Pakko on paras muusa

Kuvittele, että saat torstaina iltapäivällä tietää, että perjantaina keittiöösi tupsahtaa reilun kokoinen joukkio laittamaan ruokaa ja syömään koko illaksi. Ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet teillä, joista suurinta osaa et ole koskaan tavannutkaan. Mitä tässä tilanteessa tekee organisointiblogia pitävä henkilö, joka tajuaa että suurin osa keittiön kaapeista ei välttämättä siedä ulkopuolisten silmien tarkastelua?

Saa sätkyn.

Kyseessä ei ollut varaslähtö ravintolapäivään, vaan ”Running Dinner” eli työpaikan virkistystapahtuma. Olin toki itse luvannut, että keittiötämme saa käyttää, en vain ollut painanut päivämäärää kovin tarkasti mieleen. En myöskään ollut tullut ajatelleeksi, että vieraassa keittiössä kokkaaminen vaatii jatkuvaa kaappeihin kurkistelua, sillä eihän kukaan voi tietää missä mitäkin on. Tietysti meillä on ns. perussiistiä, mutta sanotaan vaikka niin, että ajatus keittiön joutumisesta suurennuslasin alle sai oman huomion äkkiä kiinnittymään tiettyihin yksityiskohtiin, joista ei aiemmin ollut viitsinyt stressata.

Yhtäkkiä sitä huomaa, että uunin pohjalle on palanut jotain tunnistamatonta ainetta. Että pestopurkki on kaatunut jääkaapissa, ja vihreä noro on valunut koko seinän pituudelta pohjalle saakka. Että lusikkalaatikon pohjalla on hirveästi murusia. Että ruokakaappiin on jossain vaiheessa levinnyt puoli pussia rusinoita. Että valkoisessa laminaatissa todella erottuu joka ikinen tahra… Ja muuta sen sellaista.

Niinpä organisointiblogia pitävä henkilö käyttää perjantaina pari tuntia vimmaiseen siivoamiseen. Jostain syystä kaikki astiat olivat hyvässä ojennuksessa, mutta muut tarvikkeet eivät. Tarkempi tarkastelu osoitti, että jääkaapissa oli vähän enemmänkin pyyhittävää, kuin se yksi vihreä viiva. Vetolaatikko, jossa pidän foliota, pakastepusseja yms. koki täydellisen muodonmuutoksen. (Poistin mm. kaikki tyhjät pakkaukset.) Raivasin myös ruokakaapin ja sijoitin rusinat, keksit ja kuivatut hedelmät lasipurkkeihin, jotta ne eivät jatkossa leviäisi ympäriinsä. Sen jälkeen pyyhin kaappien ovet, putsasin lieden, uunin ja mikron sekä pesin lattian.

Melkoinen urakka. Mutta olin lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Kaikki nämä jutut ovat olleet jollain epämääräisellä työlistalla vaikka kuinka kauan, mutta en ole saanut vain aikaiseksi. Mutta äkillinen visio siitä, että 15 ihmistä availee ovia uteliaana ja penkoo tavaroita, lisää kummasti motivaatiota. Keittiö kiiltää, ja ruoka oli hyvää! Toivottavasti tapahtuma uusitaan ensi vuonna, jotta saan taas hyvän syyn kuurata keittiön edustuskuntoon.

Tarpeellisen tavaran taakka

Aika usein raivaamisen esteeksi muodostuu se, että kaapeista löytyy ihan hyviä tavaroita. Ne ovat ehjiä (tai ainakin lähes ehjiä) ja käyttökepoisia. Periaatteessa niissä ei ole mitään vikaa… mutta jostain syystä ne eivät ole käytössäkään. Tässä muutama esimerkki omasta kodistani:

  • Farkut. Melko kallis merkki, erittäin hyväkuntoiset – mutta hiukan liian pienet. Käytetty muistaakseni neljä vuotta ja pari kiloa sitten.
  • Kahvinkeitin. Täysin toimiva, ei ainuttakaan vikaa – mutta täysin tarpeeton. Ei käytetty moneen vuoteen.
  • Pussilakana. Marimekkoa, saatu lahjaksi. Ehjä ja nätti – mutta hiukan väärän kokoinen, niin että peitto luisuu aina ulos. On siksi ollut käyttämättömänä useamman vuoden.

