Laura Pörsti kirjoitti tällä viikolla tekstin nimeltä Nainen tienaa 1,5 euroa. Se pysäytti. Laura kirjoittaa näin:
Aika harva meistä tuntuu ajattelevan, että laitanpa tämän laatutavaran nyt Kierrätyskeskukseen tai muuhun hyvään tarkoitukseen, jotta kierrättävä taho voi sitten saada siitä vähän voittoa omaksi hyödykseen (koska, toisin kuin suuri osa muista vaatteista, se ostetaan aika varmasti). Moni laittaa kierrätyspusseihin ainoastaan puoliepätoivoisia tai lähes arvottomia vaatteita ja näkee hulluna vaivaa saadakseen jonkin kympin omaan taskuunsa niistä ”paremmista”. Samaan aikaan hän laittaa erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen.
Tässä kiteytyy jotain pelottavan olennaista. Tajusin toimivani itse juuri näin. Juuri nytkin minulla on pino ”parempia” vaatteita odottamassa, että saisin silitettyä ja kuvattua ne nettikirppikselle. Ja kyllä, samaan aikaan lahjoitan erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen. Tajuan juuri tällä hetkellä miten uskomattoman epäloogista tämä toiminta on. Aivan älytöntä!
Olen ajatellut, että nuo vaatteet kannattaisi myydä, koska niistä ehkä saisi tosiaan sen pari euroa. Olen ajatellut, että on vähän kuin ”tuhlausta” laittaa ne vaatekeräykseen. Tunnistanpa vielä sellaisenkin ajatuksen, että haluaisin omien (entisten) hienojen vaatteideni päätyvän jollekin sellaiselle henkilölle käyttöön, joka ymmärtäisi niiden hienouden. Tämä viimenen nyt viimeistään on ihan hirveää kukkua. En ole halunnut laittaa niitä hyväntekeväisyyteen, koska olen liittänyt niihin vahvasti tunnearvoa. Halojaa, housut ovat housut ovat housut! Tässä tekee mieli suorastaan ravistella itseään.
Näiden kaikkien ajatusten keskellä haluan samanaikaisesti vilpittömästi tukea erilaisia hyväntekeväisyyskohteita. Lauran tekstin luettuani voin vain ihmetellä, miksi nämä asiat eivät ole yhdistyneet päässäni aiemmin. Jos tosiaan lahjoittaisin nuo hyvät ja siistit merkkivaatteet suoraan sellaiselle taholle, joka saa niistä tuloja työhönsä, miksi en tekisi niin? Miksi yritän maksimoida oman vaivannäön? Mikä minua vaivaa?
Juuri nyt on sellainen olo, että piintyneet ajatus- ja toimintatavat ovat saaneet aimo kolauksen. Ihan aiheesta myös. Eniten ihmetyttää, miksi ihmeessä en päästä itseäni helpommalla. En ole käyttänyt noita vaatteita vuosiin. En tule koskaan enää käyttämäänkään. Miksi en vain päästä niistä irti? Miksi en ole suorinta tietä toimittanut niitä hyväntekeväisyyteen? Yritin myydä niitä second hand -liikkeessä. Tällä kertaa ei mitään mennyt kaupaksi, joten miksi, MIKSI oikein haudon niitä kotona? Vaatteista saatava raha laskettaisiin parissa kympissä korkeintaan, jos ne nyt edes menisivät kaupaksi. Voisin hyvin lahjoittaa sen verran haluamilleni tahoille. En saa myymisestä ja siihen liittyvästä työstä minkäänlaista iloa. Lyhyesti sanottuna en muista, milloin viimeksi olisi arkijärki ollut näin pahasti hukassa!
Kiitos kuitenkin Lauralle, jonka kirjoitus herätti tästä järjettömyydestä. Kun menen kotiin, pakkaan kaikki myyntiä odottavat vaatteeni siistiin kassiin. Lauantaina vien ne pois. Sen jälkeen huokaisen helpotuksesta. Sen jälkeen en enää ikinä sorru samaan. Jos vaate ei mene jollekin ystävälle tai tuttavalle, tai jos en saa sitä kaupaksi liikkeessä, jossa minun ei tarvitse tehdä myymisen eteen yhtään mitään, lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon etten enää edes harkitse myyväni sitä itse. Tämä vapauttaa säilytystilaa, stressiä ja turhaa työtä. Pärjään hienosti ilman niitä muutamaa potentiaalista euroa. Voin aivan hyvin lahjoittaa ne suoralta kädeltä hyväntekeväisyyteen.
