Koulut alkavat viikon päästä, ja ihan vain muutama pikku juttu on kevään jäljiltä vielä hoitamatta.
- Kuopuksen talvikengät ovat koko kesän majailleet kylpyhuoneen lattialla muovipussissa. Olen ajatellut pestä ne. En ole pessyt.
- Toukokuussa vietettyjen synttäreiden onnittelukortit ovat läjässä ikkunalaudalla, edelleen.
- Kuviskerhon tuotokset ovat kassissa olohuoneen lattialla.
- Esikoisen koulukirjat ovat edelleen kopassa, vaikka kohta sinne pitäisi laittaa uudet kirjat.
- Sohvaprojektin ylimääräiset täytteet ovat edelleen kestokassissa keskellä olohuoneen lattiaa.
Tässä näitä muutamia. Koska meillä on muuten yleissiistiä, nämä eivät varmaan satunnaisen kävijän silmiin erotu. Toiseksi olen taitava naamioimaan keskeneräisiä asioita sen näköisiksi, että ne eivät pistä silmiin. Kestokassit ovat tähän tarkoitukseen loistavia. Kun minkä tahansa asian laittaa kassiin, se alkaa näyttää siistiltä, verrattuna siihen että sama tavara oli valloillaan lattialla. Lopputulema ei kuitenkaan muutu; meillä pyörii lattioilla tavaraa, joka ei sinne kuulu.
Tällaiset epämääräiset tavarat ovat kaikkien raivausta vaativien sotkujen alku. Nimittäin jos ne ovat jossain tarpeeksi kauan, niihin tottuu. Sitten ne saavat seurakseen lisää tavaroita, joista vähitellen muodostuu tiiviitä kerroksia, joista pahimmillaan syntyy roinakasa. Tarpeeksi isoksi kasvaessaan kasan selvittäminen alkaa tuntua ylitsepääsemättömän raskaalta, joten se kasvaa entisestään. Siksi sovellan porttiteoriaa omiin tavaroihin, jotka seilaavat lattioilla ilman paikkaa. Ne on poistettava ennen kuin ne alkavat vetää puoleensa lisää tavaroita. Nähdäkseni tämä on ylipäätään kodin siisteyden kulmakivi. Epämääräisyydet on ennemmin tai myöhemmin siivottava pois.
Minulla toteutusta on haitannut perinteisen saamattomuuden ja lomafiiliksen lisäksi se, että nuo kaikki vaativat jonkinmoista ajatustyötä ja päätöksentekoa, mikä taas on tunnetusti vähän raskasta. Esimerkiksi kuvistyöt – keväällä taiteilija itse kielsi ehdottomasti niiden hävittämisen. Sen vuoksi ne ovat olleet kassissa lattialla koko kesän, mutta kertaakaan niitä ei ole katseltu, esitelty muille tai ylipäätään kiinnitetty mitään huomiota. Aika lienee kypsä niistä luopumiseen vähin äänin, mutta silti vähän mietityttää, miten asia hoidetaan tyylikkäästi. Säilyttäminen ei ole vaihtoehto, työt ovat kaikki A3-kokoa, ja parhaat on jo otettu talteen.
Talvikengät (kuten parit kumpparitkin) ovat pyörineet lattioilla, koska olen ajatellut että siistin ne myyntikuntoon ennen kuin vien vinttiin. En ole jaksanut siistiä, mutta en ole halunnut jättää työtä keskenkään. Sohvantäytteille pitäisi keksiä jokin järkevä säilytyspaikka. Onnittelukortit haluaisin säilyttää, mutta en muista mihin olen pannut edellisvuotiset, enkä halua laittaa näitä eri paikkaan. Jokaisessa näistä roikkuvista asioista on siis jotain, mikä estää suoraviivaisen suorittamisen.
