Olen kyllä kirjoittanut tästä aiemminkin. Mutta viime päivinä jälleen kerran olen pohdiskellut sitä, miksi järjestys ei pysy. Siis meillä. Tämä on ehkä ollut mielessä vielä tuon Marie Kondon kirjan myötä, hän kun väittää että kerran kunnolla siivottuaan ei enää koskaan tarvitse. Että raivaaminenkin on sellaista, mitä ei ole tarkoitus tehdä jatkuvasti vaan yhdellä rysäyksellä ja sitten ei koskaan enää. Toisaalta tämä on sellainen ikuisuuskysymys, jota olen aina ihmetellyt. Miksi toisilla on aina siistiä mutta meillä ei? Meillä on siistiä silloin, kun minä olen siivonnut. Tarkoitan siivoamisella tässä sitä, että olen laittanut kaikki tavarat omille paikoilleen.
Voi olla että jotain on hukkunut käännöksessä, mutta siis miten on mahdollista ettei tarvitsisi siivota? Meillä pitää järjestellä jatkuvasti. Välillä tuntuu että käyn jonkinlaista taistelua epäjärjestystä vastaan. Tiedän, että yksi syy epäjärjestykselle on helposti se, jos tavaroita on liikaa. Mutta meillä ei ole, en tosiaankaan haudo täällä mitään tarpeetonta. Leluja on liikaa, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi lastenhuoneessa, ja sen järjestyksestä taas en ota liikaa stressiä. Kyse on pikemminkin yhteisistä tiloista. En kaipaa sisustuslehtien täydellisyyttä, mutta minua häiritsee tavarat, jotka selvästi ovat pois paikoiltaan, siis enemmän kuin 20 senttiä. Toisin sanoen ei minua haittaa, jos pöydällä olevat kirjat eivät ole viivasuorassa pinossa. Mutta sen sijaan pianon päälle jäänyt yksinäinen kirja on eri asia, kun se ei selvästikään kuulu sinne.
Oma arkijärkinen analyysini aiheesta on se, että tavaroita ei laiteta takaisin omille paikoilleen. Käytän tässä nyt passiivia, sillä vaikka mieluusti vierittäisin syyn kaikkien muiden perheenjäsenten niskoille, epäilen että oma osallisuuteni on yhtä iso. Katselen juuri nyt ympärilleni, ja näen valitettavasti useita tavaroita, jotka itse olen jättänyt jonnekin lojumaan. Seuraava ajatus on tämä: kaikilla tavaroilla ei ole kunnollista paikkaa. Koska jos olisi, olisin kai osannut laittaa ne takaisin? Tai sitten en. En tiedä.
Joten! Aloitin juuri teemaviikon. Yritän loppuviikon kiinnittää erityisesti huomiota siihen, mihin lasken tavarat käsistäni, ja selvittää mistä se jatkuvasti syntyvä epäjärjestys oikein tulee. Yksinkertainen ajatukseni on, että jos onnistun selvittämään alkusyyn, pystyn myös keksimään jonkin toimivan ratkaisun tähän asiaan. Palaan asiaan viikon päästä. Kertokaa te muut sillä aikaa, millä ihmeellä järjestys saadaan pysymään? Tai jos haluatte ilahduttaa, niin olisi kiva kuulla että muillakin on sotkuista…
Kyllä miellä on ihan samanlainen ongelma.. jatkuvaa taistelua epäjärjestystä vastaan ja käyttäisin nimenomaan tuota samaa passiivia… tavaroita ei laiteta paikalleen. En tee sitä 100 % varmuudella itse, saati että mies ja kolme tytärtä niin tekisivät.
Mutta täytyy kyllä sanoa että välillä epätoivo iskee totaalisesti. Esimerkkinä meidän eteinen… välillä ei meinaa sisään päästä kun kengät on riisuttu heti oven eteen ja takit heitetty päältä oven vieressä olevalle tuolille. Naulakossa kyllä olisi henkareita runsaasti, jos sen 5 viitsisi siihen takin ripustamiseen käyttää. Tämä on erityisesti tyttärien (18,15 ja 11 v) synti.
Nuorin roudaa milloin mitäkin tavaraa omasta huoneestaan olohuoneeseen eikä korjaa leikkimisen jälkeen kamojaan pois…
Kaksi vanhinta syövät ja juovat omissa huoneissaan ja jättävät astiat sinne lojumaan ja vaatteet… ovat ”puolipitoiset” kasassa lattialla, josta sitten valitaan sopivat päälle jos valitaan…
En tiedä olenko itse surkea esimerkki järjestyksen pitämisestä vai missä vika kun ei edes noille vanhimmille tahdo mennä perille tämä tavaroiden paikoilleen laittaminen. Uhkailu, kiristys, lahjonta ja järjenpuhuminen on jo kokeiltu….
