Olen aina tykännyt kaikenlaisista opaskirjoista (mikä ei välttämättä yllätä ketään, kun kerran itsekin kirjoitan sellaisia…) Tyyli- ja pukeutumiskysymykset ovat aina kiinnostaneet erityisesti, vaikkei se kenties aina ole omassa pukeutumisessa niin selvästi näkynyt. Pitkään pähkäilin itselleni sopivien värien kanssa, sillä olen luonnostani tummahiuksinen mutta hyvin vaaleaihoinen, suorastaan kalpea. Onneksi anoppi rohkaisi menemään värianalyysiin, jossa selvisi, että olen suomalaisittain vähän harvinaisempi ”tumma talvi”, eli kuulun siihen joukkoon, jolle mm. musta sopii ihan oikeasti. Sen sijaan ne kaikki kauniit neutraalit ja puuteriset klassikkovärit, joista mm. ranskalainen eleganssi kuulemma syntyy, saavat minut vain näyttämään huonovointiselta.
Omaa tyyliä ja oikeanlaisia vaatteita etsiessä olen kahlannut läpi ison kasan erilaisia tyylioppaita, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Veikkaisin, että olen katsastanut varmaankin lähes kaikki alan kirjat, jotka esimerkiksi pääkaupunkiseudun kirjastoista on mahdollista lainata. Olen perehtynyt niin historiallisiin kuin nykyaikaisiinkin teoksiin. Tiedätte varmaan mistä puhun – nämä ovat niitä, joissa määritellään erilaisia vartalomalleja kirjaimilla tai hedelmillä tai jollain muulla symbolilla, ja sitten esitellään, millaisissa vaatteissa kukin esiintyy eniten edukseen. Lainasin vastikään yhden suomalaisen opuksen, ja sen myötä totesin, että tämä laji saa kyllä nyt riittää. En ymmärrä näitä oppaita alkuunkaan.
Ihmettelen erityisesti kahta seikkaa. Ensinnäkin sitä, että mistä lukija voi oikeasti tietää, mihin hedelmäkoriin sitä oikeasti kuuluu? Eihän meistä kukaan näytä samalta kuin kirjojen mallit, sillä kaikki ihmiset nyt tuppaavat näyttämään vähän erilaisilta. En ole vielä törmännyt sellaiseen kirjaan, jossa olisi joku juuri minun näköiseni esimerkki, ja kuitenkin olen aivan tavallisen näköinen. Toinen ongelma on, että en meinaa erottaa niitä kirjojen mallejakaan toisistaan. Joku, joka on esimerkiksi A-kroppainen, näyttää minusta ihan samalta kuin se X siinä seuraavassa luvussa. Ja mitä pitäisi ajatella siitä, että yhdessä kirjassa se A-vartalo näyttää taas ihan erilaiselta kuin päärynä toisessa kirjassa, vaikka eikö niiden pitäisi olla periaatteessa sama asia…? Hämmentävää.
Toiseksi olen aina ihmetellyt niitä vaatteita, joita mallien päälle on puettu. Siis niitä, missä havainnollistetaan, millaiset mallit ja kuosit kullekin sopivat. Olenko ainoa, jonka mielestä ne ovat useimmiten jär-kyt-tä-vi-ä? Havaintojeni mukaan niissä ei yleensä ole ”klassisesta tyylistä” tietoakaan. Räikeitä värejä ja huomiotaherättäviä kuoseja. Rimpsuja, hapsuja, erikoisia leikkauksia. Tai sitten stailaus on sellainen, ettei tavallinen tuppurainen sillä lailla ainakaan arkisin pukeudu: on korkokenkiä, näyttäviä koruja, rohkeita väriyhdistelmiä ja leveitä vöitä. Yleisesti ottaen esimerkkivaatteet ovat tavalliseen arkeen aivan liian hienoja. Minun on vaikea samastua tällaiseen pukeutumiseen, kun omissa vaatteissa tykkään simppelistä ja mukavasta. Vaikka voihan olla niinkin, että olen tyylioppaiden kirjoittajien mielestä vain pahasti harhateillä pukeutumiseni suhteen.