Paras ja ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on mennä päättäväisesti tulta päin. Otetaan ongelma kerrallaan käsittelyyn, eikä hellitetä ennen kuin päätös on tehty, ja tavara uudella paikallaan. Luovuttaminen tai lykkääminen ei tässä ole vaihtoehto, koska ne eivät vie asiaa eteenpäin. Taidan ottaa tälle aamulle tavoitteeksi, että hoidan tunnin aikana niin monta näistä pois päiväjärjestyksestä kuin ehdin. Sillä lailla saan asioita etenemään, ja tarpeen vaatiessa pitää vaikka vähän tinkiä tavoitetasosta. Kengät vintissä likaisina on kuitenkin parempi, kuin kengät likaisina kylpyhuoneen lattialla.
Sanokaa nyt, että joku muukin on koko kesän odotellut inspiraatiota hoidella keväältä jääneitä asioita loppuun!
En tiedä toimiiko teillä, mutta jos ottaa kuvat taideteoksista ja luo niille kansion pilveen tai vastaavaan, missä muutkin valokuvat niin ei tarvii säilyttää papereita.
Ja mulla on ollut vanhimman lapsen koulun ainevihkot, joissa seassa paljon saneluja ym. ei-säästettäviä odottelemassa parhaiden tarinoiden skannausta talteen aika kauan, ottaen huomioon että vihkot ovat alakoulusta ja lapsi on jo täysikäinen ja muuttanut omaan kotiinsa. Ja mä olen tosi tarkka, että projekteja ei jäisi lojumaan, mutta aina jotain jää. Eli ihan hyvin, jos sulla noi on vaan kesän olleet!:)
Olen vähän vastahakoinen kuvaamaan noita taidetöitä, epäilen että siitä seuraa vain valtava digitaalinen arkisto, jota kukaan ei koskaan katso… Mutta se voisi kenties olla yksi ratkaisu siihen, että lapsi suostuu niistä luopumaan. Parhaat työt on jo otettu erilleen ja yksi niistä jopa kehystettynä seinällä. Eli nämä ovat vain niitä vähemmän onnistuneita, jotka mielestäni voisi kyllä laittaa paperikeräykseen.
Todellakin. Kesän helteet selkeästi verotti omia voimavarojani asioiden hoitamiseen. Yritän olla lempeä itseäni kohtaan. Aika harva asia kuitenkaan on niin tärkeä, että ne pitää piiskaamalla hoitaa. Katsotaan sitten ensi kesänä 😂
Luulisi, että sitä mukaa, kun lapsonen koulun alkaessa alkaa tuottaa uutta taidetta, vanha menettää entisestään merkitystä. Itse pidän tärkeänä myös luopumisen harjoittelemista. Lapselle voi korostaa sitä, kuinka prosessi on usein jopa tärkeämpi kuin produkti. Varsinkin kun taidetta on selvästi jo arvostettu ja talteenkin otettu.
Mukavaa arkeen paluuta!
Kiitos! Tätä minäkin yritän lapsilleni opettaa, että aivan kaikkea ei kerta kaikkiaan voi säilyttää, tila loppuu kesken. LApsilla on kyllä minusta sama ilmiö kuin aikuisillakin, että on helpompi luopua sen jälkeen kun aikaa on kulunut, eikä ihan heti koulun loputtua.
Mulla keskeneräiset on kodinhoitohuoneessa, ei ärsytä kun ei näe. Sit kun ärsyttää teen eli pesen, paikkaan ja vien kierrätykseen.
Tänä kesänä olen saanut poistettua monta juttua pihalla ja tehtyä uuden kukkapenkin. Sisällä edistys on maltillisempaa mutta kokoajan tapahtuu. Se on elämää, prosessi ei projekti 😀
Näin on! Olen ylpeä itsestäni, sillä pääsen tänään eroon 2/3 viime kauden kengistä, jotka ovat odotelleet sijoituspaikkaa. Ne yhdet talvikengät vielä… Mutta edistystä siis tapahtuu!