Kuinka monta kertaa tavarat voi järjestää?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Meidän remontti on (pääpiirteissään) ohi. Kun uusiksi meni keittiö, olohuone ja kaikki kylppärit ja vessat, oli koko irtaimisto sullottu kahteen makuuhuoneeseen. Tavarat oli pakattu pahvilaatikoihin ja pinottu seinien viereen suljettujen ovien taakse, osa laatikoista oli viety vinttiin ja ullakolle. Käytännössä operaatio vastasi muuttoa, paitsi että tavarat eivät  vaihtaneet osoitetta. Kaikki oli kuitenkin pakattava, ja ennen kaikkea purettava.

Huonekalut menivät suunnilleen omille paikoilleen takaisin, mutta tavarat piti järjestää kokonaan uudelleen. Keittiössä ei ollut enää mitään ennallaan, kirjahylly vaihtoi huonetta, komero katosi mutta tilalle tuli kodinhoitohuone. Jopa vessojen kaapit vaihtuivat erilaisiksi kuin ennen. Millekään ei siis ollut valmista vanhaa paikkaa. Tästä seuraa tietenkin se, että kaikille tavaroille on pitänyt keksiä uusi paikka. Tällä kertaa olin kyllä jo miettinyt keittiötä suunnitellessa, että missä pidetään lautasia ja laseja, mutta paljon on kaikkea sellaista, jota ei päivittäin tarvita. Tällainen järjestäminen on samalla tavalla väsyttävää kuin tavaroiden raivaaminenkin, koska koko ajan on tehtävä päätöksiä.

Eikä kaikki ole suinkaan mennyt kerralla paikalleen, vaan tavarat vaihtavat paikkoja edelleenkin. Voi olla, että jokin ajatuksen tasolla erinomainen paikka ei käytännössä toimi ollenkaan. Sitten on niitä tavaroita, joiden paikkoja ei ole mietitty ollenkaan, kunhan vaan on purettu pois laatikosta ja tyrkätty johonkin. On myös tavaroita, jotka on laitettu johonkin, kunnes huomaan että se paikka olisikin paljon parempi jollekin muulle, jolloin ensimmäiset on siirrettävä pois tieltä, mutta minne? Tähän siirtelyyn ja järjestelyyn menee aikaa. Ehkäpä kesään mennessä kaikella on suunnilleen pysyvä säilytyspaikka.

Päätimme äskettäin hankkia yhden pätkän lisää Lundian kirjahyllyyn. Minä olisin tehnyt sen huolettomasti niin, että kaksi uutta tikasta vaan, ja vähän hyllyjä niiden väliin, ja koko hoito vanhan hyllyn jatkeeksi. Mutta puoliso haluaa tehdä tämän ns. kunnolla, eli yhdistää uuden pätkän saumattomasti vanhaan, jolloin ei tosin tarvita kuin yksi uusi tikas, mutta toisaalta melkein koko vanha hylly pitää tyhjentää ensin, jotta uusi osa saadaan paikoilleen. Tässä on sen verran kuluneen vuoden aikana purettu ja koottu tavaroita ja huonekaluja, että kirjahyllyn purkaminen jälleen ei niin kovin houkuttele. Mutta ymmärrän, että hienohan siitä tulee, jos se kunnolla tehdään. Näinä hetkinä ymmärrän minimalisteja, jotka omistavat vain kaksi kirjaa ja kestotilauksen äänikirjapalveluun…

Täällä siis jatkan tavaroideni siirtelyä, mutta huomatkaa että tämä ei ollut valituskertomus. Pikemminkin havainnollistus siitä, että järjestys ei synny yhdessä yössä, enkä ainakaan minä ole läheskään aina tyytyväinen ensimmäiseen ratkaisuun. Tavarat löytävät parhaat paikkansa vasta sitten, kun on ehditty elää ja olla, ja nähdään mistä niitä tavaroita oikeasti lähtisi etsimään, tai missä niitä eniten tarvitaan. Jos muuton jälkeen tuntuu siltä, että koti ei oikein asetu, niin se voi johtua juuri tästä.

PS. Lupaan kuvia seuraavaan postaukseen, haluatteko nähdä niitä värikkäitä seiniä?

Shoppailukesä -22

Julkaistu , kirjoittanut
6

Vuoden viisi ensimmäistä kuukautta kului lähes täydellisessä ostolakossa. Ostin nastakengät, toppahousut ja alkkareita, eikä tämän järkevämmäksi voi juuri vaatteiden ostelu mennä. Maalis- ja toukokuussa en ostanut mitään. Sitten alkoi kesä, ja ostolakko saa mennä.

Alkukesän matka New Yorkiin oli vielä yllättävän maltillinen. Ostin matkalta kesämekon ja mustan puseron. Jälkimmäinen oli ostettava, koska matkalaukusta (sen enempää kuin kaapistanikaan) ei löytynyt kunnollista siistiä toppia. Mutta NY oli kallis, eikä aiempien vuosien shoppailuriemua ollut tarjolla. Tarjontaa toki oli, mutta hintataso oli enimmäkseen budjetilleni liian korkea. Toppi oli Uniqlosta ja mekko J.Crew’sta, eli paikallisittain edullisemmista ketjuliikkeistä.

Kotiin palattuani luin uutisista, että maailmantilanteen aiheuttama inflaatio tulee viimeistään syksyllä vaikuttamaan vaatteiden hintoihin merkittävästi. Ostolakko lensi taivaan tuuliin, ja kesä-heinäkuun aikana shoppailin ensimmäistä kertaa samaan tahtiin kuin vuonna 2016, siis aikana ennen ostolakkoa. Koska ideana oli ostaa edullista, kaikki on outletista, alennusmyynnistä tai kirppikseltä. Olen ostanut etupäässä järkeviä asioita, mutta myönnän että pari juttua on tullut hankittua lähinnä siksi, että ne olivat kivoja ja halpoja, ei niinkään siksi että ko. asusteelle olisi ollut huutava tarve.