Nyt tietysti kiinnostaa, tunnistaako kukaan muu itseään tästä tekstistä? Tuossa Lauran jutussa on on muuten paljon muutakin kiinnostavaa pohdintaa, joten suosittelen sen lukemista lämpimästi. Tartuin tähän aiheeseen, koska se kolahti nyt niin lujasti. Tämän jälkeen tapani kierrättää vaatteita ei ole enää ennallaan.
Tunnistan. 😕
Napakymppi! Juuri tänään mietin että pitäiskö sitä ja tätä kuitenkin yrittää myydä jollain foorumilla. Tämä juttu muistutti että ei ole mitään järkeä viettää monta tuntia mahdollisesti muutaman kympin vuoksi, kun taloudellisesti pärjään ilmankin. Nyt kerään ne tavarat kotona laatikkoon ja vien kaikki kierrätyskeskukseen ja vietän nuo tunnit paremmin!
Näköjään en ole tämän asian kanssa yksin, mikä on helpottava tieto!
Kyllä. Kiitos tästä. 🙂
Ole hyvä! Ehkä me parannutaan?
Järkipuhetta! Laitoin itse tänä talvena ensimmäistä kertaa Kierrätyskeskukseen myös lahjaksi saamaani uniikkikeramiikkaa, josta maksetaan vaatteita helpommin alan liikkeissä ok hintoja. Jotenkin päätin, että en jaksa sitäkään – että jos ajattelen antavani ne potentiaaliset kympit tai sataset (Oiva Toikkaa) nimenomaa lahjoituksena järkevänä pitämääni kohteeseen, teen paljon tyydyttävämmän ratkaisun itseni kannalta. Tällä logiikallahan minä jopa säästän: en joudu työskentelemään palkkatöissä entistä enemmän saadakseni tuloja, joita voin lahjoittaa rahaahyväntekeväisyyteen, vaan ihan ilman mitään ponnistelua pystyn antamaan hyvään tarkoitukseen kunnon lahjoituksia. Yhtään ei ole harmittanut kuvitteellisten tulojen menetys, ja kuten tämän blogin pitäjä ja hänen innoittajansa, ihmettelen vain sitä, miksen ole AINA toiminut näin.
Minä olen pitänyt itseäni varsin rationaalisena toimijana, ja jotenkin kuvitellut että näin tämä homma pitää tehdä. Onneksi on fiksumpia, joiden avulla oppii hahmottamaan, ettei se oma toiminta aina ole kovin järkevää. Toisaalta pääasia lienee, että jossain vaiheessa iskee se oivallus 🙂
Onnittelut valaistumisesta! Mun on tehny niin monta kertaa ravistella sua täältä ruudun takaa kun oot tuskaillu myytävien kamojen kanssa. Mulle on käyny oman valaistumiseni jälkeen niin että jossain vaiheessa homma meinaa taas lipsahtaa ja huomaa erittelevänsä kamoja eri kasoihin ”duunikaverin lapselle, myyntiin ja Fidaan”. Sitten taas herään ja kerään kaikki kamat samaan pussiin ja kiikutan Fidaan. Helpottaa elämää roimasti.
Mutta tiedätkö mitä, tämä on todella monisyinen juttu. Ehkä toisille on helpompi pitää tavarat ja ajatukset erillään, mutta itse yhdistän kaikkiin tavaroihin ties mitä tunteita ja mietteitä. Esim. juuri sellaiset omat vanhat paremmat vaatteet ovat tuntuneet liian hienoilta laitettavaksi vain kierrätykseen. Ei niitä myöskään ole voinut viedä H&M:n keräykseen, koska täysin käyttökelpoisen vaatteen repiminen tuntuu ajatuksena sietämättömältä. Entäs sitten lahjana saadut… mikä on niille oikea tapa? En voi olla ajattelematta lahjan antajaa, ja väistämättä päädyn kaikenlaisiin ajatuskiemuroihin. Siksi tämä on ollut niin hankalaa. Mutta ei sen tarvitsisi olla. Jostain syystä sellainen kylmän rationaalinen ajattelu vaatii tässä suhteessa ponnisteluja.
