Ponnekkaassa raivaamisen tuoksinnassa jää välillä huomiotta, että on myös hyviä syitä olla heittämättä ”turhaa” tavaraa pois. Voi olla, että kotoa löytyy paljonkin sellaista, josta periaatteessa voisi luopua – tai sitten olla luopumatta. Puhun nyt sellaisista tavaroista, joille ei välttämättä ole päivittäistä käyttöä. Niistä ylimääräisistä tuplakappaleista. Siitä kaikesta, jota ilmankin tulisi hyvin toimeen. Seuraavassa neljä hyvää syytä säästää ”tarpeeton” tavara.
Ensimmäinen sääntö: Tavaralle on oma paikka, eikä se vie tilaa miltään tärkeämmältä. Otetaan esimerkiksi kirjat. Jos kaikki kirjat mahtuvat siististi kirjahyllyyn, ei mielestäni ole mitään erityistä syytä ruveta harventamaan valikoimaa, ellei erityisesti halua. Toisin sanoen jos ”kaikella oma paikka ja kaikki paikallaan” toteutuu, voi rauhassa säilytellä ihan mitä vaan.
Toinen sääntö: Tavara ei ole tiellä, ei uhkaa pudota päähän kun kaapin ovi aukaistaan, eikä sitä tarvitse siirrellä syrjään kun hakee jotain muuta. Tämä on oikeastaan jatkoa edelliselle. Jos säilyttäminen on äärimmäisen hankalaa, alkaisin miettiä pitääkö jostain luopua. Jos taas se tavaran oma paikka ei aiheuta mitään vaivaa muiden tavaroiden käyttämiselle, kaikki on kunnossa.
Kolmas sääntö: Tavarasta tulee hyvä fiilis. Aika usein karsimisohjeissa unohdetaan se, että joskus omistaminen on tosi mukavaa. On kaikenlaisia esineitä, joita ei sinänsä tarvitse mihinkään ja joita ei ikinä käytä, mutta jotka on silti kiva omistaa. Luokittelisin esimerkiksi monet muistoesineet tähän kategoriaan. Omasta elämästä voisin ottaa esimerkiksi jälleen muutamat kirjat. Hyllystä löytyy mm. Kalevala, jota en ole lukenut (tarkoitus kyllä on). En näe mitään syytä luopua siitä, tykkään ajatuksesta että siellä se odottaa sitä hetkeä, kun vihdoin saan inspiraation tarttua kyseiseen opukseen. Kirja on tosin odotellut jo useamman vuoden, ja realistisesti en tule sitä lukemaan vielä pitkään aikaan. Ei haittaa.
Neljäs sääntö: Tavaralla on todellista käyttöarvoa. Usein kehotetaan luopumaan sellaisista tavaroista, jotka ovat kelvollisia vain yhteen käyttötarkoitukseen tai joita käytetään vain hyvin harvoin. Logiikka menee niin, että jos jotain tehdään vain kerran vuodessa tai harvemmin, sitä varten ei tarvitse omistaa erityistä esinettä. Senhän voi vaikka lainata, vuokrata tai korvata jollain muulla. Itse asiassa olen kuitenkin tästä eri mieltä, edellyttäen että ensimmäinen sääntö toteutuu. Meillä on esimerkiksi parsakattila. Se on kapea ja korkea, ja sisällä on irrotettava kori, johon parsat laitetaan. Parsa-aika on aika lyhyt, joten kattilaa käytetään kenties viisi kertaa vuodessa, enintään. On myös totta, että parsat tulisivat kypsiksi ihan tavallisessakin kattilassa. Mutta kun tuo esine nyt sattuu meillä olemaan, sille on muutaman kerran vuodessa järkevää käyttöä, eikä sen säilyttäminen ole ongelma, en näe mitään syytä luopua siitä.
Huomatkaa, että tässä listassa ei ole kohtaa ”sitä saattaa tarvita vielä”. Kyseinen perustelu nimittäin on välillä validi ja välillä taas ei. Tosin jos tuo kohta numero yksi on kunnossa, on tavallaan ihan yhdentekevää millä syyllä tavaraa pitää tallessa.
Meillä on käytössä kolme ihan samanlaista (mutta eriväristä) juustohöylää. Koska ainakin yksi on aina likaisena tiskikoneessa ja kaikki kolme mahtuvat niille varattuun paikkaan, en ole lähtenyt hankaloittamaan arkeani ja vähentänyt niiden määrää.