Näitä kaikkia tavaroita yhdistää se, että jos niitä tarkastelee irrallaan, ne ovat hyviä tavaroita. Ehjiä, toimivia ja vähänkäytettyjä. Mutta kun niitä katsoo osana omaa kotia, niistä kaikista löytyy jokin pieni ongelma. Juuri meidän kodissa kahvinkeitin on tarpeeton, mutta joku voisi sitä hyvin käyttää. Pussilakana on meidän peitolle vääränkokoinen, mutta varmasti on olemassa peittoja joihin se sopii. Farkut ovat aavistuksen liian pienet, mutta joku muu saisi niistä todella hyvät housut.

Nämä esineet ovat kulkeneet mukana vuosikausia. Olen uskollisesti muuttanut ne asunnosta toiseen, vaikkei niille olekaan ollut mitään käyttöä. Syynä on juuri tuo, että niissä ei periaattessa ole mitään vikaa. Paitsi että on. Jos ei olisi, niitä käytettäisiin. Olen kuitenkin langennut siihen harhaan, että olen alkanut arvioida tavaroiden käyttökelpoisuutta yleisellä tasolla, sen sijaan että olisin miettinyt onko se minulle itselleni tarpeellinen. Tietenkään ei ole järkeä laittaa roskiin hyvää käyttökelposta tavaraa. Ongelma vaan on se, että jos kahvinkeitin majailee vuodesta toiseen kaappini perällä, kellään muulla ei ole edes teoriassa mahdollisuutta käyttää sitä.

Raivatessa ei pidä ajatella yleisellä tasolla, vaan nimenomaan henkilökohtaisella. Jos tavaroitaan haluaa karsia, tässä on erinomainen lähtökohta.  Silloin ei tarvitse säilytellä kaikkea vain siitä syystä, että periaatteessa esine on käyttökelpoinen. Oikea kysymys kuuluu, kuka tätä voisi käyttää? Jos en minä, niin kuka muu? Minne tämä tavara pitää toimittaa?

Kahvinkeitin muutti pari viikkoa sitten uuteen kotiin sukulaiselle, jolta puuttui kakkosasunnosta kahvinkeitin. Farkut laitoin kassiin, jonne kerään vaatteita jotka ovat menossa second hand -liikkeeseen myyntiin. Pussilakana ei ole vielä muuttanut minnekään, mutta koska liinavaatekaappini on varsin karsittu sisällöltään, yksi varalakana ei haittaa. Tosin keksin juuri, että ellei sitä kukaan satu tarvitsemaan, saumat voisi purkaa ja kankaasta voisi ommella esimerkiksi lastenlakanoita.

Tiskikoneen tiskausta

Meidän moitteettomasti toimivaan tiskikoneeseen tuli yllättäen paha haju. Arvelin että koneen sisuskalut olivat likaiset, joten peruspuhdistus oli paikallaan. Hain hieman netistä ohjeita, ja löysinkin monenlaisia. Ilmeisesti on olemassa tiskikoneen puhdistukseen tarkoitettuja aineita tai tabletteja. Sen lisäksi suositeltiin sitruunahappoa ja etikkaa. Valitsin sitruunahapon, koska sitä oli ennestään saatavilla.

Ihan ensimmäiseksi hinkkasin taikasienellä luukun reunat puhtaiksi sekä koneen että oven puolelta. Etenkin luukun alareunaan saranoiden kohdalle oli kerrostunut aika paksulti likaa. Seuraavaksi putsasin pohjassa olevat suodattimet. Se muuten kannattaa tehdä aika ajoin, oli hajuja tai ei. Suodattimet keräävät ruoantähteet, jotka voivat jäädä sinne muhimaan. Ei mikään kovin kiva skenaario… Kaikista tähän asti käyttämistäni tiskikoneista suodatin on lähtenyt hyvin helposti irti (ne on tarkoitettu puhdistettaviksi). Puhdistin ne tiskiharjalla ja fairylla kuuman veden alla. Suodattimiin jää kokemukseni mukaan ruoanpalasten lisäksi myös rasvaa. Jos esimerkiksi käytät runsaasti pestoa, tarkista suodatinten kunto. Todennäköisesti löydät tasaisen kerroksen pestoa myös suodattimesta. Myös pesuainetabletit, joiden ympärillä on vesiliukoinen kuori, jättävät jälkensä. Kuori ei nimittäin liukene täydellisesti, vaan sitä ainetta kerääntyy vähitellen suodattimen pinnalle.