Ole hyvä 🙂
Toki voi olla niinkin, että sillä tavaroiden puljaamisella ja myymisprosessilla on muita funktioita kuin ne taloudelliset (esim. että haluaa sosiaalisuuden vuoksi käydä kirppiksellä myymässä tai nähdä, kelle ne omat tavarat menee, mihin itsekin viittaat).
Ja voihan se olla, että tuo kierrättämisen monimutkaisuus on joillakin meistä jonkinlaista itserankaisua, kun on tullut ostettua virheellisesti tai ainakaan ei halua kuluttaa kaikkea loppuun, ja siitä on alitajuisesti huono omatunto. Mutta onko siitäkään mitään hyötyä…
Oli miten oli, omien motiivien ja ajankäytön opiskelu on kiinnostavaa. Joskus tulee oivalluksia!
Tuo tekstisi oli kyllä pysäyttävin pitkiin aikoihin. Olen täällä edelleen hiljaisen ällistyksen vallassa liittyen omaan älyttömyyteeni. Mutta kyllä tuossa sinun ehdotuksessa on myös perää. Tämä kierrätämisen vaikeus on tuntunut kohtuulliselta, koska minulla on huono omatunto siitä, että ylipäätään laitan hyviä tavaroita pois. Siis siitä huolimatta, että esim. nämä nyt poistettavat vaatteet ovat sellaisia, että en taatusti mahdu niihin enää ikinä – ja jos vaikka mahtuisinkin, siinä vaiheessa ne olisivat sellaista vintagea jota en enää haluaisi pitää.
Mulle tulee tästä mieleen, että tässäpä olisi mahtava sosiologinen tutkimusaihe jollekin. Samoin kuin lahjojen antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvät loputtomat säännöt ja rituaalit, myös tämä kierrätysasia tuntuu keräävän ympärilleen jos jonkinlaisia merkityksiä ja latauksia. Mitähän joku tutkija saisi tästä irti!
olen joskus potenut oikein huonoa omatuntoa kun olen niin laiska varaamaan kirppispöytää, hinnoittelemaan ja myymään. Heivaan mieluummin koko vaatekasan mihin tahansa, missä siitä on iloa (tai lajittelun tuskaa)
Mulla on todella syvään juurtunut dumppaamisen pelko. Mikä ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole mitenkään järkevää, koska nämähän eivät nimenomaan ole dumppaamista vaan juuri niitä tavaroita, joita kuuluisikin lahjoittaa, jos lahjoittaa meinaa.
Luin myös tuon jutun ja pidin sitä hyvänä ja herättävänä. Ja samalla totesin, että olen itse jo kauan toiminut niin, että lahjoitan kaiken vaan pois. En jaksa sitä rumbaa kirpparikamojen kanssa, enkä tosiaan halua alkaa jemmaamaan nurkkiin tavaraa niin, että sitä tulisi tarpeeksi kirppispöytään. Netin yv:t ja av:t on aivan hermoja raastavia…
Useimmiten vien kamat paikkaan, josta ne viedään suoraan kohteeseen (sinne Karjalan tukeen siis). Sinne menee lähinnä sellasta jokapäiväistä tarvekamaa, kuten vaatteita yms. Tai sitten vien eläinsuojeluyhdistykselle (vanhat pyyhkeet yms.) Nyt olen kerran vienyt paikallisen Animalian aktiiville, että voivat laittaa myyntiin ja saavat siitä sitten toivottavasti tuloja toimintaansa – nämä kamat oli sellasta ”epäkäytännöllisempää”, kuten Arabian keräilylautasia, joita en sentään viitsi Karjalaan lähettää.
