarasta. Toisin päin asiaa saa kyllä kauhistella. (Totuuden nimessä tunnustan, että itse olen useinkin ajatellut, että miten minimalistit järjestävät illallisia kavereilleen. Sitten olen tullut siihen tulokseen, että ehkäpä poroporvarilliset juhla-ateriat eivät kuulu minimalistien harrastuksiin, vaikka minulle ne ovatkin vuoden kohokohtia. Jokainen taaplaa tyylillään.)

Kertokaapa, oletteko törmänneet samaan ilmiöön? Mistä se kumpuaa? Ja onko jossain vertaisryhmää ihmisille, jotka nauttivat runsaista tavaroistaan, eivätkä silti omista mitään turhaa?

Paperit painostaa vuodesta toiseen

Julkaistu , kirjoittanut
4

Koin onnistumisen elämyksen pari päivää sitten. Koiramme on menossa lonkkatutkimuksiin, ja eläinlääkäri ilmoitti tarvitsevansa myös rekisteröintitodistuksen. Pari vuotta sitten, kun pentu tuli meille, sen mukana tuli myös iso nippu papereita. Tiesin, että rekisteröintitodistus oli muiden mukana, mutta kysymys kuuluikin, missähän nämä paperit nyt olivat. Tämän remontin kääntöpuoli on ollut se, että todella monet tavarat ovat vaihtaneet kokonaan paikkaa, eikä minulla ollut kuin epämääräinen aavistus, että nippua kannattaisi lähteä etsimään ehkä kirjahyllystä. Voitteko kuvitella riemuani, kun hyllystä löytyi koiran nimellä varustettu mappi, jonne olin tallettanut kaikki kasvattajalta saamani paperit! Mitään muistikuvaa tällaisen mapin olemassaolosta ei ollut, mutten voinut kuin onnitella itseäni, että jollain kirkkaalla hetkellä olin sellaisen kasannut.

Tämä iloinen yllätys organisoitujen papereiden myötä sai minut jälleen kerran miettimään papereita. Blogin hakutoiminto kertoi, että olen pohdiskellut papereiden järjestämistä yhtä kauan kuin olen Arkijärkeä kirjoittanut, siis noin 10 vuotta. Olen arkiston perusteella tuskaillut aiheen kanssa vuodesta toiseen, keksinyt ja kokeillut aina vain uusia systeemejä, jotka ovat nähtävästi lopahtaneet muutaman viikon kuluttua. Kaikkea on leimannut jatkuva epäonnistumisen tunne, kun homma ei pysy hallinnassa, vaikka kuinka yrittäisi. Pieniä voittoja on välillä tullut. Esimerkiksi 2017 tunnistin neljä estettä sille, miksi paperit ovat vuodesta toiseen ongelma. Ne olivat

  • poistamisen pelko
  • toimivan arkistointijärjestelmän puute
  • säännöllisen arkistointirutiinin puute
  • säännöllisen papereiden karsimisen puute

Minusta tuntuu, että tuon poistamisen pelon yli olen vähitellen päässyt. En enää lamaannu täydellisesti jonkin viralliselta tuntuvan paperin edessä, vaan osaan aika hyvin arvioida, pitääkö se säilyttää vai ei. Siitä johtuen karsiminenkin onnistuu paremmin, ja aina ajoittain olen heittänyt enemmän kerralla pois. Sen sijaan kahdessa muussa on edelleen tekemistä. Arkistointijärjestelmän puute lienee edelleen se suurin ongelma.

Ensinnäkin olen edelleen päättämätön sen suhteen, millaisiin kategorioihin paperit kannattaisi luokitella. Tämänkin ongelman olen tunnistanut kolme vuotta sitten, kun kirjoitin siitä, miten perfektionismi estää papereiden järjestämisen. Sain runsaasti hyviä kommentteja, joissa monissa kehotettiin alentamaan standardeja. Pääasia että paperit ovat jossain tallessa, vaikka yhdessä kansiossa kaikki, kunhan suunnilleen tietää missä. Rationaalisesti ajatellen näin asia onkin, mutta tämä ei vaan toimi minulla. Koulutodistukset, laboratoriotulokset ja vakuutuspaperit yhdessä nipussa ei tuo minulle mielenrauhaa. Valitettavasti perfektionismi tämän asian suhteen ei ole liiemmin hellittänyt.

