Huomasin, että 31.8. on jälleen siivouspäivä. Tämä tuli vähän yllättäen. Olenko ainoa, jonka mielestä näitä yhteisöllisiä tapahtumia on nykyään ihan liian usein? Silloin kun siivouspäivä järjestettiin ensimmäisen kerran, se tuntui uudelta ja jännältä. Media piti asiaa esillä ja lisäksi kauppa kävi hyvin. Samalla tavalla ensimmäinen ravintolapäivä oli tosi hauska, ainakin Helsingin keskusta oli pullollaan pikkuisia ruokapaikkoja. Niistä saattoi etukäteen lukea lehdestä ja kaiken kaikkiaan tunnelma oli korkealla. Mutta nyt näitä molempia tuntuu olevan muutaman kuukauden välein, ja tunnelma on latistunut. Alkuaikojen innostus on laantunut eikä lehdissä ei ole näistä enää halaistua sanaa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että liian tiheästi järjestettävät jutut vesittävät koko homman. Niihin tottuu ja uutuus katoaa. Miksei kerran vuodessa riittäisi? Esimerkiksi joulu ja juhannus ovat vain kerran vuodessa, ja hyvästä syystä. Jos nämäkin tapahtumat olisivat vain kerran vuodessa aina samana päivänä, niille saataisiin ihan eri lailla julkisuutta, syntyisi perinteitä eikä kukaan ehtisi kyllästyä. Arvelen, että järjestäjät ovat innostuneet ensimmäisen tapahtuman menestyksestä niin paljon, että ovat halunneet toistaa tilaisuuden mahdollisimman pian. Hyvin inhimillistä, sillä kukapa ei nauttisi kun bileet onnistuvat ja kaikilla on hauskaa! Mutta samalla hyvä idea kokee inflaation.
Tietysti voi ajatella niinkin, että on mukavaa kun kaupunki on eloisa ja on jatkuvasti kaikkea pientä tapahtumaa. Ehkä se onkin ollut järjestäjien ajatuksena? En osaa sanoa. Itse en aio tällä kertaa osallistua. Keväällä kävi selväksi, että kirjat, levyt ja pientavara liikkuu, vaatteet eivät. Eikä minulla ole muuta myytävää kuin vaatteita, joten en jaksa nähdä sitä vaivaa, jonka tavaroiden roudaaminen ja muu järjestely aiheuttaisi. Jäin tässä miettimään, mahtaako myyntiin vaikuttaa se, että Siivouspäivää järjestetään useammin kuin kerran vuodessa. Minusta tuntuu, että ihmisiä lähtee vähemmän liikkeelle, kun julkisuutta ja muuta pöhinää on vähemmän, mutta voi tietysti olla niinkin että olen vain katkera kun en viimeksi saanut kaupaksi paljon mitään.
Mitä mieltä lukijakunta on? Onko tapahtumia liian usein, sopivasti vai liian harvoin?
Jep, sekä Ravintolapäiviä että Siivouspäiviä on nyt jo liian usein.
Olen tuskaillut samaa. Ei oikein jaksa innostua neljää kertaa vuodessa, etenkin, kun Helsingissä tuntuu olevan nykyisin muutenkin niin paljon tapahtumia.
Zepa ja marikoo: jes, en ole yksin. Ihmettelen miksi juuri näitä tapahtumia järjestetään näin tiheästi, kun mieleen tulee monta muuta juttua, joissa kerran vuodessa riittää ihan hyvin. Esim. Taiteiden yö, Naisten kymppi (ja monet muut kilpailut), Helsinki-päivä jne. Enempi on liioittelua, sanon minä!
Päivitysilmoitus: Kulutusjuhla » Siivous- ja Ravintolapäivä järjestetään liian usein
Komppaan. Oma reaktioni on nyt jo aika laimea ”ai taas”. Eipä sillä, ei me ikinä päästä paikalle muista syistä – ei tosin kyllä yritetäkään, kun ei siinä mitään kovin erityistä tunnu olevan enää.
Siis juuri tuo! Ei siinä tunnu olevan enää mitään erityistä.
Ravintolapäivä voisi puolestani olla vain kerran viikossa, mutta siivouspäivä saa toistua useinkin. Oli pariisissakin kaupunginosan kirppispäivä kerran kuukaudessa! Siivouspäivänä pääsee kotikulmilla eroon sellaisista jätteistä, joita muuten pitäisi raahata johonkin vantaan perämetsään (terveisin etelä-helsinkiläinen) joka autottomalle on hankalaa. Siis tarkoitan tällä kaupungin jätepisteitä, en kirppispöytää 😀
voi elämä, siis ravintolapäivä kerran *VUODESSA*, ei viikossa!
Tuosta Pariisin siivouspäivästä en ole kuullutkaan. Toimisiko se sitten paremmin noin säännöllisenä? Minusta osittain ongelma on nykyisessä systeemissä se, että ainakaan minulle ei ole valjennut, millä logiikalla päivät valitaan. Ei osaa ennakoida yhtään.
Siellä oli ainaskin ”minun” kaupunginosallani 2eme oma säännöllisesti toistuva kirppispäivä ”Vide greniers”, muistaakseni juuri kerran kuukaudessa ja osuin välillä muidenkin kaupunginosien kirppispäiviin. Kadunvieret tulivat täyteen myyntipöytiä ja tunnelma oli hurmaava. Joukossa oli ammattimaisia myyjiä, mutta ainakin puolet selvästi vain omia kaappejan tyhjääviä (esim. ne ihanat shamppanjanhuuruiset pojat, joilta ostin tekstikaulakorun tekstillä ”Bambi”).
Joo terve moro lähdenpä tästä takaisin Pariisiin, törkeä matkakuume ja ikävä tuli … 🙂