Marttojen sivuilta löytyi hyvät ohjeet sitruunahapon käyttöön, joiden mukaan toimin. Latasin koneeseen ensin noin 25g sitruunahappoa, pistin 30min/60° ohjelman päälle, ja sen perään vielä pelkän huuhtelun. Tämä ei kuitenkaan vienyt haisua kokonaan pois, joten tein uuden käsittelyn. Tällä kertaa 50g sitruunahappoa, ja perään sama pesuohjelma + huuhtelu. Sen jälkeen laitoin normaalisti tiskit koneeseen pesuaineen kera, ja valitsin tehokkaimman ohjelman, joka pesee 70 asteessa. Kun ohjelma loppui, avasin luukun ja annoin tuulettua huolella. Nyt kone ei enää haise.

Syy, miksen heti laittanut kuuminta ohjelmaa oli se, että siihen kuuluu myös kuivausvaihe, jonka sanottiin ohjeissa olevan pahasta. Kuuma ja kuiva voi ilmeisesti tuottaa epätoivotun tuloksen ”polttamalla” sakat koneeseen kiinni. Tuloksen kannalta olennaista oli ilmeisesti riittävän suuri annos sitruunahappoa, sekä lopuksi tehty normaali pesu teho-ohjelmalla, joka ilmeisesti vei viimeisetkin ryönät mennessään.

Olisi kiva kuulla, millaisia tuloksia etikalla on saatu. Millainen annostus on hyvä? Onko muita hyviä vinkkejä? Epäilen hieman itse etikan käyttöä sen voimakkaan hajun vuoksi. Jääkö koneeseen etikan haju käsittelyn jälkeen? Sitruunahapon hyvä puoli on se, että se on itsessään täysin hajutonta.

Magneettimittari

Törmäsin todella kiehtovaan tutkimukseen. Kalifornialaisessa UCLA:n yliopistossa seurattiin monen vuoden ajan 32 keskiluokkaisen lapsiperheen elämää. Seuranta oli todella intensiivistä, perheiden elämä otettiin lähestulkoon kirjaimellisesti suurennuslasin alle. Vuosien tutkimustyön tuloksena on syväluotaavaa analyysiä siitä, miten amerikkalainen keskiluokka käyttää aikansa ja rahansa – ja mitä he omistavat. Yksi johtopäätös oli yli muiden: tavaraa on paljon ja sitä tulee koko ajan lisää.

Tutkijat tekivät  yhden merkillisen havainnon: jääkaapin ovessa oleva määrä tavaraa korreloi suoraan sen kanssa, miten paljon tavaraa kyseisestä taloudesta muuten löytyi. Mitä suurempi pinta-ala ovesta oli magneettien, muistilappujen, piirustusten, lukujärjestysten ja ties minkä kaman peitossa, sitä suuremmasta ”roinatoleranssista” se kertoi. Tutkimuksen mukaan keskiluokkaisen amerikkalaisen jääkappin ovessa on noin 52 erillistä objektia. Huipputapauksessa jääkaappia peitti 166 kappaletta kaikenlaisia asioita, eikä oven pinta-ala enää riittänyt, vaan magneetit olivat levinneet myös jääkapin seinustalle.

Olisipa hauska tietää, miten asia on Suomessa! Puhtaasti fiilispohjalta arvioiden sanoisin, että tulokset olisivat luultavasti hyvin samansuuntaisia. Meidän jääkaapin ovessa on tällä hetkellä kaksi magneettia. Niillä oveen on kiinnitetty yksi postikortti ja kaksi piirustusta. Yhteensä viisi esinettä, eli noin 10% amerikkalaisesta keskiarvosta. Tuntuu siltä, että määrä korreloi muun roinan kanssa varsin hyvin. Toisaalta tähän vaikuttaa se, että olen tietoisesti välttänyt kasaamasta kaapin oveen tätä enempää tavaroita. Nämäkin esineet siirtyvät ajan myötä muihin arkistoihin, ja oveen tulee jotain muuta.