Toinen yhtä tärkeä haaste on tuo rutiinin puute. Tähänkin on olemassa ratkaisu, jonka olen tunnistanut jo vuosia sitten. Kaikki käsittelyä vaativat paperit kerätään yhteen laatikkoon, ja sisältö käydään läpi kerran viikossa. Sitten arkistoidaan, reagoidaan ja hoidetaan niihin liittyvät asiat kerran viikossa säännöllisesti. Tämä vapauttaa aikaa muilta päiviltä, kun tietää että asia tulee hoidettua, ja toisaalta säännöllinen rutiini huolehtii siitä, ettei mitään jää rästiin. Siis TEORIASSA näin. Käytännössä olen onnistunut pitämään tällaista rutiinia yllä ehkä kuukauden. Sitten on palattu ad hoc -menetelmään, joka on huomattavasti kuormittavampi.

Koiralle omistamani kansio sai muistamaan, miten uskomattoman helppoa asioiden hoitaminen on, silloin kun systeemi toimii. Niinpä olen jälleen alkanut miettiä papereiden järjestämistä. Remontin aikana on kertynyt setvittävää, sillä evakossa asuessa ei ollut mitään systeemiä, vaan paperit olivat aivan villinä missä sattuu. Tästä johtuen hukkasin ensimmäisestä punkkirokotteesta saadut lappuset, jossa kerrottiin milloin ja mitä rokotetta meille oli annettu. Tehostetta hakiessa kortit olisi tietysti pitänyt olla mukana. Kanta-palvelusta ei ollut apua, sillä rokotteiden kirjautumisessa menee useampi kuukausi. Siinä sitten arvailtiin, mitä lajia meihin piti pistää. Tässä on muuten hyvä esimerkki siitä, että digitalisaatio ei aina toimi niin automaattisesti kuin voisi ajatella. Joskus fyysisiä papereita tarvitaan.

Tästä päästään takaisin tähän organisointiasiaan. Kunhan saan kotona suunnilleen tavarat paikoilleen, olen päättänyt tarttua tähän kansiointiurakkaan. Eihän tämä ikinä tule millään tavalla tehtyä, jos en jostain päästä aloita. Joten aloitan helpoista: lasten todistuksista, vakuutukseen menevistä kuiteista jne. Mietin hienosäätöä sitten myöhemmin. Taatusti tulen palaamaan aiheeseen vielä monet kerrat.

Kaaoksen keskellä on aika kamalaa

Julkaistu , kirjoittanut
2

Olemme eläneet viimeiset 4 viikkoa aivan hirveän kaaoksen keskellä. Enkä nyt liioittele. Tiedän, että joskus ihmiset sanovat kodissaan olevan kaaos, kun on vähän vaatteita lattioilla ja tiskit pesemättä. Kaikki on suhteellista. Puhun nyt kuitenkin tilanteesta, jossa en kirjaimellisesti pääse sohvalle istumaan, koska koko olohuoneessa on röykkiöittäin sinne kuulumatonta tavaraa. Keskellä huonetta on vierekkäin kuntopyörä, metritolkulla purettua Lundiaa ja hamsterin häkki, jota ei ole siivottu viikkoihin, koska otusta ei saa häkistään ulos kaikkien tavarakasojen keskellä. Tämä kaikki johtuu siitä, että remonttimme on vihdoin loppusuoralla.

