Näin pääsiäisen jälkimainingeissa sadattelen itsekseni sitä neropattia, joka keksi suklaamunan. Kyseessähän on (yleensä aika huonolaatuinen) karkki, joka on kääritty metalliin ja jonka sisällä on tarpeeton muovikrääsä. Kokonaisuus on tietysti lasten ja isovanhempien mielestä vastustamaton. Ja mitä siitä seuraa? Suklaaseen addiktoitunut napero, foliosilppua lattialla ja runsaasti tarpeettomia muovileluja, jotka päätyvät ensimmäisen viikon sisällä roskiin.
Älkää käsittäkö väärin. Muutama suklaamuna kerran vuodessa ei ole mikään katastrofi. Ongelma syntyy silloin, kun pääsiäinen tuntuu jatkuvan vielä monta viikkoa palmusunnuntain jälkeenkin. Sama pätee mihin tahansa hauskuuteen – vähän on tarpeeksi. Mitä enemmän jotain erityistä on tarjolla, sitä vähemmän erityiseksi se muuttuu. Olen kuullut hurjia tarinoita perheistä, joissa lahjoja on niin paljon, etteivät lapset jaksa edes avata kaikkia. Sama koskee varmaan kaikkia muitakin lahjoja. Inflaatio iskee todella nopeasti.
Eikä ilmiö ole vieras aikuisillekaan. Jos jotain ostosta varten on säästänyt, tehnyt suunnitelmia ja harkinnut ostamista pitkään, tavara pysyy erityislaatuisena pidempään. Mutta kuvittele, että olet juuri hankkinut vaikkapa upouuden älypuhelimen. Sitten saisit kuulla, että olet voittanut arpajaisissa kolme samanlaista lisää. Ensimmäisen puhelimen erityisyys haihtuu nopeasti siinä kolmen vastaavan rinnalla. Eikä kukaan ehdi käyttää neljää puhelinta, vaikka ne olisivat miten hienoja. Sama koskee lasten lahjoja, ja varmaan myös aikuistenkin.
Olen siis sitä (tylsää) koulukuntaa, jonka mielestä kohtuus kannattaa kaikessa. Ja jos vetää överiksi missä tahansa lajissa, kerran kymmenessä vuodessa riittää. Olen jatkuvasti väittänyt, että en kannata äärimmäistä karsimista missään. Mutta ehkä minussa sittenkin asuu pieni minimalisti?
Meillä niitä leluja ei heitetä roskiin, vaan kun niillä on tareeksi leikitty, niin laitan (mikäli ovat vielä ehjänä) aarrearkkuun. Aarrearkkuun on tässä vuosie varrella noita pikkuleluja kertynyt aika paljon. Aina joskus tylsänä hetkenä kaivetaan aarrearkku kaapista ja leikitään pikkuleluilla.
Tossa olen kyllä täysin samaa mieltä, että kohtuus kaikessa. Mua ahdistaa se määrä suklaata, minkä lapset ahtaa sisäänsä, jos ne syö itse kaikki ne munat, joita noi isovanhemmat ja muu suku niille jakaa. Onneksi meidän lapset on vielä sen verran pieniä, että ne ihan tyytyväisinä syö yhden munan parina päivänä ja vanhemmat voi kaikessa hiljaisuudessa syödä loput…
Aarrearkku on oikein kiva idea. Mua lähinnä vain ärysttää se, että ensinnäkin ne tosiaan eivät kauan ehjänä säily, ja toiseksi munista tulee nykyisin todella tyhmiä leluja. Siis jotain älyttömän näköisiä muoviukkoja, joilla ei voi edes tehdä mitään. Yhdestä onneksi tuli palapeli, sillä on todella leikittykin.
Olen miettinyt samantapaisia juttuja esimerkiksi ruuan suhteen. Juhlapäivinä pitää nykyään monilla olla todella erikoishyviä juttuja (tai muuten vaan kalliita ja paljon) kun arkenakin syödään kuin juhlapäivänä konsanaan. Ennen joulukin tuntui varmaan ihan erilaiselta…
Pitää paikkansa! Mummini muisteli juuri, kuinka ihania piparkakut olivat ennen vanhaan, kun arkisin ei ollut mitään makeaa tarjolla. Ei ollut karkkipäivää, kun ei ollut karkkeja!
Olen tätäkin miettinyt monesti: jossain on ihmisiä, jotka suunnittelevat kinderien yllätyksiä ja tehtaita, jotka valmistavat niitä… Ja kuinka monta miljoonaa kiloa niitä tehdään vuodessa. Käsittämätöntä. Ja nykyisinhän ne ovat ympärivuotisia. Ainut keksimäni järkikäyttö näille ”aarteille” – jos jaksaa askarrella – on liimata hahmot taulukehyksiin ja spraymaalata yksivärisiksi. Silloin niitä kestää katsella, jonkin aikaa, ovat ihan hauskoja kehyksiä lastenhuoneessa. Suklaa niistä useimmissa on huonointa ja halvinta mahdollista.
Hirvittää ajatella, mitä lapsemme syövät. Huvipuistoissakin, poislukien Lintsi, lasten ruoka on ihan ruokotonta mössöä. Itse en koskisi kepilläkään enkä antaisi ainakaan lapselle. Miksi lapsille tarjottavat ruuat ovat useimmiten huonoja? Miksi lapsille ei tarjota hyvää, itse tehtyä ruokaa, vaan pääsääntöisesti huonoja eineksiä? Miksi oletetaan, että lapset tykkää ranskalaisista ja eineslihapullista? Ne syövät niitä, kun muuta ei tarjota. Haloo ravintolat?
Omat eväät mukaan? Olet oikeassa, kyllä siellä saa välillä tarkkana olla mitä ostaa välipalaksi. Mutta Lintsi on nykyisin hyvä. Siellä saa kunnon ruokaa sekä lapset että aikuiset. Meidän perhe tykkää!