Tätä ruokasuunnittelua pohtiessani olen miettinyt, millä tavalla kotityöt olisi järkevintä jakaa. Ja nyt en puhu kotitöiden määrästä, vaan laadusta. Nimittäin olen tässä huomannut, että jakaminen ei ole aina lainkaan yksinkertaista. Jotkut työt on helppo jakaa, mutta toiset ei.
Olen tullut siihen tulokseen, että erityisesti metatyötä on vaikea jakaa. Metatyöllä tarkoitan tässä sellaista näkymätöntä ajatustyötä joka vaaditaan, että jokin toimenpide saadaan suoritettua. Se voi olla suunnittelua, resurssien kartoittamista, kalenterin tarkistamista, kodin varastojen tuntemista tai neuvottelua muiden ihmisten kanssa. Mitä enemmän metatyötä jokin kotityö vaatii, sitä hankalammaksi sen jakaminen muuttuu. Silloin ei riitä, että kaikki asiat ovat yhden ihmisen päässä, vaan kahden ihmisen pitäisi olla sekä tietoinen näistä kaikista asioista, ja sen lisäksi heidän pitäisi jakaa tietoa keskenään ja neuvotella työnjaosta.
On kotitöitä, joiden tekeminen ei vaadi suurta aivokapasiteettia. Nämä työt ovat suorituksia, jotka on hoidettava säännöllisesti, ja joiden tekeminen ei vaadi sen kummempaa suunnittelua. Esimerkiksi roskat täytyy viedä ulos ja tiskit laittaa tiskikoneeseen säännöllisesti. Monet siivoukseen liittyvät asiat ovat vähän samankaltaisia. Vessat on pestävä ja pihat haravoitava. Mutta sitten on paljon monimutkaisempia asioita, kuten ruoanlaitto, kaupassa käyminen tai esimerkiksi lastenvaatteiden organisointi. Samoin monet kodin talouteen liittyvät asiat vaativat pikemminkin aivotyötä pöydän ääressä, kuin fyysistä tekemistä.
Otetaan vaikka kaupassa käyminen: periaatteessa yksinkertaista, mutta käytännössä se vaatii aina jonkin verran suunnittelua ja valmistautumista. Pitää muistaa, mitä ruokia kotona jo on ja mitä puuttuu. Pitää miettiä, mitä ruokia haluttaisiin syödä seuraavaksi. Mahdollisesti on otettava huomioon myös perheenjäsenten mieltymykset ja allergiat, mahdollisesti eri kauppojen tarjoukset ja bonuspisteet, sekä mietittävä, milloin kauppaan ehtii. Kaiken tämän voi tietysti jättää huomiotta, mutta sillä on hintansa: ruokahävikki, ylimääräinen rahanmeno, suunnittelemattomuudesta johtuva stressi, ja aikaakin kuluu usein enemmän.
Olen pohtinut tätä etenkin nyt, kun olen vihdoin löytänyt systeemin, jolla ruokasuunnittelu ja kauppatilaukset pelaavat niin hyvin, ettei minun tarvitse sitten viikolla enää käyttää liiemmin aikaa arkiruokien pohtimiseen. Tämä on vapauttanut hurjasti kapasiteettia kaikkeen muuhun, mutta samalla olen huomannut, että emme voi puolison kanssa jakaa tätä työtä. Minusta ei olisi järkevää tehdä ruokasuunnittelu yhdessä, sillä vain minä laitan ruokaa arkisin, eikä puolisolla ole siihen osaa eikä arpaa. Mutta jos vain minä tiedän, mitä ruokia viikon ruokalistalla on, ei puoliso voi tehdä ostoksia puolestani. Yksityiskohtaisen kauppalistan kirjoittaminen ei puolestaan vähentäisi minun työtaakkaani mitenkään, sillä samalla vaivalla nakuttelen tavarat suoraan nettikaupan tilaukseen. Työn jakaminen tasa-arvon nimissä olisi tässä tapauksessa hölmöläisen hommaa, sillä se vain lisäisi molempien työtaakkaa.