Yleensä mua ei pahemmin puristele ajatus, että tavallaan menetän mahdolliset kirppistuotot itse. (Mulla on kuitenkin kavereita, jotka tienaa aika ajoin satojakin euroja kirppispöydillään…) Mutta nyt voin sanoa, että ekan kerran tuli sellasia aika katalia tuntemuksia, että aloin miettiä, miten paljon niistä lautasista ehkä sittenkin olisi ihan itsekin tienannut, jos olisi vaivautunut ottamaan sen kirppispöydän jne… siis vaikka olisin myynyt ne vain vitosella tai kympillä per kappale (niitä oli muistaakseni 25kpl…). Nuo oli siis arvokkaimpia tavaroita mitä olen koskaan vienyt tuolla lailla muiden hyväksi myyntiin. Tunsin kyllä itseni jotenkin aika halpamaiseksi, kun edes aloin mietiskellä tuollasia…
Tähän liittyen uskonkin, että syy ihmisten toiveikkaaseen kirppismyyntiin on se raha ja se, että sitä ei haluta ”menettää”. Että jos ees vaikka sen 50 senttiä tästäkin virttyneestä T-paidasta sais… En usko, että kovinkaan moni ihan oikeesti tykkää siitä älyttömästä tavaroiden ees taas raijaamisesta, hinnottelusta, netissä käytävästä väännöstä…
Multa lähtee verrattain paljon kamaa eri paikkoihin. Ne tosin ei lähellekään kaikki ole omia… Mulla on joku pakonomainen tarve aina ehdottaa ihmisille, että ”mä voin viedä nuo”, jos yhtään vaikuttaa siltä, että he ei itse saa aikaan kierrättää, vaan tavarat uhkaa mennä suoraan roskikseen. Ainakin neljän ihmisen puolesta olen kiikutellut tavaroita. Joskus ihan hävettää mennä TAAS sinne Karjalan tukeen kassien kanssa… tekee melkein mieli alkaa selittelemään, että ”ei nää kaikki meiltä ole peräisin…” 😉
Ja juu, minäkin annan useampaan hyväntekeväisyyskohteeseen kuukausittain rahaa. En ole osannut ajatella kuitenkaan kirjoituksessa mainitulla tavalla sitä, siis verrattuna raha vs. tavara. Ehkä jos kohde rahalle olis sama mihin sitä tavaraakin vois viedä, niin voisi ajatella, että se olis vaan jompikumpi.
Sä teet hyvää työtä kun kuskaat muidenkin tavaratoita kierrätykseen! Ihana tuollainen paikka, joka ottaa vastaan kaiken. Tuo menetetyn rahan haikailu on tuttua. Onneksi minulla ei ole ollut mitään hirveän kallista edes myytävänä viime aikoina, paitsi ehkä lastenvaatteita, ja ne taas menevät kirppiksillä hyvin. Meidän on vain hirveän vaikea ajatella, että tekee tappiota, vaikka tappio olisi ihan vain omassa päässä. Olen esim. tässä hautonut yhtä vanhaa hametta, koska olen ajatellut että siitä voisi saada 5€. En tiedä onko tämä edes realistista, kun ajatellaan että vaate on vanha, joskin oikein siisti. Enkä tiedä onko tuo summa edes realistinen, olen vain jostain saanut sen päähäni. Ja sen takia en ole lahjoittanut, koska olen mielessäni takertunut tuohon viiteen euroon. Ei tällä ole järjen kanssa mitään tekemistä.
Mulla on ollut jo pitkään sellainen tapa että laitan esim. Toriin myyntiin vain selkeätä tavaraa eli sellaista joka siellä menee. Loput tavarat lahjoitan. Ja juuri tuo peruste että tämä on minun hyväntekeväisyyspottini. Paljon kun ei ole rahaa lahjoitettavaksi syistä xyz niin edes näin voin tehdä jotain hyvää.
Tosin täytyy tunnustaa että välillä on vaikea luokitella tuota mikä vois mennä. Välillä laitan ihan suoraan kierrätykseen mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ei ole myyntiajan jälkeen mennyt kaupaksi.
Myönnettävä kyllä on että olen ihan tämän saman asian kanssa kipuillut ja välillä meinaa lipsahtaa tuonne myyntipuolelle vaikka helpompaa olis vaan viedä tavarat kiertoon.