Sitten on tietenkin vielä se, että olen usein eri mieltä myös vaatteiden istuvuudesta ja mittasuhteista näiden kirjojen kanssa. Tässä kohdassa kyse on kuitenkin henkilökohtaisista mieltymyksistä ja näkemyksistä, jotka ovat sillä lailla makuasioita, että niistä ei voi kiistellä. Minä olen vähän tällainen 50-luvulle jämähtänyt konservatiivi, sillä mielestäni liian tiukat ja liian paljastavat vaatteet eivät yleensä näytä tyylikkäiltä ja alusvaatteet kuuluvat pääsääntöisesti vaatteiden alle piiloon. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, jos joku haluaa räväkän ja kurveja nuolevan kotelomekon sijasta pukeutua umpimustaan turvakaapuun, etenkin niinä aamuina, kun mahamakkarat tuntuvat tuplaantuneen yön aikana itsestään.
Missähän olisi tyyliopas, joka olisi suunnattu tavallisen ihmisen tavalliseen arkeen? Sellaiseen, jossa useimpina päivinä päällä on hame tai housut, joku yläosa ja jalassa tennarit tai kävelykengät. Miksei tyylioppaiden mallien päällä ole tavallisia, yksivärisiä vaatteita, joissa ei ole tarkoituskaan erityisesti erottua massasta millään tavalla? Kuka kirjoittaisi pukeutumisoppaan, jossa olisi sellaisia osioita, joista olisi oikeasti hyötyä tavallisessa arjessa? Ehdottaisin esimerkiksi seuraavia lukuja:
- Kuinka pukeutua tyylikkäästi leikkipuistoon ja silti pysyä kuivana ja lämpimänä
- Parhaat toppatakit kaikille vartalotyypeille
- Unelmien urheiluvaatteet
Näillä pääsisi jo alkuun. Olisiko teillä lisää hyviä ehdotuksia? Millaisia ohjeita tyylikirjoissa pitäisi oikeasti olla?
Moi!
Anna ammattilaisen auttaa näissäkin asioissa!
Vartalotyyppi on ihan vastaava asia kuin henkilökohtainen värityksesi. Kirjoista voit itse selvittää molemmat, mutta heti jos haluat kysyä jotakin tai toivot, että kirja huomioisi omat elämäntapasi tai persoonallisuutesi, onkin jo vaikeampaa.
Kirjassa oleva kuva myös vanhenee tosi nopeasti ja jo tekohetkelläkin tuotetarjonta ei välttämättä ole käsiteltävän asian näkökannalta paras mahdollinen. Lisäksi tässäkin pätee nuo samat jutut; kuvat kertovat ”perussäännöt” tai keskittyvät vain suuriin linjoihin, mutta eivät välttämättä kosketa sinun elämääsi. Järkyttäväkin on siis makuasia, mutta esim. kuosien koon tai värien kontrastisuuden eron näkee kyllä ei-niin-mielyttävästäkin kuvasta, kun keskittyy vain siihen.
Mittasuhteisiin ja vaatteiden istuvuuteen vaikuttaa paljon sinun elämäntapasi, mutta myös esim. muoti, varatalotyyppisi, värityksesi, persoonasi ja makusi.
Tässä nyt ”ihan vaan muutama” syy, miksi en pukeutumisopasta ole tehnyt, vaikka olenkin näihin asioihin jo vuosikymmeniä vihkiintynyt ja mm. näistä hankin myös elantoni, pukeutumiskonsulttina.
Terveisin, Jutta (OMA TYYLI Jutta Väissi)
PS Jos haluat tutustua vielä lisää ko. kirjallisuuteen, niin voin harkita lainaavani jonkun laajasta ”käsikirjastostani”… Näiden osalta kun en ole kovinkaan minimalisti!