Minusta tuntuu, että tämä on hyvä esimerkki siitä, miten kotitöiden jakaminen ei ole ihan niin yksinkertaista, kuin miltä päältäpäin näyttää. Olen ruvennut ajattelemaan, että sen sijaan, että listattaisiin kaikki työt excel-taulukkoon ja sitten jaettaisiin niitä sieltä sulle-mulle -periaatteella, on järkevämpää jakaa kokonaisuuksia. Toki ajattelen myös niin, että vaikka toisella olisikin päävastuu jostakin kokonaisuudesta, on järkevää, että perusasiat ovat molempien tiedossa, ihan jo siltä varalta että jotain odottamatonta sattuisi. Mutta jos kotityöt jaetaan tällaisina isompina kokonaisuuksia, se minimoi tuplana tehtävän metatyön.
Vaaranpaikka onkin siinä, että kokonaisuuksia ylipäätään jaetaan, ja että jako on yhdessä sovittu. Suomessa tyypilliset pitkät äitiyslomat nimittäin johtavat helposti siihen, että juuri äiti ottaa vastuulleen monta tällaista kokonaisuutta, koska niiden ajattelemiseen on enemmän aikaa. Jos on lapsen kanssa kotona, lankeaa vaatehuolto aika luontevasti juuri sille vanhemmalle, joka eniten lapsen vaatteita muutenkin käsittelee. Silloin tulee sitä arjen hiljaista tietoa siitä, minkä kokoiset kengät ja vaatteet ovat nyt käytössä, mikä koko menee muutaman kuukauden päästä, mikä on ulkovaatetilanne ja kuinka monta paria arkipöksyjä kaapista löytyy. Useimmiten lapsen kanssa kotona on äiti, ja hänen hartioilleen kasaantuu vähitellen kaikki muutkin asiat. Kun äiti jossain vaiheessa palaa töihin, näitä kotitöitä ei jaeta uudelleen. Mielestäni ehdotettu 6+6+6 -malli voisi hyvin olla ratkaisu tähän, olettaen että isä todella jäisi lapsen kanssa keskenään ja äiti menisi takaisin töihin. Ja samalla vastuu näistä metatöistä siirtyisi automaattisesti isälle. (Mallissa olisi siis molemmille vanhemmille 6kk korvamerkittyä vanhempainvapaata, sekä 6kk sellaista aikaa, jonka jakamisesta vanhemmat voisivat päättää itse.)
Vaikka en pidäkään järkevänä, että kaksi ihmistä tekisi samaa metatyötä, on asiaan yksi tärkeä poikkeus. Kodin talouteen liittyvät asiat pitäisi mielestäni tasa-arvoisessa suhteessa olla aina yhtä paljon molempien tiedossa ja hallussa. Minusta kummankin puolison on tiedettävä, mikä on asuntolainan marginaali, paljonko velkaa on ja millaisella korolla vaikkapa autolaina on otettu. Viime kädessä on yhdentekevää, kumman päässä on tieto siitä, milloin koulun syysloma alkaa tai milloin ilmastointilaitteen suodatin pitää vaihtaa. Sen sijaan perheen taloustilanteen ymmärtäminen on olennaista molemmille, sillä rahaan liittyy aina valtaa. Perheissä ja pysyvissä parisuhteissa se pitäisi siksi mielestäni jakaa aina tasapuolisesti. Tämä on aihe, josta voisin räntätä pidempäänkin, mutta jääköön myöhemmäksi.
Oikeastaan ajatukseni voisi kai tiivistää näin: kotityöt on mielestäni mielekkäämpää jakaa tarkoituksenmukaisesti kuin absoluuttisesti tasan, paitsi silloin kun on kyseessä kodin talous. Silloin metatyökin pitää jakaa absoluuttisesti tasan.
Mitä mieltä te olette?
