Avainsana-arkisto: kiitosta ja kehuja

Selvyys lasinkeräykseen

Julkaistu , kirjoittanut
13

HSY:llä on kuulkaa hyvä asiakaspalvelu. Soitin sinne eilen, kun juomalasien kierrätys jäi vaivaamaan mieltä. Asiakaspalvelu lupasi selvittää vastauksia kysymyksiini tarkemmin ja palata asiaan. Tänään minulle soitettiin ja sain perusteellisen selvityksen lasinkeräyksestä pääkaupunkiseudulla.

HSY:n keräämä lasi toimitetaan eteenpäin Forssaan yritykselle nimeltä Uusioaines. Uusioaines käsittelee kerätyn materiaalin niin, että se kelpaa raaka-aineeksi esim. lasivillan ja uusien pakkausten valmistamiseen. HSY:n ohjeet kierrätyksestä tulevat suoraan Uusioainekselta, ja ne perustuvat siihen miten lasi jatkokäsitellään.

Ja nyt tulee olennainen pointti: juomalaseja ei saa laittaa lasinkeräykseen. Lasinkeräykseen saa HSY:n alueella laittaa vain pakkauksia (pulloja ja purkkeja), jotka on tarkoitettu elintarvikkeiden säilytykseen. Esimerkiksi hillopurkit, mehupullot, soijapullot, pilttipurkit ja lasiset säilykepurkit (esim. oliivit, suolakurkut jne.) voi laittaa lasinkeräykseen. Kaikki muu lasi kuuluu sekajätteeseen!

Syy tähän on se, että lasista ei näe päältäpäin, miten se on valmistettu. Kun lasi sulatetaan uudelleenkäsittelylaitoksella, väärää ainesta olevat sirpaleet eivät sulakaan samassa lämpötilassa, ja prosessi menee sekaisin. Kun keräyslasi vielä rikkoontuu jo matkalla, ei yksittäisestä sirpaleesta voi mitenkään päätellä, onko se keräyskelpoista vai ei.

HSY:stä todettiin, että tässä esimerkkitapauksessa joka koski Iittalan kartiolasia, poikkeuksen ehkä voisi tehdä, koska valmistaja on suomalainen ja asiakaspalvelulla on mahdollisuus varmistaa suoraan tehtaalta, millaisesta lasista on kyse. Mutta juomalaseja on tuhansittain, eikä varmaa mahdollisuutta selvittää asiaa usein ole, joten riskiä ei kannata ottaa.  En laittaisi esim. Ikean laseja kierrätyslasin joukkoon, sen verran epämääräisiä vastauksia Ikealta sain. Se, että esim. ulkomainen valmistaja sanoo lasin olevan kierrätyskelpoista ei vielä tarkoita sitä, että lasin voi kierrättää Suomessa. Lasia voidaan käsitellä eri tavoin, ja eri alueilla vaatimukset voivat olla erilaisia. Tämä koskee myös Suomea. Asia pitää siis todella aina selvittää oman alueen jätehuollosta, jos laseja haluaa lasinkeräykseen laittaa.

Selvisi myös, mitä kuuman kestävä tarkoittaa. Termi ei ole paras mahdollinen, sillä siinä viitataan lasin sulamislämpötilaan. Myös elintarvikelasi kestää kuumaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta kuuman kestävä eli ns. keraaminen lasi vielä paljon enemmän. Tämä käy käytännössä ilmi vasta siellä uudelleenkäsittelylaitoksessa, kotioloissa sitä ei päältäpäin näe. Arkijärjellä voi tosin päätellä, että uuninkestävät astiat ja ne kahvipannut kuuluvat tähän sarjaan, mutta monet juomalasit tosiaan ovat samaa materiaalia myös. Siksi toinenkin nyrkkisääntö on paikallaan: älä laita ruokailu- tai ruoanvalmistusastioita lasinkeräykseen.

Ydinasiat ovat siis tässä:

  • Lasinkeräykseen vain elintarvikekäyttöön tehdyt pullot ja purkit
  • Astiat sekajätteeseen, samoin kaikki muukin lasi.
  • Jos haluat varmistua, voiko yksittäisen juomalasin kierrättää, selvitä todellinen materiaali valmistajalta, ja tarkista oman alueesi jätehuollosta, miten lasi jatkokäsitellään.
  • Jos yhtään epäilyttää, laita lasi sekajätteeseen. Et ainakaan aiheuta mitään ongelmia.
  • Toisaalta kaikki keräykseen kelpaava lasi kannattaa ehdottomasti kierrättää. Lasin laatu ei kierrätettäessä heikkene, vaan sitä voidaan käyttää ja kierrättää uudelleen käytännössä ikuisesti.

