Kommenttiosastolla vinkattiin 40/40 -haasteesta. Sen ideana on 40 päivän aikana raivata kodistaan 40 kassillista roinaa. Raivaamisen aika alkoi laskiaisena ja päättyy pääsiäiseen, eli kestää perinteisen paaston ajan. Idea on minusta hauska, ja lukijoista ainakin Rokkimamma tarttui haasteeseen.
Aloin pohdiskella, millaisen tavarapaaston voisin itse pitää. 40 kassillista ei kuulosta meidän huushollissa kovin realistiselta. Karsin ja raivaan jatkuvasti siinä määrin, että varsinaisia kerrostumia ei ole kuin vintissä, ja siellä taas on liian pimeää ja kylmää kunnon raivaamista varten. 40 esinettä voisi onnistuakin, mutta en oikein innostunut siitäkään. Kun mitään hirveitä roinakasoja ei ole, tuntuisi minusta vähän epäluontevalta etsimällä etsiskellä tavaroita, jotka voisin heittää pois.
Yritin etsiä kaikenlaisia tapoja pitää tavarapaastoa, mutta en keksinyt mitään itselleni luontevaa tapaa. Shoppailen todella vähän jo valmiiksi, en sekoile nettikaupoissa enkä raahaa kotiini ihania kierrätyslöytöjä. Olen tämän vuoden aikana ostanut itselleni kaksi kosmeettista tuotetta, molemmat tulivat loppuneiden tilalle. Tavaravirta on jo valmiiksi etupäässä kodin sisältä ulos eikä ulkoa sisään. Jättäydyn siis tänä vuonna tavarapaaston ulkopuolelle, vaikka se onkin vähän blogin hengen vastaista.
Mietin onko ihan nurinkurista, etten osallistu, vaikka yksi Arkijärjen kantavia teemoja onkin tavaroiden karsiminen. Mutta sitten tajusin, että olen oikeastaan tavarapaastolla koko ajan. Kulutuskäyttäytymiseni muokkautuu jatkuvasti entistä tiedostavampaan suuntaan. En halua kasvattaa omaa hiilijalanjälkeäni ostelemalla mitään turhaa, haluan että valintani ovat ekologisia. Autan myös mielelläni kavereita aina, kun joku heistä haluaa karsia omaisuuttaan (todistusaineistoa mm. täällä ja täällä). Kirjoitan tätä blogia omaksi ilokseni, mutta ehkä joku lukija saa täältä jonkun idean omien roiniensa hallitsemiseksi. Kaiken kaikkiaan haluan tietoisesti omistaa jokaisen tavaran, jonka omistan. En tosin ole vielä ihan tässä pisteessä, mutta se on kuitenkin tavoitteeni.
Toivotan siis onnea jokaiselle 40 päivän haasteeseen tarttuneelle, ja jatkan itse tällä vähän tasaisemmalla tahdilla. Kommenttiosastolle saa tulla vinkkaamaan kaikista omista raivausprojekteista, seuraan niitä mielenkiinnolla. (Maanantaina alkaa muuten yksi raivausprojekti omassa keittiössä, kuvamateriaalin kera. Mistä johtuu, että aina kun otan keittiöstä kuvia, ne ovat enemmän tai vähemmän karmaisevia?)
Ehkäpä nuo määriin perustuvat haasteet toimivat motivaationlähteinä projektia aloittaessa tai jos tuntuu että into hiipuu keskenkaiken. Itse olen raivausta aloittessa, joko ensimmäistä kertaa tai hiljaiselon jälkeen, päättänyt kerätä vaitelevasti vaikkapa pari kassillista tarpeetonta tavaraa. Yleensä tuosta on tullut kipinä kerätä vielä vähän jotta voi ottaa kirppispöydän ja sitten intoilenkin jo täyttä päätä 🙂 Nykyään tavaraa on sopivasti ja kaikki sellaisia joista todella pidän joten tämän hetkinen tehtävä on pitää sisääntuleva tavaravirta aisoissa. Pitää siis opetella sanomaan ei sukulaisten tavaroille ja pohtia mitä tehdä ei-toivotuille lahjoille.