Kun teimme viime vuonna keittiö- ja muuta remonttia, kodin koko irtaimisto oli tungettu kahteen makuuhuoneeseen. Näin vältyimme ulkopuolisen varaston vuokraamiselta, mutta toisaalta makuuhuoneita ei voinut remontoida yhtäaikaa muun huoneiston kanssa. Puolen vuoden hengähdystauon jälkeen oli aika saattaa remontti kokonaan loppuun. Vaikka tällä kertaa tehdään vain yksinkertainen pintaremontti, eli katon ja seinien maalaus sekä ikkunoiden ja ovien kevyt kunnostus, oli huoneet kuitenkin tyhjennettävä kokonaan, että maalaaminen oli mahdollista. Muuta paikkaa tavaroille ei ollut, paitsi olohuone. Viimeisen silauksen kaaos sai, kun yhden pistorasian paikkaa vaihdettaessa piikki meni seinästä läpi, ja tuli olohuoneen puolelta ulos. Kohtuullisen järkevästi kasatut tavarat piti siirtää uudelleen, jotta seinän viereen saatiin muutama neliö työskentelytilaa reijän korjaamista varten. Tällaiset vahingot ovat aika tyypillisiä, vanhassa talossa seinien paksuus voi yllättää, eikä kyse ollut työmiesten ammattitaidon puutteesta.

Tämän kaaoksen keskellä olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä huonommin siedän epäjärjestystä. Tuntuu, että voin suorastaan fyysisesti huonosti, kun koti on mullin mallin. Tällä kertaa asiaa auttaa, kun tiedän että loppu häämöttää. Siitä huolimatta en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi näiden remonttiviikkojen aikana. Kodin sekasotku jotenkin jumittaa aivot. Aloin oikein miettiä, mikä tässä on niin hirveää mielestäni, ja tulin siihen tulokseen että kyse on monen asian summasta.

 

Sanoiko joku sanan kaaos? Tämä on suora näkymä ruokapöydän äärestä.

Ensinnäkin tämä kaaos on visuaalisesti todella häiritsevää. En kaipaa tyhjyyttään ammottavaa minimalismia, tai sisustuslehtien mallikoteja, mutta kärsin kyllä siitä että oma kaunis koti on väliaikaisesti kadonnut epäjärjetyksen alle. Toiseksi inhoan sitä, että tavarat ovat hukassa. Inhoan sitä aika intohimoisesti muutenkin, mutta tässä nyppii lisäksi se, että mitään ei edes kannata etsiä, koska se on jossain laatikossa jonkun muun laatikon alla. Yhtenä päivänä yritin paikallistaa kirjaa, jonka tiedän olevan pahvilaatikossa lelujen alla. Viiden minuutin jälkeen olin kaivautunut niin pitkälle, kuin kasassa oli mahdollista. En löytänyt kirjaa, mutta sotkua tuli entistä enemmän, kun hienosti kasatut pinot oli räjäytetty levällee

Kolmas epäjärjestykseen liittyvä piirre on käynyt ilmi tässä viikkojen kuluessa. Kun kotona on muutenkin sotkuista, kukaan ei näköjään yritä pitää sitä väähäänkään siisteyttä yllä, mikä vielä olisi mahdollista. Toisin sanoen: luetut lehdet kasaantuvat pöydälle, tiskit eivät löydä koneeseen, takit ja kengät lojuvat missä sattuu ja KAIKKI pikkutavarat lasketaan kädestä vain johonkin, koska niiden normaalit paikat ovat kadonneet. Tästä seuraa se, että että remontin aiheuttama kaaos saa perinteisen sotkukuorrutuksen. En voi sanoa että pää hajoaisi, koska tiedän että tämä on viimeistään parin viikon päästä ohi, mutta jonkinlaista lamaantumista tämä aiheuttaa. Tuntuu täydellisen turhalta ponnistella millään tasolla, kun työn tuloksista saa nauttia ehkä viisi minuuttia. Lisäksi imuroiminen on mahdotonta (lattiaa ei näy), eikä kukaan viitsi pestä vessojakaan.

Tänään on vihdoin se päivä, jolloin työmiehet ovat keränneet kaikki tarvikkeensa pois, ja kaaosta voidaan ruveta purkamaan. Valmista ei vielä ole, sillä kesälomista johtuen vaatekaappeja joudutaan odottamaan elokuun loppupuolelle asti. Muutama muuttolaatikko jossain nurkassa on kuitenkin pientä tähän nykytilanteeseen verrattuna, enkä valita niistä. Olen vain ihan hirveän helpottunut, että vihdoinkin saan taulut seinille, lattian näkyviin ja huonekalut takaisin paikoilleen. Uskon, että kokonaishyvinvointini paranee rutkasti, kunhan tämä sotku on selvitetty.

