Keväällä tuskailin loputtomien remonttipäätösten edessä. Niitä onkin sitten riittänyt. Ehkä hulluimmaksi meni olohuoneen seinämaalin valinta. Halusin valkoisen, mutta en paperinvalkoista. En missään nimessä myöskään harmaata tai beigeä, mutta en liian keltaistakaan… Halusin värin, joka kunnioittaisi 50-luvun rakennusta, mutta olisi kuitenkin moderni. Juu, ei ole helppoa.
Muistelen, että edellisen kerran kun olohuonetta maalattiin vuonna 2010, en tehnyt maalin suhteen minkäänlaista valintaa. Sanoin urakoitsijalle, että ei maalarinvalkoista vaan valkoisempaa, ja sitten hän osti maalin ja maalasi. Olin siihen tyytyväinen, eikä tullut mieleenkään alkaa itse vertailla eri sävyjä. Toisin on nyt. Ei tulisi mieleenkään antaa urakoitsijan valita värisävyä. Sitä tämä keski-ikä teettää.
Tuo alunperin valittu väri ei muuten enää ollut sellainen kuin aluksi. Se on vuosien varrella tummunut, minkä huomasi kun iso kirjahylly siirrettiin ja alkuperäinen valkoinen paljastui sen takaa. Listat puolestaan ovat kellastuneet, samoin pistorasiat. Tätä kaikkea ei huomaa, kun huonekalut ovat paikallaan ja kodissa eletään. Sitten kun kaikki riisutaan pois, paljastuu että reilun 10 vuoden aikana on tapahtunut Suuri Kulahdus. Siihen nähden luultavasti mikä tahansa maali olisi raikastanut huoneen aivan uuden näköiseksi. Halusin kuitenkin juuri oikean valkoisen.
Valkoisia on paljon… lopullinen valinta on ylhäällä keskellä.
Aloin siis etsiä hyvissä ajoin sitä täsmälleen oikeaa värisävyä. Käytin tähän prosessiin valehtelematta kymmeniä tunteja. En toki yhtä kyytiä, mutta kaikki yhteenlaskettuna. Jaa miksi? No, kuten sanottu, täydellisen sävyn löytäminen ei ole yksinkertaista. Ensinnäkin niistä rautakaupan maalisävylapuista on turha edes yrittää. Kuinka 10cm x 10cm lippusesta voisi nähdä, miltä sävy näyttää usean neliön pinta-alalla? Samoin niistä pikkuisista värikartoista ei näe mitään. Postimerkin kokoinen plänttikö muka kertoisi, miltä maali näyttää seinällä? Ainoa tapa saada värin todellinen luonne esille, on ostaa testeri ja maalata juuri sitä seinää, jolle sävy on tulossa. Tässä kohdassa pisteet Tikkurilalle, jolta saa testimaaleja tilata ihan kohtuulliseen hintaan. Jälkikäteen ajatellen Teknokselta olisi saattanut löytyä vielä parempikin sävy, mutta jos en voi ostaa testipurkkia, en voi ostaa isompaakaan maalipönttöä. Suomalaisista valikoima rajautui siis ainoastaan tästä syystä Tikkurilaan. Urakoitsijan mukaan maaleilla ei ole mitään eroa käytännön kannalta.
Mutta ulkomailla osataan! Löysin Little Greenen nettisivut, jotka sivumennen sanoen palvelevat kuluttajaa muutenkin noin satakertaa paremmin kuin nämä kotimaiset firmat. Tilasin heiltä varmaan parikymmentä maalia testiin, mukana oli muitakin kuin valkoisia sävyjä. Tikkurilan värikartoilta tilasin puolestaan kaikki mahdolliset valkoiset, jotka suinkin näyttivät niissä pienissä ruuduissa mahdollisilta. Soittelin myös ahkerasti Tikkurilan neuvontapuhelimeen, josta sai välillä tosi hyvää palvelua, mutta välillä vastaajan asiantuntemus jätti toivomisen varaa.
Sitten vaan testailemaan. Lopputulos oli, että meillä oli 15 valkoista läiskää olohuoneen seinässä. Niistä loppusuoralle valitsin viisi, joista maalattiin vielä vähän isommat ruudut eri kohtaan. Tämä oli erittäin tarpeellinen vaihe. Kuten arvelin, maalit käyttäytyvät valossa ja varjossa eri tavoin, eikä niiden todellinen sävy paljastu pienestä paperinpalasta. Esimerkiksi Tikkurilan Lumikko näyttää värikartassa raikkaalta, seinällä puolestaan suorastaan vihreältä. Neuvontapuhelin vahvisti havainnon, siinä todella on vihertävä pohjasävy, ja seinällä sävy oli tosi kylmä, ei lainkaan kodikas. Toisaalta netissä neutraalilta valkoiselta vaikuttanut sävy saattoikin seinällä näyttää lähes beigeltä.
Monen viikon ja testin perusteella valitsin lopulta seinien sävyksi Tikkurilan Kallan (G503). Nyt kun koko seinä on maalattu sillä, sanoisin että jos olisin ajoissa tajunnut, olisin ehkä itse yrittänyt säätää juuri tätä sävyä vielä asteen vaaleammaksi. Niin voi nimittäin tehdä; täytyy vain tietää sekoitussuhde tarkasti, ja sitten rautakaupassa ilmoittaa, kuinka paljon väripastaa perusvalkoiseen sekoitetaan. Mutta koska tämä vaihtoehto selvisi minulle liian myöhään, päätin että valmis sävy saa kelvata. Kalla täyttää vaatimukseni kuitenkin hyvin. Se ei ole harmaa eikä beige, eikä myöskään keltainen. Ehkä kermainen olisi oikea ilmaisu, eräänlainen lämmin valkoinen. Mitä enemmän huoneessa on luonnonvaloa, sitä valkoisemmalta se näyttää. Eteisessä, jossa on pelkästään sähkövalo, sävy sen sijaan näyttäytyy hyvin lämpimänä ja kodikkaana. Purkutöitä tehdessä asunnon alkuperäisiä maalisävyjä paljastui seinistä, ja Kalla on kieltämättä hyvä päivitys alkuperäisestä, varsin keltaisesta sävystä.
Lähipiiri suhtautui kiitettävän kärsivällisesti oikean valkoisen etsintään. Puoliso teippasi ruudun toisensa jälkeen, ja maalasi testejä milloin mihinkin seinään. Samaa tekniikkaa käytimme muidenkin seinämaalien kanssa, ja keväällä koti olikin mielenkiintoisen näköinen, kuin siellä täällä seinissä oli vaikka minkä värisiä neliöitä. ”Ai äiti on taas maalaillut”, totesivat lapset lakonisesti, kun löysivät lisää uusia väriruutuja pitkin kotia. Mutta olen lopputulokseen tyytyväinen. Toivon että Kalla kestää aikaa, tai ainakin seuraavat kymmenen vuotta.
Pystyykö kukaan samaistumaan tähän sopivan värin etsintään?