Välillä ei mene tori.fissä edes ostopaketissaan oleva käyttämätön tavara (yritin myydä Mariskoolia). Mikäli menisikin, niin se pitäisi saada lähes ilmaiseksi. Siellä saattaa saada myös naurettavia, alta lipan meneviä jonnin joutavia ostotarjouksia, joista tulee lähinnä huvittuneen sekaisia epätoivon tunteita, että pitikin ryhtyä tähänkin hommaan. Mieluummin olen vaikka myymättä kuin suostun johonkin älyttömään ostajan määrittelemään alihintaan. Ehkä siinäkin tapauksessa olisi ollut vain kierrätyskeskuksen paikka kohdallaan.
Facebookin pelleilykierrätyssivustoista olen kuullut niistä järjettömistä av ja yv merkinnöistä ja niistä aiheutuvista naisten keskinäisistä nahisteluista. Tulisin siellä hulluksi myyjän ominaisuudessa. Onneksi en edes ole koko facessa.
Tästä tulikin mieleeni, että olen menossa sunnuntaina ystäväni kanssa kirpputorille myymään 😀 Pakko sinne on nyt lähteä, kun tuli luvattua.
Toki myönnän, että helpommalla pääsisin, kun veisin kaiken vaan kierrätykseen. Nythän kellojakin taas käännellään eteenpäin, joten sinne on herättävä jopa tuntia normaalia aikaisemmin 🙁
Minulla on periaatteessa ihan hyviä kokemuksia facebook-kirppareista. torille ja huutonettiin en ole koskaan uskaltautunut.Näillä sivuilla joissa olen ostanut ja myynyt, homma on etupäässä toiminut ihan ok. muutamat oharit on koettu, mutta toisaalta olen saanut kaupaksi sellaisia tavaroita, joille en ikinä olisi uskonut löytyvän ostajaa. Välillä tavara ei liiku lainkaan, välillä taas ihan hyvin. Minusta suurin vaiva on se kuvaaminen, ilmoituksen laatiminen ja tavaran puunaaminen hienoksi. Ja sitten tietenkin se, ettei tavaraa voi heittää pois ennnen kuin joku on ostanut sen.
Hei, en ole itse facebookissa tai käy nettikirppareilla joten mitä tarkoittaa av ja yv?
av – alustava varaus, eli ostaja on periaatteessa kiinnostunut tavarasta. Tätä viestiä saattaa seurata pitkä haahuilu. Ensimmäisen av:n jälkeen tulevat kirjoittavat ”jono”, eli ilmoittavat jonottavansa tavaraa siltä varalta, että av:n tekijä päättääkin olla ostamatta.
yv – yksityisviesti, eli viestit joissa yleensä sovitaan tarkemmat koodit sille missä ja milloin nähdään.
Tätä asiaa kun pyörittelen tässä päässäni, huomaan että mulla on ollut myös sellainen idea, että jotkut asiat vain kuuluu myydä. Mistä tähän käsitykseen olen päätynyt, en osaa sanoa. Mulla on ollut jokin sellainen sisäinen tavarahierarkia, jonka mukaan olen lajitellut myytäviä ja lahjoitettavia ja muita. Nyt olen onneksi osannut kyseenalaistaa nämäkin toimintamallit.
En usko, että juuri minkäänlaisen vaatetavaran kierrättäminen on hyväntekeväisyyttä. Olen erään hyväntekeväisyysorganiaation kuukausilahjoittaja eikä oikein tulisi mieleen ajatella, että tämän voisi vaihtaa vaatelahjoituksiin. Fidat ja kierrrätyskeskukset hukkuvat vaatetavaraan ja joutuvat käyttämään rahaa tavaran kyöräämiseksi kaatopaikoille. Ihmisten halu uskoa vaatelahjoitusten siunauksellisuuteen on myös aiheuttanut ongelmia avustusjärjestöille katastrofialueilla kun vaatepaaleja joudutaan raivaamaan oikean avustustavaran tieltä jopa puskutraktorilla. Ainoa järkevä suurimittaisempi käyttö olisi kai tekstiilin kerääminen uusiokäyttöön (imeytysmattojen ja ehkä jossain määrin uuden tekstiilin valmistaminen).
