”Anteeksi että en meillä on vähän sotkuista.”

Minä olen sanonut noin monet kerrat. Syynä on ollut esimerkiksi se, etten ole ehtinyt imuroida, kerätä leluja lattialta tai laittaa tiskejä koneeseen, jos vieraat ovat tulleet yllättäen. En tee tätä kovin usein, ei siis niin, että pyytelisin kodin järjestystä aina anteeksi kaikilta, olipa tilanne mikä tahansa. Mutta vaikka olisi pyytänyt anteeksi, olen hyvinkin saattanut huomauttaa, että meillä on nyt vähän sotkuista.

En kärsi kotihäpeästä, vaikka näin teenkin. Tykkään meidän kodista, tykkään kutsua vieraita, ja yleensä siivoan heitä varten. Meillä on hyvin harvoin niin järkyttävä kaaos, ettei tänne kerta kaikkiaan kehtaisi päästää ihmisiä sisälle. Mutta etenkin jos vieras joutuu syystä tai toisesta kurkistamaan työhuoneeseen, sanon lähes joka kerta, että siellä on sitten aikamoinen kaaos tällä hetkellä, koska niin tosiaan on asiainlaita. Toisaalta huoneen ovi onkin yleensä kiinni, eikä sinne vahingossa kukaan eksy. Työhuone ei siis ole syy jättää ketään kutsumatta.

Tyypillinen maisema olohuoneen lattialla.

Miksi sitten pyydän anteeksi tai selitän? Se, mitä oikeasti sanon on: ”anteeksi, etten ole siivonnut sinua varten.” Minulle siisti koti merkitsee vieraanvaraisuutta, siis kohteliaisuutta vierasta kohtaan. Haluan siivoamisella osoittaa, että arvostan vierastani niin, etten halua hänen istuvan samalle sohvalle, minne olen jättänyt likaiset vaatteeni. Pesen vessan ennen vieraiden tuloa, koska muiden liat ovat aina paljon ällöttävämpiä kuin omat liat. Oikeastaan  selitän juuri silloin, kun en ole ehtinyt varautua vierailuun. Haluan selittämisellä kertoa, että jos olisin tiennyt sinun olevan tulossa, olisin kerännyt pyykkini pois tuolin selustoilta.

Se työhuone on erilainen asia. Syy, miksi koen tarpeelliseksi huomauttaa sinne eksyneille vieraille, että täällä on sotkuista on se, että haluan tehdä selväksi ettei tilanne ole minulle ok. En halua ihmisten ajattelevan, etten välittäisi huoneen kaaoksesta, päinvastoin. Minulla on myös tuon asuntomme hankalimman huoneen suhteen vakaa pyrkimys kohti toimivaa järjestystä, mutta johtuen rajallisista resursseista projekti ei ole edennyt niin nopeasti kuin olisin toivonut. Huone tai sotku ei nolota, mutta haluan ihmisten ymmärtävän, että kyseessä on työ, joka on kesken. Ehkä tässäkin sitten aivan pohjimmaisena on ajatus siitä, että olisi noloa jos joku kuvittelisi minun olevan välittämättä epäjärjestyksestä. Kyse ei mielestäni ole kotihäpeästä, mutta kylläkin siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat.

Tämä kotihäpeä ja kaikki muutkin kodin herättämät tunteet ovat äärettömän mielenkiintoisia. Olen kerran tuonut yhden kotihäpeäänsä tuskailevan naapurin meille keskellä päivää katsomaan meidän arkisotkuja, ihan vain havainnollistaakseni, että ei kenelläkään ole jatkuvasti täydellisen siistiä. Tietysti itsekin toivon kotini olevan edukseen kun sinne tulee vieraita, sillä kyllä omaa kotiaan pitää jonkinlaisena persoonallisuuden ilmiasuna. Siksi en yhtään ihmettele, että omat sotkut nolottavat. Minusta on silti mukavampi siivota sillä ajatuksella, että mitä minä ajattelen vieraasta, kuin että mitä vieraat ajattelevat minusta.