Uusioaineksen nettisivuilla on hyvää selkokielistä asiaa tästä aiheesta, mikäli jotakuta kiinnostaa. Uskoisin, että yritys käsittelee myös muualta kuin pääkaupunkiseudulta tulevaa lasia, joten sikäli ohjeet lienevät osuvia myös muilla paikkakunnilla. Kiitos myös HSY:n nopealle ja asiantuntevalle asiakaspalvelulle! HSY:ssä kiinnostuttiin Iittalan vastauksesta siinä määrin, että he rupesivat itse selvittämään, oliko asia tosiaan tarkistettu tehtaalta saakka. Minä taas olen oppinut parin päivän aikana runsaasti uutta, toivottavasti tästä selvityksestä on ollut iloa myös teille lukijoille.

Juomalasien kierrätys hämmentää

Julkaistu , kirjoittanut
17

Koska olen nykyisin aktiivinen kuluttaja, joka ottaa reippaasti yhteyttä kaikkii firmoihin aina kun mieltä askarruttaa, lähestyin Iittalaa juomalasien kierrätyskysymyksessä. Minulla oli siis Iittalan Kartio-sarjan juomalasi (kirkas), joka piti särön takia heittää pois. Vanhasta muistista arvelin, että juomalasit menevät sekajätteeseen, ja sinne sen laitoinkin. Mutta sitten kommenteissa joku huomautti, että tavalliset juomalasit saakin laittaa lasinkeräykseen.

Aloin selvittää asiaa ja löysin erittäin ristiriitaista informaatiota. Toisaalla väitettiin, että vain kuuman kestävät lasit pitää laittaa sekajätteeseen, muut lasinkeräykseen. Mutta toisaalta törmäsin myös ohjeisiin laittaa kaikki juomalasit sekajätteeseen, ja tämä ohje oli samaisen kommenttiosaston perusteella jaettu myös Kierrätystehtaalla vastikään. Jotta saisin asiaan selvyyttä, lähetin kysymyksen Iittalan asiakaspalveluun. Vastaus tuli kahden päivän päästä: kirkkaat kartiolasit saa laittaa normaaliin lasinkeräykseen. Valmistajan tieto on siis vastakkaista muualla jaettavan tiedon kanssa!

Iittalan asiakaspalvelu toimi moitteettomasti ja oli kiva että he vastasivat nopeasti. Ehdotin, että firma laittaisi nettisivuilleen ohjeet, miten heidän tuotteensa kierrätetään oikeaoppisesti. Siihen en saanut mitään kommenttia, mutta luulen että moni kuluttaja olisi nykyään kiinnostunut hoitamaan myös tavaroiden loppusijoituksen asianmukaisesti. Silloin olisi kätevää, jos yritys tarjoaisi itse ohjeet kierrätyksestä. Toivottavasti Iittala ja muutkin yritykset kiinnittäisivät tähän asiaan huomiota.

 

Testasin äsken huvikseni Ikean chatti-palvelun, ja sieltä tuli sama vastaus: juomalasit lasinkeräykseen. Kun varmistin miten muiden astioiden kanssa toimitaan, ohje oli katsoa kuuluuko astia värillisten vai värittömien laatikkoon. Huomautin, että kuuman kestävää lasia ei ainakaan saa laittaa, ja usein kielletään myös juomalasien laittaminen. Tähän Ikean asiakaspalvelu ei enää osannutkaan vastata mitään, vaan totesi vain, että tuotetiedoissa sanotaan materiaalin olevan kierrätyskelpoista, mutta että asiakkaan pitää tutustua kotipaikkansa kierrätysmääräyksiin. Ikean asiakaspalvelu yritti vastata kysymyksiini, mutta mitään todellista tietoa hänellä ei asiasta ollut. Lisäksi jotkut vastaukset osoittivat, että tieto oli varsin hataralla pohjalla, esimerkiksi kuuman kestävyydestä ei mainittu mitään, vaan kaikki lasiastiat niputettiin yhteen (kysyin siis muistakin astioista kuin laseista). Ikealla kierrätysasiat tuntuvatkin olevan vielä varsin toissijaisia, eikä asiakas saa sieltä selkeitä vastauksia.

Yhteenvetona kuitenkin: Valmistajien mukaan siis ainakin kirkkaat kartiolasit sekä kaikki Ikean juomalasit saa laittaa lasinkeräykseen. Samoin keräykseen voi varmuudella laittaa kaikki lasipurkit ja -pullot, jotka on ostettu ruokakaupasta. Kiellettyjen listalla ovat puolestaan kristalli, sekä sellaiset lasiastiat, jotka voi laittaa uuniin, ne kuuluvat aina sekajätteeseen. Myös ikkunalasi ja peililasi kuuluvat sekajätteeseen, eivät lasinkeräykseen.