Mikä on paras paikka tavaralle?

Julkaistu , kirjoittanut
2

Edellisessä postauksessa pohdin sitä, miten tavaroiden paikat vaikuttavat siisteyteen. Sitä kirjoittaessa mietin, että välillä hyvän paikan keksiminen on vaikeaa. Tavaralla saattaa olla oma paikka teoriassa, mutta käytännössä se on kuitenkin aina jossain muualla. Silloin on selvää, että säilytyspaikassa on jotain pielessä.

Yleisesti ottaen paras paikka tavaralle on siellä, missä sitä tarvitaan. Mitä kauempaa pitää tavaraa lähteä hakemaan, sitä pienemmällä todennäköisyydellä sen tekee. Vielä pienemmällä todennäköisyydellä tavaran jaksaa käytön jälkeen palauttaa paikoilleen.  Tavaroiden säilytyshierarkia meneekin sen mukaan, kuinka usein jotain tarvitaan. Tämä lienee aika itsestäänselvää meille kaikille.

Mutta vaikka säilytyspaikka olisi lähellä, sen on oltava helposti käden ulottuvilla, jotta se toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Autoin kerran ystävääni järjestämään kotia toimivammaksi. Hänellä oli – sinänsä aivan loogisesti – avainnaulakko heti ulko-oven vieressä. Ongelmana oli se, että sisäovi avautui naulakon eteen, eikä avaimia saanut paikoilleen heti kättelyssä, vaan sitä varten piti kurkottaa sisäoven ympäri. Tästä seurasi se, että avaimet löytyivät aina jostain muualta. Matka oli sentteinä lyhyt, mutta käytännössä naulakon saavuttaminen oli liian hankalaa, jotta sitä olisi käyttänyt. Arjen tuoksinnassa tällainen pieni hankaluus saattaa muuttua kriittiseksi, jotta tavarat päätyisivät oikealle paikalle. Jos mahdollista, kannattaa aina miettiä pieniä asioita: kumpi on vahvempi käsi, oikea vai vasen? Näkeekö säilytyspaikkaan helposti ja suoraan? Tarvitseeko avata ovia tai laatikoita? Ulottuvatko kaikki perheenjäsenet säilytyspaikkaan yhtä helposti?

Nykyinen sisustusestetiikka edellyttää usein sitä, että tavarat ovat jollain tavalla piilossa. Esimerkiksi keittiössä ideaali vaikuttaa usein siltä, ettei tasoilla ole yhtään mitään. Se voi näyttää tyylikkäältä, mutta käytännössä tällainen visuaalinen vaikutelma pysyy yllä vain, jos tavarat jatkuvasti ja systemaattisesti palautetaan rasiaan, laatikkoon tai oven taakse pois näkyvistä. En itse jaksaisi tällaista jatkuvaa tavaratyötä, mutta onneksi  on olemassa myös oikoreittejä. Suosin itse tarjottimia, koreja ja kannettomia säilytyslaatikoita. Kun tavarat on tällä lailla rajattu, yleisvaikutelma on siistimpi, kuin jos samat tavarat olisivat vapaasti tason päällä. Korut kaunissa kulhossa näyttävät paremmilta kuin levällään pöydällä. Öljy- ja etikkapullot tarjottimella ovat ”järjestyksessä”, eivätkä epäesteettisesti irrallaan hellan vieressä.

Ostin äskettäin kierrätyskeskuksesta eurolla simppelin juomalasin, joka on nyt siellä samaisessa kylppärin kaapissa pitämässä kasassa tuubeja, jotka eivät pysy itsekseen pystyssä. Jäin harkitsemaan kirstallista snapsilasia (1€), joka voisi olla täydellinen hammastikkujen säilytykseen. Pieni aaltovaasi on puolestaan vuosia palvellut teesihtien säilytyspaikkana keittiön avohyllyllä. Säilytän myös aina kaikki puhelinten pakkauslaatikot, sillä ne ovat täydellisiä erilaisten pienten asioiden säilyttämiseen: täydellisen suorakulmaisia, siistejä ja valkoisia. Oikeastaan vain luovuus on rajana. En oikein edes muista, milloin olisin viimeksi ostanut uutena jonkin tällaisen säilyttimen, sillä olen vuosia suosinut noita pakkausrasioita sekä kirppisten ja kierrätyskeskusten tavaroita tällä saralla.

