Ostin tiistaina kengät. Koko ostotapahtuma kiteytti hyvin sen, mikä ero on shoppailulla ja ostamisella.
Kaikki alkoi hyvin shoppailuhenkisesti. Sain vinkin, että keskustan kenkäliikkeessä oli -80% ale. Nyt on niin, että vaikka vaatehankintani ovatkin muuttuneet parin viime vuoden aikana erittäin fiksuiksi, enkä enää juurikaan haksahda höperyyksiin, niin -80% kuulostaa kyllä korviini jokseenkin vastustamattomalta. Vaikka tiedän, että ale ei ole erityisen hyvä syy ostaa mitään, niin tuollainen aleprosentti saa minussa aikaan edelleen pavlovilaisen reaktion.
Suunnistin siis kyseiseen kauppaan. Siellä kävi ilmi, että -80% koski tietenkin vain pientä osaa valikoimasta. Mutta ei se mitään, sillä suurin osa muista kengistä oli edelleen -40% tai -50%. Olin tyytyväinen. Ostoslistalla on nimittäin ollut pitkään siistit kaupunkinilkkurit. Skannasin valikoiman ja bongasin useamman potentiaalisen parin. Avulias myyjä toi varastosta oikeita kokoja soviteltavaksi. Kokeilin neljät eri kengät. Tykkäsin yksistä kovasti, mutta kun pidin niitä pidempään jalassa, alkoi tuntua siltä, ettei malli ollut sittenkään sopiva. Toiset taas eivät näyttäneet jalassa yhtä kivoilta kuin hyllyllä.
Lopulta löysin nilkkurit, jotka olivat juuri sellaiset kuin olin etsinytkin. Samalla kävi ilmi, että neljästä sovitetusta parista juuri nämä eivät olleet minkäänlaisessa alessa. Takaisku! Vanhasta muistista kyseenalaistin hetkeksi koko valinnan. Olin tullut -80% aleen, ja nyt olin siis ostamassa kenkiä täydellä hinnalla. Sehän oli ihan tyhmää – vai oliko sittenkään? Vanhat tottumukset harasivat vastaan, mutta aloin puhua itselleni järkeä.
Millä todennäköisyydellä löytäisin yhtä kivat kengät, jos näiden löytämiseen oli mennyt kaksi vuotta? Olisiko mitään järkeä ostaa niitä vähän halvempia, mutta jalassa huonompia kenkiä, ja toivoa että ne mukautuisivat ajan myötä? Tiedän kokemuksesta, että todennäköisesti jalka ei kuitenkaan totu, ja halvemmat kengät jäävät pitämättä. Täyden hinnan kengät eivät tietenkään olleet halvat, mutta hinta oli mielestäni siedettävä. Tiesin kyllä oikeasti, mitä piti tehdä. Kuuntelin järjen ääntä ja kävelin kengät kainalossa kassalle.
Tässä on shoppailun ja ostamisen ero. Shoppailuun kannustaa muutkin tekijät, kuin itse vaate tai tavara, jota on ostamassa. Ostaminen tapahtuu siksi, että tarvitsee juuri sitä, mitä on ostamassa, eikä esim. alella, vieressä seisovalla kaverilla tai omalla fiiliksellä ole vaikutusta ostopäätökseen. -80% ale houkutteli katsomaan, mitä kivaa voisi löytää halvalla, siis shoppailemaan. Mutta päädyin lopulta tekemään suunnitellun ostoksen.
***
Haluan vielä vinkata Caps Lookin ilmaisesta workshopista, joka alkaa 12.2. Siellä pääsee jyvälle kapselipukeutumisen saloista, joiden suhteen workshopin vetäjä Iina Lappalainen lienee Suomen paras asiantuntija. Mikäli osallistuit workshoppiin jo viime syksynä, kannattaa harkita myös Iinan webinaaria, joka on 18.2. klo 18. Webinaarin nimi on Vaatekaappi haltuun – 5 yleisintä syytä vaatekriiseihin ja kuinka ne ratkaistaan. Jos olet jo ilmoittautunut workshoppiin, saat automaattisesti kutsun myös webinaariin. Jos et halua osallistua workshoppiin, ilmoittaudu pelkkään webinaariin tästä. Vaatekriisit ja niiden ratkaisut kiinnostavat ainakin minua suuresti. Arkijärki ja Caps Look tekevät helmikuussa yhteistyötä.
Hei, samoilla linjoilla. Karsin jokin aika sitten työvaatekaappini ja huomasin, että käytännössä kaikki ne, mitkä jäivät, on ostettu suunnitelmallisesti ja useimmiten täydellä hinnalla. Sen sijaan esimerkiksi lentokentältä kiireessä tehty ”löytö” lähti Fidaan, samoin moni muu. Kengissä on yksi poikkeus: kolme vuotta sitten osuin Lissabonissa El Corte Inglesin aleen ja sieltä löytyneet laadukkaat kaupunkinilkkurit ovat kenkäkaappini peruspilareita edelleen, vaikka tätä ostosta en ollut suunnitellut etukäteen.
Nuo löydöt, etenkin lomilla ostetut, tuppaavat jäämään hyllylle. Olen huomannut saman. Tai sitten ne paljastuvat käytössä epäkäytännöllisiksi tai huonolaatuisiksi. Joskus sitten käy hyvä tuuri, kuten noiden kenkien kanssa!