Siihen selkeys loppuukin. Esimerkiksi Jätelaitosyhdistyksen sivuilla sanotaan, että ”Juomalasit ja muu kuumuutta kestävä lasi eivät kuulu kaikilla alueilla keräyslasin joukkoon.” Siis jossain kuuluu ja jossain ei? Mistä sen sitten voi tietää, missä kuuluu? Ja mistä ihmeestä tämänkin asian saisi selville? Myös HSY ohjeistaa yksiselitteisesti, että juomalasit eivät koskaan kuulu lasinkeräykseen, sillä niiden materiaali ei sovi hyödynnettäväksi samassa prosessissa pullojen ja purkkien kanssa. Ketä tässä nyt pitäisi uskoa? Valmistajaa vai tahoa, joka vastaa lasinkeräyksestä? Saatu tieto on aivan ristiriidassa keskenään.

Oikeastaan rupesi vähän ärsyttämään koko juttu. Jos yhteiskunta haluaa, että kansalaiset tekevät kestäviä valintoja, se pitäisi tehdä meille helpoksi. Eikä kaikkea voi jättää vain yhteiskunnalle, vaan jos yritykset haluavat toimia vastuullisesti, niidenkin pitäisi vähän tsempata, ja jakaa tarpeeksi tietoa tuotteistaan. Sitten olisi olennaista, että julkinen ja yksityinen taho selvittäisivät keskenään, mikä on oikea tapa toimia ja ohjeistaisivat samalla tavalla. Tiedon pitää olla yksiselitteistä ja helposti saatavilla. Jos oikea roskis pitää selvittää sähköpostilla, asia on tehty liian vaikeaksi. Etenkin jos saatu tieto on kuitenkin ristiriidassa keräystahon kanssa.

Miten tämä voi olla näin vaikeaa?

Luonnonkosmetiikkaa, josta pidän

Julkaistu , kirjoittanut
12

Olen viimein törmännyt luonnonkosmetiikkaan, josta voin sanoa pitäväni varauksetta. Kyseessä on EkoPharma, jonka tuotteisiin tutustuin kosmetologini kautta. Sarja on suomalainen, ja nettisivujen mukaan tuotteet jopa valmistetaan Suomessa, mikä on kivaa plussaa. Sarja on kuitenkin tarkoitettu ammattilaiskäyttöön, joten sitä saa ostaa ainoastaan kosmetologeilta.

Nettisivuilla höpistään kaikenlaista tyypillistä vaikuttavista aineista ja valmistuksessa käytetystä teknolgiasta, joihin en ota sen enempää kantaa. Sen sijaan voin kertoa, miksi tykkään näistä: kahta tuotetta (seerumi ja kosteusvoide) nyt pari kuukautta käyttäneenä voin todeta vihdoinkin löytäneeni luonnonkosmetiikkasarjan, joka ei tuoksu oikeastaan millekään. Sen lisäksi tuotteet tuntuvat toimivan erittäin hyvin. Pakkaukset ovat lasisia pumppupulloja, joissa aineet pysyvät hygienisinä, mutta kuluttaja näkee jatkuvasti, paljonko tuotetta on jäljellä. Tällä suppealla otoksella voin siis sanoa pitäväni tuotteista kovasti, ja kunhan edelliset loppuvat, aion kokeilla myös sarjan puhdistustuotteita.

Lisäksi on toinenkin tuotemerkki, joka ei toistaiseksi ole aiheuttanut pettymyksiä, nimittäin Dr. Hauschka. Tämä on vähän yllättävää, sillä silloin kun ensimmäisen kerran kun kuulin tästä merkistä, pidin sitä hörhöilynä. Nyt olen kuitenkin kokeillut eri tuotteita (ts. mitä on kulloinkin sattunut alessa olemaan) ja huomannut, että biodynaamisesti viljellyt raaka- aineet tai ei, tuotteet tuntuvat toimivan. Näissä on EkoPharmaa voimakkaammat tuoksut, mutta tähän mennessä en ole törmännyt epämiellyttäviin. Tuotteet myös tuntuvat tekevän sen, mitä lupaavat. Hintataso ei ole halvimmasta päästä, mutta yleensä ostan kaikki tuotteet alesta joka tapauksessa. EkoPharma taitaa olla Dr. Hauschkan kanssa aika saman hintainen.