Mun käsitys on sekä omasta että lasten käytöksestä se, että juuri silloin kun asia pitäisi tehdä ilmestyykin jotain muuta mielenkiintoisempaa. Samoin tämä nykyinen moniajo tekemisessä lisää asioiden kesken jättämistä ja tavaroiden jättämistä siihen mihin ne sattuvat jäämään.
En ole löytänyt muuta ratkaisua asiaan kuin joko palauttaa määrätietoisesti ja jatkuvasti tavarat paikoilleen ja antamalla lapsille määräyksen siivota tavarat ”just nyt” tavarat pois tai sitten jätän ne siihen ja teen aika ajoin suurraivauksen kämpässä….
Meilläkin syyllisiä löytyy useita. Etenkin lapsella on TODELLA isoja motivoitumisongelmia tällä saralla. Hän ei mieluiten korjaisi mitään paikalleen, koskaan. Puoliso taas ei kiinnitä tiettyihin asioihin huomiota, ja itselläni varmaan ongelmana on se, että kiireessä en keskity vaan huiskaisen vain kamat käsistäni jonnekin. Sitten eletään epäjärjestyksessä.
Ei kai siihen muuta keinoa ole kuin se, että kaikki (siis KAIKKI) laitetaan samantien takaisin paikoilleen. Meillä ei todellakaan näin toimita joten sen näköistä täällä onkin. Eikä meillä kyllä ole kaikelle omaa paikkaakaan. Enkä jaksa kaikelle paikkaa miettiäkään, koska meillä on paljon sellaista isokokoistakin tavaraa pöyrimässä hujan hajan joka on käytössä, koska pienin on vielä niin pieni (esim. auton turvakaukalo ja sitteri) mutta jotka kohta häipyvät jaloista kun käyttötarve loppuu.
Tuli tuosta pianon päällä olevasta kirjasta mieleen, että myöskään lukuvuorossa oleville kirjoille meillä ei ole paikkaa, koska niitä luetaan milloin missäkin. Teoriassa säilytän kirjaston kirjoja yhdellä hyllyllä mutta kun ne tahtovat kaikki olla yhtäaikaa kesken….
Mä olen myös alkanut miettiä, että on oikeastaan aika paljon tavaroita, joilla ei ole paikkaa. Siis juuri tuollaisia väliaikaisia tavaroita, kuten kirjat jotka ovat kesken. Tämä on yksi kysymys mihin pitää vähän paneutua!
Meillä järjestys pysyy aika hyvin. Jos joku jättää vaatteet lattialle, kutsun heti laittamaan ne takaisin, sama tavaroiden kanssa. Illalla järjestetään kaikki leikit, ja minä laitan muut tavarat paikalleen. Päivälläkin nostelen tavaroita omille paikoilleen sitä mukaa, kun huomaan niiden olevan jossain missä ei pitäisi. Mahdotontahan sellainen olisi, että kaikki olisi kaiken aikaa oikealla paikallaan, koska tavaroita on tarkoitus käyttää.
Lisään vielä, että nyt ne huoneet, jotka olen tämän vuoden puolella järjestellyt ajatuksen kanssa, ovat pysyneet erityisen hyvin järjestyksessä. Niissä huoneissa on mietitty kaikille tavaroille järkevä paikka, ja kaikki turha on laitettu pois.
Nostan hattua tuolle järjestelmällisyydelle. Minä en ole tuohon kyennyt. Mutta totta tuokin, että eläminen sekoittaa järjestystä, eikä täydellisyys ole kauhean realistinen tavoite.
Martat neuvoo, että on kohtalokasta laskea kädestään jotain tuolille ”hetkeksi”. Me tiedämme miksi.
Onkohan niin, että jos on miettii muuta kuin mitä tekee, niin sitten jättää tavaroita minne sattuu, sitä epäilen! Jos ajatuksen kanssa tekee yhtä juttua kerrallaan (onko se mahdollista?), niin silloin kai paremmin tulee mietityksi, mihin mitäkin laskee.
Itselläkin huusholli vähitellen leviää ja siivouksen suurin homma on kuljetella kamat omiin paikkoihinsa.
Onnea teemaviikolle 🙂
jk. Pyhästi päätän pitää vaatekaappini järjestyksessä, mutta se on vaikeaa. Nyt se on pysynyt viikon lähes järjestyksessä, kun tyhjäsin kaikki pois kaapista(3-4 niitä kuuluisia muovikasseja) ja vein kierrätykseen, ja kaappiin jäi vain käyttämäni vähäiset vaatteet.