Hankinnat:

  • 5 paria kenkiä. Näistä yhdet ovat olleet käytössä koko kesän. Yhdet kirppikseltä. Yhdet tarkoitettu syksyyn (lenkkarit) ja kaksi paria ostin etupäässä ostamisen ihanuudesta. Kaikille on tullut käyttöä, mutta toki tässä on ekstraa, eihän ihminen oikeasti tarvitse näin monia kenkiä.
  • 2 paria farkkuja, mustat ja siniset perusfarkut. Ehdottomasti tarpeelliset, käyttövaatteita joita pidän syys/talvikaudella joka päivä.
  • 3 siistiä lyhythihaista puseroa (+ jo edellä mainittu matkaostos). Näitä on kaapista puuttunut. Käytän näitä farkkujen kanssa, ja näistä on ollut kaapissa todellinen tarve. Silkkiä, merinovillaa, 100% puuvillaa; siis sellaisia vaatteita, joissa sekä näyttää että tuntuu siistiltä ja vakavasti otettavalta.
  • 3 siistiä neuletta. Nämä ovat noiden toppien pitkähihaiset vastinkappaleet. Musta palmikkoneule, sininen ohuempi pellavaneule sekä musta avokaulaisempi perusneule, käytetään farkkujen tai hameiden kanssa. En tinkinyt laadusta enkä materiaaleista.
  • Talvivaatteita: kirppikseltä merinovillainen kietaisuneuletakki, ehtaa vintagea. Tämä oli löytö! Samalta kirppikseltä ostin myöhemmin paksun neulehaalarin, jota kutsun aikuisten potkupuvuksi. Luultavasti maailman mukavin vaate, jossa ei varmasti jää seinäkukkaseksi. Jos Flow-festarit pidettäisiin tammikuussa, tämä olisi sinne täydellinen. Llapseni mielestä asu ei ole ikäiselleni sovelias julkisille paikoille, mutta tästä piittaamatta olen jo käyttänyt tätä. 26 eurolla olin valmis ottamaan riskin eikä kaduta yhtään. Lisäksi ostin uutena klassisen mustan neulemekon, siinä voi mennä konserttiin, palaveriin tai mihin vain.
  • Asusteet: oranssi kietaisuvyö, kotimaista käsityötä. Törmäsin suomalaisen Kiedon mainokseen, ja rupesin asiakkaaksi samantien. Kashmirhuivi alesta, merkkiä Balmuir. Jälkimmäinen oli todella halpa, mutta en ollut aivan tyytyväinen ostokseen: huivissa oli aivan älyttömän vahva kemikaalinen haju. Balmuirin vaatteet haisevat ylipäätään yleensä ällöttävälle liikkeissä käytettävien huonetuoksujen takia, mutta tämä ominaishaju haihtuu usein nopeasti. Tämä huivi oli nettikaupasta, enkä siis päässyt haistelemaan sitä ennen ostamista. Balmuirin ominaistuoksu haihtui parissa viikossa tuulettamalla, mutta vasta usean viikon säilytys parvekkeella poisti huuhteluaineen hajun kunnolla. Olen käyttänyt huivia päivittäin sen jälkeen, kun sain sen neutraloitua.
  • Muut ostot: urheilulegginssit, aluspaita ja yöpaita

Lukumäärällisesti siis enemmän vaatteita kuin aikapäiviin. Sanon myös tämän: olen nauttinut jokaisesta ostoksesta. Ja tehdään nyt saman tien täydellinen täydellisen avautuminen; vaatteiden lisäksi olen ostanut runsaasti kosmetiikkaa (jota hankin myös reissusta, hello Sephora!) sekä täydentänyt myös lasten vaatekaapit tulevan talven varalle – alennusmyynneistä tietenkin. Vaikka ostolakon ylläpito onkin nykyisellään jo helppoa, välillä se vaatii silti aktiivista kieltäytymistä ja itsekuria. Tänä kesänä tein tietoisen valinnan, enkä ole aktiivisesti kieltäytynyt mistään. Kesällä päätin, että kun syyskuu alkaa, ostolakko palaa normiksi. Veikkaisin, että loppuvuoden ostot tulevat olemaan samaa niukkuusluokkaa kuin keväällä.

En halua pelkkää valkoista enää

Julkaistu , kirjoittanut
3

Tämän remontin aikana jotain on loksahtanut uuteen asentoon sen suhteen, mitä ajattelen kodin sisustamisesta. Olen tainnut moneen kertaan ennenkin mainita, että sisustustyylini (jos nyt sellaisesta voi puhua) on aika kaukana sellaisesta valkoisesta ”blogikodista”. Huonekaluissa on väriä, rakastan lukuisia taulujamme, matot ovat kirjavia ja niin edelleen. Sellainen sävy sävyyn harmonia ei ole ollenkaan minun juttuni. Mutta en ole myöskään kaikenkirjavan ystävä, en esimerkiksi tykkää tapeteista jotka ovat liian viliseviä, enkä juurikaan harrasta printtikuvioita; en vaatteissani enkä sisustustekstiileissä.

Tästä huolimatta minulla on ollut aika pinttynyt ajatus siitä, että seinien oikea väri on aina valkoinen. Perustelut: valkoinen on paras tausta taiteelle (ajatelkaa vaikka museoita) ja valkoinen rauhoittaa, jos huoneessa on paljon muuta väriä. Olen aina asunut kodeissa, joissa on ollut etupäässä valkoiset seinät, ehkä sekin vaikuttaa asiaan. Erityisesti olen ollut paperinvalkoisen ystävä, maalarinvalkoista olen aina inhonnut, sillä se taittaa harmaaseen ja harmaa taas tuntuu seinissä masentavalta. Ajatusta valkoisista seinistä en ole koskaan aiemmin kyseenalaistanut. Nyt kuitenkin oli aika muuttua.

Vessan seinä testivaiheessa. Tummat värit hylättiin nopeasti, mutta oli hyvä idea testata niitä.

En ole ihan varma, mistä kaikki lähti liikkeelle. Edellinen keittiömmekin oli valkoinen ja kiiltävä. Sellainen oli muotia reilut 10 vuotta sitten, kun keittiötä viimeksi laitettiin. Vuosien myötä niin muoti kuin oma makukin on kehittynyt, joten tällä kertaa suunnittelussa lähdettiin liikkeelle siitä, että kaappien ovet voisivat olla muutakin kuin sileää valkoista. Kiiltävä pinta on sivumennen sanoen helppo pitää puhtaana, jos on valmis heilumaan riepu kädessä joka päivä. Itse en ole, joten vaihtoehdot olivat tervetulleita. Selailimme paljon sisustuslehtiä inspiraatiomielessä, etenkin ei-suomalaisia, ja puoliso viehättyi täyspuisista keittiöistä. Valitsimme lopulta tammen, sillä sitä meillä oli ennestään muuallakin. Keittiöstä on nähty vasta mallipala, sillä yhtäkään kalustetta ei ole vielä asennettu, joten lopputulosta voi vasta kuvitella. Ennen meillä oli joka tapauksessa valkoinen keittiö, johon tuli väriä kaakeleilla ja puisilla tasoilla. Nyt meille tulee puunvärinen keittiö, jossa on valkoinen taso ja kaakelit.

Kun yksi pinttynyt ajatus oli valkoisen keittiön myötä hylätty, oli helppo jatkaa samalla tiellä. Kiinnostuin siitä, millaisia sävyjä 50-luvulla suosittiin sisustuksessa, sillä halusin uusien värien kunnioittavan aikakauden tyyliä, vaikka ne eivät täsmälleen alkuperäisiä olisivatkaan. Etsin tietoa lukemalla, juttelemalla asiantuntijoiden kanssa ja tutkimalla värikarttoja (tässä mm. yksi), joita on tehty eri aikakausien mukaan. Kun asunnostamme purettiin pois vanhoja seiniä ja kalusteita, alta paljastui alkuperäisiä maalikerroksia. Aika hauskasti kävi niin, että olin sattumalta intuitiivisesti valinnut sellaisia sävyjä, jotka olivat hämmästyttävän lähellä alkuperäisiä.