Kriteerini luonnonkosmetiikalle eivät siis ole kovin moninaiset. Haluan vain, että tuote täyttää luonnonkosmetiikan vaatimukset sisällöltään, ei tuoksu liikaa tai pahalle, ja toimii tarkoitetussa käytössä. Satunnaisotannalla olen kokeillut lukuisia merkkejä, mutta nyt näyttää siltä, että olen löytänyt itseäni miellyttävät sarjat. Näiden lisäksi kiinnostaisi vielä kokeilla Estelle & Thild -tuotteita, mutta koska tällä hetkellä ei ole mitään erityisiä puutteita kylppärin kaapissa, kokeilu jää jonnekin tulevaisuuteen.

Olen iloinen, että olen löytänyt näiltä merkeiltä hyviä tuotteita. Sellainen jatkuva hakuammunta on nimittäin rasittavaa, ja jos sattuu menemään pieleen, saa epämiellyttävän tuotteen kanssa kärvistellä vaikka kuinka pitkään. En nimittäin pysty heittämään pois sinänsä hyvää tuotetta, joka ei vain vastaa toiveitani. Onneksi jämäprojektin myötä olenkin jo päässyt melkein kaikista hutiostoksista eroon, ja jatkossa pysyttelen näissä hyviksi todetuissa.

Mikä on teidän suosikkimerkkinne?

Parasta palvelua saa Verohallinnosta

Julkaistu , kirjoittanut
2

Olen tullut siihen tulokseen, että maan parasta asiakaspalvelua saa Verohallinnosta. Ja olen nyt ihan tosissani. Veroasiat eivät aina ole ihan yksinkertaisia. Kieli on vaikeaselkoista, termit tuntemattomia ja yksityiskohdat hämärän peitossa. En väitä, että veroasioiden hoitaminen olisi aina helppoa. Mutta onneksi kansalaisen ei tarvitse taistella verojensa kanssa yksin.

Verohallinnon asiakaspalvelu ei ole nimittäin pettänyt vielä koskaan. Nettisivuja on kehitetty selkeämpään suuntaan ja yleiset tiedot löytää sieltä melko helposti. Samoin sähköistä asiointia on viime aikoina kehitetty kovasti. Toimistoissa homma etenee hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Parasta on kuitenkin puhelinpalvelu. Olen aina saanut erittäin asiallista ja asiantuntevaa palvelua soittaessani asiakaspalveluun. Paria yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta palvelu on myös aina ollut hyvin ystävällistä, ja virkailijoilla on ollut aito halu auttaa. Yleensä olen soittanut selvittääkseni, miten jossain tietyssä tilanteessa kuuluu toimia, mutta usein olen samalla saanut neuvoja sen suhteen, miten verotus olisi minulle kaikista edullisin.

Jos on sen verran hereillä, ettei yritä hoitaa veroasioitaan juuri sinä saman päivänä kuin kaikki muutkin, puhelinpalveluun ei juuri tarvitse jonottaa. Sieltä voi kysyä miten tyhmiä tahansa, ja aina saa vastauksen. Useimmiten kysyn saman asian varmuuden vuoksi pariin kertaan, että olen varmasti ymmärtänyt oikein, ja toistaiseksi yksikään virkailija ei ole vielä hermostunut. Olen selvittänyt asioita niin henkilö- kuin yritysverotuksen suhteen, ja lukuisista erilaisista aiheista, enkä ole huomannut juurikaan eroja asiakaspalvelun laadussa. Hiukan nuivaa suhtautumista olen saanut ainoastaan silloin, kun en ole etukäteen ottanut tarvittavia tietoja selville, esim. veroprosentin muuttamiseen liittyen. Mutta vaikka itse olisi miten pihalla, asiat on silti aina tulleet hoidetuiksi.

Minulla on teoria siitä, mihin hyvä asiakaspalvelu perustuu. Arvelen, että Verohallinnolla on äärimmäisen suuri intressi saada ihmiset hoitamaan veronsa mahdollisimman oikein ja ajallaan. Siksi he jaksavat neuvoa tumpeloita kansalaisia kärsivällisesti, sillä neuvominen tulee kuitenkin helpommaksi ja halvemmaksi, kuin virheiden korjaaminen ja selvittely jälkikäteen.

Olen vuosien varrella huomannut, että kaksi asiaa helpottaa Verohallinnon kanssa toimimista entisestään. Nopeimmin ja yksinkertaisimmin asiat saa hoidettua, jos selvittää itse olennaiset verotukseen liittyvät asiat ennen kuin soittaa. Toisin sanoen etsii tarpeelliset tiedot esim. palkoista, lainoista, maksetuista veroista, laskutetuista summista tai muista asioista, jotka verotukseen aina vaikuttavat. Toinen tärkeä asia on, että jättää sekä itselleen että verottajalle aikaa toimia. Kun eräpäivät ja muut deadlinet ovat yleensä hyvissä ajoin tiedossa, kannattaa aloittaa asioiden selvittely viimeistään kuukautta ennen. Silloin säästyy hässäkältä, stressiltä ja pahimmillaan sanktioilta. Verohallinto, kuten muutkin valtion laitokset, toimii varmasti muttei kovin ketterästi.

