Tämän aamun Hesarissa oli hauska pieni juttu siitä, miten omistaminen lisää tavaran arvoa silmissämme (HS  D-osa s.2 /24.4.12). Siinä kerrottiin psykologi Dan Arielyn tekemästä kokeesta, jossa opiskelijoiden keskuudessa arvottiin lippuja koripallo-otteluun. Sitten hän kysyi niiltä, jotka olivat jääneet ilman, paljonko he olisivat valmiita maksamaan lipusta. Sopiva hinta asettui n. 170 dollarin tienoille. Sitten hän kysyi liput voittaneilta, paljostako he olisivat valmiita myymään lippunsa. Vastaus oli keskimäärin 2400 dollaria. Lipun omistajat arvioivat omaisuutensa siis noin 14-kertaiseksi sen todelliseen markkinahintaan nähden.

Samassa jutussa mainitaan, että erityisesti asunnon myynti aiheuttaa saman ilmiön. Ei mikään ihme, sillä myynnissähän on koti, eikä pelkkä asunto. Siksi käypä markkinahinta tuntuu myyjästä suorastaan epäoikeudenmukaiselta. Mutta omistusvaikutus aktivoituu minkä tahansa tavaran kohdalla. Ilmiötä voi välttää siten, että ennen kuin lähtee kirpparille tms. myymään tavaroitaan, tekee hieman taustatyötä, mitä vastaavasta tavarasta yleensä pyydetään. Tai pyytää rehelliseksi tunnetun ystävän auttamaan hinnoittelussa. Ja sitten vaan karaisee mielensä kestämään sen tosiasian, että vanha rakas lempipyjama näyttää vieraan silmissä vain kulahtaneelta pyjamalta.