Lopuksi sana intuitiosta, jonka mainitsin jo viimeksi. Amerikkalainen Dana K. White painottaa aina, että ”mieti, mistä lähtisin etsimään tavaraa, jos sinun pitäisi sellaista käyttää”. Se on ko. tavaran luontevin paikka. Meillä kaikilla on erilainen logiikka sen suhteen, missä mitäkin pitäisi säilyttää. Omaa logiikkaa kannattaa kuunnella, vaikka se jonkun muun mielestä olisikin omituinen. Jos tavara on yhteiskäytössä, sen paikka täytyy myös sopia avoimesti yhdessä, muuten homma ei toimi. Yhteiskäyttötavaroiden suhteen joutuu ehkä tekemään kompromisseja, ja tyytymään ratkaisuun, joka ei olisi ollut se ensimmäinen mieleentuleva. Muutoin tuo Danan ohje on toimiva. Lapsuudenkodissa tiedän, että jos tarvitsen käsirasvaa, se löytyy tiskialtaan alakaapista. Se on äidin mielestä loogisin paikka, koska käsirasvaa tarvitaan käsitiskin jälkeen, mutta hän haluaa pitää tuubin  pois silmistä oven takana. Omassa kodissani käsirasvaa taas löytyy monesta eri paikasta, kuten penaalista ja yöpöydältä, koska käteni kuivuvat herkästi ja haluan että tuubi on aina lähettyvillä.

Unohtuiko tästä listasta jotain? Missä on tavaroiden paras paikka?

Kaikelle on oltava paikka

Julkaistu , kirjoittanut
2

Juttelin taannoin äitini kanssa, joka totesi ohimennen, että tavaraa voi olla vaikka kuinka paljon, mutta kaikelle on oltava paikka. Tässä ollaan kodin siisteyden ja järjestyksen pitämisen ytimessä. Hän vielä täsmensi, että se tarkoittaa ihan jokaista tavaraa, joka kodissa on. Pienintäkin nippeliä. Mietin, että tässäpä on yksinkertainen ohje, jos sitä vain osaa noudattaa.

Siisteyden kannalta oma paikka on tärkeä, jotta tavarat voi halutessaan palauttaa sinne, minne ne kuuluvat. On runsaasti kaikenlaisia esineitä, joita ei välttämättä viedä ihan joka käytön jälkeen välittömästi omalle paikalleen, eikä se haittaa. Meillä esimerkiksi lasten hiusharjat ovat sellaisia. Arkena tukkaa harjataan yleensä keittiönpöydän ääressä, jonka jälkeen harja jää joko pöydälle, keittiön tasolle tai ikkunalaudalle. Näin voi mennä monta päivää, sillä harjaa tarvitaan joka päivä. Mutta harjoille on olemassa varsinainen oma säilytyspaikka lastenhuoneessa. Se on koppa, jossa on myös muita hiustarvikkeita. Niinpä aina, kun meillä halutaan siivota oikein kunnolla, eli saada olohuone ja keittiö ”edustuskuntoon”, harjat palautetaan lastenhuoneen koppaan. Sieltä niiden tiedetään myös löytyvän, mikäli harja ei heti satu silmiin pöydän ympäristöstä.

Tämä on se periaate, jonka avulla koti on mahdollista aina saada järjestykseen kohtuullisessa ajassa. Ohje ei kuitenkaan toimi, ellei todella ihan jokaiselle tavaralle ole omaa paikkaa. Se tarkoittaa myös sellaisia asioita, jotka ovat matkalla ulos kodista, joko roskiin, kierrätykseen tai jonnekin muualle. Luetuille lehdille pitää olla oma paikka, keräyspaperille myös, samoin tyhjille pulloille. Eikä näiden omien paikkojen tilavuuskapasiteettia saa ylittää. Silloin alkavat pinot huojua ja hyllyt pursuilla, ja sellaista on vaikea saada siistin näköiseksi. On siis huolehdittava siitä, että säilytystilan määrä on realistinen tavaraan nähden – ja toisinpäin: tilaan ei voi tunkea enempää kuin mitä sinne mahtuu.