Todella! Siis juuri nuo hetkeksi lasketut jämähtävät paikalleen ja pahimmassa tapauksessa alkavat vetää lisää tavaraa puoleensa, ja sitten siihen muodostuu Kasa… Tavaroiden vähentäminen kyllä helpottaa järjestyksen pitämistä, koska on vähemmän järjestettävää.
On sotkuista. Tosin ei juuri nyt, koska siivooja kävi tänään ja tein eilen useamman tunnin järjestelytyötä, jotta hänen käynnistään olisi enemmän hyötyä.
Mutta parempaan päin ollaan menossa. Tuo on tietysti perussääntö, että jokaiselle tavaralle on oltava yksiselitteinen paikka. Lisäksi olen tullut siihen tulokseen, että jos on sotkuisuuteen taipuvainen ihminen, tuon paikan on oltava jotenkin ”helppo”: tavaran laittamisen paikoilleen täytyy olla yhtä vähän voimia vaativaa kuin jos sen jättäisi lojumaan.
Käytännössä tämä on tarkoittanut tilan raivaamista pahimmille epäjärjestyksen aiheuttajille, joita meillä ovat lelujen ohella laukut, kirjat ja puolipitoiset vaatteet. Esimerkiksi jatkuvasti käytössä oleville laukuille raivattiin eteisen komeroista kaksi korkeaa alahyllyä, joille ne voi heittää aivan yhtä helposti kuin lattiallekin. Samoin kirjaston kirjoille on kokonaan oma hyllynsä. Itselleni tämä on ollut iso oivallus, että myös nämä ns. jatkuvassa käytössä olevat tavarat tarvitsevat säilytystilaa, ja vieläpä aika väljää sellaista. Tästä on taas seurannut, että kaapeista on täytynyt siirtää vähemmän käytettävää tavaraa varastoon. Aika paljon meillä onkin ollut hukattuna parasta kaappitilaa tavaroille, joita käytetään suhteellisen harvoin.
Kiva kuulla että muillakin järjestellään raivopäänä ennen siivoojan tuloa 🙂 Olen täysin samaa mieltä oikean paikan helppoudesta. Joidenkin tavaroiden kohdalla se toimii meillä hyvin, esimerkiksi avaimet eivät ole minulla koskaan oikeasti hukassa, koska ne jätetään aina samaan paikkaan ulko-oven viereen. Laitan avaimet paikalleen ennen kuin otan kengät pois. Mutta sitten on kaikenlaista, jolla ei ole omaa paikkaa. Esimerkiksi puhelimen kuulokkeita seilaa vähän siellä sun täällä. Minkähän paikan niillekin keksisi.
Meillä on monilla perheenjäsenillä sellainen ”mitä välii” – asenne. Ehkä miehellä ei ihan niin paha. Minä olen se, joka kärsii sotkusta. Liiasta tavaramäärästä. Sesonkien vaihtumiskaaoksista eteisessä. Olen testannut useammin kuin kerran, että huomaako joku, jos en tee kotitöitä ja kukaan ei huomaa… Ei heitä haittaa sotku. Nuorimmat saan järjestelytöihin mukaan pienellä uhkailulla viikkorahan menetyksestä. Mutta ei ole heille rutiinia, minä oon ainoa rutinoitunut kotityön tekijä.
Ainoa konsti meillä on se, että vähentää tavaraa aina vain. Ja varoa marttyyrin kaapua…
Joo, on ihmisiä jotka oikeasti ei huomaa! Ne jotenkin katsoo ohi. Jos olet vilkaissut sitä A Slob Comes Clean -blogia, sen kirjoittajalla on juuri sellainen ominaisuus. Hän itsekin ihmettelee omaa huomaamattomuuttaan, ja välillä saa ahaa-elämyksiä katsellessaan itseään vaikka videolta. Yhdellä videolla hän selitti jotain ruuanlaittojuttua, ja vasta editointivaiheessa huomasi, että oli koko ajan väistellyt auki olevaa kaapinovea, joka oli tiellä. Mutta vaikka piti väistellä, hän ei tajunnut laittaa sitä kiinni.
Juu, meillä on pari Slobia… Ja ehkä pari snobia… Taas lisääntyi ymmärrys!
En näe tässä suurta ongelmaa, jos on yleisesti puhdasta. Minulla on ystävä, jolla on kaikki viivasuorassa kotona, aina. Vaatteetkin värikoodattu kaappeihin. Mutta, hän ei tee kotonaan mitään.Korkeintaan katsoo telkkaria ja lukee muutaman sivun kirjaa ennen nukkumaan menoa. Kotona vain nukutaan ja käydään suikussa. Muutoin hän on ulkoistanut elämän kotoaan kokonaan. Lankapuhelimen aikaan häntä ei saanut koskaan kotoaan kiinni. Hänellä käy myös siivooja ja hän pesettää pyykin pesulassa. Hänen kotinsa ei kuitenkaan ole mikään edustuskoti.