Raivaamista on kivointa tehdä pala kerrallaan. Sitten siitä yleensä innostuu ja raivaa ”vielä yhden laatikon”… tai ainakin minulle käy niin. Joten tutulta kuulostaa.
40 kassillista kuulostaa kieltämättä todella paljolta. Jos itse laittaisin tavaroita 40 kassiin, niin siinä olisi jo valtaosa kodin irtaimistosta. Riippuu tietysti kassien koosta. 🙂
Itsekin olen vähän niinkuin jatkuvasti ostopaastossa, vaikkei kohdallani olekaan kyse erityisestä päätöksestä tai tietoisesta kieltäytymisestä. Harvoin vain tarvitsen mitään uutta enkä oikeastaan edes pidä shoppailusta, joten siinä mielessä tämä on minulle helppoa. Hannan tapaan ”ongelma” on enemmänkin muiden antamat tavarat. Esimerkiksi jouluna saimme tavaroita, joille ei ole vielä löytynyt käyttöä eikä oikein paikkaakaan. Harmittaa sekä omasta että lahjan antajan puolesta, mutta omaa vikaanihan se on kun en ole riittävän selkeästi tuonut esille etten halua tavaralahjoja. Hyväähän lahjojen antajat vain tarkoittavat… Ehkä ensi jouluun mennessä keksin miten asian voisi sukulaisille ilmaista.
Ehkä ne ei ole mitään isoja Ikean kasseja 🙂
Mutta tuo joululahjaongelma on varmasti totta ja siitä kärsii yllättävän moni. Mutta on todella taitolaji ilmaista asia sukulaisille niin, ettei kukaan pahoita mieltään. Itse en ole siinä aina onnistunut, vaikka olen yrittänyt kyllä.
Ihan pakko kommentoida… Ehkäpä minulla on hiukan erilainen elämäntilanne. Ikää enemmän kuin aika monella täällä kirjoittavalla ja takavuosina on tullut kerättyä ja kertynyt kaikenlaista tavaraa.
Tunnustan oliaika, jolloin en paljin miettinyt, mitä ´kaikkea kiireessä tuli ostettua. =)
Lisäksi 3 lasta (16,13 ja 9 v) tuo oman lisänsä soppaan…
Olen jo pitkään ollut tavarapaastolla eli en käytännössä osta mitään turhaa, mutta vuosien varrella on tosiaan kertynyt kaikenlaista huusholliin.Ja kuten mainitsin, lapsetkin tuovat tuota tavaraa ihan luonnostaan lisää, vaatteita jää pieneksi jne.
Oman lisänsä tietenkin tuo se, että asumme omakotitalossa, jossa on hyvät varastotilat. Olen vasta viimeisen kahden vuoden aikana alkanut suhtautua todella kriittisesti siihen mitä kaikkea säilytetään.
Tuosta 40 päivän haasteesta koitan saada enemmänkin potkua noihin viimeisten tevarakasojen raivaamiseen.
Tervehdys Jenni, olen jonkun aikaa lukenut blogiasi. Aloitin itse vuoden alusta ”älä osta mitään” -vuoden. Pyrin siis välttämään kaiken muun kuin välttämättömän (ruoka, bensa, lääkkeet yms.) ostamista. Samalla tyhjennän kotia roinasta, jota olemme onnistumaan haalimaan ihan kiitettävästi… En tiedä pääsisinkö minäkään tuohon 40 kassiin, mutta kassi kerrallaan tavara vähenee. Olen huomannut, että haluni lajitella kaikki mahdollisimman tarkkaan hieman hidastaa työtä, kun kaikkea ei vaan voi viskata jätesäkkiin, mutta jääpähän minusta ehkä vastaavasti vähän pienempi jalanjälki.