Luin Helsingin sanomista mielenkiintoisen jutun, jossa kerrottiin, että nettikauppa Wishin toiminta perustuu yhteen havaintoon: monet ihmiset haluavat ostaa halvalla. Wishin koko toimintaidea pohjautuu tähän. Sen jälkeen kaupan toiminta on kehitetty sellaiseksi, että se yllyttää heräteostoksiin. Tuotteita voi selata missä vain kännykältä, algoritmi oppii nopeasti, millaiset tavarat sinua kiinnostavat ja alkaa sitten suoltaa näytölle juuri sitä, mitä mieluiten katselisit muutenkin. Ostamiseen yllytetään halvan hinnan lisäksi klassisilla psykologisilla keinoilla: isoilla aleprosenteilla ja uhkauksilla siitä, että kyseinen tuote on aivan juuri loppumassa. Kauppa käy, sillä esim. YLE kertoo että jo vuonna 2016 suomalaiset tilasivat Wishin kautta 11 miljoonaa pakettia. Miettikää, mikä määrä tavaraa!
Olisin ehkä aiemmin ollut kärkkäämpi tuomitsemaan, mutta näitä omia ostolakkoja toteuttaneena sanoisin, että ostamisen ilo on todellinen tunne. Etenkin halvalla ostamisen ilo. Wish ei houkuttele minua, sillä siellä ei ole myynnissä sellaista, mitä tarvitsisin tai haluaisin, ja lisäksi en luota ollenkaan siihen, että kiinalaiset halpatuotteet olisivat edes terveydelle turvallisia. Mutta voin kyllä ymmärtää, että valikoima vetoaa moneen, etenkin, kun koko kauppa on rakennettu siten, että se usuttaa käyttäjää ostamaan mahdollisimman paljon ja usein.
Minulle kävi niin, että menin Hulluille päiville vielä kertaalleen sen jälkeen, kun olin päättänyt lopettaa kosmetiikan ostamisen. Tarkoitus oli hankkia lapsille talvikengät, mutta tämän järkiperäisen hankinnan jälkeen tuli mieleen, että olin meinannut käydä ostamassa yhden uuden viherkasvin. (Kilpipiilea näytti niin hauskalta, että halusin sellaisen.) Nappasin kasvin mukaan, mutta kassajonossa huomasin vieressä vielä flamingonkukkia monessa eri värissä, ja sitten löysin itseni uudelleen jonosta kasvi kummassakin kainalossa. Heräteostos jos mikä. Kanavoin siis sujuvasti muista ostolakoista säästyneen shoppailuinnon huonekasveihin. Normaalisti olisin suunnistanut päivittäiskosmetiikkaosastolla vielä pyörimään ja etsimään jotain kivoja löytöjä, mutta nyt kun se oli rajattu ulkopuolelle, viherkasviosasto ajoi saman asian.
Olen tässä ihmetellyt, mistä tämä ostamisen ihanuus syntyy. Vielä enemmän olen miettinyt, miten siitä pääsisi eroon. Tämä halvalla ostaminen on selvästi usein myös oman ostamiseni takana. En osta koskaan mitään sellaista, mihin minulla ei olisi varaa, enkä osta niin usein, että ostoksista kertyisi taloudellista taakkaa. En yritä ”säästää” ostamalla tarjouksista, joista saa kolme kahden hinnalla. Sen sijaan usein mietin, miten paljon iloa tavarasta (tai kasvista) minulle olisi, ja vertaan ilon määrää hintaan. Kuinka pitkäksi aikaa minulle olisi iloa uudesta viherkasvista? Arvioin, että pari-kolme vuotta. 8,90€ kilpipiileasta tuntuu siltä, että se kannattaa maksaa useamman vuoden ilosta. Tämä ajatuskuvio tapahtuu salamannopeasti, enkä juurikaan tiedosta sitä. Vasta näin hitaasti pohtien näen, miten teen ostopäätöksiä.
Selvästi ostaminen tuottaa myös muille ihmisille mielihyvää, koska moni suorastaan harrastaa shoppailua. Hesarin jutun mukaan Wishin käyttäjät ovat poikkeuksellisen uskollista porukkaa, he käyttävät sovellusta paljon ja usein. He siis harrastavat shoppailua, mutta mahtavatko he itse mieltää asiaa samalla tavalla? Shoppailuhan nähdään usein stereotyyppisesti sellaisena, että lähdetään kaupungille ja tullaan kotiin lukuisten kassien kera. Mutta jos käyttää Wishiä tai jotain muuta vastaavaa sovellusta harva se viikko, onhan sekin harrastus. Jos olen ymmärtänyt oikein, näistä nettikaupoista ostetaan harvoin mitään todella tarpeellista, vaan pikemminkin juuri sitä pientä kivaa piristystä.
Huomatkaa, että en tuomitse shoppailua tai tavaroiden ostamista, enkä myöskään tässä kehota kaikkia nyt lopettamaan ostamista heti paikalla. Mutta minulle näistä ostolakoista on ollut hyötyä. Ne pakottavat tarkastelemaan omaa käytöstä lähietäisyydeltä ja miettimään, mikä ostamisessa houkuttelee. Mitä aivoissani tapahtuu, kun haluaisin ostaa jotain vain omaksi iloksi? Mikä mielihyvämekanismi sillloin käynnistyy? Ja mikä tärkeintä – haluanko toimia niin?