Meillä taas tehdään kotona kaikkea mahdollista ja se näkyy ja saa näkyä. Tosin tavaroita ei ole paljon Ja suurin osa on aina jossain päin maailmaa muuttovarastossa tulossa tai menossa, niin että kaapit ovat enemmän ja vähemmän tyhjiä.
Työkaverini kertoi, että hän on opettanut kolmevuotiaalle pojalleen sen, että tavarat laitetaan aina paikoilleen – ja se on kuulemma mennyt perille. Itse asiassa lapsi on tässä johdonmukaisempi kuin puolisonsa.
Mielenkiintoinen tilanne tuo ulkoistaminen. Ehkä siinä on se salaisuus – järjestys pysyy kun ei varsinaisesti tee kotona mitään.
Epäjärjestystä on meilläkin. Mun vanhin tytär kerran totesi, että ”minusta tuntuu äiti, että sinä olet meillä ainut, joka osaa laittaa tavarat paikalleen.” Musta tuntuu ihan samalta. Tietysti lapset (6v, 4v, 2v) kuljettelee tavaroita sinne tänne ja ne jää sille tielleen. Se on ihan ymmärrettävää. Meillä on aina iltaisin iltasiivous, jonka aikana lapset (osittain vielä aikuisten avulla) siivoavat lelut ainakin suurin piirtein paikalleen. Mutta valitettavasti mun mies ei ole omaksunut omien tavaroidensa kohdalle tällaista iltasiivoustapaa… Sen kamppeita lojuu pitkin poikin siellä täällä. Aina joskus teen kokeen, ja annan niiden olla. Kerrankin oli likainen sukka vessanpöntön vesisäiliön päällä kaksi viikkoa, kunnes mä luovutin ja vein sen pyykkiin. Yleensä mä siivoillessa kannan kaikki sen ympäriinsä lojuvat kamat sen sängylle, josta se sitten ne jossain vaiheessa siirtää paikalleen tai sänkynsä vieressä olevaan kasaan. En oikein tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Toisaalta tää on miehenkin koti, enkä mä voi yksin määrätä siisteysasioista. Mutta mihin asti pitää joustaa, kummankin? Mikä olisi hyvä taktiikka saada se siivoamaan tavaransa (kaikenlaista on kokeiltu)? Oppiikohan se edes ikinä?
Toki multakin joskus jää tavaroita levälleen. Henkilökohtaisia tavaroita (esim. vaatteita, kirjoja tms) vähemmän, eikä koskaan pitkäksi aikaa. Mutta saatan olla viemässä vaikka jotain lasten tavaraa paikalleen, kun joku lapsista tarvii mua, ja sit se tavara jää lojumaan jonnekin. Ja mullakin on kaksi paikkaa, mihin kertyy. Keittiön työtason kulmalle tulee kasa sellaisista papereista, mitä tarvii ehkä pian, eikä niitä siksi viitsi arkistoida. Esim. nyt siellä on läjässä esikoulun tiedotteita pari, esikoisen ärräharjoituspapereita yms. Mies lisää läjään omia papereitaan ja lapsille on tullut tapa laskea kasan päälle piirustuksia, joita niiden mielestä pitää säästää. Ei kauhean näppärä läjä siis. Toinen mun paha paikka on esikoisen koulupöytä, joka toistaiseksi palvelee mun ompelupöytänä. Lapset roudaa sinne kaikki rikki menneet vaatteet ja tavarat, mä taas lähinnä erilaisia ”keksin tälle kohta paikan” -tavaroita, tai sitten tavaroita, joita tarvii pian. Nyt siellä lojuu esim. pari lähiaikoina postiin laitettavaa lahjaa ynnä muuta pientä.
Nuorempana olin tosi huono laittamaan tavaroita paikalleen. Nyt olen oppinut siinä aika hyväksi, samoin kaappien pitämisessä järjestyksessä. Enää tarvitsisi saada talouden neljä muuta oppimaan samat asiat 🙂
Meilläkin on sellainen pöydänkulma, jolle kertyy kaikki mahdollinen. Sitten kun siivooja on tulossa, ne siirretään siitä työhuoneen pöydälle, ja unohdetaan sinne. Ei kätevää. Papereiden arkistointi on todella ongelma minulle, ja vaikka kerran vuodessa tartun toimeen ja hoidan asian kuntoon, tuntuu jotenkin ihan mahdottomalta saada mitään systeemiä toimimaan kunnolla. Ehkä pitäisi kuunnella MArieta, ja heittää vaan kaikki mahdollinen roskiin. Hän luottaa siihen, että kyllä ne aina sähköisenä jostain löytyy…
Meillä on kansiot papereille, joihin pöydällä olevat paperit laitetaan vähintään kerran kuukaudessa omille paikoilleen. Maksetut laskut, tiliotteet, kopiot kuiteista, veropaperit, vakuutuspaperit, asuntoyhtiön paperit jne.