En minäkään ajattele, että vaihtaisin lahjoittamani rahat lahjoittamiini vaatteisiin ja tavaroihin. Mutta jos noiden paikkojen ideana on myydä vanhoja vaatteita, miksi en lahjoittaisi sinne sellaisia, joista itsekin kuvittelisin saavani jotain? Lauran kirjoituksessa se oivallus oli juuri siinä, että miksi haaveilen saavani ne rahat itselleni, jos kuitenkin tuen hyväntekeväisyysjärjestöjä muuten? Tässä ei mielestäni ole mitään järkeä. Tekstiilin uusiokäyttöön annan kaiken sellaisen, millä ei ole enää käyttöarvoa, kuten vaikka niitä reikäisiä lakanoita Finlaysonille. Toisaalta Patrician keräykseen lahjoitin monta settiä itselleni sopimattomia alusvaatteita, osa niistä oli lähes uutta vastaavassa kunnossa. Uskon, että tuota kautta ne todella päätyvät jollekin käyttöön, sen sijaan että itse olisin niitä yrittänyt kaupata, kuten alunperin ajattelin.
Mä ajattelen, että valtavien vaatevuorten kohdalla ongelman ydin ei ole oikeasti laadukkaissa vaatteissa, vaan alkujaankin huonolaatuisessa pikamuotikamassa, jota kärrätään kiertoon ihan liikaa.
Minusta ajattelun voisi kääntää niin päin, että vie järjestöille vain vaatteet, joista maksaisi itse yli kympin, ja hankkiutuisi niistä laaduttomista virheostoksista muutoin eroon (yleensä ovat sopivia lähinnä energiaksi tai matonkuteiksi). Ja tietty reflektoisi omia ostotottumuksiaan samalla 🙂
Mitähän rahalahjoituksia saaneet tahot pitävät tästä oivalluksesta 😀
Selvä raha on kuitenkin heillekin varmempi ja vaivattomampi ts. oletettavasti hyödyllisempi lahjoitus kuin vaate, jonka rahaksi muuttaminen on epävarmempaa ja vaatii resursseja myyjätahon puolelta. Olettaen että nimenomaan se taho, joka on ennen saanut rahalahjoituksia, edes on nyt niiden vaatelahjoitusten vastaanottaja.
Itse olen myydessäni ilahtunut – paitsi siitä että kaappiin tulee tilaa ja esim. virheostokset voi ”nollata” – siitä että parhaan arvioni mukaan minulta poistuva vaate tai tavara on oikeasti saamassa jatkokäyttöä. Kierrätykseen viemistäni jutuista en uskalla koskaan olla täysin varma. Entä jos oikea kohdeyleisö ei löydäkään minulle tarpeettomiksi käyneitä juttuja? Jäävätkö lahjoitukseni sitten kuitenkin jonkun vaivoiksi?
Täytyy myös sanoa etten ihan euron ja kahden takia edes viitsi nähdä myymisen vaivaa. Minusta kannattaa määritellä alimmaishinta millä jaksaa edes alkaa koko ruljanssiin, jotta hommassa säilyy joku mielekkyys.
Minusta tämä oivallus on siis ihan hyvä, mutta ei ehkä ihan niin suoraviivainen kuin ensinäkemältä voisi ajatella. Taidan pysytellä entisillä linjoillani ja myydä osan ja lahjoittaa loput.
Mutta mitä sitten tapahtuu niille vaatteille, jotka jäävät sen itse määritellyn hinnan alle? Kun myyn, haluan laittaa mahdollisimman alhaisen hinnan, jotta tavara kävisi kaupaksi. Eikö tässä ole vähän paradoksi? En ole ajatellut, että vanhat tavarat voisivat korvata muut lahjoitukset, mutta kuten tuossa aiemminkin jo sanoin, on todella epäloogista kaapia niitä viimeisiä pennosia itselleen, kun samaan aikaan ei kuitenkaan mitenkään vastusta hyväntekeväisyyttä. Yhtä hyvin voi antaa myös ne paremmat vaatteet ihan suoraan sellaiselle taholle, joka niistä hyötyy.