No tätä juuri tarkoitan. Yhdelläkin pärjää mutta jos kolmelle on tilaa, miksi hankaloittaa elämäänsä.
Tuli tuosta Kalevalasta mieleen, että olen säästänyt klassikoita, kun luulin että jälkikasvu tarvitsee niitä koulua varten. Vaan eipä enää lueta Seitsemää veljestä, ne ajat ovat ohi…
Mihin tämä maailma on menossa!?
;-D, Tosiaan, mihin tämä maailma on menossa. Ja kiitos, että mainitsit kirjat. Minun ei siis tarvitse roudata dekkareitani minnekään vain siitä syystä, että olen lukenut ne monta kertaa. ;-D.
Siis jos kirjaa luetaan jatkuvasti uudestaan, niin sehän on haarukkaan rinnastettavissa oleva käyttöesine.
Nii-on. 😃
Olen samaa mieltä, ettei kaikkia tuplakappaleita(kaan) kannata vähentää jos selkeästi ne kaikki ovat kuitenkin käytössä. Itse esim. luulen, että kun saadaan yläkerta remontoitua käyttökuntoon, haluan sinne oman imurin. Ehkä. Hyvin todennäköisesti viimeistään silloin kun kyllästyn raahaamaan imuria portaissa. Nytkin meillä on jo kaksi imuria, toinen sisällä ja toinen saunamökillä. Ei välttämätöntä, mutta väitän etten tulisi ikinä imuroimaan saunamökkiä jos imuri pitäisi sisältä asti hakea. Helppous (ja laiskuus) ajaa tavaramäärässä pelkän vähentämisen edelle.
Mun mielestä helppous on yksi hyvistä syistä omistaa tavaraa. Jos se helpottaa arkea, mitä haittaa siitä on? Sitten on asia erikseen, jos vähällä toimeentuleminen on arvo sinänsä. Joillekin se voi olla, ja silloin tietysti ihan loogista pyrkiä elämään minimimäärällä tavaraa.
Me tyhjennämme tällä hetkellä miehen kotipaikkaa myyntiä varten. Suurin osa onneksi meni jo aiemmin, mutta nyt on ”helmet” jäljellä. Siellä on muutamia huonekaluja ja astioita, jotka haluaisin. Mutta minne? Muutamaa pöytää mietin ehkä tulevaan kesähuoneeseen – mutta jäänkö nyt hilloamaan niitä siltä varalta, että joskus ehkä… Varsinkaan kun niille ei nyt ole osoittaa mitään puimalatoa kummempaa varastoa. Noin sata vuotta kiinteistön historiaa käsinkirjoitetuissa kauppakirjoissa – kauniita, mutta mitä niilläkään tekee? No ei ne paljoa tilaa vie. Designlasiyksilöitä, joista en itse tykkää, mutta jotka voisi myydä. Jaksanko nähdä vaivan vai annanko vaan pois?
Tällä painikentällä tällä kertaa…
Noista kauppakirjoista: jos ne ovat olennainen osa tilan tai talon historiaa, niin voisiko ne kehystää ja laittaa jonnekin seinälle? Joskus tuollaiset voivat näyttää aika kivoilta, ja samalla historia säilyy jälkipolville. Ihan vaan ideana ehdotan. Toisaalta yksi kansio historiallisia papereita ei paljoa tilaa vie, jos papereiden sisältö on tosiaan sellaista, minkä haluaisi säästää.
Puimalatohan kuulostaa erinomaiselta säilytysratkaisulta… 😉 Joskin siinä on se riski että niitä säilötään siellä vielä 20 vuoden päästä.
Varsinkin tuo neljäs sääntö on kyllä erittäin totta. Minulla on mm. ompelukone, jota tulee käytettyä todella harvakseen. Ei välttämättä edes kerran vuodessa. Mutta jos luopuisin siitä ajatellen, että voin sitten lainata joltakulta, kun tulee ompeluntarve, niin sitten en ompelisi todennäköisesti ikinä. Olen sellainen inspiraatiota odottava ompelija, jolla korjattavat vaatteet yms. seisovat kaapissa vuosiakin, kunnes päätän tarttua toimeen. Niitä hetkiä varten koneen on oltava käyttövalmiina heti, tai inspis menee ohi.
Ompelukone, parsakattila, sukset… Kaikkea voi säilyttää, jos sille on tilaa ja järkevä paikka.