Muutama päivä sitten kyllästyin isoon pinoon käyttöohjeita ja kävin kaiken reilussa tunnissa läpi ja revin irti ulkomaalaiset sivut ja nidoin nätisti vain suomenkieliset sivut. Nippu pieneni noin 2/3 verran 🙂
Nostan hattua energiselle organisoimiselle! Olen monta kertaa ajatellut papereiden kohdalta samaa, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Sitten tulee kerran vuodessa hirveä setviminen.
Tästä tuli mieleen, että teillä ei taida olla eläimiä 😀 Nimimerkillä ”kissanleluja joka paikassa, hiekkaa ja karvoja” …
Ei ole! Mutta lapset on vähän niin kuin kotieläimet. Nekin sotkee surutta eivätkä korjaa jälkiään.
Häiriinnyn termin ”siivoaminen” holtittomasta käytöstä. Suorastaan kärsin siitä.
Itse määrittelisin tämän blogin aihepiiriin kuuluvat aktiviteetit neljään ryhmään:
1. Siivoaminen
Niin kauan kuin leivänmuruja lattialle ohjaa painovoima (ja robotti-imurit eivät ole kummoisia), tai ikkunat eivät puhdistu sateesta automaagisesti, niin kauan on siivoamista. Jopa pölyjen pyyhkimisen ymmärrän tarpeelliseksi, tai meillä keittiön maton pesemisen parin vuoden välein. Tietynlaisen siedettävän puhtauden ylläpito vaatii vähintään parin, kolmen viikon välein edes jotain toimia – ja se on ikuinen prosessi. Siivoaminen ei lopu koskaan, ei ainakaan nykyteknologialla.
2. Järjestyksen palautus
Tavaroille on paikkansa, mutta ne eivät ole paikallaan.
Likainen lautanen on tiskipöydällä eikä tiskikoneessa. Lukemisen alla oleva kirjaston kirja on lukutuolin käsinojalla eikä ”kirjaston kirjat pinossa”. Kuivat kalsarit ovat pyykinkuivatustelineellä eikä kalsarilaatikossa. Eteisen kuramatolla olleet kengät eivät ole enää märät ja ne voisi laittaa kenkähyllyyn.
3. Järjestely
Tavarat ovat periaatteessa samoja, mutta haluaa sijoitella ne fiksummin.
Uudet kuulakärkikynät talouteen C.O:n tarjouksesta 50 kpl / 5,99 €, ja samalla käy kaikki vanhat läpi ”toimiikohan nää”. Tarjouksessa oli 10 kpl lattiapyyhkeitä kylpyläosastoon, ja katsotaan mitä vanhoja halutaan säästää ja mitkä joutavat auton puhdistusräteiksi. Kukkien siementen läpikäynti, voiskohan jotain lahjoittaa pois, mitä taas itse haluaisi idättää tänä keväänä. Ostinpa tuikkuja, tarkistan että ne kaikki ovat samalle hyllylle varastoitu, jotta löydän ne samasta paikkaa.
4. Raivaus
Toimenpide, jonka konkreettinen tarkoitus on muuttaa tavaramäärän lukumäärää ja sijaintia. Myös digitaalisen aineiston läpikäynti samaa tarkoitusta varten.
-ölköl-
Erittäin ansiokas jaottelu. Tässä on tosiaan ongelmana se, että sama sana voi periaatteessa tarkoittaa vähän eri juttuja. Marie Kondon kirjassa käytetään termiä ”Tidy up”, mikä tarkoittaa siistimistä. Käänsin sen tähän siivoamiseksi, vaikka olen samaa mieltä siitä, että lattioiden pesu on siivoamista, ja tämä järjestyksen palauttaminen vähän eri asia. Vaikka kyllä sekin mielestäni menee periaatteessa siivoamisen alle. Täytyisiköhän tehdä tästä oma postaus, jossa määrittelen mitä mikäkin tarkoittaa tässä blogissa?
Minusta tuntuu, että tämä on aika paljon luonnekysymys. Perustelen teoriani ihan vain havainnoilla lähipiiristäni. Minä olen meidän perheessä se joka kantaa tavarat paikoilleen, mutta se tulee ihan luonnostaan ilman että siihen on pitänyt opetella. Jo lapsena suoristin kirjapinot ja viikkasin vaatteet siististi. Äitini on ihan samanlainen. Sisarukseni taas astelivat vaate- ja lelukasojen yli näitä edes pahemmin noteeraamatta.