Mitä te asiasta ajattelette? Tunnistatteko ostamisen ilon?
Konmari -menetelmässä on nerokasta ilo ja kiitollisuus. Ei tarvitse niitä etsiä turhasta shoppailusta.
Sehän tässä onkin, että nuo kaikki ostokset tuottavat paljon iloa. Ei sitä iloa ole ostamisesta etsitty, vaan juuri siitä tavarasta. Se, että on iloinen jostain esineestä jonka jo omistaa, ei sulje pois sitä, ettei voisi samaan aikaan iloita myös jostain uudesta.
Mä olen tässä tuskaillut tosi paljon tämän ostamisen ilon kanssa – tai mulle ei onnea tuota niinkään se ostaminen vaan ne ihanat vaatteet, mihin ihastun tosi helposti. Vaikka kuinka hoen itselleni että a.) budjetit on paukkuneet jo aikoja sitten ja b.) kaappi on täynnä vaatteita, joissa on laput kiinni ja c.) uusia kivoja vaatteita tulee taas varmasti tarjolle, ei ole pakko ostaa just tätä, niin silti… Mikä tässä on niin vaikeaa!
Niinpä! Mikähän se on? Minulla tämä ostolakkohomma toimii. Se pakottaa käyttämään niitä tavaroita joita jo omistaa, ja sitten vähitellen siitäkin alkaa saada iloa. Nautin siitä, kun saan jonkun tuubin loppuun, tai löydän uuden asukokonaisuuden kaapista. Mutta siis tunnen tuskasi, usko pois!
Mulla on ennen ollut ongelmia just ostamisen ihanuuden kanssa. Nappasin kassajonossa odottaessa mukaan jonkun naistenlehden ihan vaan sen vuoksi, kun teki mieli ostaa vielä JOTAIN, ihan sama mitä. Järjetöntä, sanon nyt 😀
Noita ostohimoja edelleen tulee, mutta kysyn tuotteen nähdessäni itseltäni, tiesinkö tarvitsevani kyseistä tuotetta ennen kuin näin sen? Jos vastaus ei, on nykyisin aika helppoa jättää tavara ostamatta. Jos vastaus on kyllä, saatan hetken harkita, mutta usein kuitenkin jätän ostamatta. Yritän aktiivisesti miettiä tarpeitani silloin, kun en ole kaupassa. Kannattaa vaikka ihan listata ne, mitä pitäisi ostaa, ettei sokaistu kaupassa ja yritä uskotella ostohimoiselle itselleen, että tosiaan tarvitsen tätä. Jos sitä ei ole listassa, sitä ei tarvita. Jos se pitäisi lisätä listaan, sen voi tehdä, mutta ostopäätöstä ei sillä hetkellä tarvitse tehdä.
Olen myös huomannut, että alennusmyyntejä välttelemällä säästää rahaa. Jos ostan normaalihintaisia tuotteita tarpeeseen ja jätän alennusmyynnit ja niiden myötä tulevat ylimääräiset ostokset tekemättä, kulutan vähemmän rahaa. Ihmeellistä, mutta totta 🙂
Sanon vaan, että onneksi ei ollut wishiä, kun olin nuori. Olisi tullut varmaan turhaa krääsää tilattua 😀
Kiitos tästä kommentista! Olen iloinen, että joku täälläkin tunnustaa, että ostaminen houkuttelee, vaikkei mitään järkevää syytä olisikaan. Alennusmyynneissä harvoin säästää rahaa, vaikka olen ajatellut myös päinvastoin. Vähitellen olen huomannut saman minkä sinäkin, ja tosiasia on, että harvoin niitä aletavaroita oikeasti tarvitsee. Mutta ale on kiva syy ostaa, ja ostaminen on hauskaa. Tosin ostamisesta saa sen ilon, vaikka sitä tekisi vähän harvemminkin.
Kannattaa hankkia vaatelainaamon jäsenyys! Saa nauttia uuden valitsemisen ja käyttämisen ihanuudesta halutessaan vaikka joka viikko!
Tämä voisi olla vaihtoehto, ja olen tätä harkinnut. Mutta kun jopa siellä vuokraamossa leijuu vieno vanohjen vaatteiden haju, niin se kyllä vesittää tunnelmaa kovasti. Olen tutkaillut vaatelainaamon valikoimaa, mutta ei oikein tunnu löytyvän omaa tyyliäni.
Voglia avaa pian oman verkossa toimivan vaatelainaamon, sehän voisi olla sun juttu. Ensi kuussa aukeaa, sanoivat työntekijät I love Me -messuilla. Mä olen Vaatepuun jäsen, enkä ole huomannut hajuasiaa. 😀 Parasta vaatelainaamossa on, että voi kokeilla sellaisiakin juttuja, jotka eivät varsinaisesti ole omaa tyyliä. Mulla on nyt lainassa mustavalkoiset Yo Zen – leggarit ja oranssi Kaino-neule, en ikinä keksisi ostaa niitä omaksi!