Minusta tuntuu, että ne naiset joilla on suora tukka, ihailevat kiharoita, ja luonnonkiharalla siunatut puolestaan haaveilevat suorasta tukasta. Itse kuulun suoratukkaisiin ja luonnollisesti olen myöhäisestä teini-iästä lähtien etsinyt keinoa, jolla saisin mieleiseni kiharat. Prosessiin kuuluu erinäisiä permanenttikokeiluja sekä runsaasti sähkökäyttöisiä laitteita, joilla toivottua tulosta on tavoiteltu kotikonstein.
Setvin hieman varastojani ja löysin kotoani kaksi erilaista kiharrinta sekä kahdet erilaiset lämpörullat. Näiden lisäksi on erikokoisia papiljotteja. Aloin samalla miettiä, että tässä ei suinkaan ole kaikki välineet, joilla koskaan olen kiharoita taiteillut. Käytössä oli aikoinaan suoristusrauta, mutta en koskaan oppinut käyttämään sitä kunnolla, joten annoin sen pois parin vuoden jälkeen. Nykyisten papiljottien lisäksi muistan runsaan määrän tarrarullia (missähän nekin nyt ovat? Ehkä jossain vintillä?) sekä kaikenlaisia ”pötkylöitä”, joiden ympärille hiuksia kierrettiin. Niiden kohtaloa en enää muista, ovatkohan päätyneet roskikseen jossain raivausinnossa. Päälle voi vielä laskea kiharoiden hoitoon ja muodostamiseen tarkoitetut aineet sekä ainakin yhden kamman, jonka olen ostanut nimenomaan kiharoiden aukomista varten.
Tästä seurasi kaksi johtopäätöstä. Ensinnäkin nykyisestäkin määrästä on varaa karsia, joten lahjoitin toiset lämpörullista pois. Ne ovat varsin tilaa vieviä ja hankalasti säilytettäviä pöniköitä, ja kun nyt tulin kesällä hankkineeksi jälleen uudet (siis käytetyt, mutta minulle uudenlaiset minulle), niin vanhat saavat mennä. En edes ole käyttänyt niitä vuosikausiin. Toiseksi aloin miettiä, paljonkohan olen elämäni aikana laittanut rahaa kiharoiden tavoitteluun? En oikeastaan halua edes tietää, summa on kuitenkin jotain älytöntä. Ja hulluinta on, että aivan taatusti jossain on joku kiharapää, joka haaveilee juuri tällaisista suorista hiuksista, jotka kasvavat päästäni ihan itsestään. Hullua, sanon minä!
Loppukanettina totean, että nykyisillä kihartimilla ja systeemeillä onnistun useimmiten saamaan sellaiset kiharat kuin haluan – tosin en jaksa niitä väkertää kovin usein. Mutta onhan se ihan kiva tietää, että kotoa löytyy arsenaali ties mitä laitteita, joilla pitäisi saada tiukkaa säkkärää tai löysiä laineita, jos vain jaksaa nähdä sen vaivan.
On se niin. Mulla on luonnonkiharat ja eniten siinä harmittaa se, että en pysty koskaan olemaan niin SIISTIN näköinen kuin suoratukkaiset. Oikeesti! Suora tukka ja sipakat vaatteet = esittelykelpoinen, toimistosiisti jne. Kihara tukka ja sipakat vaatteet = no kai toi yrittää, onhan sillä siistit vaatteet. Byää…
Suoristusrauta on. En jaksa eikä se oikeasti edes auta. Heti jos on kostea ilma, kaikki raudalla tehty menee hukkaan.
Olen eri mieltä. Kiharahiuksinen voi laittaa päälleen vaikka kuinka siistit vaatteet näyttämättä tylsältä, siinä missä suorahiuksinen saattaa mennä jo tiukkapipoisen näköiseksi (jos nyt yleistetään karkeasti huomioimatta mitään muita ulkonäköön vaikuttavia seikkoja). Kiharat pehmentävät tyyliä riittävästi.