Kuten aiemmin kirjoitin, halusin olohuoneeseen edelleen valkoiset, mutta ei täysin valkoiset vaan lämpimämmät ja kotoisammat seinät. Makuuhuoneemme vaihtaa paikkaa, ja uusi sijainti on hyvin varjoisa. Halusin sinnekin valoisan mutta pehmeän värin, ja lopulta olohuoneen testereiden joukosta löytyi myös makuuhuoneen väri, Tikkurilan Gardenia. Testasimme maaleja myös makkarin seinään, samoin kuin olohuoneen, koska värit näyttävät erilaisilta varjoisassa tai valoisassa huoneessa.

Lapset halusivat pinkin vessan, ja sen he saavat (sävy: Little Greenen Pink Slip). Pikkuisesta vessasta tulee heleän vaaleanpunainen, myös katto maalataan samalla värillä. Toisesta WC:stä tulee turkoosi. Kyseinen vessa toimi testipaikkana lukuisille väreille, sillä mietimme aluksi myös tumman vihreää, erilaisia sinisiä ja vaaleampia vihreitä. Vaalea turkoosi voitti, ja aion myöhemmin hankkia sen seinälle Georgia O’Keeffen taidejulisteen, jossa samat sävyt toistuvat.

Lisää väriä! Kodinhoitohuone edistyy, nyt meillä on kaakelit! Nämä ovat Pukkilasta, jos joku himoitsee samanlaisia. En muista nimeä.

Puolisolla oli vankka ja hieman yllättävä visio työhuoneen kaksivärisistä seinistä, joten nyt huoneen alaosa on tummempaa vihreää ja yläosa vaaleampaa. Raja kulkee täsmälleen kultaisen leikkauksen kohdalla, ja huone näyttää jo nyt hyvältä, vaikka se onkin vielä keskeneräinen ja täynnä säilössä olevia huonekaluja. Työhuoneen vaaleampi sävy toistuu kodinhoitohuoneen seinässä. Sitä puolestaan tehostaa kirkkaan turkoosit kaakelit, joita tosin ei ole vielä asennettu. Kaapistot ovat valkoiset, joten yleisilmeestä tulee raikas.

Lopputuloksena voidaan todeta, että remontin jälkeen tavallista valkoista löytyy enää sieltä, minne remontti ei tällä kertaa yltänyt. Tosin nekin huoneet remontoidaan, kunhan tämä urakka saadaan ensin valmiiksi. Kyseessä on lastenhuoneet, ja jälkikasvu saa valita värinsä ja tapettinsa kohtuullisen vapaasti, vaikka pidätänkin veto-oikeuden itselläni. Joka tapauksessa olo on vapautunut. On hauskaa päästä irti mielipiteistä, joille ei ole ollut järkevää perustelua, paitsi että aina ennenkin on tehty näin. Värit ovat ihania!

Täydellistä valkoista etsimässä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Keväällä tuskailin loputtomien remonttipäätösten edessä. Niitä onkin sitten riittänyt. Ehkä hulluimmaksi meni olohuoneen seinämaalin valinta. Halusin valkoisen, mutta en paperinvalkoista. En missään nimessä myöskään harmaata tai beigeä, mutta en liian keltaistakaan… Halusin värin, joka kunnioittaisi 50-luvun rakennusta, mutta olisi kuitenkin moderni. Juu, ei ole helppoa.

Muistelen, että edellisen kerran kun olohuonetta maalattiin vuonna 2010, en tehnyt maalin suhteen minkäänlaista valintaa. Sanoin urakoitsijalle, että ei maalarinvalkoista vaan valkoisempaa, ja sitten hän osti maalin ja maalasi. Olin siihen tyytyväinen, eikä tullut mieleenkään alkaa itse vertailla eri sävyjä. Toisin on nyt. Ei tulisi mieleenkään antaa urakoitsijan valita värisävyä. Sitä tämä keski-ikä teettää.

Tuo alunperin valittu väri ei muuten enää ollut sellainen kuin aluksi. Se on vuosien varrella tummunut, minkä huomasi kun iso kirjahylly siirrettiin ja alkuperäinen valkoinen paljastui sen takaa. Listat puolestaan ovat kellastuneet, samoin pistorasiat. Tätä kaikkea ei huomaa, kun huonekalut ovat paikallaan ja kodissa eletään. Sitten kun kaikki riisutaan pois, paljastuu että reilun 10 vuoden aikana on tapahtunut Suuri Kulahdus. Siihen nähden luultavasti mikä tahansa maali olisi raikastanut huoneen aivan uuden näköiseksi. Halusin kuitenkin juuri oikean valkoisen.

Valkoisia on paljon… lopullinen valinta on ylhäällä keskellä.

Aloin siis etsiä hyvissä ajoin sitä täsmälleen oikeaa värisävyä. Käytin tähän prosessiin valehtelematta kymmeniä tunteja. En toki yhtä kyytiä, mutta kaikki yhteenlaskettuna. Jaa miksi? No, kuten sanottu, täydellisen sävyn löytäminen ei ole yksinkertaista. Ensinnäkin niistä rautakaupan maalisävylapuista on turha edes yrittää. Kuinka 10cm x 10cm lippusesta voisi nähdä, miltä sävy näyttää usean neliön pinta-alalla? Samoin niistä pikkuisista värikartoista ei näe mitään. Postimerkin kokoinen plänttikö muka kertoisi, miltä maali näyttää seinällä? Ainoa tapa saada värin todellinen luonne esille, on ostaa testeri ja maalata juuri sitä seinää, jolle sävy on tulossa. Tässä kohdassa pisteet Tikkurilalle, jolta saa testimaaleja tilata ihan kohtuulliseen hintaan. Jälkikäteen ajatellen Teknokselta olisi saattanut löytyä vielä parempikin sävy, mutta jos en voi ostaa testipurkkia, en voi ostaa isompaakaan maalipönttöä. Suomalaisista valikoima rajautui siis ainoastaan tästä syystä Tikkurilaan. Urakoitsijan mukaan maaleilla ei ole mitään eroa käytännön kannalta.

