Tartuimme Katrin kanssa aiheeseen, joka nousi pinnalle jo tammikuussa ja joka herättänyt varsin kiivaita puheenvuoroja. Miten teillä jaetaan kotityöt puolisoiden kesken? Onko olemassa miesten tai naisten töitä? Näitä kaikkia aiheita pohdimme tässä jaksossa.
Podcastin voi kuunnella suoraan tässä alla. Tämä ja kaikki edellisetkin jaksot löytyvät myös osoitteesta http://irtiturhasta.net. Ne löytyvät myös täältä blogista kategoriasta Irti turhasta -podcast.
Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
Juu, hyvä aihe! Ajatuksia heräsi.
Yksi pitkässä parisuhteessa toimiva kotityöfilosofia on se, että sitä autetaan, jolla on vähemmän voimavaroja sillä hetkellä… Elämänvaiheet vaihtelevat ja joskus toiselle puolisolle tulee enemmän kannettavaa kuin toiselle. Voi tulla sairautta tai kuormittava työ/opiskeluvaihe ja omien vanhempien hoitoa yms. Ja yhtäkkiä asetelma keikahtaa toisinpäin. Tiukkoina vuosina olisin ottanut kauppapalvelun vastaan ilolla jos sitä olisi ollut tarjolla.
Toinen juttu tuli mieleeni, että kotitöitä jaetaan lapsille. Eräässä perheessä kaikki lapset saavat ruuanlaittovuoron, kun kotitalous koulussa on alkanut. Tietysti lasten voimien mukaan annosteltuna… Pikkulapsille pieniä juttuja, mutta säännöllisesti.
Ja jos harrastuskuskaukset lasketaan kotitöiksi, niin mahdolliset kuskausvuorot muiden perheiden kanssa ovat helpottaneet arkea. Tietysti se on tuurista kiinni, jos asuu siten että se kimppakuskaus kannattaa…
Totta, isommat lapset tietenkin osallistuvat. Luulen että suurin kuormitus on niillä pienten lasten vanhemmilla, joilla on työt hoidettavina. Minä kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä kaikkea ei voi saada, ainakaan samaan aikaan. Joten vaatii myös aikuisilta joustoa hyväksyä, että silloin kun on kädet täynnä arkielämää, jostain kannattaa tinkiä.
Kyllä kuormitus voi mun mielestä olla isompien lasten kanssakin aika iso… varsinkin jos lapset aktiivisesti harrastaa siten että vanhemmat joutuvat heitä kuskaamaan lähes joka päivä harrastuksiin.
Jossain vaiheessa meillä oli toinen melkein joka päivä kuskaamassa lapsia sinne sun tänne ja toiselle jäi tehtäväksi kotityöt. Koitettiin silloin vaihdella vastuita niin ettei kumpikaan kyllästynyt kumpaakaan hommaan. Tosin välillä molemmat hommat lankesivat toiselle esim. työmatkojen takia. Samoin tällä hetkellä mies joutuu kyllä tekemään viikolla valtaosan kotitöistä ja myös noista kuljetuksista kun opiskelen iltaisin. Koitan sitten puolestani paikkailla asiaa viikonloppuisin….
Niin ja jos sitten vielä yhdistetään tähän tilanteeseen vaativa työtilanne yms. niin kyllä siinä kohtaa vanhemmat on kovilla isompien lastenkin kanssa…
Joo, mulla ei vielä ole kokemusta isompien lasten kuljettelurumbasta, joten keskustelu rajoittui enemmän pienten lasten vanhempien kokemuksiin. Olen kyllä joskus miettinyt, että pitäisikö vanhempien kieltäytyä sellaisista harrastuksista, jotka kuormittavat vanhempia liikaa? JOku kultainen keskitie tässäkin pitäisi varmaan löytää. Mutta juuri nyt tuntuu siltä, että en olisi valmis kuskaamaan ketään joka päivä jonnekin. Tämä ongelma tosin tietysti vaikeutuu, mitä useampi lapsi. En siis missään nimessä tuomitse osallistuvia vanhempia, on hienoa että perhe tukee lasta harrastuksissa. Mietin vain omalta kannalta, millaiseen rumbaan olisin valmis.
Mielenkiintoinen näkökulma… toki vanhemmat ohjailee lastensa harrastuksia, mutta meillä ainakin lapset on itse ilmaisseet ”intohimonsa” johonkin juttuun jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Itse en ole halunnut olla rajoittava tekijä silloin jos selkeästi olen huomannut, että lapsella on lahjoja ja oikeaa halua johonkin harrastukseen.
Ja toki asiaan vaikuttaa itsellä sekin, että omat vanhemmat on silloisten (70-80 luku) mahdollisuuksien mukaan tukeneet harrastuksiani.
Mutta… katsotaan miten teidän perheessä käy… voihan olla, että lapsesi eivät halua harrastaa mitään vaativampaa ja aikaa vievää harrastusta. Sekin on ihan ok enkä mitenkään ole kaikille tuputtamassa omaa ratkaisuani. =)
Ihan samalla kannalla keskutelijoiden kanssa meikäkin.