Kun kirjoitin metatyön jakamisesta, huomasin miettiväni, että monet kotityöt voi tehdä helpommin tai työläämmin. Sitten mietin, että ainakaan itselleni valinta ei ole noin yksinkertainen. On helppo sanoa (naisille), että laskekaa rimaa älkääkä yrittäkö aina sitä kympin suoritusta, niin johan alkaa metatyökin helpottaa. Mutta entä kun kyse ei olekaan vain siitä, että pyrkisi täydelliseen suoritukseen vaan siitä, että yrittää elää itselleen tärkeiden arvojen mukaan? Silloin ”laske rimaa” tarkoittaakin, että luovu arvoistasi. Ei ole reilua, eikä välttämättä edes mahdollista.
Otetaan vaikka ruoka. Olen täälläkin kirjoittanut siitä, että olen tunnistanut terveellisen ja laadukkaan ruuan olevan yksi minulle tärkeistä arvoista. Se tarkoittaa sitä, että mäkkäriin turvautuminen ei ole pelkästään epäterveellistä, vaan se tuntuu henkisesti pahalta. Tietysti käymme välillä hampurilaisella siinä missä muutkin, mutta jos elän arvojeni mukaisesti, roskaruoka on sellainen erikoisuus, jota nautitaan vain muutaman kerran vuodessa. Se ei siis ole minulle hyvä ratkaisu jokaiseen kiirehetkeen ja tyhjän ruokakaapin kriisiin. Tässä teen arvojeni mukaisen valinnan, jonka seurauksena metatyötaakkani lisääntyy. Jos valitsisin toisin, minun ei koskaan tarvitsisi stressata siitä, onko kotona terveellistä syötävää. Mutta koska terveellinen arkiruoka on minulle aika iso arvo, suunnittelen ruuat etukäteen, ja yritän pysyä suunnitelmassa parhaani mukaan.
Jatkoin tätä samaa ajatusta miettimällä sitä, että tällaisia ”laske rimaa” heittoja on helppo tehdä, jos ei ole pitkäkestoisesti vastuussa jostakin. Jos esimerkiksi perheen äiti on etupäässä vastuussa lasten arkiruuasta, ei ole ongelma, jos isä vie lapset satunnaisesti omalla vuorollaan pikaruokapaikkaan. Mutta jos jos pikaruoka on systemaattinen ratkaisu vuosien ajan, voi vain miettiä, millaisia terveysvaikutuksia sillä kaikella rasvan ja suolan määrällä on, kuinka paljon vuosien aikana perhe tuottaa roskaa ihan vain syömällä, ja kuinka montaa kotimaista pientuottajaa olisi voinut tukea samalla rahalla, joka nyt kannettiin amerikkalaiselle jättiyhtiölle. Yksittäinen valinta ei ole ongelma, mutta jos sama valinta tehdään kerta toisensa jälkeen vuosien ajan, vaikutukset ovat isoja.
Juuri tämä näissä helpoissa ratkaisuissa on ongelmana, ja se koskee monia muitakin asioita: kierrätystä, kulutusvalintoja, roskien lajittelua, siivousstandardeja, lastenvaaterumbaa ja vaikka mitä. Usein helppouden vastapainona vaakakupissa on sellaisia asioita, kuin esimerkiksi ympäristöarvot tai säästäväinen rahankäyttö. Jätteiden lajittelusta huolehtiminen on työläämpää kuin se, että kaikki kipataan samaan laariin ja kannetaan sekajätteiden joukkoon, mutta silloin tietää hukkaavansa vuositasolla isoja määriä uudelleenkäytettävää raaka-ainetta. Pieneksi jääneet lastenvaatteet voi tietysti heittää vaikka suoraan roskikseen, mutta yhtä hyvin ne voisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai myydä itse. Jälkimmäisissä vaihtoehdoissa on oma vaivansa ja runsaasti metatyötä, mutta ne toteuttavat myös sellaisia arvoja kuin luonnonsuojelu, heikompien auttaminen, säästäväisyys ja kierrätys.
Tai ajatelkaa huviksenne, paljonko tuotatte vuodessa vaikkapa biojätettä. Jos jokainen suomalainen lajittelisi biojätteensä, sillä tuotettaisiin valtava määrä energiaa, johon ei tarvittaisi uusiutuvia luonnonvaroja, kuten YLE juuri kertoi. Tämä jos mikä on arvokysymys. Mutta biojätekierrätyksen järjestäminen vaatii sitä kuuluisaa metatyötä. Pitää miettiä missä on biojäteastian paikka, hankkia sopivia pusseja ja sitten kiinnittää huomiota siihen, että eloperäinen aines menee oikeaan astiaan. Kun mietin, millaisia asioita biojätteen lajittelu meillä vaatii, niin onhan siinä monenlaista:
- Säästän kaikki munakennot, koska kun kennoa repii paperipussin pohjalle, se ei vety puhki. Munakennot säilytän keräyspahvin kanssa yhdessä, ja käyn sieltä hakemassa kun laitan tyhjän biojätepussin.
- Valitsen aina kaupassa paperipussin, jos niitä on saatavilla. En ota muovisia ”maatuvia” hedelmäpusseja, koska ne eivät oikeasti maadu. Sen sijaan otan niitä pieniä hedelmäpusseja, koska laitan varsinaisen biojätepussin sellaisen sisälle. Muovipussi lajitellaan jätehuoneessa muovinkeräykseen, ja muu sisältö biojätteisiin.
- Säästän myös kaikki paperiset leipäpussit ym. ja taittelen ne odottamaan käyttöä.
- Ostan myös välillä valmiita biojätepaperipusseja, koska sanomalehdestä taittelu on minusta liian työlästä. Tämä pitää muistaa tehdä, ennen kuin pussit loppuvat.
- Yritän muistaa tyhjentää biojätteet ennen siivoojan tuloa, koska sitten hän voi pestä astian puhtaaksi.
Pieniä asioita, mutta oikeastaan kaikki kuuluvat metatyöosastoon. Ne vaativat sellaista pientä muistamista ja huomioimista, jotta itse asia, siis biojätteen lajittelu, sujuisi jouhevasti. Eikä minulle ole vaihtoehto olla lajittelematta, sillä ympäristöarvot ovat niin syvällä arvojärjestelmässäni, etten pystyisi elämään itseni kanssa, jollen tätä kaikkea vaivaa näkisi. Kun asian palauttaa tälle tasolle, on kärjistetysti kyse siitä, haluanko päästä helpolla vai haluanko pelastaa maailman.
On tietysti hyvä pysähtyä aina välillä miettimään, onko kyse omista arvoista, vai jostain pinnallisemmasta. Jos kuormittuu kotityöstä, jota suorittaa vain siksi, että äiti käski tai koska arvelee muidenkin niin toimivan, on hyvä tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti. Mutta jos toiminnan taustalla on itselle tärkeitä asioita ja arvoja, joiden mukaan haluaa elää, luulen ettei ”riman laskeminen” ole ratkaisu. Juuri tästä syystä ärsyynnyn tuollaisista heitoista, koska niissä sivuutetaan täysin se, että yleensä ihmisillä on hyvä syy tehdä asioita tietyllä tavalla. Harvoin kukaan näkee ylimääräistä vaivaa vain siksi, että ei vaan tajuaisi tehdä asioita toisin. Arvot ovat tärkeitä, eikä niitä pidä kenenkään ulkopuolisen väheksyä.