Mutta ulkomailla osataan! Löysin Little Greenen nettisivut, jotka sivumennen sanoen palvelevat kuluttajaa muutenkin noin satakertaa paremmin kuin nämä kotimaiset firmat. Tilasin heiltä varmaan parikymmentä maalia testiin, mukana oli muitakin kuin valkoisia sävyjä. Tikkurilan värikartoilta tilasin puolestaan kaikki mahdolliset valkoiset, jotka suinkin näyttivät niissä pienissä ruuduissa mahdollisilta. Soittelin myös ahkerasti Tikkurilan neuvontapuhelimeen, josta sai välillä tosi hyvää palvelua, mutta välillä vastaajan asiantuntemus jätti toivomisen varaa.

Sitten vaan testailemaan. Lopputulos oli, että meillä oli 15 valkoista läiskää olohuoneen seinässä. Niistä loppusuoralle valitsin viisi, joista maalattiin vielä vähän isommat ruudut eri kohtaan. Tämä oli erittäin tarpeellinen vaihe. Kuten arvelin, maalit käyttäytyvät valossa ja varjossa eri tavoin, eikä niiden todellinen sävy paljastu pienestä paperinpalasta. Esimerkiksi Tikkurilan Lumikko näyttää värikartassa raikkaalta, seinällä puolestaan suorastaan vihreältä. Neuvontapuhelin vahvisti havainnon, siinä todella on vihertävä pohjasävy, ja seinällä sävy oli tosi kylmä, ei lainkaan kodikas. Toisaalta netissä neutraalilta valkoiselta vaikuttanut sävy saattoikin seinällä näyttää lähes beigeltä.

Monen viikon ja testin perusteella valitsin lopulta seinien sävyksi Tikkurilan Kallan (G503). Nyt kun koko seinä on maalattu sillä, sanoisin että jos olisin ajoissa tajunnut, olisin ehkä itse yrittänyt säätää juuri tätä sävyä vielä asteen vaaleammaksi. Niin voi nimittäin tehdä; täytyy vain tietää sekoitussuhde tarkasti, ja sitten rautakaupassa ilmoittaa, kuinka paljon väripastaa perusvalkoiseen sekoitetaan. Mutta koska tämä vaihtoehto selvisi minulle liian myöhään, päätin että valmis sävy saa kelvata. Kalla täyttää vaatimukseni kuitenkin hyvin. Se ei ole harmaa eikä beige, eikä myöskään keltainen. Ehkä kermainen olisi oikea ilmaisu, eräänlainen lämmin valkoinen. Mitä enemmän huoneessa on luonnonvaloa, sitä valkoisemmalta se näyttää. Eteisessä, jossa on pelkästään sähkövalo, sävy sen sijaan näyttäytyy hyvin lämpimänä ja kodikkaana. Purkutöitä tehdessä asunnon alkuperäisiä maalisävyjä paljastui seinistä, ja Kalla on kieltämättä hyvä päivitys alkuperäisestä, varsin keltaisesta sävystä.

Lähipiiri suhtautui kiitettävän kärsivällisesti oikean valkoisen etsintään. Puoliso teippasi ruudun toisensa jälkeen, ja maalasi testejä milloin mihinkin seinään. Samaa tekniikkaa käytimme muidenkin seinämaalien kanssa, ja keväällä koti olikin mielenkiintoisen näköinen, kuin siellä täällä seinissä oli vaikka minkä värisiä neliöitä. ”Ai äiti on taas maalaillut”, totesivat lapset lakonisesti, kun löysivät lisää uusia väriruutuja pitkin kotia. Mutta olen lopputulokseen tyytyväinen. Toivon että Kalla kestää aikaa, tai ainakin seuraavat kymmenen vuotta.

Pystyykö kukaan samaistumaan tähän sopivan värin etsintään?

Suurinta luksusta on ehkä kodinhoitohuone

Julkaistu , kirjoittanut
2

Tunnen oloni 50-luvun kotirouvaksi, kun kirjoitan tästä, mutta kirjoitetaan nyt silti. Kotiimme saadaan remontin seurauksena kodinhoitohuone. Olen tästä ihan suhteettoman onnessani. En ole koskaan asunut omakotitalossa, joissa ainakin uudemmissa kodinhoitotila lienee lähes vakiovarusteena. Sen sijaan olen koko ikäni asunut rivi- tai kerrostaloasunnossa, jossa ”kodarille” ei ole ollut tilaa. Olen aina haaveillut yhdestä paikasta, jonne voisi sijoittaa kaikki mahdolliset ylläpitotoiminnot, joita kodissa tarvitaan, ja nyt sellaisen saan.

Amerikkalaiset puhuvat ”laundry roomista” eli pyykkihuoneesta, ja samaa voisi käyttää meilläkin. Kodinhoitohuoneeseen nimittäin sijoitetaan koko pyykkihuolto alusta loppuun: likapyykin säilytys, pesu, kuivaus, silitys ja tahranpoisto. Koska olen voinut suunnitella huoneen alusta lähtien itse, likapyykkiä säilytetään heti pyykkikoneen vieressä, ja pesuaineille on oma kaappi. Tasoksi on valittu materiaalia, joka kestää vettä ja kulutusta mielin määrin. Hanassa on ulosvedettävä juoksuputki, joka mielestäni ollut tiskialtaan yhteydessä hyvin kätevä. Allas on sen verran iso, että siinä voi pestä käsipyykkiä helposti.

Hana puuttuu, vetimet puuttuu, kaakelit puuttuu… mutta kyllä nekin vielä saadaan. Kaapit, allas ja taso ovat Ikeasta.

Lattiat on laatoitettu, joten ei ole väliä vaikka vettä roiskuisi lattialle. Olen aikeissa hankkia kondensoivan kuivauskaapin, jollaista meille lämpimästi suositeltiin. Kuivaustoimintoa ei ole pakko laittaa päälle, vaatteet kuivuvat siellä yön yli ilman puhallustakin. Mutta tarvittaessa kuivausajan saa lyhyemmäksi, mikä taas mahdollistaa sen, että halutessaan voi pestä monta koneellista kerralla, eikä kuivaustila lopu kesken. Olen asennuttanut pistorasiat korkealle, jottei silitysraudan kanssa tarvitse kykkiä ja kumarrella. Silityslaudan paikka on suoraan ikkunan edessä, eli valoa riittää, ja silityspaikan yläpuolelle tulee tanko, johon henkarivaatteet voi ripustaa.

Pyykkihuollon lisäksi kodinhoitohuoneeseen mahtuu iso pakastin, jolle ei olisi paikkaa keittiössä, siivouskaappi (tämäkin on luksusta, aiemmin siivoustarvikkeet olivat vain yhdessä komerossa muiden tavaroiden joukossa) sekä runsain määrin säilytystilaa. Näihin kaappeihin ja laatikoihin aion sijoittaa kaiken sellaisen tavaran, joka on aina jossain muualla tiellä: koiran tarvikkeet, lääkekaapin sisällön, harvoin käytettäviä tekstiilejä, kausikoristeita ja kaikkea muuta säännöllisesti mutta harvemmin tarvittavaa tavaraa. Lisäksi kodinhoitohuoneeseen sijoitetaan kierrätys tavanomaisia keittiöroskia lukuunottamatta. Pullot, pahvit, käytetyt patterit, paperi ym kierrätettävät materiaalit saadaan pois silmistä ja jaloista.