Tuo kirjojen vanheneminen on totta! On ihan uskomatonta, miten nopeasti vaatteet alkavat näyttää epämuodikkailta tai aivan hassuilta jopa, vaikkei sitä huomaakaan arjessa. Olen miettinyt sitä, että valitaako noihin kuviin tarkoituksella normaalia näyttävämpiä vaatteita, eli että näyttäisikö tavallinen yksivärinen toppi vaan jotenkin platkulta kuvissa, ja siksi siellä on aina kirjavia kuoseja.
Minulla on onnekseni ”helppo” kroppa, koska olen niin keskimittainen joka suunnasta. Mutta jostain syystä nuo tyylioppaat ovat aina kiehtoneet, vaikken välttämättä ole niiden ohjeita edes niin hirveästi noudattanut. Tässä iässä alkaa jo olla aika varma siitä, missä viihtyy ja mikä minulle sopii – tosin tämä saattaa välillä olla ristiriidassa oppaiden kanssa, mutta se nyt ei ole kovin tärkeää. Ylipäätääm koen nuo oppaat yhtä aikaa kiehtoviksi ja ärsyttäviksi! Paras opas on mielestäni The Pocket Stylist, kirjoittanut Kendall Farr. Mutta siinä onkin hyvin viitteelliset piirroskuvat 🙂
Mulla on The Curated Closet odottamassa hyllyssä että aloitan vaatekaapin siivouksen sen kanssa, mutta nopealla vilkaisulla vaikutti mielenkiintoiselta. Kirjoittaja mm. ei kehoita pukeutumaan vartalotyypilleen sopivasti ja teilaa naistenlehden kapeat tyylijaottelut, joiden on vain tarkoitus myydä meille lisää ja lisää.
Olen selannut sitä kirjakaupassa, mutta toistaiseksi jättänyt ostamatta. Täytyykin katsoa joko sen saisi kirjastosta. kirjoittajahan on aika minimalistinen ja kapselipuvustoon keskittynyt, joten ohjeetkin ovat varmasti vähän valtavirrasta poikkeavia.
Itsekin nuorempana noita tyylioppaita tuli kahlattua, tunnistan monet kuvailemasi seikat niistä. Lopulta olen päätynyt hyvin yksinkertaiseen peruslinjaan, puen päälleni sellaista missä viihdyn. Se ei varmaan sovi vartalotyypilleni tai ole aina tyylikästä, mutta tunnen oloni mukavaksi ja rennoksi, myös juhlavatteissani. ..jatkuu..
Laitan kommentin kahdessa osassa, koska jostain syystä ”lähetä kommentti”-nappi häviää pidemmässä kommentissa ja sitä ei voi lähettää, näin on käynyt joskus ennenkin. Mistähän tuo mahtaa johtua?
…jatkuu…Joskus näkee ihmisiä, joilla on poikkeuksellisen tyylikäs asukokonaisuus mutta silti heistä jotenkin henkii se, etteivät he vaikuta viihtyvän nahoissaan. Silloin uskoisin että kyse on juuri siitä, että vaikka se asu/tyyli jonkun yleisen näkemyksen mukaan on nappivalinta, ihminen ei itse koe sitä oikeasti mukavaksi tai ns.omakseen ja se näkyy.
Ja vastapainona, joskus näkee ihmisiä joiden tyylivalinnat ovat itsessään varsin erikoisia ja yhteensopimattomia, mutta ihminen kantaa tyylinsä niin, että hänestä huokuu rentous ja itsessään viihtyminen, silloin mitä kummallisimmat yhdistelmätkin näyttävät oikeasti hyviltä!
Tapahtuuko tuo kännykällä? Mulla on käynyt joskus muissa blogeissa samoin, liittyy varmaan jotenkin blogipohjaan. En osaa valitettavasti korjata ongelmaa!
Minulla on eräs tuttava, joka onnistuu näyttämään tyylikkäältä missä tahansa asussa. On aina näyttänyt. Se on hämmästyttävä taito. Toivoisin että olisin itse yhtä pätevä mutta en kyllä ole.
