Aion esittää seuraavaksi radikaalin ja epäkorrektin mielipiteen. Tämä sotii  yleisesti hyväksyttyä näkemystä vastaan, joten pohjustan ensin hieman.

Kotien tavaroiden vähentäminen ja sen kyljessä myös järjestäminen on 2010-luvun ilmiö. Meillä on paljon tavaroita, ja niistä kaikista pitäisi huolehtia itse. On myös paljon muuta tekemistä, kuten töitä, harrastuksia, lasten ja vanhempien hoitamista ja muuta elämää. Samalla on kaipuu selkeyteen ja helppouteen, ja siihen huutoon konmari, tavarataidot ja muut järjestämisoppaat ovat vastanneet. Nyt kun nämä järjestämis- ja raivaamisideat eivät enää ole upouusia, on alkanut nousta odotettuja vastalauseita. Miksi kodin pitäisi olla tyhjä ja minimalistinen? Onko siisti koti muka itseisarvo? Mitä haittaa tavaratöykkiöistä on, jos ne eivät häiritse asukkaita itseään?

Olen pohtinut tätä kysymystä paljon. Kirjoitan tavaroiden vähentämisestä, siivouksesta, kodinhoidosta, ja kodin järjestämisestä. Näihin kirjoituksiin siis liittyy vähintäänkin implisiittisesti ajatus siitä, että siisteyttä tavoitellaan. Eihän asiasta muuten tarvitsisi kirjoittaa. Koska kirjoitan aiheesta, oman elämän preferenssi on varmaan ollut aina yksiselitteinen: asun mieluummin puhtaassa ja järjestyksessä olevassa kodissa, kuin sotkuisessa. Kuten jokainen, joka tätä blogia on pidempään seurannut tietää, en ole täydellinen, ja olen myös puhunut siitä avoimesti: en jaksa aina hoitaa asioita heti paikalla, välillä hunajapurkit leviävät ruokakaapin pohjalle tahmaksi ja työhuoneeseen kertyy niin paljon tavaraa, että tuskin sekaan sopii. Mutta tavoitteeni on kuitenkin siisti, kaunis koti, ja olen kyllä niin vieraskorea, että siivoan ennen kuin joku tulee meille kylään.

Tämän takia minulle tulee jotenkin erikoinen olo, kun luen kirjoituksia, joissa kovasti kannustetaan ihmisiä olemaan juuri niin sotkuisia kuin haluavat. Että ei tarvitse stressata! Jos on sotkuista, niin sitten on. Että sotkuinen koti kertoo siitä, että siellä asuu luovia, älykkäitä tai boheemeja ihmisiä, joilla vain on parempaakin tekemistä kuin pyyhkiä muruja keittiönpöydältä. En minäkään kannusta hampaat irvessä jynssäämään, mutta mihin on kadonnut sellaisen tavallisen siisteyden arvostus?

Mitä jos verrataan kotia omaan ulkonäköön ja olemukseen. Nykyisin pidetään suotavana, että kun ihminen lähtee ulos kodistaan, hänellä on kohtuullisen puhtaat vaatteet ja deodoranttia kainalossa. Kanssaihminen, joka ei ole pariin viikkoon pessyt tukkaansa, tuoksahtaa ruuhkabussissa epämiellyttävälle. Pesemätön tukka ei ole vaarallinen kenellekään, mutta rasvaletti ällöttää silti. Samalla tavalla jos menisin kylään, ja sohvatyynyjen välistä pilkistäisi hammasharja, se tuntuisi minusta vähintäänkin oudolta. Tai jos ollaan ihan rehellisiä niin, oikea sana olisi oudon sijasta epämiellyttävä.

Kirjoitin jutun, ja kävin sitten lastenhuoneessa nappaamassa tämän kuvan. Ei, meillä ei ole täydellistä. Mutta meillä ei myöskään ole erityisen sotkuista.

Tietty taso henkilökohtaisessa hygieniassa ja ulkonäössä on nykyisin täysin normaalia ja hyväksyttävää. Omasta ulkonäöstä huolehtimista ei pidetä turhuutena, päinvastoin sitä odotetaan yleisesti meiltä kaikilta, ihan tavallisilta ihmisiltä. Tässä on toki runsaasti joustoa. Harva jaksaa meikata viimeisen päälle tai ajaa partaa ihan joka aamu, mutta hampaiden pesu ja suihku kuuluvat normaaliin rutiiniin valtaosalle ihmisistä.

Ja nyt lähestytään sitä radikaalia ajatusta. Ajattelen nimittäin kodista samoin. Kotona saa kulkea niissä rähjävaatteissa tukka sotkussa jos huvittaa, mutta ennen kuin lähdetään ulos, siistiydytään. Kun on yksin kotona, niin ei ole väliä vaikka tiskit ja pyykit välillä kasaantuvat ja pölypallot pitävät kokousta pöydän alla. Mutta kun tulee vieraita, on minusta huomaavaista siistiä kotiakin edustavammaksi. Ainakin minun oloni on parempi, kun olen käynyt suihkussa ja laittanut puhtaat vaatteet päälle, ja minusta myös kotona on mukavampaa, kun sekin on puhdas ja siisti.  Eihän tässäkään tarvitse mennä liiallisuuksiin, samoin kuin ei oman ulkonäönkään kanssa. Normaali puhtaus ja järjestys riittää, ei kai kukaan odota, että joka paikka kiiltäisi 24 tuntia vuorokaudessa. Samoin kuin kukaan ei odota, että näyttäisimme jatkuvasti siltä, kuin olisimme suoraan kampaajalta tulossa.

Kuten usein nykyisin muistutetaan, kodin siisteys ei tietenkään korreloi ihmisarvon kanssa. Kyllä me olemme kaikki yhtä arvokkaita, olipa tavarat järjestyksessä tai ei. Sama pätee tietysti myös ulkonäköön. Ihminen, joka ei huolehdi hygieniastaan on ihmisenä yhtä arvokas, kuin huoliteltu henkilö siinä vieressä. Puhuminen ihmisarvosta on viekin minusta keskustelun ihan epärelevanteille urille. Eihän tässä ole kyse ihmisarvosta, vaan siitä, kumman viereen istuisit mieluummin bussissa? Tai siitä, onko viihtyisämpää kodissa, jossa tavarat ovat röykkiöittäin nurkissa, verrattuna kotiin jossa järjestys vallitsee?

Eli tämän kaiken pohdinnan ja perustelun jälkeen voin kai sanoa sen epäkorrektin mielipiteen ääneen.

Siisti koti on viihtyisämpi ja kauniimpi kuin sotkuinen.

Uskaltaako kukaan olla samaa mieltä asiasta, vai olenko mielipiteeni kanssa muinaisjäänne entisiltä ajoilta?