Mietin tuota, että löytääkö oikea ihminen sitten sen tavaran. Tämän vuoksi tietenkin lahjoitan mieluiten kavereille, koska silloin vaate menee melko varmasti käyttöön. Mutta kuinka paljon vaivaa on kohtuullinen määrä? Jos vaate ei mene kirppiksellä, niin sitten siinä on kuitenkin se vaara, että se jää kotiin pyörimään. Jos kyse on vaatteesta, joka on esimerkiksi täysin väärän kokoinen, sitä ei voi edes itse ottaa uudelleen käyttöön. Tämän takia lahjoittaminen on kuitenkin minusta hyvä vaihtoehto, vaatteella on silloin yhtä hyvä mahdollisuus päätyä käyttöön kuin itsekin myymällä.
Jos yksittäinen vaate tai tavara ei sellaisenaan ylitä minimimyyntikynnystä on looginen ratkaisu tietysti myydä monta halpaa juttua pakettina 🙂
Tähän varmasti vaikuttaa se, että myyn ainoastaan netissä. Jos olisin live-kirppiksellä myyjänä varmasti laittaisinkin sälät myyntiin hinnasta riippumatta yksittäiskappaleina, koska se varsinainen vaivannäön määrä ei siitä muuttuisi.
En missään tapauksessa vastusta vaatteiden tai tavaran lahjoittamista. En silti jotenkin miellä sitä minkään yksittäisen järjestön tai firman toiminnan tukemiseksi, vaan ihan yksinkertaisesti kierrätyksen ja jo olemassa olevien resurssien mahdollisimman optimaalisen hyödyntämisen tukemiseksi. Siksi minulle ei ole niin merkitystä silläkään vienkö lahjoitettavat Kierrätyskeskukseen, Konttiin vai vaikka Fidaan, olettaen että ne saattavat juuri sitä kautta löytää jatkokäyttöä. Ihan siis siitä huolimatta etten jaa esimerkiksi Fidan kanssa samoja kristillisiä arvoja.
Tuo Lauran teksti oli aivan huippu, feministinen näkökulma siis. Itsellänikin alkoi blogisormia syyhyttää heti sen luettuani.
On aina hyvä, kun joku avaa silmiä tällaiselle miesten ja naisten väliselle työnjaolle.
Tunnistan ja tunnustan!
Mutta yksi lisänäkökulma minulla on mikä saa minut hilloamaan ”parempia” vaatteita itse myytäväksi on se, että en kestä ajatusta että ne homehtuisivat/unohtuisivat johonkin pussinperälle kierrätyskeskuksen nurkkaan nykyisessä raivausaalloossa.
Kyse ei ole tunnearvosta, vaan siitä että koen tavallaan vastuuta asiasta. Jos minulla on vaate josta voi saada käytettynä 30 euroa, voin näin varmistaa että se realisoituu, ja voin sitten vaikka antaa sen rahan hyväntekeväisyyteen.
Lisäksi jos tavara on sellaista että se on haluttua nykyaikana (vaikkapa tuoreet merkkivaatteet), niin sellaiselle käyttäjän etsiminen vähentää ainakin sen vaatteen osalta tarvetta uudelle. Noinniinkuinnainakin teoriassa.
Realiteetit pitää tietysti tunnistaa, jos vaate ei mene kuukaudessa second hand -putiikista, niin ei se sitten mene. Mutta et siis ole yksin.
Mäkin tunnistan tuon sinun näkökulman. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että jos tuo second hand -liikkeen menekki ei vielä kerro koko totuutta, koska siellä käyvä asiakasmäärä on varsin rajattu. Kun vaatteita on vain se yksi, täytyisi löytyä täsmälleen oikean kokoinen ihminen joka haluaisi juuri sen vaatteen. Perinteisellä kirppiksellä käy uskoakseni paljon enemmän väkeä – vai olenko tässä ihan hakoteillä?
On se tietysti näinkin, mutta second hand -putiikkien etuna näen kysynnän ja tarjonnan paremman kohtaamisen.
Kun valikoima on etukäteen seulottu ja vaatteet silitetty, todennäköisyys löytää 2010-luvulle katu-uskottavaa vaatetta kasvaa huomattavasti.
Ja lisäksi täällä asioi ehkä lähtökohtaisemmin ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan käytetystä sisävaatteesta kymppejä. Vaikka en pidä merkkituotteita itseisarvona, olen kuitenkin oppinut tuntemaan miltä merkeiltä voin odottaa kestävyyttä ja laatua, jolloin 30-40e uudenveroisesta 200e vaatteesta tuntuu ihan hyvältä diililtä.