Itse kävin väri-ja vartalotyyppi analyysissä parikymppisenä. Ja niitä oppeja olen paljon hyödyntänyt. Esim. musta tekee mut kuolleen näköiseksi ja kaikenlaisia röyhelöitä ylävartalossa tulisi välttää.
Ennen lapsia vartalotyyppini oli Y ja suuresti olen aina ihmetellyt miksi y-vartalolle suositellaan vaatteita, jotka kietoutuvat kaulan ympärille jättäen olkapäät avonaisiksi. Sehän suorastaan leventää hartioita, jotka muutenkin ovat jo ylileveät.
Tuolla kurssilla myös sanottiin, että voi käyttää ”vääriä” värejä ja vaatteita, jos niistä tykkää. Koska jos tykkäät vaatteesta, niin se huokuu sinusta tyytyväisyytenä ja kannat vaatteesi ylpeydellä. Se saattaa hämätä myös ammattilaisen 😉
Juu, tuo on sitten yksi asia, että mikä sitten kenenkin mielestä pukee minkäkinlaista vartaloa. Aika usein esimerkiksi sanotaan, että kurvikkaamman pitäisi pukeutua vartalonmyötäisesti, eikä kääriytyä niihin kaapuihin. Mutta yrittäkääpä vaan tulla poistamaan kaapujani niinä päivinä, kun paino tuntuu pompanneen yön aikana 10 kiloa ylöspäin. En puhettakaan, että silloin etsisin kaapista mitään vartalonmyötäistä! Joten tosiaan niitä ohjeita voi noudattaa – jos haluaa.
Olen v. 1981 ylioppilas ja tuolloin monet vielä hankkivat jakkupukuja yo-juhliin, minäkin. Olen hoikka y-vartaloinen eli lantio on kapea. Myyjä ja makutuomarina ollut äitini laittoivat minut hankkimaan laskosmallisen leveän hameen ”tasapainottamaan” yläosaa. Se oli virhe, tunsin itseni asussa tasapaksuksi ja myöhemmin olen viihtynyt kapeissa kynähameissa ja mekoissa.
Näköjään ajat eivät muutu! Minäkin olen nuorena noudattanut äitini ohjeita ja makua vaateasioissa, ja lopputuloksena on ollut asuja, joissa en kuitenkaan niin hyvin viihtynyt. Nyt vain mietin, että teenköhän itse tulevaisuudessa samoin, kurkin sovituskopissa ja annan lapselle hyviä ohjeita, joita hän ei oikeastaan haluaisi saada….
Noiden ”Y-vartalolle runsautta ja volyymia hameeseen ja peplumhelmaa paitaan”-vinkkien ideana on se, että tiimalasivartaloa pidetään länsimaisessa kulttuurissa kauneusihanteena, johon jokaisen olisi hyvä pyrkiä.
Jos vartalo ei luonnostaan ole tiimalasimainen, vaikutelma kannustetaan luomaan ovelasti katsojien silmää harhauttavilla vaatevalinnoilla.
Sama ilmiö on käynnissä myös kasvojen muodon analyysissa, jossa ovaalit kasvot ovat sopusuhtaisimmat ja ns täydelliset. Muun muotoisille kasvoille neuvotaan keinoja piilottaa isoa otsaa, häivyttää kulmikasta leikalinjaa ja ties mitä.
Noita vartalotyyppeihin pohjaavia neuvoja kannattaa kuunnella vain silloin, jos tavoitteena on tiimalasi-illuusio. Jos Y-vartaloinen esim. rakastaa treenattuja käsivarsiaan, todellakin ne saa tuoda esille painijaselkäisellä topilla!
Jos lähtökohtaisesti pitää kehostaan ja käyttämistään vaatekappaleista, näyttää hyvältä missä tahansa, minkä heittää ylleen. Hyvä fiilis näkyy ulospäin. 🙂
Hei,
Tässä postaustoive: Kiinnostaisi tietää, mitä valmisteluja teet kotona ennen lomareissuun lähtöä, jotta olisi helppo sujahtaa takaisin arkeen ja kiva palata kotiin.