Nopeaa ja tehokasta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Minä sitten rakastan hyvää asiakaspalvelua. Eilen pääsin pitkästä aikaa sellaisen kohteeksi, kun blogi meni yllättäen rikki. Olin kaikessa rauhassa vastailemassa kommentteihin, kun wordpress alkoi tökkiä, kunnes yhtäkkiä koko homma katosi ja ruudulla näkyi vain virheilmoitus. En tajunnut siitä mitään, joten meilasin paniikissa tietysti ensimmäisenä nettiguru Katrille. Katrilta tulikin vastaus, ja olisin luultavasti osannut korjata ongelman itsekin, mutta olin jo hätäpäissäni ehtinyt ottaa yhteyttä webbihotellin chatti-palveluun. (Katri on mahtava, ja osaisi luultavasti korjata tarpeen vaatiessa koko internetin. Muun muassa. Ihan guru.)

Chattipalvelu osoittautui kuitenkin tosi tehokkaaksi. Pienen odottelun jälkeen sain linjoille ystävällisen Robertin, joka halusi alkajaisiksi selvittää, olenko minä minä. Vaikka en muistanutkaan kaikkia salasanoja, se ei haitannut, sillä henkilöllisyys pystyttiin varmistamaan helposti sähköpostin välityksellä. Sen jälkeen Robert paneutui varsinaiseen ongelmaani, jonka hän ratkaisi noin kahdessa minuutissa. Sitten hän tiedusteli, oliko jotain muuta, jossa voisi olla avuksi. Selvitin siis samassa yhteydessä miten pääsen muokkaamaan salasanojani yms. ja lopuksi poistuin linjoilta erittäin tyytyväisenä asiakkaana. Oli helppoa jättää palautekyselyyn huippuarvosanat.

Tässä kokemuksessa kitetytyi hyvän palvelun ydin: se oli nopeaa, ystävällistä ja tehokasta. Ongelma ratkesi ja asiakkaalle jäi hyvä mieli. Tällaiset kokemukset ovat todella tärkeitä uskollisten asiakkaiden saamiseksi.

Vuoden paras kirja: Hyvän mielen vaatekaappi

Julkaistu , kirjoittanut
8

Jos olet kiinnostunut vaatteista, etkä ehdi lukea kuin yhden kirjan vuodessa, lue Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi. Se on lyhyesti sanottuna loistava kirja.

Kirja jakautuu kahteen osaan: pahan ja hyvän mielen vaatekaappeihin. Ensimmäisessä osassa kerrotaan seikkaperäisesti mutta kansantajuisesti mistä vaatteet tulevat, mitkä ovat vaatebisneksen pahimmat ongelmat ja mistä asioista kuluttajan olisi hyvä olla tietoinen tehdessään vaateostoksia. Toisessa osassa käsitellään oman tyylin löytämistä, toimivan vaatevaraston rakentamista sekä paneudutaan mm. siihen, mistä tunnistaa laadun.

Voisin hehkuttaa kirjaa loputtomasti, sillä se on täynnä asiaa olematta hiukkaakaan tylsä. Ihastus johtuu osittain siitä, että Saramäen näkemykset ovat hyvin lähellä omiani – älä osta turhaa, älä osta huonoa, mieti mitä tarvitset, korjaa, huolla ja hoida. Mutta sen lisäksi opin kirjasta valtavan määrän uutta tietoa. Esimerkiksi kuitujen ominaisuudet ja laadukkaan kankaan tunnistaminen ovat avartaneet tietämystäni merkittävästi. Jos haluat ostaa hyvän ja kestävän vaatteen, tässäpä oiva opas sellaisen tunnistamiseen.

Pidän myös siitä, miten monet nykyvillitykset saavat kylmää kyytiä: kierrätys ei ole hyvä teko, jos laatikkoon survoo jo valmiiksi huonolaatuista polyesteriä, josta ei ole iloa kellekään. Tuunaaminen voi piristää vaatetta hetkeksi, mutta on yhtä turhaa piperrystä, jos vaatteen käyttöikä ei sillä merkittävästi pitene. Sen sijaan sukkien parsiminen, vaatteiden korjauttaminen sopiviksi tai jopa vaatelainaamon käyttäminen ovat kestäviä ratkaisuja.