Jos tavaroilla ei ole omia paikkoja, seurauksena on itsepintaista epäjärjestystä ja jatkuvaa tavaroiden etsimistä. Yleensä isommilla tavaroilla, tai selkeillä tavararyhmillä onkin aivan luonnostaan omat paikat, kuten astioilla tai vaatteilla tai kirjoilla. Ongelmaksi ainakin meillä muodostuu erilaiset pikkuesineet, tai jonkinlaisessa välivaiheessa olevat tavarat. Esimerkiksi mökille on aina menossa kotoa jotain. Paras ratkaisu näille tavaroille on kangas- tai kestokassi, joka roikkuu tietyssä paikassa. Aina kun vastaan tulee jotain mökille menevää, se viedään suoraan kassiin. Sitten tarvitsee enää muistaa ottaa kassi mukaan, kun lähdetään. Ennen remonttia tällainen kassi roikkui työhuoneessa, mutta juuri nyt sille ei enää ole siellä paikkaa, joten minun täytyy keksiä uusi.

Tiedän kokemuksesta, että hyvän paikan löytäminen ei ole aina helppoa. On kuitenkin muutamia suuntaviivoja, jotka auttavat siinä. Voisin oikeastaan kirjoittaa tästä oman postauksen, mutta lyhyesti näin: Hyvä paikka lähellä sitä aluetta, jossa tavaraa käytetään, helppopääsyinen ja intuitiivinen. Viimeinen tarkoittaa sitä, että meillä ihmisillä on vähän erilainen logiikka, ja jokin paikka voi toiselle olla selkeä ja looginen mutta toiselle ei. Kannattaa noudattaa sitä omaa logiikkaa, eikä ammattijärjestäjien tai bloggaajien ohjeita, jos ne eivät tunnu luontevilta.

Tämäkin on yksi tavarataidoista. Jos haluaa ylläpitää järjestystä, on kaikella oltava paikka. Muuten kodin siistinä pitäminen on ikuista taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Täällä ollaan, mutta perillä ei

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuinka ihanaa lukea kommentteja, joissa blogia kaivattiin takaisin! Suurin osa kommenteista oli juuttunut hyväksyttävien joukkoon, ja tajusin sen vasta äskettäin. Nyt ne on kaikki julkaistu, ja teen niistä sen johtopäätöksen, että meitä vanhan koulukunnan blogilukijoita on vielä jäljellä. Jes!

Tänään on kesäloman ensimmäinen päivä (lapsilla), enkä saanut maailmaa valmiiksi kevään aikana. Olisin toivonut voivani aloittaa kesän siemailemalla teetä hiljaisena aamuna kaikessa rauhassa, mutta ympäristö on kaikkea muuta kuin rauhoittava. Meillä nimittäin taas remontti kesken. Kun viime vuonna rempattiin keittiötä, kylppäreitä ja olohuonetta, koko irtaimisto oli sullottu kahteen makuuhuoneeseen. Emme joutuneet vuokraamaan erillistä varastoa, ja asunnon tyhjentäminen oli melko helppoa, mutta tästä johtuen makuuhuoneita ei voitu maalata samaan aikaan muun asunnon kanssa. Joten nyt on sitten vuorossa näiden viimeisten huoneiden remontti, ja nyt niiden sisältö on puolestaan kasattu etupäässä keskelle olohuonetta. Kun sanon etupäässä, se tarkoittaa että totta kai meillä on laatikoita ja nyssyköitä ihan joka paikassa, mutta olohuoneen keskellä on vuori.

