Jälleen kerran kirjoitan vaatekeräyksistä. MOT-ohjelma uutisoi raflaavasti, kuinka suomalaisten hyväntekeväisyyteen lahjoittamat vaatteet päätyvätkin kehitysmaihin, ja siellä   luultavasti jonnekin katuojaan. Muistan, kuinka tämä juttu sai alkunsa. Eri keräyslaatikoihin vietiin vaatteita, joihin oli piilotettu GPS-paikannin. Nyt sitten lopulta selvisi, mihin vaatteet päätyivät.

Tämä juttu hermostutti minua jo alkuvaiheessa, ja hermostuttaa edelleen. Ongelman ydin ei ole se, että järjestöt eivät toimikaan siten, kuin sanovat toimivansa. Ei edes se, että nämä vaatteet päätyivät väärään paikkaan. Isoin ongelma on se, että esimerkkivaatteet olivat hirveää roskaa, jota ei olisi koskaan pitänyt laittaa yhteenkään keräyslaatikkoon!! Tämä ohjelma antaa aivan väärän kuvan ihmisille. Juuri sellaisia vaatteita, mitä MOT oli käyttänyt, ei missään nimessä pidä viedä hyväntekeväisyyteen. Se on systeemin tietoista väärinkäyttöä.

Roskan paikka ei ole hyväntekeväisyydessä. Roskan paikka on ROSKIKSESSA. En tiedä millaisesta ratakiskosta tämä pitäisi toimittajillekin vääntää, että asia tulisi selväksi. Mutta yritetään vielä kerran: Jos sinun lahjoittamasi rikkinäinen tai tahrainen vaate päätyy saastuttamaan kehitysmaassa virtaavaa jokea, se on sinun oma vikasi! En tiedä miten tämän voisi selkeämmin sanoa. Jos emme lahjoita roskaa, emme ole myöskään osa tätä ongelmaa.

Nämä ovat roskaa.

Mietin, missä vaiheessa meille syntyi sellainen käsitys, että hyväntekeväisyyteen voi lahjoittaa mitä vain, ja että siellä sitten ”joku” seuloo rikkinäiset ja rähjäiset joukosta pois. Vai oliko meillä ajatus siitä, että joku superköyhä jossain saattaisi itkeä ilosta saadessaan anorakin, jonka vetoketju ei toimi? Vai olivatko katukuvaan ilmestyneet järjestöjen keräyslaatikot vain liian houkutteleva tapa ratkaista vaatepaljouden ja roskavuorien aiheuttama ahdistus? Nakataan kaikki vaikeat vaatekappaleet sinne, kyllä ne sieltä jonnekin hyvään tarkoitukseen päätyvät. Ikävä yllätys, kun eivät päädykään.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen tarkoitus on myydä hyväkuntoisia vaatteita, saadakseen rahaa hyväntekeväisyyskohteelleen. Järjestöjen tarkoitus EI ole lajitella meidän myyntikelvottomia vaatteitamme. Se on meidän oma tehtävämme. Tiedän, että ihmisillä on hirveän erilaisia käsityksiä siitä, mikä on käyttökelpoista ja mikä ei. Sanotaan se nyt vielä kerran: mikä tahansa vika tekee vaatteesta lahjoituskelvottoman. (Poikkeuksena aito vintage, siinä ei pikkuviat haittaa.) Jos et ole varma, mieti miksi luovut. Jos syy on siinä, että vaate on esimerkiksi väärää kokoa, väriä joka ei pue sinua tai yhteensopimaton tyylisi kanssa, sille hyvinkin löytyy uusi käyttäjä. Mutta jos luovut vaatteesta siksi, että se ei enää täytä omia laatuvaatimuksiasi (nyppyjä? nukkaa? kulahtanut? paha haju? koirankarvoja? armottoman epämuodikas?) pitäisi hälytyskellojen soida. Sellaista ei pidä lahjoittaa minnekään. Jos haluat tarkistaa, tarkat ohjeet ja kriteerit lahjoituksille löytyvät tästä postauksesta.

Järjestöillä pitäisi tietysti olla systeemi, joka takaa sen ettei jätettä päädy vääriin paikkoihin, mutta oikeasti vastuu on meillä kuluttajilla. Meidän pitää kestää se, että kukaan muukaan ei halua meidän huonoja vaatteitamme, vaan että niiden paikka on roskiksessa, tai mahdollisuuksien mukaan kunnan jätehuollon järjestämässä tekstiilikeräyksessä. H&M:n tai jonkun muun kaupallisen ketjun tekstiilikeräys ei ole yhtään sen luotettavampi paikka kuin joku UFFikaan. Esim. H&M:n prosessi ei ole läpinäkyvä, eikä kuluttaja voi olla varma minne vaatteet päätyvät. Sen sijaan luotan  siihen, että esim. kunnallisesta tekstiilikeräyksestä ei päädy materiaalia kehitysmaiden riesoiksi. Yrityspuolelta luotan vain Finlaysonin keräyksiin.

Vanhoista vaatteista on vaikea päästä eroon. Se on fakta, jonka kanssa täytyy opetella elämään. Kirppikset eivät vedä, koska kaikilla on sama ongelma. Meillä on liikaa vaatteita, ja hankimme niitä jatkuvasti lisää. Kaapit tulevat täyteen, ja sitten täytyy karsia. Innostumme kapselipuvustoista ja 333-projekteista, ja sitten karsitaan lisää, ja tietysti hankitaan myös uutta, jotta tiukasti kuratoidusta puvustosta tulisi täydellinen. Tai sitten ostamme ostamisen ilosta, vain koska se on niin halpaa ja helppoa. Tiedän omasta kokemuksesta.

Perimmäinen ratkaisu ongelmaan on ostaa merkittävästi vähemmän vaatetta kuin aiemmin, ja ostaa käytettyä aina kuin mahdollista. Silloin ei tule ylimääräistä kierrätettävääkään. Olen huomannut tämän käytännössä itse. Kun viime vuosina olen ostanut hyvin harkiten, ei kaapista enää lähde ulospäin läheskään niin paljon kuin ennen. Se johtuu siitä, että virheostosten määrä on pudonnut. Kun en osta enää ”ihan kivoja” vaatteita, en myöskään kyllästy niihin. Koska ostan laadukkaampia vaatteita kuin aiemmin, ne kestävät pitkään hyvinä, ja ne tekstiilit jotka poistan, menevät suoraan roskikseen (alusvaatteet, sukat).

Ole siis osa ratkaisua. Älä lahjoita huonokuntoista tekstiiliä minnekään. Osta vain harkiten ja mahdollisimman laadukasta. Jos aihe kiinnostaa, ota Outi Pyyn blogi ja instagram seurantaan, hän jakaa väsymättä ajantasaista tietoa tekstiilien kierrätyksestä. Tai kuuntele vaikka meidän yhteinen podcast parin vuoden takaa! Jos pohdit, mistä tunnistaa laadukkaan vaatteen, lue Rinna Saramäen Hyvänmielen vaatekaappi, jossa paneudutaan laadun ja tyylin lisäksi myös vaatetuotannon ongelmiin, ja kuuntele Rinnan haastattelu täältä.