Pientä kritiikkiä on silti pakko esittää: tässä, samoin kuin esimerkiksi Kemikaalikimara lapsiperheille -kirjassa taitto pomppii välillä ärsyttävästi. On hauskaa että mukana on omakohtaisia kokemuksia, jotka erottuvat muusta tekstistä, mutta ne on taitettu välillä niin, että lukija joutuu selaamaan kirjaa edestakaisin, ellei halua katkaista yhtä tarinaa ja lukea toista siinä välissä. Lukisin mieluummin kaiken yhtä kyytiä, ilman että tarvitsee palata takaisin päin. Rinnan blogista olen saanut lukea, että kirjailija itse oli hyvin tyytyväinen kirjan ulkoasuun. Pidin kyllä kuvituksesta, mutta kansi on mielestäni harhaanjohtava. Se näyttää hattaran ja romanttisen komedian sekoitukselta, mikä on kummallista koska sisältö on niin rautaista asiaa. Tämä kirja on aivan liian vaaleanpunainen minun makuuni! Mutta älkää antako sen hämätä kirjahyllyllä, sillä sisällössä ei ole moitteen sijaa.

Ehkä suurin vaikutus kirjalla on ollut omaan elämääni sen suhteen, että vihdoinkin joku on onnistunut selittämään, mikä on P333:n todellinen ydin. Siis tämä systeemi, että kolmen kuukauden välein valitaan 33 vaatetta, joilla sitten mennään ko. ajanjakso, kunnes tulee aika tehdä valikoimaan muutoksia. Olen tähän asti ollut vilpittömästi sitä mieltä että P333 on pöhköyttä ja turhaa kikkailua, mutta kirjan luettuani olen vähitellen tullut toisiin aatoksiin. Jopa siinä määrin, että vakavasti harkitsen jonkinlaista vastaavaa kokeilua vuoden 2014 aikana, tosin varaan oikeuden muuttaa sääntöjä oman mieleni mukaiseksi.

Rinnalle siis iso kiitos aivan mahtavan kirjan kirjoittamisesta! Kaikille muille: lukekaa tämä, viisastutte.

Huom! En tunne kirjailijaa henkilökohtaisesti, olen lainannut kirjan kirjastosta luettavakseni, eikä kukaan ole markkinoinut kirjaa minulle millään tavalla. Tosin tämä on niin hyvä, että taidan ostaa se itselleni, koska laina-aika loppuu parin päivän päästä. 

Taikasieni putsasi tahrat tekstiileistä

Julkaistu , kirjoittanut
3

Tiesittekö, että taikasieni ja mikrokuituliina puhdistavat tahroja myös tekstiileistä? Opin tämän jokunen viikko sitten, kun lapsi sotki nojatuoliin jotain tahmaa, muistaakseni jäätelöä tai jugurttia. Vähän sen jälkeen havaitsin sohvassa ison kuivuneen tahran, jonka alkuperä oli tuntematon. Kävin molempien kimppuun näillä kahdella välineellä ja puhdasta tuli, ilman mitään tahranpoistoaineita.

Mikrokuituliina kannattaa kostuttaa, ja sen jälkeen pyyhkiä tuore tahra tai sotkua pois. Olennaista on, että liina on puhdas. Tätä varten minulla on tapana pitää siivouskaapissa yhtä mikrokuituliinaa, joka on vastikään tullut pesusta. Yhteensä liinoja on muistaakseni kolme, joten kaapista löytyy yleensä ainakin yksi puhdas. Omani ovat jotain halpisversioita, mutta toimivat ihan yhtä hyvin kuin Sinin tuotteet tai muut kalliimmat, joten tässä tapauksessa hinta ei tunnu korreloivan laadun kanssa.

Taikasieni toimii tekstiilejä puhdistaessa samalla tavalla kuin kovia pintoja pestäessä. Sieni kastellaan kevyesti ja sillä hangataan tahraa. Kun putsasin sohvatyynyä, huomasin että isolla taikasienellä kosteus levittyi tyynyyn tasaisesti, eikä siihen jälkeenpäin jäänyt vesitahraa, kuten joskus voi käydä. Käsittelin tahraa ensin vähän aikaa, painelin ylimääräisen kosteuden pyyhkeeseen ja odotin hetken, jotta näkisin erottuuko tahra vielä tyynystä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tahra oli häipynyt osittain. Hankasin siis hieman lisää ja annoin kuivua. Loppujen lopuksi tahra lähti pelkällä vedellä ja taikasienellä kokonaan. Ekologista, sanoisin.