Omassa perheessäni näen ensisilmäyksellä karkkipaperin ikkunalaudalla ja sukat lattialla ja ihmettelen kun mies ja lapset ovat näille kuin sokeita. He syövät sen karkin, laskevat paperin ikkunalaudalle (pöydälle, sohvan käsinojalle) ja unohtavat sen. Minä voin tehdä saman mutta nappaan paperin mukaani kun menen keittiöön keittämään teetä.
Oikeastaan kannan jatkuvasti esineitä mukanani koska olen aika laiska ja kun kerran olen menossa kylppäriin voin samalla viedä nenäliinapaketin paikoilleen ja koukata matkalla makuuhuoneen kautta laskeakseni postit työpöydälle. Näin meillä ei oikeastaan koskaan loju tavaroita ympäriinsä vaikka käytän 120 neliön asunnon siivoamiseen viikossa ehkä 2 tuntia.
Huono puoli on että huomaamattani vien lastenkin kamoja heidän huoneisiinsa tai otan heidän roskiaan/likaisia vaatteitaan/tyhjiä juomapullojaan mukaani. Tässä kohtaa olen yrittänyt opetella itsehillintää, etteivät he tottuisi siihen että siistiä on kuin taikaiskusta. Mutta en käsitä miten nuorimmaisen huoneessa on aina laatikot ja kaapin ovet auki ja mehulasi kolmatta päivää pöydällä, vaatemytyistä lattialla nyt puhumattakaan. Miten vaikeaa voi olla sulkea se kaapin ovi saman tein?! Toisenlaista laiskuutta varmaan.
Olen varmaan vienyt liikaa leluja omille paikoilleen, koska jälkikasvu on niin huonoa siivoamaan jälkiään. Tässä otan kyllä vinkkejä vastaan jos jollain on.
Nuo kaapinovet on jännä. Puoliso jättää aina tietyt ovet auki, ja mä suljen ne myöhemmin. Jos en sulje, ne olisivat varmaan aina auki. Toisia tuollaiset häiritsee näemmä enemmän kuin toisia 🙂
Ongelmaa aiheuttaa tavaroiden paljouden lisäksi se, että niille ei ole omia helppoja (!) paikkoja. Jos tavaran paikalleen laittaminen vaatii juuri minkäänlaista ponnistelua todennäköisyys sille että sitä ei heti palauteta paikoilleen kasvaa räjähdysmäisesti. Joku tuolla mainitsi henkarit eteisessä – meillä ei ole yhtäkään henkaria eteisessä koska niitä ei yksinkertaisesti ikipäivänä tulisi käytettyä. Naulakko jossa on vapaita koukkuja on paljon helpompi ja siksi jatkuvasti käytössä.
Meillä on yleensä aika siistiä juuri tästä syystä: tavaroita ei ole liikaa, kaikelle on hyvä paikka ja siirtelen tavaroita takaisin omille paikoilleen ohi kulkiessani (vie mennessäs, tuo tullessas). Tärkeäksi olen havainnut myös tietyt rutiinit; roskat viedään kun lähdetään ulos, posti käsitellään heti kun se nostetaan ovensuusta, pyykit laitetaan pyykkikoriin (ja kuivat pyykit viikkaan suoraan kaappiin enkä mihinkään silityspinoon, koska en kuitenkaan jaksaisi niitä jatkuvasti silittää)…
Mitä enemmän mietin, niin sitä enemmän tuntuu siltä että syynä on ainakin itse aiheuttamalleni sotkulle on se ettei kaikille tavaroille ole selkeää paikkaa. Näitä tavaroita yhdistää se, että ne eivät kuulu normaaliin varustukseen. Esimerkiksi onnittelukortit, lainatut kirjat jne. Tätä täytyy miettiä.
Ei ole mulla mitään taikatemppua järjestyksen ainaiseksi pysymiseksi, samoja juttuja meillä esiintyy mitä tässä yllä on lueteltu. Mutta, halusin kommentoida sitä, että mä olen päässyt siitä ”taas on niin sotkuista -tuskasta” aika hyvin eroon sillä, etten enää ajattele että ”ääh, taas mun pitää siivota” vaan silleen mahdollisimman zenisti ”kas vain, laitanpas nämä tästä taas oikeille paikoilleen”. Tämä ajatus ja oivallus tuli muuten täältä sun blogista. 🙂 Yritän mahdollisimman pitkälle välttää myös ”miksainaminä” ajatuksia, sillä olen ollut huomaavinani, että tämä tavaroiden palauttelu oikeille paikoilleen on nyt tarttumaisillaan puolisoonkin. Ja lapsen kanssa leikkien siivoaminen lelukoriin on osa jokailtaista rutiinia. Toivon, että hän omaksuu nämä siisteysasiat ihan huomaamatta. Nähtäväksi jää.