Jääkaappi on kätevä paikka säilöä informaatiota, jonka haluaa olla jatkuvasti esillä. Tutkimuksessa kuitenkin huomattiin, että useimmiten informaatio oli vanhentunutta. Vanhoja listoja ei siis ollut otettu pois, vaan niiden päälle oli vain kiinnitetty uusia. Jos kaipaa keittiöönsä visuaalista selkeyttä, jääkaapin ovi on siis hyvä paikka aloittaa. Ainakin jos tätä tutkimusta on uskominen.

Tässä linkki artikkeliin, jossa kerrotaan tutkimuksesta enemmän (englanniksi).

Unelmien jääkaappi

Voin tunnustaa. Kuvittelen aina ruokakaupassa olevani parempi ihminen kuin todellisuudessa olen. Inspiroidun hevi-osastolla, ja ostelen kaikkia ihania kasviksia ja hedelmiä. Hankin eksoottisia maustekastikkeita. Tuoretta leipää. Marinoituja oliiveja. Silakkamarkkinoilta hankin ihania kotona tehtyjä tuotteita. Kauppahallissa fiilistelen kaikkea mahdollista. Sitten tulen kotiin, laitan ruoat kaappiin ja unohdan ne sinne. Löytääkseni puolen vuoden päästä ne uudelleen, tällä kertaa pilaantuneina.

Jääkaappi on pahin kompastuskiveni heti niiden paperiröykkiöiden jälkeen (joita tosin ei siis ole enää olemassa!) Teen ruokakaupassa helposti heräteostoksia, mutta en kotona osaa tai muista käyttää ostamaani ruokaa. Joudun heittämään ruokaa pois, ja tunnen asiasta jatkuvasti huonoa omaatuntoa. Olen jo pitkään tiedostanut ongelman, ja yrittänyt ratkaista sitä. Tilanne on parantunut kun olen alkanut kiinnittää asiaan huomiota, mutta hairahdan edelleen säännöllisesti ostamaan jotain, mitä ei tule syötyä.

Unelmieni jääkaappi on aina täynnä ihania tuoreita ruokia; tuoreita kasviksia, kalaa ja lihaa, itse tehtyjä herkkuja ja luomutuotteita. Itse asiassa usein näin onkin. Se, mikä ei vastaa todellisuutta on ruokailutottumukseni. Unelmissani syön äärimmäisen terveellisesti, herkullista tuoreruokaa. Todellisuudessa syön kyllä tuoretta (en käytä lainkaan eineksiä) mutta laitan aina samoja ruokia, en kokeile uusia reseptejä arkisin ja laiminlyön täysin salaatit ja hedelmät. Tähän ongelmaan on siis vain kaksi ratkaisua: joko rupean oikeasti syömään kaiken minkä ostan, tai sitten lakkaan ostamasta sitä mitä en syö.

Tämä dilemma vaivaa todennäköisesti monia muitakin, eri elämänaloilla. Ostatko kirjoja joita et kuitenkaan lue? Tai vaatteita jotka jäävät pitämättöminä kaappiin? Työkaluja, joita et käytä? Tervetuloa kerhoon. Tässä jälleen yksi syy sille, miksi tavarat eivät kaapeista vähene. Minulla tosin kyseessä on jääkaappi, mutta se ei varsinaisesti paranna tilannetta.

Soodalla mikro puhtaaksi

Mikroaaltouuni oli päässyt melko karmaisevaan kuntoon. Kuvamateriaalia ei ole, koska en halua järkyttää äitiäni, mutta sanotaan nyt niin, että kyllä se oli likainen. Putsasin mikron käyttämällä vettä ja ruokasoodaa. Lopputuloksena on puhdas ja hajuton mikro.

Menetelmä toimii näin:

  1. Laita kulhoon 1-2 ruokalusikallista ruokasoodaa ja kaada kulho täyteen vettä.
  2. Lämmitä soodavettä mikrossa niin kauan, että se alkaa höyrytä. Itse pyöritin 4min täydellä teholla.
  3. Kun vesi höyryää, anna sen muhia mikrossa niin, että seinät kostuvat.
  4. Ota kulho pois, pyyhi mikro puhtaaksi puhtaalla rätillä. Tiskaa lautanen normaaliin tapaan.

