Näitä pahimpia sotkupaikkoja raivatessa olen tajunnut, että niitä yhdistää yksi asia: systeemin puute. Säilytettävä tavara voi poiketa toisistaan paljon (vertaa sukat/astiat) mutta olennaista on, että kaapin tai laatikon sisältö on kasautunut tiettyyn järjestykseen evoluution, ei suunnittelun kautta. Ilmeisesti luontainen tapani säilöä asioita ei ole kovin järjestelmällinen, joten vapaasti muotoutuvat sisällöt päätyvät yleisesti ottaen sekasortoon.
Sen sijaan sellaiset säilytystilat, joiden järjestämistä olen miettinyt etukäteen, pysyvät paljon paremmassa kunnossa. Joskus käy niin, että alkuperäinen suunnitelma osoittautuu käytännössä toimimattomaksi, mutta silloin pitää vain miettiä uusi järjestys. Olennaista on, että olen miettinyt missä on kunkin tavaran tai tavararyhmän täsmällinen paikka. Pitää olla logiikka. Esimerkiksi: teekupit vasemmalla, kahvikupit oikealla. Tai sitten sukkahousut sisälaatikossa, nilkkasukat niiden vieressä. Tai että ylemmässä laatikossa säilytetään vain huiveja ja alemmassa vain hanskoja ja pipoja. Tällaisilla pienillä päätöksillä saan paikat pysymään järjestyksessä (ja myöskin tiedän missä mitäkin on).
Olisi kiinnostavaa tietää, onko tämä universaali ominaisuus, vai pelkästään minun juttuni? Onko olemassa ihmisiä, joilla on luontainen taju järjestyksestä, ilman että sitä tarvitsee sen kummemmin miettiä? En tietenkään ole analysoinut joka ikisen hyllyn sisältöä ja järjestystä, eikä minulla ole aikomusta edes tehdä niin. Mutta joka kerran, kun huomaan jonkun säilytystilan päätyneen ns. räjähtäneeseen tilaan, syynä on aina viime kädessä logiikan ja systeemin puute.
Itse asiassa kaikki taitaa lopultakin johtaa päätöksentekoon. Etukäteen suunniteltu systeemi tarkoittaa, että tulee tehneeksi kerralla monta pientä päätöstä. Sitten kun arjessa tulee kyseinen säilytystila vastaan, ei tarvitse enää pysähtyä päättämään mikä olisi kullekin tavaralle paras paikka. Päätös on tehty jo valmiiksi, ja se vapauttaa aivot ajattelemaan jotain ihan muuta. Tavarat menevät itsestään oikealle paikalle ja järjestys säilyy ilman stressiä. Sen sijaan näissä tiloissa joista systeemi puuttuu, pitäisi joka kerta miettiä erikseen, mihin mikäkin kannattaisi laittaa. Yleensä sillä hetkellä ei ole aikaa sen enempää kuin kiinnostustakaan ruveta pohtimaan optimaalista hyllyä, joten tavara päätyy siihen kohtaan, minne se sattuu mahtumaan.
Tässä on muuten jälleen kerran yksi syy, miksi raivaamista ja järjestämistä kannattaa tehdä lähinnä levänneenä ja hyvällä tuulella. Päätöksentekeminen on nimittäin korkeassa mielentilassa paljon helpompaa kuin kiukkuisena.
Olen luontaisesti pinojen tekijä ja silmien ummistaja. Järjestys ei tule minulle luontaisesti ilman suunnitelmaa ja jatkuvaa ylläpitoa. Tavaralle tulee minun siis suunnitella paikka ja rajoittaa tavaran määrää esimerkiksi laatikon koolla. Vaeltavat tavarat varsinkin lelut ovat taloutemme kirous. Pikkuisen kerrallaan on minullekin se paras tapa raivat kotiamme siistimmäksi. Tänään sain seuraa ja sain enemmän tehtyä. Kaverin kanssa raivaaminenkin on helpompaa.
Jos joku paikka alkaa mennä sotkuun, se on minulle yleensä merkki siitä että systeemi ei toimi. Yritän järjestää asiat niin, ettei itsekuria tarvitsisi kuin minimimäärän.
Minulle kaikki järjestäminen tulee ihan automaattisesti, ilman suunnittelua. Sen lisäksi pidän siitä – paras tapa ”siivota” pää on käydä kaapit läpi ja järjestellä. Huvituksensa kullakin 🙂
Järjestäminen sinänsä ei ole ongelma, varsinkaan sitten kun saan aikaiseksi. Mutta itsestään ei mihinkään laatikkoon synny mitään järkevää järjestystä, vaan minun pitää aina ensin pysähtyä ja miettiä, miten tavarat kannattaisi sinne laittaa, jotta touhussa on mitään järkeä.