Näin ollen seesteinen tunnelma on kaukainen haave. Rehellisesti sanottuna kärsin tästä sekasotkusta. On vaikea keskittyä mihinkään tämän visuaalisen kaaoksen keskellä ja tämä ominaisuus tuntuu korostuvan vuosi vuodelta. Inhoan sitä, etten tiedä missä tavarat ovat. Nytkin tiedän, että kaikki on jossain kasojen uumenissa, ja tavarat putkahtelevat esille kun sotkua aletaan siivota ja purkaa. On silti vaikeaa sietää sitä, että juuri tällä hetkellä en löydä kaikkea mitä haluaisin. Urakan pitäisi tulla valmiiksi viikon päästä, ja odotan eniten sitä, että saan tyhjentää tavarat takaisin omiin huoneisiinsa ja saan olohuoneeni takaisin.

Tämä meidän koko asunnon läpi pyyhkäissyt remontti on kestänyt nyt yli vuoden. Ensimmäinen osa tuli valmiiksi viime vuoden loppupuolella. Sitten oli puolen vuoden tauko, ja nyt viimeinen rypistys. En sano, että täydellisen valmista on vielä sittenkään – makuuhuoneen kaappeja saadaan odotella alkusyksyyn saakka, ja muitakin sisustukseen liittyviä yksityiskohtia on kesken. Suhtaudun tähän pitkään projektiin kuitenkin niin, että tässä rakennetaan kotia loppuelämäksi. En aio muuttaa täältä minnekään, ennen kuin on pakko. En myöskään aio tehdä remontteja seuraavan 10-20 vuoden aikana, ellei ole pakko (eli käy vesivahinko tai muu onnettomuus).

Värit ja materiaalit on yritetty valita niin, että ne kestävät aikaa ja miellyttävät edelleen, vaikka muoti muuttuisikin. Eikö ole jännä, että tietyt ratkaisut näyttävät aina vain hienoilta, kun taas toiset tuntuvat parin vuoden jälkeen muotioikuilta? Kun katselen kuvia vaikkapa Paimion parantolasta tai Villa Maireasta, näyttää kaikki edelleen minusta tuoreelta ja kauniilta. Toisaalta asuntojen myynti-ilmoituksista on helppo bongailla 80- ja 90-lukujen pintaratkaisuja, joita en missään nimessä haluaisi omaan kotiini. Nämä ovat tietysti henkilökohtaisia mieltymyksiä, joku muu voisi ajatella juuri päinvastoin. Toisaalta on ollut mielenkiintoista huomata, että koskaan ei ole ympäristön vaikutusten ulottumattomissa. Keittiön kaappeihin valittiin puiset ovet, vaaleaa tammea ilman listoja tai muita koristeita. Jos kurkitte sisustuslehtiä, saatte huomata ettemme ole olleet valintamme kanssa yksin. Toivon mukaan tämä vaihtoehto kuitenkin miellyttää silmää vielä vuosienkin päästä.

Kiinnostaako nämä remonttipäivitykset enemmänkin? Kuvien kanssa on ollut ongelmia, mutta edellisen postauksen kommenteissa sain vinkkejä, joilla toivottavasti saisin ongelmia ratkaistua. Mutta jos en saa kuvia ladattua, niin sitten tulee vain näitä tekstejä.

Sananen Arkijärki-blogista

Julkaistu , kirjoittanut
10

Olen viime aikoina havahtunut siihen, että hyviä blogeja ei enää hirveästi ole, tai jos on ne päivittyvät hirveän harvoin. Sama on koskenut tätä blogia. Syitä on monia: olen kirjoittanut niin paljon, että sanottavaa ei yksinkertaisesti ole ollut. Elämässä on ollut paljon muita huomiota vaativia asioita, ja kun en ole koskaan myynyt blogia kenellekään, ei mitään ulkopuolista yllykettä kirjoittaa ole ollut.