Tästä innostuneena kokeilin taikasientä toiseen tahraan samassa sohvassa. Kyseessä oli musta nirhauma, joka on tullut kenties jonkun muuton aikana. Taikasieni poisti senkin. Kyseessä on siis väriltään vaalea sohva, jonka tyynyt on päällystetty jonkinlaisella puuvillasekoitteella. Aiemmin mainittu nojatuoli on päällystetty punaisella villakankaalla. Kumpaankaan kankaaseen ei taikasienikäsittelystä jäänyt minkäänlaista jälkeä.

Näiden kokemusten pohjalta hylkään vanhat niksit puhdistaa vaaleita tekstiilihuonekaluja ranskanleivällä ynnä muulla. Sen sijaan käytän jatkossakin taikasientä ja mikrokuituliinaa. Voi olla, että punaviiniin tai kahviin nämä eivät ihan pelkän veden avulla tehoa, mutta vähän helpompiin tahroihin toimii näköjään hyvin. Kehotan kuitenkin testaamaan ainakin taikasientä johonkin huomaamattomaan kohtaan omassa huonekalussa, siltä varalta ettei tule ikäviä yllätyksiä. Itse en tosin tätä muistanut tehdä, vaan kävin oikopäätä tahrojen kimppuun.

Onko joku muukin käyttänyt taikasientä huonekalujen puhdistukseen? En toimisikohan se vaatetahroihin?

Meillä kiiltää

Julkaistu , kirjoittanut
7

Meillä on tällä hetkellä hohtavan puhdasta. Se johtuu siitä, että eilen kävi siivooja(t) ensimmäistä kertaa ikinä. Olen tähän asti halunnut siivota itse. Minusta se ei ole ollut niin raskasta, etten siihen itse pystyisi. En myöskään vihaa siivoamista, joten sekään ei ole ollut ongelma. Viime aikoina useammatkin tahot ovat alkanaeet ylipuhua ostamaan palvelun muualta. Tottahan se tietenkin on, että koska asuntomme ei ole pikkiriikkinen, vie siivouskin aikaa. Useamman tunnin viikossa varmaan, vaikka en ole sitä laskenutkaan.

Niinpä annoin periksi ja lupasin kokeilla, miltä tuntuisi jos joku ammattilainen hoitaisi homman puolestani. Ensimmäisen kerran perusteella näyttää siltä, että takaisin ei ole paluuta. Muutaman tunnin jälkeen koko asunto kiilsi lattiasta kattoon, ja tuntui että puhtauden tuoksu leijaili rappukäytävään asti. Lattiat ja lattialistat on pesty perusteellisesti, matot rullattu pois ja tuuletettu/tampattu, pölyt ja pinnat pyyhitty, hanat kiiltävät, missään ei ole sormenjälkiä, kylpyhuone ja vessa ovat putipuhtaita ja kaikki huonekalut on imuroitu. Olin kotiin tullessa varsin vaikuttunut.

Parasta on, että työllistän samalla yksityisyrittäjän, joka tienaa kaikki rahat itselleen. Vertailin hintatasoa naapurin kanssa, jolla siivous tulee isomman firman kautta, ja totesimme hinnat käytännössä samoiksi. Mutta tuntuu kivalta, että palkka kovasta työstä menee suoraan sen tekijälle. Kun tällä yrittäjällä on kaiken kukkuraksi vielä asenne enemmän kuin kohdallaan, olen todella tyytyväinen. On myös mukavaa että työntekijä ei vaihdu, vaan meille tulee joka kerta samat ihmiset (siivooja työllistää itsensä lisäksi yhden henkilön). Kiitosta ja kehuja siis, ja siivooja pysyy.

Pussinsulkijan paluu

Julkaistu , kirjoittanut
3

Anteeksi nyt vain, mutta aion vielä jatkaa niistä pussinsulkijoista. Tiedostan, että kyseessä on häviävän pieni yksityiskohta maailmankaikkeuden kannalta, ja tuntuu tosi hassulta, että kirjoitan jo toista – aika pitkää – postausta pussinsulkijoista. Mutta ei auta, tässä se nyt tulee.

Blogissa käyty keskustelu jäi vaivaamaan minua. Mietiskelin, olivatko pussinsulkijat sittenkin tarpeettomia. Pärjäisinkö yhtä hyvin pyykkipojilla ja Ekojalanjäljillä -blogissa havainnollistetulla solmimistekniikalla. Totesin, että pyykkipojat eivät meillä toimi: ensinnäkin en luota siihen että ne pitäisivät pussit tiiviisti kiinni myös laukussa tai repussa, ja toiseksi lapsi saa myös pyykkipojat auki turhan helposti. Lapsella on into availla ruokapakkauksia omin luvin aina kun silmä välttää, ja niiden sotkujen siivoilu on aika rasittavaa.