Kodinhoitohuone on siis suunniteltu ensisijaisesti käytännöllisyys edellä. Yksi sen parhaista ominaisuuksia on silti ovi, jonka saa kiinni. Ei siis haittaa, vaikka tasolla olisi pyykit läjässä, sillä kukaan  – en minä enkä vieraat – ei tule niitä näkemään ellen halua. Mielestäni tällainen tila on silkkaa luksusta; sellaista ylellisyyttä jota en olisi uskonut saavani.Kodinhoitohuoneen hehkutuksesta tulee vähän vanhanaikainen fiilis kenties siksi, että se kuulostaa siltä kuin hienointa elämässä olisi pyykin peseminen. Mutta oikeasti hienous on siinä, että pyykinpesua ei ole tarvinnut tunkea jo valmiiksi ahtaaseen kylppäriin, vaan että sille on ihan oma paikka, mikä ei ole pois mistään muusta. Kuten hyvin tiedän, kaiken saa yleensä hyvällä suunnittelulla toimimaan ilmankin, mutta kodinhoitohuone tuo sellaista helppoutta ja siisteyttä arkeen, jollaista minulla ei ennen ole ollut.

Te joilla khh on tai sellaisen haluaisitte: mikä on mielestänne huoneen paras puoli? Helpottaako se arkea niin paljon kuin kuvittelen?

Puolen vuoden kuulumiset

Julkaistu , kirjoittanut
2

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, mutta viime aikoina on kuitenkin alkanut pitkästä aikaa sormia syyhyttää, joten päätin, että kesän viimeisen viikon kunniaksi julkaisen tekstin joka toinen päivä syyskuun alkuun asti. Syksy on minulle aina inspiroiva vuodenaika, joten tämä sopii hyvin tähän kohtaan. Aiheet vaihtelevat remontista vaateostoihin ja kodin järjestykseen ja raivaamiseen.

Kesä on ollut tätä…

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, tämä kevät ei ollut kovin helppo. Oli niin henkistä kuin fyysistäkin kuormitusta. Kesää puolestaan on määrittänyt remonttiprojekti, jonka takia emme ole asuneet kotona moneen kuukauteen. Onneksi meillä on mökki lähellä Helsinkiä, ja olemme saaneet olla talonvahtina mummilassa, sillä aikaa kun isovanhemmat ovat olleet pois kotoa. Kaiken kaikkiaan tilanne on siis aivan hyvä, mutta matkalaukkuelämä on silti kuukaudesta toiseen hiukan rasittavaa. Aina on jotain hukassa, kun tavaroilla ei ole selkeää omaa paikkaa. Tai sitten ne ovat eri paikassa kuin missä itse on; maalla kun olemme kaupungissa ja päinvastoin. Tänään hammaslääkäri huomasi, että lankaaminen on jäänyt kesän aikana vähemmälle. Rutiinien luominen onkin ollut aika haasteellista. On myös oma juttunsa asua toisen ihmisen kodissa. Ei oikein tiedä, millä tavalla isäntäväki haluaa että asiat tehdään ja järjestetään, ja samalla yrittää kovasti varoa ettei riko tai sotke mitään.

Remontti itsessään on edennyt hyvin, ja meillä on käynyt hirmuisen hyvä tuuri urakoitsijan suhteen. Työntekijät ovat tarkkoja, siistejä ja mukavia, ja työn jälki erittäin hyvää. Mutta niin iso remontti, mikä meillä on käynnissä, on valvojalle (eli minulle) ajoittain kokopäivätyö. Meillä tehdään sekä pintaremonttia, keittiöremonttia, kylpyhuoneremonttia, korjataan syksyllä ilmennyttä vesivahinkoa, kaadetaan väliseiniä ja rakennetaan uusia kiinteitä säilytyskalusteita. On koordinoitava urakoitsijan, putkimiehen, sähkärin, puusepän ja lukuisien tavarantoimittajien työtä. On tehtävä miljoona pientä ja isoa päätöstä alkaen lattialaattojen sauman väristä päätyen siihen, mitä kautta sähköt kannattaa vetää. Loppu häämöttää jo, mutta varmaa on että muutama viikko vielä menee näissä leiriolosuhteissa.

…mutta myös tätä.

Mutta on kesä ollut myös mukava ja ihana. Kesäkuun alussa kävin New Yorkissa viettämässä muutaman päivän laatuaikaa itseni ja ystävän kanssa. Matka oli kaikin puolin onnistunut ja juuri sitä mitä tarvitsin. Aamusta iltaan taidetta, musiikkia, hyvää ruokaa ja juomaa sekä suurkaupungin sykettä – sellainen on täydellinen loma. Myös mökillä on ollut mainiota, on ollut todella mukavaa viettää rentoa aikaa perheen ja läheisten kanssa kaikessa rauhassa, grillailla harva se päivä saunoa aina kun huvittaa. Keväällä uudestaan leikattu polvi kestää jo monenlaista liikuntaa ja mikä parasta – on lähes kivuton! Sanat eivät riitä kertomaan, miten kiitollinen olen tästä. Opettelen vähitellen taas juoksemaan, ja sekin on ihan mahtavaa. Inhoan kyllä lenkkeilyä, mutta olen niin onnessani siitä, että ylipäätään pystyn ottamaan juoksuaskelia, että voisin harrastaa lenkkeilyä ihan vain siitä riemusta, että se on varmaan tänä syksynä jo mahdollista.

Alkuvuoden olemattomat vaateostot

Julkaistu , kirjoittanut
2

Nyt on kuulkaa ostolakko hyvässä vauhdissa. Katsahdin juuri kirjanpitoa tältä vuodelta, ja totesin että tästä tulee koko lakkokauden paras kevät. Tässä lista ostoksista väliltä tammi-toukokuu:

  • nastakengät
  • toppahousut
  • 6 paria nilkkasukkia
  • 4 alushousut

Voiko järkevämpää listaa löytyä? Nastakengät olivat paras ostos näistä kaikista. Kipeä polvi kipeytyi liukkaalla entisestään, mutta kunnon icebugit tekivät kävelystä ja koiran ulkoiluttamisesta merkittävästi mukavampaa. Kengät maksoivat noin 120€, ja kun ottaa huomioon, että pidin niitä päivästä toiseen maaliskuun puoliväliin asti, ne maksoivat itsensä takaisin välittömästi. Plus säästyin liukastumiselta. Naurattaa vähän, sillä 10 vuotta sitten nastakengät olisivat olleet tyylillinen kauhistus. Nykyisin kiinnostaa vain se, ettei polvi hajoa uudestaan.