Ja tietyille tyyleille/brändeille pyhitetyt fb-kirppikset ovat tässä kullan arvoisia myös. Itse olen saanut tehtyä fb-kirpuilla paljon salamannopeaa ja hintansa arvoista kauppaa.
Mutta niinkuin sanottu, jossain vaiheessa on vain luovutettava. Vaatteen päätyminen vaikka sitten roskiin asti ei ole myöskään maailmanloppu, etenkin jos sen aiheuttamat fiilikset saavat muuttamaan kulutustottumuksia siten, että näitä uutta kotia kaipaavia vaatteita ei enää synny samaa tahtia.
Nykyinen raivausinto on kyllä niin massiivista, että varmasti ihmiset vielä katuvat ja kaipaavat konmaripäissään pois heittämiään ylioppilaslakkeja ja perhevalokuvia. Tästä raivausbuumista johtuen myös myyminen eri foorumeilla on vaikeutunut, koska kierrätettävää tavaraa on valtavat määrät. Tavallaan on ihan hyväksikin, että huonokuntoisempaa vaatetta menee jopa roskiin, sillä ainakin pääkaupunkiseudulla se hyödynnetään jätteenpolttolaitoksessa Vantaalla energiaksi. Minusta se on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin kaatopaikalla maatuminen.
Jäin miettimään, mitä ovat mainitut tärkeämmät asiat, joihin miehet käyttävät sen ajan, joka naisilla menee tavaran kierrätykseen ja mahdolliseen myymiseen. Lasten ja muiden läheisten kanssa oleminen, terveydestä huolehtiminen, luova joutenolo, työnteko, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, television katselu, nettisurffailu?:)
Toisaalta minusta vaikuttaa siltä, että naisilla on tässä(kin) asiassa paljon (piilo)valtaa. Esim mitä tavaroita kotiin hankitaan ja mitä tavaraa siten tulevaisuudessa valmistetaan. Kierrätetäänkö jo käytettyjä raaka-aineita vai kipataanko tavarat roskiin. Millaisia toimintatapoja ja arvostuksia lapset kotoa oppivat.
Yksi postaustoive olisi: leluista eroon hankkiutuminen. Mitkä tahot ottavat vastaan käytettyjä leluja? Arvelisin, että klassikkolelut, legot, puulelut, merkkilelut, kirjat ja pelit saa myytyä ja ne otetaan myös mielellään vastaan lahjoituksena. Mutta entä kaikenlaiset muovilelut, pehmolelut, kopiot (barbikopiot, legokopiot), joita kaupat ovat pullollaan?
Oletan, että miehet tekevät kaikenlaista, mikä heitä itseään huvittaa. Naiset taas tekevät asioita, jotka kokevat velvollisuudekseen, kuten vaikkapa myyvät kirppiksellä tavaroita, joista on hankala päästä eroon. Toisaalta jos miehet osallistuisivat kierrätykseen ja lajitteluun yhtä aktiivisesti kuin naiset, lapset oppisivat, että ne tehtävät kuuluvat kaikille, ei vain perheiden äideille.
Laitan lelukierrätyksen mietintämyssyyn. Mutta sanoisin että nuo lelut, jotka mainitsit hankalina kierrätettävinä, ovat luultavasti hyvin pitkälti roskiskamaa. Voihan niitäkin kokeilla kaupata, mutta esimerkiksi pehmoleluja on niin hirveästi, että käytetyille ei taida olla minkäänlaisia markkinoita. Kopioleluilla en usko olevan mitään markkina-arvoa (tosin en tiedä, ei ole omakohtaista kokemusta), joten jos niitä ei kukaan halua, niin sitten ne ovat roskia. Voihan käydä kuitenkin kysymässä esim. leikkipuistoista, asukastiloista, päiväkodeista, vastaanottokeskuksista, iltapäiväkerhoista ym, onko heillä niille käyttöä? Jos todella hyväkuntoisia, niin miksipä ei. Itse vein juuri päiväkotiin ylimääräisiä värityskirjoja, jotka otettiin iloisina vastaan, vaikka parilla sivulla olikin väritystä. Kun suurin osa oli kuitenkin käyttämättä, niin kelpasivat kyllä.