Huom! Jos haluat olla hygieeninen, käytä tosiaankin puhdasta rättiä. Muuten vain levittelet vanhoja bakteereita mikron seinille. On tärkeää että höyryn annetaan vaikuttaa, jotta seinille roiskuneet tahrat ehtivät kostua ennen kuin niitä yrittää pyyhkiä pois.

Sooda on varsinainen ihmeaine. Se on luonnollinen ja halpa tuote. Se vie hajuja erittäin tehokkaasti. Esimerkiksi tupakan hajun saa häviämään ripottelemalla soodaa lautasille ja levittelemällä niitä haisevaan huoneeseen. Ostin kerran kaupasta erityisiä hajunpoistopusseja. Myöhemmin tuoteselostusta lukiessani kävi ilmi, että pusseissa oli pelkkää soodaa… hinta tosin oli moninkertainen. Tykkään itse käyttää soodaa mikron pesemiseen, koska en halua, että mahdolliset pesuaineen jämät höyrystyvät yhdessä ruokani kanssa.

Tiskikoneeseen voi laittaa… leluja

Tiskikoneessa voi pestä muutakin kuin astioita. Esimerkiksi Plaston lastenastiat on tehty elintarvikemuovista, joten ne kestävät tiskikonetta hyvin. Pienet muoviukkelit yms. voi laittaa pesupussiin ja tiskikoneen ylätasolle. Samalla logiikalla luulisin, että legot kestävät käsittelyn. Pesupussi on kuitenkin tärkeä, jotteivät pienet palat sinkoile koneessa ympäriinsä. Sen sijaan tiskikoneeseen ei kannata laittaa nukkeja, my little poneja yms (hiukset menevät pilalle), mitään missä on metalliosia (ruostuu rikki) tai mitään missä on teddyä (menee pilalle). Tarkista myös, ettei lelu ole ontto – toisin sanoen ettei sen sisään mene vettä.

Älä laita tiskikoneeseen

  • Puisia astioita, leikkuulautoja, lastoja. Puu ei kestä konepesua, se halkeilee ja vääntyy.
  • Vakuumieristeisiä termoksia yms. sillä jos sisään menee vettä, eristys ei enää toimi.
  • Kristallia. Tummuu ja voi mennä rikki.
  • Messinkiä, koska pinta menee pilalle koneessa.
  • Valurautaisia patoja ja pannuja, koska rauta ruostuu ja rasvapinta häviää. Emaloitujen patojen pinta voi samoin mennä rikki.
  • Kupari on pehmeä materiaali, joka kolhiintuu helposti.
  • Hopea ja kulta eivät myöskään kestä tiskikonetta.
  • Ylipäätään mitään, mikä vaikuttaa niin herkältä, että saattaisi mennä koneessa rikki.

Jos laitat koneeseen jotain muuta kuin astioita, mieti kuitenkin ensin haluatko kyseisen esineen samaan koneeseen, jossa tiskataan astioita. Fiskarsin kukkalapio todennäköisesti kestää pesun, mutta itse en haluaisi tiskata astioita samassa koneessa, jossa on kiertänyt mahdollisesti kanankakkaa…

Ensimmäinen ruokavinkki

Olen luvannut, että tässä blogissa ei esitellä ruokaohjeita… no, ei varsinaisesti esitellä nytkään. Mutta ruoan säilytykseen otan kantaa, koska keksin omasta mielestäni niin mahtavan idean.

Kookosmaito on niin herkästi pilaantuvaa, että se kestää avattuna jääkaapissa korkeintaan vuorokauden. Mutta pakastamista se kestää hyvin. Jos kookosmaitoa jää runsaasti ruoanlaitosta jäljelle, kannattaa loput pakastaa jääpalapussissa. Seuraavan kerran kun maitoa tarvitaan, sitä voi naksutella jääpalapussista sopiva määrä suoraan pannulle. Loput voi laittaa takaisin pakastimeen. Tämä niksi on testattu ja se toimii!