Jäljelle jäi siis solmutekniikka, josta en siis ollut koskaan ennen kuullutkaan. Siinä on ideana se, että pussin pää leikataan auki siten, että siitä jää roikkumaan suikale muovia. Sitten suu sitaistaan suppuun suikaleen avulla. Näytti kuvassa kätevältä, joskin epäilin solmun pitävyyttä. Päätin kuitenkin kokeilla ensimmäisen tilaisuuden tullen – joka tuli vastaan tänään. Kyseessä oli pienehkö pussi kuivattuja hedelmiä. Leikkasin pussin auki, ohjeen mukaan, mutta voi! Lähes täyttä pussia ei saanut suikaleella kiinni. Kaiken lisäksi koko suikale lopulta irtosi yrittäessä ja jäljellä oli vain avonainen, entistä pienempi pussi.

Tässä vaiheessa totesin, että pussinsulkijat ovat kuin ovatkin olleet loistava ostos. Ne ovat käytännöllisiä ja tarpeellisia. Noin puolet niistä on jatkuvasti käytössä. Yksikään ei ole mennyt rikki. Lapsi ei saa niitä itse auki. Ne pitävät myös kaikenlaisesta muovista tehdyt pussit tiukasti kiinni. Ne edustavat toisin sanoen täydellistä muotoilua. Kaikesta tästä johtuen totesin, että haluan ehdottomasti omistaa ne.

 

Miten sievä ja siisti!

Miten sievä ja siisti!

En kanna näistä enää pienintäkään huonoa omaatuntoa. Katri sanoo aina osuvasti, että on hedelmällisintä miettiä, mitä pystyy ja haluaa tehdä niillä resursseilla ja niistä lähtökohdista, jotka juuri sillä hetkellä on käytettävissään. Tässä elämäntilanteessa tämä on paras ratkaisu tähän (äärimmäisen triviaaliin) ongelmaan. Ajatelkaa, että pussinsulkijoista virisi yksi blogin vilkkaimmista keskusteluista viime aikoina! Tosin muovipussit tuntuvat kirivän hyvää vauhtia. Näköjään nämä arjen pienimmät yksityiskohdat herättävät yllättävän isoja ajatuksia.

Elektroniikasta eroon

Julkaistu , kirjoittanut
3

HSY:n kierrätysautot lähtivät liikkeelle eilen, ja minä olin romuineni paikalla. Niin oli monta muutakin. En tiedä kuinka paljon ihmisiä lopulta oli, mutta sekä ongelmajätteen että elektroniikan keräyspisteille syntyi äkkiä pitkät jonot. Kullekin romutyypille on siis kuorma-auton lava, jonne tavara kerätään. Metallit ja elektroniikat lähinnä heitetään sinne HSY:n työntekijöiden valvovien silmien alla, mutta ongelmajätteet lajitellaan heidän toimestaan jo paikan päällä.

WP_000731

Vein autoille kassillisen romua. Kaksi pilalle mennyttä paistinpannua, loisteputkia ja energiansäästölamppuja. Suurin osa oli kuitenkin erilaista käytöstä poistettua tai rikkinäistä elektroniikkaa: latureita, johtoja, vanhoja laitteita ja sen sellaista. Olin säilyttänyt kaikkea tällaista yhdessä työpöydän laatikossa, ja jäljelle jäi enää puolet alkuperäisestä määrästä. Samanlaisia löytöjä olivat muutkin tehneet, sillä lava täyttyi puolessa tunnissa lähes kokonaan. Lavalle kannettiin vanhoja tietokoneita, televisioita, latureita ja ties mitä. Ongelmajäteautolle puolestaan kannettiin näköjään eniten paristoja, maaleja ja lamppuja. Mutta näin kuinka joku toi auton akunkin.

WP_000735

Autot kävivät tiistaina viidessä eri osoitteessa, eikä yksi lava riitä alkuunkaan. Työntekijät kertoivat, että pelkkää elektroniikkaromua kertyy yhden päivän aikana 2-3 kuorma-auton lavaa. Kun miettii miten monessa paikassa autot seuraavan kahden kuukauden aikana kiertävät määrä alkaa huimata. Puhumattakaan siitä, miten moni jättää autolle edes tulematta! Toisaalta kaikki puretaan ja kierrätetään, joten siinä mielessä tästä tuli hyvä mieli. Mutta jälleen alkoi hieman hirvittää, miten käsittämätön määrä materiaa maailmassa on.

Olen kuitenkin iloinen, että sain hyödynnettyä tämän mahtavan ilmaisen palvelun! Oli mukavaa saada nurkista raivattua jätettä ja turhia tavaroita pois, varsinkin kun tietää että ne kierrätetään ja tuhotaan asianmukaisesti. Suosittelen lämpimästi!