Toppahousut ostin mökille, jotta ei tarvitse kuskata kunnon ulkohousuja aina kaupungista maalle ja takaisin. Ostin siis viime syksynä kaupunkiin kevyet toppikset koiran ulkoilutusta varten, ja ostin mökille vielä samanlaiset.

Nilkkasukkatilanne on edelleen huono. Tilasin kuuden parin paketin Uniqlosta, mutta olen sukkiin tyytymätön. Materiaali on ok, mutta kuminauha on hirveän kiristävä. En tilaa näitä lisää, ja jatkan täydellisten sukkien etsimistä edelleen. Nilkkasukat tulevat olemaan sellainen asia, joita joudun ostamaan useita pareja vuodessa. Jos joskus vielä löydän täydelliset, ostan kerralla 50 paria, joita toivottavasti sitten käytän muutaman vuoden ajan.

Sitten on alushousuja. Yhdet olivat alusvaateliikkeen alennusmyynnistä, jossa sattui olemaan vitosella pöksyt, joihin minulla oli jo yläosa kotona. Kolmet muut olivat ns. ”menkkapikkarit”, jotka myös tilasin Uniqlolta. Niissä idea on siis se, että housut korvaavat pikkuhousunsuojat. Käyttöä on niin vähän, että en osaa antaa vielä arviota tuotteen toimivuudesta. Olen lukenut näistä paljon ja haluan kokeilla.

Isoin syy sille, että en ole ostanut paljon mitään johtuu siitä, että elämässä on ollut niin paljon muuta mietittävää tänä keväänä, etteivät vaatteet ole olleet millään tasolla mielessä. Tämä kevät on ollut harvinaisen kuormittava monella tasolla, siihen on mahtunut niin sairauksia, läheisen menetys kuin massiivinen remonttiprojektikin. En ole tarvinnut mitään uusia vaatteita, noita nastakenkiä ja sukkia lukuunottamatta. Olen käyttänyt samoja verkkareita, farkkuja ja villapaitoja päivästä toiseen, päätavoitteena ainoastaan mukavuus ja lämpimänä pysyminen. Voitte kuvitella, etten ole mikään tyylikkyyden huipentuma tällä hetkellä.

Viimeksi ostin nämä, ja kaikki käytössä edelleen.

Ennakoin kuitenkin muutosta tilanteeseen, sillä olen lähdössä lomamatkalle kesäkuun alussa. Ensinnäkin on hauskaa leikkiä vaihteeksi tyylikästä ihmistä muutama päivä, ja aion myös käydä vaatekaupoissa. En ole menossa shoppailemaan, mutta jos näen jotain mistä pidän, aion ostaa. Viime kerralla ostin useamman vaatteen, joista kaikki edelleen käytössä, joten josko tällä kerralla samalla ajatuksella.

Kirja-arvostelu: Laura Friman – Tauko

Julkaistu , kirjoittanut
2

Millaista on elää vuosi niin, ettei osta yhtäkään uutta vaatekappaletta, ei edes sukkia? Millaista on kokeilla tätä elämää, kun on tottunut ostelemaan vaatteita lähes viikoittain, tilaamaan netistä mitä huvittaa, ja ylipäätään rakastaa vaatteita ja shoppailua? Laura Friman kokeili, ja kirjoitti vuodestaan kirjan Tauko. Sen hupaisa alaotsikko ”…jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin” kertoo, millaisessa tyylilajissa liikutaan. Kirja oli hauska, sujuva ja viihdyttävä, mutta samaan aikaan ällistyttävä sekä avartava. En tunnistanut Frimanin tekstistä itseäni juuri lainkaan, mikä oli äärimmäisen mielenkiintoista. Mutta näköjään näissä vaatekirjoissa ihmisillä voi olla hyvin erilaisia näkökulmia, sillä en oikein tunnistanut itseäni myöskään Laura Pörstin erinomaisesta kirjasta Viimeinen vuosi. (Linkki vie kirjoittamaani arvioon Pörstin kirjasta.)

Friman kuvaa suhdettaan vaatteisiin ja pukeutumiseen ihailtavalla raatorehellisyydellä. Hän pukeutuu tehdäkseen vaikutuksen, kuuluakseen joukkoon, ilmaistaakseen itseään ja shoppailee välillä vain tylsyyttä välttääkseen. Hän ei jaksa palauttaa väärän kokoisia ostoksia (joita ilmeisesti tapahtuu varsin usein), vaan sulloo hutiostot laatikon peränurkkaan ja unohtaa ne sinne. Hän kertoo auliisti, kuinka altis on mainonnalle ja kuinka hän yrittää seurata ihailemiensa ihmisten tyyliä, ja sitten häpeää kun kokeilu ei menekään putkeen.

Friman kirjoittaa niin rohkeasti, notkeasti ja humoristisesti, että jossain vaiheessa alan epäillä, että ehkä tämä ei sittenkään ole totta. Tämä ajatus jää vaivaamaan koko kirjan ajaksi. Onko kirjan teksti oikeasti totta, vai onko tämä paisuteltu versio viihteen luomiseksi? Alan epäillä siksi, että (anteeksi Laura, mutta en osaa sanoa tätä paremmin) Frimanin toiminta kuulostaa minusta välillä aivan älyttömältä. Jos oma ostokäyttäytymiseni oli mielestäni ennen ostolakkoa varsin väljää ja harkitsematonta, se vaikuttaa silti Frimanin kertomuksiin verrattuna marttamaisen järkevältä. Friman valittaa, miten vaatevuokrauksen ongelma on, että vaatteita pitäisi käsitellä varovasti, etteivät ne mene rikki tai muuten pilalle, ja pitää tätä isona ongelmana. Mutta eikö vaatteita ylipäätään yritetä pitää ehjänä ja kunnossa? En pysty ymmärtämään asennetta, että vaate on halpa, joten ei haittaa jos se menee pilalle, heitetään pois ja ostetaan uusi. Frimankin toteaa juuri tämän ajatusmaailman olevan ylikulutuksen ja monien vaateteollisuuden ongelmien takana, mutta sillä ei ole ainakaan aiemmin ollut juuri vaikutusta. Hän tietää miten pitäisi toimia, mutta ei silti toimi niin.

Koska moni kirjan jutuista kuulostaa minusta niin uskomattomalta, epäilen, että mukana aimo annos liioittelua vetävämmän tekstin aikaansaamiseksi. Jos taas kirjailija on kirjoittanut juuri niin kuin hän on toiminut ja ajatellut, on kirja mitä valaisevin kurkistus kulutusmaniasta kärsivän ihmisen ajatusmaailmaan. Toisaalta, koska maailma on siinä pisteessä kuin se on, kenties tämä edustaakin monien muidenkin ihmisten ajatusmaailmaa.  Se kyllä selittäisikin aika paljon, ja toisaalta saa pohtimaan, että emme varmaan pääse eteenpäin ilman pakollisia ostolakkoja kaikille ihmisille säännöllisin väliajoin.