Mä otan tuon zen asenteen käyttöön! Silloin itsehillintäni on koetuksella, kun palaan kotiin ja kaikki tekemäni kotityöt ovat kuin poispyyhkäisty…
Hauskaa että oivallus on täältä peräisin, mutta en kyllä pysty muistamaan että olisin aiheesta kirjoittanut 🙂 Mikä ei siis takaa ettenkö olisi 🙂 Usein olen aika zenissä siivoamisen ja järjestelyn suhteen, mutta välillä hermostun, kun tuntuu siltä että järjestän ja sitten viiden sekunnin päästä pitäisi järjestää uudelleen. Mutta ehkäpä täytyy luottaa siihen, että esimerkki auttaa tässäkin. Auttaisikohan se epämotivoituneeseen leikki-ikäiseen myös?
Heh, joo! Se oli tyyliin joku sivulause joku aika sitten kirjoittamassasi tekstissä. Kirjoitit että siivotessasi keittiönpöytää/tiskipöytää tajusit ettet niinkään siivoa vaan palauttelet vain tavaroita oikeille paikoilleen. Se jotenkin vetosi muhun ajatuksena ja hyvin on toiminut, kun ei tosiaan tässä vauvan ja taaperon kanssa arkea luoviessa vaan saa sellasta Avotakkakotia vaikka kuinka haluais. Mutta ehkä joku päivä! 😀
Aloin nyt oikein pohtimaan tätä asiaa.
Joskus liika siivous tai liika järjestely voivat kertoa elämän epätäydellisyyden hyväksymisen puutteesta.
Minua on lohduttanut ystäväni kommentti siitä, että mitä lapset muistavat lapsuudesta. He eivät muistele, että miten ihanan siistiä meillä oli aina. Lasten täytyy saada leikkiä luovasti ja tehdä niitä majoja…
Mitä muistat lapsuudestasi? – tässä on mulle hyvä bloggausaihe, kiitos!
Kyllä löytyy sotkua. Kuvailisin, että meillä on säännöllisesti sekaista, mutta ei likaista. Siinä menee mun raja, likaista en kestä katsella, sekaista en aina edes huomaa. Luulen, että olen itse ehkä pahin sotkun luoja. Minulta jää asioita kesken. Kutsun sitä keski-ikäisen keskittymishäiriöksi. Vaikka näin, että olen lajittelemassa papereita, pitääkin lähteä vessaan, siellä keksin laittaa pyykit pyörimään, tyhjää pesuainepurkkia roskiin viedessä päätänkin viedä sen samalla ulos asti, unohdun matkalla kitkemään kukkapenkkiä, hoidan parit työpuhelut, riennän koneelle hoitamaan pari akuuttia juttua ja näin alkuperäinen homma jää pahasti kesken tai unohtuu jo kokonaan… Tätä joka päivä, niin syntyy hyvä kaaos. Ja tietysti tavaraa on edelleen liikaa ja säilytystilaa liian vähän.
Minua siistinä pitämisessä on eniten auttanut remontit ja sisustaminen tyylillä, jossa sotkua ei kerta kaikkiaan voi katsella. Puhtaanvalkoisen lattian haluaa pitää puhtaanvalkoisena. Selkeän tyylin selkeänä.
Seurailen tätä juttua juuri, ja minusta tuntuu että toinen syy omalle sotkulle on se, että laskee käsistään hetkeksi. Mutta sitten kun tilanne on ohi, ei enää muista/viitsi ruveta palauttamaan tavaroita niiden omille paikoilleen. Eli siinä mielessä jää kesken. Mutta tuollainen asiasta toiseen hyppiminen on myös sellainen piirre, joka toisilla on ja toisilla ei. En tiedä pystyykö siitä edes pääsemään eroon.
Mä luulen kanssa, että iso osa mun sotkua on persoonakysymys (ei siis toivoa… Ei vaiskaan, olen kyllä kehittynyt viime aikoina). Liian monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Ja taatusti toinen on tuo kädestään laskeminen. Sitä ei tarvitse tehdä monenkaan tavaran kanssa, kun on jo kaaos. Tosin sen palauttaminen on yllättävän nopeaa kun oivaltaa kaaoksen tulon ajoissa ja jaksaa palautella tavarat. Mä luulen hankkivani usein hetken tauon kaikesta jättämällä kaiken sillä kertaa sikseen. Ja töiden hirveiden dead linien kanssa on usein pakko sulkea maailma ulkopuolelle ja keskittyä vaan kiireiseen työhön. Tavallaan onneksi pystyn sen tekemään, muuten kai repeäisin. Sehän tosin kostautuu äkkiä. Esim. ruuan jälkeen haluan hetken olla vaan, enkä samantien siivoa pöytää ja täytä astianpesukonetta. Äitini on juuri toista maata, hän hoitaa homman valmiiksi ja huilii vasta sitten. Arvaatte varmaan, kumman koti on aina tiptop ja kumman ei…
^Meillä taas on useimmiten melko siistiä, joskaan ei välttämättä kauhean puhdasta (mm. kissankarvat, lasten tiputtelemat ruuanmuruset, rattaissa ja jaloissa kantautuva hiekka tuntuu olevan ehtymätön luonnonvara) :D.
