Tartuin kampaajalla innokkaasti Avotakkaan. Kyseessä taisi olla uusin numero, ja tällä kertaa katselin kuvia aivan eri silmin kuin ennen. Erityisesti minua kiinnosti se ”stailaus”, josta viime viikolla oli paljon keskustelua. Eikä Avotakka pettänyt. Heti ensimmäisestä jutusta löysin ihmeelliset vaeltavat syreenit.
Jutussa esiteltiin kaunista kotia. Minua kiinnosti kuitenkin heti ensimmäisessä kuvassa näkyvä suuri syreenikimppu. En tiedä olivatko kukat kaupasta vai kotipihasta peräisin, mutta kimppu oli näyttävä ja upea. Joukossa oli myös muita kukkia, joten päättelin että kukkakaupan kautta oli kurvattu joka tapauksessa. Mutta mielenkiintoista näissä kukkasissa oli, että ne olivat löytäneet tiensä melkein jokaiseen kuvaan.
Ensimmäisessä ne olivat tosiaan koko kuvan keskipisteenä ikkunalaudalla. Seuraavassa kuvassa kimpusta oli otettu pari oksaa, jotka esiintyivät toisessa maljakossa muistaakseni olohuoneen pöydällä. Mutta kas kummaa, kolmannessa kuvassa sama maljakko oli vaeltanut olohuoneen pöydältä somistamaan keittiön työtasoa.
Eikä siinä kaikki. Myös olohuoneen rahi vaihtoi paikkaa kuvasta toiseen. Ensin se oli yhdessä paikassa, mutta myöhemmin se oli siirretty toiselle puolelle huonetta. Se rahi muuten hymyilytti, koska epäilen, että meillä on samanlainen. En voi olla varma, koska meidän rahi on puolison heräteostos kalusteliikkeen nettialesta, enkä pysty sanomaan kenen suunnittelema se on tai minkä merkkinen se on. Mutta kuvissa esiintyvä rahi näytti niin samalta, että tuli mieleen, olikohan omistaja ostanut sen samasta alesta. Tässäpä muuten syy, miksi kodit näyttävät samanlaisilta – ihmiset ostavat sitä mitä on kaupassa tarjolla.
Nämä olivat pieniä juttuja, mutta nyt kun niitä osaa katsoa, sisustuslehtien kuvat näyttävät ihan erilaisilta kuin ennen. Oikeasti kukaan ei nostele kukkavaasia huoneesta toiseen pitkin päivää, mutta kuvissa niin tehdään. Vastedes katson kaikkia sisustuskuvia samalla tavalla, näitä hauskoja epäloogisuuksia etsien. Samalla tavalla mietin varmasti myös sitä, että mitä näkyykään typötyhjällä keittiöntasolla tavallisena arkipäivänä. Harvoin näissä esittelykeittiöissä nimittäin näkee leivänpaahdinta, kahvikonetta, talouspaperirullaa, tiskiharjaa, tiskirättiä tai kuplavesikonetta, vaikka suurimmassa osassa kodeista ainakin yksi tai kaksi näistä on normaalisti näkyvillä. Kuinka monessa keittiössä on oikeasti laskutilaa niin paljon, että vaasillinen syreenejä mahtuisi sinne mukavasti? Epäilen, että vaasin tilalla seisoisi normaalisi vedenkeitin.
Minulla on sellainen olo, kuin olisin ratkaissut jonkun salakielen koodin. Tämä on siis se kaava, jolla sisustuslehtien todellisuus luodaan: siivotaan kovasti, ja sitten vain siirrellään syreenivaasia huoneesta toiseen. Helppoa! Siihen pystyy kuka tahansa, joka viitsii nähdä vaivaa. Pois siis kotihäpeä. Uskon, että mistä tahansa kodista saa tällä tekniikalla avotakkakelpoisen.