Minua on viime aikoina alkanut aika paljon ärsyttää instagramin valta. En ole kovin visuaalinen tyyppi, eikä instan levoton ja pätkivä tyyli oikein viehätä. Silti siihen jää helposti koukkuun, vaikkei edes oikeastaan haluaisi. Kaipaan mietittyjä tekstejä, en loputonta kuvavirtaa. Podcasteista tykkään edelleen, jos ne ovat hyviä. Tyhjänpäiväistä höpötystä en oikein jaksa kuunnella, vaikka höpöttäjänä olisi Antti Holma. Omaakin podcastia voisin tehdä, mutta siitä saisi joku sentään maksaa jotain, koska podcastin tekeminen on hitaampaa ja työläämpää kuin blogitekstien kirjoittaminen. Koska rahoitusta ei ole näköpiirissä, pysyvät podcastit edelleen tauolla. (Paitsi jos joku teistä lukijoista olisi sattumoisin podcast-tuottaja, niin ota toki yhteyttä!)

Tästä päästäänkin Arkijärki-blogiin. Jostain syystä tuntuu siltä, että nyt voisi taas olla kirjoitettavaakin, joten olen satunnaisesti alkanut taas julkaista tekstejä. Samaan aikaan blogin alustassa on tapahtunut jokin muutos, jonka vuoksi kuvien lataaminen on muuttunut hirveän hankalaksi. Yhden kuvan siirtäminen tekstin sekaan on hidasta ja lopputulos epävarma. Esimerkiksi tuossa edellisessä tekstissä yksi ainut kuva jumitti koko blogipohjan ja kadotti tekstin sekä minulta että teiltä. Koska en jaksa taistella kuvien kanssa, olen päättänyt palata blogin alkujuurille, jolloin julkaisin kuvia äärimmäisen harvoin. Tämähän on hirveän lukijaepäsytävällistä, mutta sillä mennään mitä on. Haluan kirjoittaa, en tapella kuvien kanssa. Jos siis ihmettelette, mihin kuvat ovat kadonneet, se johtuu tästä. Ehkä saan joskus ongelman fiksattua, tai sitten en.

Jos siis pelkät tekstit kiinnostavat edelleen, tervetuloa! Voihan olla, että jokunen (vanha) kuvakin joskus löytyy, mutta blogin pääsisältö palaa juurilleen: kirjoituksia kuluttamisesta, asumisesta ja tavaroista.

5 vaatteen haaste (viimeisen kerran!)

Julkaistu , kirjoittanut
2

VIIMEISEN KERRAN! Tämän tekstin julkaisu on jumittanut siihen liittämäni kuvan takia. En jaksa kirjoittaa tätä enää kolmatta kertaa alusta loppuun, joten pääpointit tässä:

  • Lähden mukaan 5 vaatteen haasteen tänä vuonna
  • Saan ostaa 5 uutta vaatetta, poislukien alusvaatteet, sukat ja sukkahousut. Käytetyt vaatteet eivät kuulu haasteen piiriin, niiden suhteen ei ole rajoituksia.
  • Olen harjoitellut harkittua ostamista jo vuosia, joten haluan kokeilla tiukempaa rajoitusta. Jos tämä ei onnistu, niin sitten ei, mutta yritän kuitenkin.
  • Tällaisten haasteiden ”ongelma” on siinä, että näihin osallistuu ihmisiä, jotka jo valmiiksi ostavat vastuullisesti. Nämä eivät houkuttele himoshoppailijoita, mikä ei ole ihme! Ja jos me vastuulliset vähennetään entisestään, kuinka sitten käy pienten kotimaisten yrittäjien?
  • Todennäköisesti en osta näitä viittä uutta vaatetta ketjuliikkeistä. Eikä kukaan ole henkilökohtaisesti vastuussa jonkun yrityksen pitämisestä hengissä. Jos kuluttajien käyttäytymistä halutaan oikeasti muokata kestävämpään suuntaan, valtion on puututtava siihen verotuksella ja muilla vastaavilla keinoilla. Alv-luokkia voisi hyvin rukata niin, että ketjuliikkeiden vaatteet kallistuisivat ja kotimaisten yrittäjien halventuisivat!
  • Tilanne tällä hetkellä: en ole ostanut uusia vaatteita tammikuun aikana. Tulen vuoden aikana varmuudella ostamaan sukkia ja alushousuja. Epäilen että hankin myös Kiedon vyön, jota en tarvitse mutta joka on ihana. Siis tämä luultavasti yksi viidestä uudesta hankinnasta.

Onko muita mukana?