Vakkarilukija
Hei, tämä on kiva idea ja toteutus onnistuu! Voisin kirjoittaa vaikka ensi viikolla aiheesta.
Minä ymmärrän hyvin purnauksesi. Makuasia toki, mutta minustakin näitä muutoksia ja stailauksia toteutetaan lähes aina samoja juuri näitä kuvailemiasi tyylillisiä linjoja käyttäen. ”Naisellista ja hauskaa” sekä ”piristävää ja näyttävää” sekä vielä räväkkä statement-koru tuomaan volyymia ylävartaloon yööök.
Iki-inhotukseni on vuosia nuoremmaksi -show jossa arjen jalkoihin jääneet ja (omasta mielestään) elähtäneet lähihoitajat kaipaavat tyyliapuja ammattilaisilta ja ratkaisuksi tarjoillaan paksua meikkiä työläine banaanivarjostuksineen, laittamista ja huoltoa vaativia hiusmalleja, korkoja joilla ei osata kävellä ja kukkakotelomekkoja. Mitä ihmettä? Eivät tämmöiset ylilyönnit auta heitä lainkaan näyttämään ihmiselta omassa arjessaan, melkein päin vastoin.
Olisikin kiva seurata sellaista hienovaraisempaa tyylinmuutosohjelmaa- tai opasta. Vähän imartelevampi hiussävy ja helppo leikkaus jonka saa kiireisempikin asettumaan. Vaatteiden sävyjen ja leikkausten pohdintaa omien tyylillisten linjojen sisällä.
Luulenpa vain, että hienovarainen ei ole kovin myyvä konsepti… Mitä siinä silloin voisi kauhistella? Näiden ohjelmien pointtinahan on kauhistella sekä järkyttävää lähtötilannetta että huikeaa muutosta, joka niissä saadaan aikaan. Minimalismi tai eleetön eleganssi ei ole kovassa huudossa 🙂
Paljon tyylioppaita lukeneena tunnistan myös ärtymylsen siitä, että jokaisen naisen oletetaan esim tarvitsevan asuja cocktailtilaisuuksiin, jonne mennään suoraan töistä. Täh? Mainitsemasi ”miten pukeutua tyylikkäästi leikkipuistoon” olisi tervetullut lisä tai vaihtoehto.
Curated closet -kirjaa voin suositella, antaa konkreettisia vihjeitä siitä miten omista tarpeista koostetaan kiva vaatekaappi. Tykkäsin kirjasta niin kovasti, että hankinnsen itselleni – mikä on kaltaiselleni minimalistille erittäin poikkeuksellista 🙂
Laitoin nyt tuon Curated Closet varaukseen kirjastosta, alkoi kiinnostaa sen verran!
Olisiko niin, että niitä cocktailmekkoja on helpompi visioida ja stailata kuin leikkipuistovaatteita? Tai sitten tekijöille ei vain ole tullut mieleen, että iso joukko naisia pukeutuu päivisin ihan eri tilanteisiin, kuin vaikka toimistotyötä tekevät.
Mä olen tykännyt David Kibben tyylijaottelusta, jossa otetaan toki huomioon ruumiinrakenne (pituus, mittasuhteet, missä liikapaino näkyy) mutta sitä enemmän henkilön kokonaisvaltainen ”olemus”. Peruslokerot on Natural, Classic, Dramatic, Romantic ja Gamine. Alkuperäiset Kibbe-kuvastot on kasaria kaikessa kamaluudessaan, mutta koen saaneeni kategorioista enemmän irti kuin muista vastaavista, koska vasta niiden myötä oikeastaan tajusin, että ne samat leikkaukset, kuosit ja kankaat ei vaan sovi kaikille.
Hankala löytää yhtä perussivustoa, joka perehdyttäisi Kibbeen, joten en osaa suorilta linkata mitään introa. Pinterestissä löytyy paljon infoa ja kuvastoa kun hakee vaikka kibbe style categories.
Tämä onkin mulle ihan uusi tuttavuus! Täytyy hieman googlailla, pinterestissä en ole.