Mulle taas suora tukka = tylsä ja lättänä, kihara tukka = eloisa ja persoonallinen 🙂 Hauskasti menee mielikuvat ristiin!
Noinhan se ajatus usein menee, että muilla on kivempi, mutta nautitaan siitä mitä on saatu. Ehkä pointti on, että jokainen kaipaa vaihtelua. Minusta taas olisi ihana, että olisi kunnon luonnonkiharat. Minusta heidän tukkansa on pääasiassa aina nimenomaan niin ihanasti laitetun näköinen. Varsinkin luonnonkihara rento nuttura on usein tosi kaunis. Mulla on tosin siitä onnekas tukka, että jos en kampaa sitä märkänä, se on isoilla laineilla ja jos kampaan, siitä tulee ihan suora.
Mullakin on erinäinen kasa vehkeitä tukan laittoon, joita käytän ehkä kahdesti vuodessa. Oon tosi laiska hiusten laittaja ja sen kyllä huomaa… Mun hiuksiin permanentilla ei saa sellaista kiharaa kuin toivon, tulee liian kipakkaa käkkärää ja mulla se pilaa hiuksen rakenteen. Jos kiharran, istun pyyhe päässä pidempään tai teen sen joko patukoilla tai suoristusraudalla. Hullua, että suoristusraudalla saa hyvät kiharat… Jos massaa haluaa, niin tarrapaplarit on musta nopein nostaja kuivissa hiuksissa.
Mulla on ollut sekä tavallinen permanentti että ns. tukikäsittely, josta tulee loivempaa kiharaa. Tykkäsin jälkimmäisestä, mutta permanentatun hiuksen hoitaminen vie liikaa aikaa ja huomiota, en jaksa panostaa siihen niin paljon.
Olen (nyt aikuisena) ollut jo vuosia tosi tyytyväinen luonnonkiharoihini. Ne ovat niin ilmavat, helpot ja rennot. En omista muita hiustenlaittojuttuja kuin shampoon, hoitoaineen, muutaman ponnarin, pinnin, pannan ja harvan kamman. Kampaajallakaan en ole tainnut käydä ainakaan 15 vuoteen, koska monesti kiharat pehmenevät ja paranevat hiusten pidentyessä. Sen sentin tai kaksi mitä hiuksia ehkä tasoitetaan pari kertaa vuodessa voin leikata puolessa minuutissa itse peilin edessä, koska latva ei kuitenkaan ole viivottimella mitatun näköinen.
Ainoa (ja kiharatukkaisilla erittäin yleinen) ”valituksen aihe” on kuitenkin otsatukka – tai sen puute. Mitä lyhempiä hiukset ovat, sitä enemmän ne vetävät kiharaan, joten tavallinen helppo otsatukka on mahdottomuus. Ylipäätään ne edessä olevat lyhemmät hiukset ja haitulat, joita jokaisella on, saisivat todella mielellään olla piikkisuorat. Siitä itse asiassa monesti tunnistaakin ne, joilla on luonnostaan kihara (erityisesti laittamaton) tukka – ne jotka joutuvat käyttämään kihartimia ja muita tarvikkeita kiharoiden tekoon jättävät ne haitulat tietysti suoriksi =)
Luulen muuten että monet kiharahiuksiset kokevat varsinkin nuorempana hiuksensa hankaliksi siksi että heillä on ollut suorahiuksisia kampaajia tai vanhempia jotka eivät ole osanneet käsitellä kiharoita oikein. Niihin on leikattu malli aivan väärin (ja monesti aivan liian lyhyeksi) ja niitä on yritetty harjata kuin suoraa tukkaa. Siitähän seuraa vain epäsiisti, joka suuntaan sojottava pehko, joka takkuuntuu jo varovaisesta katseesta. Varsinkaan korkkiruuvikiharoita ei pitäisi kammata auki vain siksi että ”hiukset kuuluu kammata päivittäin”.
(Juu, eiköhän siinä ollutkin minulta jo tarpeeksi viestejä yhteen postaukseen =))