Siistinä pysymiseen auttaa oman kokemuksen mukaan parhaiten rajallinen tavaramäärä, fiksu paikka kaikelle ja rutiini tavaroitten paikalleen palauttamisesta heti käytön jälkeen.
Puhtauden ylläpitämisessä auttaa samat rutiinit, meillä myös hiekkaa ja ruokaa väärissä paikoissa jatkuvasti. Ei auta kuin imuroida tasaiseen tahtiin.
Todellakin on sotkua. Mä mietin välillä ihan samaa, että tämä on ikuisuustaistelua 🙂
Mutta sotkusta huolimatta, olen huomannut että auttaa kun asioille on omat paikkansa. Sen jälkeen kun olen alkanut todenteolla raivaamaan vaatekaappiani, siellä on nyt tilaa puhtaille vaatteille, jotka mies on ottanut narulta. Hän ei tiedä missä säilytän mitäkin vaatetta, joten hän laittaa puhtaan vaatepinon sille hyllylle, jossa on puhtaan vaatepinon paikka. Minä käyn ehtiessäni vaatteet läpi ja siirrän omille paikoilleen.
Sama homma kirjaston kirjojen kanssa: mulla on nykyisin kirjahyllyssä tyhjä hylly, joka on olemassa kirjaston kirjoja varten. Joskus siinä on enemmän tavaraa, joskus vähemmän, mutta ikinä enää ei ole sellaista tilannetta, ettei kirjaston kirjaa saisi laitettua omalle paikalleen.
Jotenkin vaan tuntuu, että vieläkin on liikaa tavaraa, koska edelleen ne jäävät pitkin poikin. Lasten lelut joo, mutta on meillä muutakin. Kenkiä eteisessä ja lehtiä pöydillä.
Mulle ei ole koskaan tullut mieleen, että voisi ollan myös selkeät paikat sellaisille tavaroille, jotka ovat oikeasti matkalla jonnekin. Silitettävien koria lukuunottamatta. Esimerkiksi tuo kirjastokirjojen hylly on ihan uusi ajatus, olen aina ajatellut että kirjastokirjoja ei voi laittaa kirjahyllyyn, koska ne eivät ole mun kirjoja, a voivat vahingossa sekoittua omiin. Kiitos uusista ideoista. VOi olla että tässä on osittainen ratkaisu sotkukysymykseen.
Meillä imurirobotti Roomba on jo 5 vuoden ajan saanut tarkasti huolehtimaan, että ainakaan lattioille ei voi jättää yhtään mitään irtotavaraa kun aamulla lähtee töihin, joita se pääsisi työntelemään ja rikkomaan. Ja kyllähän se niin menee, että kun tavaroilla on oma paikka, niin pysyvät järjestyksessä, varsinkin kahden aikuisen taloudessa. Kirjaston kirjoille on meilläkin kirjahyllyssä oma reunansa.
Täytyy sanoa, että ei meillä kyllä pysy huoneisto täysin järjestyksessä niidenkään tavaroiden osalta, joilla on oma paikka…
Meillä kirjaston kirjat on OHn pöydän alla olevalla hyllyllä.
Lähinnä tyttären kirjoja, koska innolla lainaa erilaisia askartelukirjoja kirjastosta.
Mun omia kirjoja on myös yöpöydällä, koska luen aina useampaa kirjaa yhtä aikaa. Palautettavat kirjat laitetaan kassiin (sinne OH pöydän alle) eli se joka käy kirjastossa vie kaikkien palautettavat kirjat mennessään.
Minä äänestän sen puolesta, että sellaiseen kotiin syntyy sotkua, jossa tehdään jotain. Havaitsin tämän äidistäni. Niin kauan kuin hän hääräsi ja harrasti ja meni ja touhusi, oli kotona aina vähän huiskin haiskin. Vähitellen tavarat alkoivat pysyä paikoillaan – mutta niin pysyi mummokin. Ja sitten kun hän vain istui ja korkeintaan katsoi televisiota tai lämmitti teelautasellisia ruokaa mikrossa, oli koti aina täysin tiptop.
Kiitos hyvästä kommentista! Olet luultavasti täysin oikeassa. Mitä enemmän on kaikkea puuhaa, sitä vähemmän on aikaa laittaa levinneitä tavaroita paikoilleen.