Kiinnostavinta kirjassa on pohdiskelut siitä, mitä maanisen vaateshoppailun takana on. Friman palaa teinivuosiinsa ja eri elämänvaiheisiin, ja minusta lopulta kaikkea yhdistää yksi asia: epävarmuus omasta itsestä, ja arvelu siitä, että muut osaavat ja tietävät nämä vaateasiat paremmin. Hän myös kiteyttää hyvin sen dilemman, kun haluaisi yhtäaikaa pukeutua samoin kuin muutkin, mutta kuitenkin yksilöllisesti. Pitäisi osata olla persoonallinen kuin Maria Veitola, mutta jos sattumoisin siinä onnistuu, olo onkin äärimmäisen epävarma. Näihin ajatuksiin moni muukin varmaan samaistuu ja luulen, että vaatekriisimme putoaisivat radikaalisti, jos emme niin hirveästi pohtisi, mitä muut meistä ajattelevat.

Tämä kirja havainnollistaa hienosti, miten iso osa identiteettiämme vaatteet ovat. Friman kirjoittaa sivukaupalla Acnen piposta, eikä minulla ole aavistustakaan, miltä ko. pipo edes näyttää. Tästä voi päätellä, että pipoon liittyvät merkitykset menisivät minulta täysin ohi, jos nyt sattuisin sellaiseen törmäämään. Toisaalta itselleni on tärkeää, että esimerkiksi hautajaisiin ja häihin pukeudutaan ”oikein”. Karsastan sitä, että miehet kulkevat sisällä hattu päässä, tai että jollakin on iltapukujuhlissa lyhyt mekko. Tiedostan, että nämä asenteet ovat tavallaan yhtä älyttömiä, kuin merkkipiposta haaveilu, ne vain edustavat erilaista maailmankuvaa. Harva meistä on täysin vapaa ympäristön paineista ja odotuksista pukeutumisen suhteen.

Tämä kirja vahvisti ajatustani siitä, että ehdoton ostolakko on vaikea toteuttaa, vaikka hyvää viihdettä siitä toki saa. Mutta hankaamattomat alushousut ovat järkiostos, oli lakko mikä tahansa, niistä kieltäytyminen periaatteen vuoksi ei palvele muuta kuin hyvää sisältöä kirjaan. Sen sijaan turhan ostamisen lopettaminen on tehokas tapa kyseenalaistaa omia kulutustottumuksia, ja ohjata ajatuksensa uusille raiteille. Näin käy myös Frimanille, joka vuoden jälkeen huomaa päässeensä irti siitä, että uudet vaatteet pyörisivät mielessä jatkuvasti. Suosittelen kirjaa kaikille, joita aihe kiinnostaa, mutta jotka eivät jaksa aiheeseen usein liitettyä paatosta. Valtava tietopankki kirja ei ole (verrattuna vaikkapa Saramäen Hyvän mielen vaatekaappiin), mutta yksilön kokemuksen se sanoittaa erinomaisesti.

Remontin pahin puoli

Julkaistu , kirjoittanut
2

En ymmärrä, miten kukaan selviytyy talon rakentamisesta. Sellainen tilanne, josta lähdettäisiin ihan puhtaalta pöydältä liikkeelle perustuksia myöten, olisi minulle kauhistuttava projekti. Niin paljon päätöksiä! Sillä jos jonkin tässä remontissa on vaikeaa, se on loputon määrä päätöksiä, joita on tehtävä jatkuvalla syötöllä. Tai siltä ainakin tuntuu.

Juuri nyt meillä remontoidaan kylpyhuonetta. Se oli erittäin huonokuntoinen, joten sieltä purettiin kaikki, viimeistä laattaa myöten. Nyt pitää päättää ainakin seuraavat asiat: wc-pöntön malli, altaan malli, allaskaappi, suihkuseinien malli, suihku, hana, rättipatteri, peilikaappi, vesihana, säilytyskaappi, peili, seinälaatat ja lattialaatat, laattojen saumauksen värit, valaisimet, katon väri. Hervoton määrä päätöksiä kahden neliömetrin tilaan. Voi olla että unohdin jo jotain. Päätöksen tekoa vaikeuttaa eniten nykyisin tarjolla oleva loputon vaihtoehtojen määrä. Aloitetaan vaikka seinälaatoista. Niitä on saatavilla kaikissa väreissä, malleissa, muodoissa ja hintaluokissa, joita vain osaat kuvitella, ja sitten vielä parituhatta sellaista vaihtoehtoa, joita ei olisi osannut edes ajatella.

Tästä lähdetään liikkeelle.

Minulle tällainen vaihtoehtojen määrä aiheuttaa ahdistusta. Tietysti valikoima rajautuu sen osalta, mitä ei missään nimessä halua, mutta silti jäljelle jää vielä sadoittain tai ainakin kymmenittäin ihan hyviä mahdollisuuksia. Haluan tehdä remontin, jonka lopputulos kestää aikaa parikymmentä vuotta. Lopputuloksen pitäisi siis olla miellyttävä, ajaton, laadukas ja mahtua budjettiin. Sisäinen perfektionistini meinaa saada sydänkohtauksen miettiessään tätä yhtälöä.

Internet on muuten vihonviimeinen paikka katsella valikoimaa. Sitä on kerta kaikkiaan liikaa ainakin omalle prosessointikyvylleni. Eilen yksinkertaistimme asioita hieman, ja ajoimme isoon rautakauppaan. Siellä onneksi oli asiantunteva myyjä, jonka avulla valintoihin alkoi tulla tolkkua. Samoin oli erittäin tärkeää päästä katsomaan tavaroita luonnossa. Miltä hana tuntuu käteen, kun sen laittaa päälle? Kulmikas kahva ehkä näyttää tyylikkäämmältä kuvassa, mutta pyöreästä on miellyttävämpi ottaa kiinni. Toisaalta suihkut näyttivät minusta kaikki samoilta. Tai wc-pöntöt. Tiesittekö, että niitäkin on tavallisessa rautakaupassa tarjolla parikymmentä erilaista? Olennaiset erot jäivät minulle hämäriksi. Valitsimme sen, jossa oli kaikista yksinkertaisin muotoilu. Nyt pitää enää varmistaa urakoitsijalta, että hän pystyy sellaisen asentamaan meille.

