Kyseessä ei ole maamme hallituspohja, vaikka otsikosta voisikin niin päätellä. Ei, kyseessä on henkilökohtainen arkistointisysteemini, joka koostuu kolmesta mapista: sinisestä, punaisesta ja vihreästä. Sinisessä on omat paperit, punaisessa lapsen paperit ja vihreässä asuntoon liittyvät paperit. Auton paperit ovat toistaiseksi riipparissa. Järjestelmä ei ole vielä täydellinen, sillä mukana on papereita, jotka todennäköisesti voisi heittää pois, mutta haluan saada niihin kuitenkin varmuuden ennen kuin viskaan mitään menemään. Muutama ylimääräinen pahvikansio täytyy samoin vielä käydä läpi, ja siirtää niistä löytyvät paperit oikeisiin osoitteisiin.  Puutteistaan huolimatta tilanne on noin 100% parempi kuin reilu viikko sitten. Vaikka aionkin jatkaa projektin kimpussa niin kauan, että saan karsittua kaikki ylimääräiset paperit ja kansiot pois, tilanne on nyt kuitenkin sellainen, että voisin periaatteessa jättää homman tähän pisteeseen. Nyt tiedän, mistä kaikki paperit löytyvät, sekä minne uudet laitan.

Oli mielenkiintoista havaita, miten vaikeaa papereiden karsiminen ja järjestäminen oli, vaikka nimenomaan halusin tehdä sen. Mieleen nousi toistuvasti kaksi ajatusta: 1) en tiedä mitä tälle pitäisi tehdä, ja 2) en jaksaisi päättää sitä nyt. Toisin sanoen juuri ne ajatukset, jotka olivat johtaneet alkuperäiseen tilanteeseen (eli kaaokseen). Tällä kertaa en vain antanut periksi. Oikeastaan ratkaisu ei ollut kovin vaikea: ensin piti päättää säästetäänkö paperi vai ei, ja jos säästetään niin mihin niistä neljästä mapista se kuuluu. Näin kirjoitettuna koko juttu kuulostaa äärimmäisen helpolta, mutta käytännössä se ei sitä ollut. Miksiköhän?

Ehkä homma olisi ollut helpompi, jos joku olisi ollut apuna. Luulen, että ammattiraivaajien (professional organisers) etu on juuri siinä, että heidän avullaan keskittyminen ei herpaannu, ja toisaalta raivaaminen ei mene liian vakavaksi. On jotenkin helpompaa tehdä päätöksiä silloin, kun joku ulkopuolinen kysyy tarvitsetko tuota todella. Äsken papereita mapittaessani törmäsin sim-korttiin, jonka alkuperästä en ole ihan varma. Ilmeisesti se on joskus ollut työkännykässäni, mutta siitä on vuosia aikaa. Sim oli kirjekuoressa. Tiedän, että minulla on vain yksi puhelinliittymä, ja tiedän myös sen, ettei työpaikalla ole kaivattu yhtä sim-korttia. Kortti on siis tarpeeton ja sen voisi hävittää. Kuitenkin kun pidin kirjekuorta kädessäni, en ollut varma mitä sille pitäisi tehdä. Niinpä päätin säästää sen varmuuden vuoksi. Nyt tätä kirjoittaessa ymmärrän, että säilyttäminen on tarpeetonta. Voin käydä heittämässä sen roskiin.

Arkistointiasiaa alkaa tulla jo korvista ulos, joten seuraavaksi kirjoitan jostain ihan muusta. Toiveita voi esittää kommenttiosastolla!