Asiantuntijat ovat näissä tilanteissa kullan arvoisia. Esimerkiksi meidän oma suunnittelija oli jo ehdottanut kaunista laattaa kylpyhuoneen seiniin. En olisi ikimaailmassa löytänyt sitä itse. En olisi edes tiennyt, mistä lähteä etsimään. Emme kuitenkaan pitäneet lattialaattaehdotuksesta yhtä paljon, joten rautakauppareissulla ajelimme myös laattaliikkeeseen. Siellä ilmoitimme, mikä seinälaatta meille tulee, ja pyysimme ehdotuksia lattialaatoiksi. Myyjä, joka tunsi valikoimansa hyvin, osasi heti ehdottaa toiveidemme mukaista vaihtoehtoa kahdessa eri sävyssä. Tällaisesta päätöksenteosta pidän! Kaksi hyvää vaihtoehtoa, joista voin valita sen, joka miellyttää minua enemmän. Ah, mikä helpotus!

Hyvä puoli tässä hermoja kiristävässä päätöksentekoruljanssissa on se, että yksi päätös kattaa monta asiaa. Kun on kerran valinnut yhdet kaakelit, samaa kaakelia laitetaan sitten kaikkiin märkätiloihin. Itse asiassa samasta sarjasta löydettiin myös keittiön kaakelit, ne ovat vain eri muotoiset kuin kylpyhuoneessa. Tai kun on päättänyt yhden hanan, niin kaikkiin lavuaareihin laitetaan sitten samanlainen. Olen onnellinen, kun edes nämä asiat on saatu päätettyä. Edessä on vielä sellaisia päätöksiä, kuten värisävyjen valitseminen seiniin. Tiedän, että siitä vasta show syntyykin (tähän kohtaan sellainen irvistysnaama). Mutta asia kerrallaan. Ensin kylpyhuoneasiat, ja sitten vasta siirrytään seuraavaan. Hengittelen täällä syvään, ja valmistaudun kohta taas päättämään asioita. Yksi kerrallaan.

Kettiön suunnittelu puhtaalta pöydältä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Taannoin taisin mainita, että keittiöremontti olisi mielessä. Nyt olemme siinä vaiheessa, että suunnitelmat ovat lähes valmiit. On mielenkiintoista suunnitella uutta keittiötä siten, että tavallaan kaikki on mahdollista. Puramme entisen keittiön kokonaan pois ja kaadamme muutamia väliseiniä, jolloin keittiön pinta-ala tuplaantuu. Ainoat reunaehdot suunnittelulle on olleet viemärin ja runkolinjan paikat. Viemäriä en halua ruveta siirtämään, koska en halua korottaa lattiaa, ja lattialaatan avaaminen olisi riskialtista ja vaikeaa. Samoin huoneen poikki pystysuunnassa kulkevan runkolinjan paikka on se mikä on. Nykyisin putket menevät seinän sisässä, mutta remontin jälkeen ne koteloidaan pilariksi. Tällainen vapaus suunnittelulle on toki mahtavaa, mutta myös vaikeaa, koska kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Meillä onkin ollut ammattilainen apuna piirtämässä ehdotuksia ideoidemme pohjalta, ehdottamassa materiaaleja ja muita ratkaisuja.

Kun edellinen remontti tehtiin, suunnittelu oli minimaalista. Minulla oli 2 kuukauden ikäinen vauva ja puoliso teki töitä yötä päivää. Tämä yhdistelmä johti siihen, että asioiden suunnitteluun käytettiin hyvin vähän aikaa, minkä seurauksena keittiöön jäi monta epäkäytännöllisyyttä. En miettinyt, mitä astioita säilytetään missäkin, joten kattiloille jäi naurettavan pieni laatikko. En miettinyt mittasuhteita loppuun asti, minkä seurauksena olen saanut kurkotella omassa keittiössäni päivittäin, koska en kunnolla yletä yläkaappeihin. Suunnittelijan mielestä kattoon saakka ulottuvat yläkaapit eivät olleet hienot, joten kaappien päälle jäi tyhjää tilaa – joka sitten on vuosien varrella täyttynyt hiljalleen tavaroista. Siellä ne ovat keränneet pölyä ja rasvaa kaikessa rauhassa. Keittiöliikkeessä ei puolestaan ollut tarjolla sellaista ruokakaappia kuin olisin halunnut, joten ratkaisu leikattiin ja liimattiin tarjolla olevista malleista, enkä koskaan pitänyt lopputuloksesta. Sekä keittiöliike että suunnittelija (jotka siis olivat eri, kuin mitä nyt käytämme) hutiloivat, joten lopputulokseen jäi paljon pieniä, ärsyttäviä virheitä.

Tällä kertaa aikaa on ollut, joten paneutuminen on ollut erilaista. Suunnittelijalla on vahva visuaalinen osaaminen, minulla taas päällimäisenä mielessä käytännöllisyys. Nyt olen miettinyt laatikkotasolla, mitä missäkin säilytetään. Paljonko tilaa tarvitaan ruualle, paljonko astioille? Miten kaikki kannattaa asemoida, jotta työskentely olisi ergonomisesti fiksua? Uuteen keittiöön tulee myös parannuksia entiseen verrattuna. Esimerkiksi: 12 vuotta sitten oli muotia kiiltävät valkoiset keittiöt, ilman vetimiä. Näiden vuosien kokemuksella en enää halua ovia ilman vetimiä. Sarkastisesti voisi todeta, että ei ole sattumaa, että oviin on vuosisatojen ajan laitettu jonkinlainen kahva käyttöä helpottamaan…

Ovista ei tule valkoiset, vaan vaaleaa puuta. Tajusin vasta myöhemmin, että se taitaa olla nyt muotia. Kaikki sisustuslehdet ovat täynnä puunvärisiä keittiöitä, mutta väri on myös armollisempi kuin aiempi kiiltävä valkoinen. (Näin sitä kuvittelee olevansa yksilöllinen…) Sen sijaan työtasosta tulee valkoinen. Puun tilalle tulee keraaminen taso, joka kestää kuumaa, kosteutta, naarmuttamista ja oikeastaan mitä tahansa, ilman että tasoon jää jälkiä. Hintahaitari on laaja, mutta löysimme hyvän kompromissin sekä hinnan että ulkonäön suhteen. Lattiaan tulee laatta, samaa jota meillä on jo nyt eteisessä. Tiedostan laatan huonot puolet keittiön lattiamateriaalina, mutta laattojen päälle tulee sisalmatto. Välitilaan ja kotelon ympärille tulee valkoista, suorakaiteenmuotoista laattaa, mattaa ja kiiltävää sekaisin, jolloin pinnasta tulee elävä. Laatat ovat silmänisku talon alkuperäiselle rakennusajankohdalle 50-luvulla. Saman muotoista laattaa on nimittäin myös talon sisäänkäyntien ympärillä.

Keittiö näyttää kuvissa hienolta, toteutus vain puuttuu. Mullistus tulee olemaan valtava, sillä nykyisestä keittiöstä ei jää mitään jäljelle, ei edes kaikkia seiniä. Aloittamaan päästään kevään aikana, valmista pitäisi olla juhannukseen mennessä. Edessä on hirmuinen pakkaaminen ja härdelli, mutta lopputulos toivottavasti palkitsee.