Mutta mistä johtuu että taloutta koskevaa metatyö täytyy jakaa absoluuttisesti: kai tämän asian tärkeydestä. Olisiko siinä avain siihen, että kaikenlaiset kovin jäykät rajat muussakin metatyössä ehkä ajan oloon kaatuvat. Itselleni olisi lapsiperhevaiheessa ollut aika raskasta ajatella, että kaikki arjen ruokiin liittyvä metatyö kuuluu minulle. Mieheni osasi silloin ja osaa nyt katsoa mitä kaapeissa on ja ideoida aterioita. Mitä kuvailemassasi työnjaossa jää toisen puolison metatyöksi. Monesti naiset kuvailevat miehen hoitavan kaiken esimerkiksi autoon liittyvän. Tällainen rajatun alueen metatyö on kuitenkin paljon vähemmän kuormittavaa kuin jokapäiväinen ruokahuolto.
Minusta se johtuu juuri siitä, että rahalla on viime kädessä eniten merkitystä, jos puoliso kuolee tai tulee ero. Olen kuullut monta tarinaa, jossa toinen puoliso on pahassa paikassa tällaisessa tilanteessa, kun perheen taloudenpito on täysin ulkoistettu toiselle osapuolelle. Meillä arkiruokailu on minun vastuullani yksinkertaisesti työajoista johtuen. Sen pitää laittaa ruokaa, joka on ruoka-aikaan kotona. Mutta viikonlopun ruuat samoin kuin esimerkiksi joulun tai muiden juhlapyhien isommat menut ovat sitten puolison heiniä sekä suunnittelun, kaupassakäymisen että valmistuksen osalta.
Meillä oli aiemmin niin, että minä hoidin ruokahuollon täysin. Jotenkin se vain meni niin, mutta vähitellen homma alkoi itseäni ärsyttämään. Yritettiin kaikenlaisia malleja, mutta aina ne liukuivat siihen, että minä hoidin suunnittelun, kaupassa käynnin ja toteutuksen. Puoliso hoiti vain satunnaisesti, jos en ollut kotona tai kaupasta piti hakea jotain täydennystä. Päädyttiin vuoroviikkosysteemiin. Eli täysvastuu ruokahuollosta vuoroviikoin. Tämä on ollut todella hyvä systeemi ja jos on joku meno tms. sekin huomioidaan tekemällä etukäteen jotain, jonka voi lämmittää tai hankkimalla toiselle ainekset valmiiksi johonkin sellaiseen, minkä toinen pystyy vaivattomasti valmistamaan. Tätä ollaan nyt toteutettu vuoden verran ja on toiminut todella hyvin. Ruokahuollosta vapaa viikko tuntuu välillä lomalta!
Tämä vuoroviikkosysteemi kuulostaa loistavalta! Siinä metatyökin jakautuu tasaisesti joka toiselle viikolle. Toisaalta – eikö olekin helpompi hoitaa koko homma kerralla itse, kuin yrittää tehdä yhteistyötä? Ainakin minusta on helpompaa, että tiedän täsmälleen ne rajat, joihin asti minun pitää asiat hoita, ja hoidan sitten kaiken niiden sisällä. Sen sijaan stressaannun, jos en tiedä tarkasti kenen vastuulla mikäkin asia on. Se johtaa aina sellaiseen arvailuun, että hoitaakohan tuo vai pitäisikö minun, ja jos hoidan niin tehdäänkö sitten tuplatyötä.
Todellakin kätevämpää hoitaa itse kuin yrittää jotain yhteistyötä. Yhteistyö menee meillä helposti siihen, että sanon, mitä pitää tehdä esim. ”kuori sipuli” Itse teen monen asian paljon nopeammin ja yhteistyö on helposti odottelua ja riitaa tulee helposti, kun pitää perusasioita neuvoa. Tämä vuoroviikkosysteemi on kyllä todella toimiva. Siinä myös jakautuu ruokakulut tasaisesti. Tai oikeasti se, joka viitsii kunnolla suunnitella ja hyödyntää sesonkeja ja tarjouksia selviää vähemmällä. Itse budjetoin ja vältän hävikkiä. Puolisolla vielä opittavaa tällä saralla.
Kuulosta hyvältä ja tunnistan meiltäkin tuon ilmiön että vaikka mies tekis ruokaa niin suunnittelu ja kauppalistan suunnittelu jää helposti mulle. Ollaan kokeiltu myös sitä et tehtäis vuoropäivinä..ei toimi kun pitös tietää mitä ruokaa mues haluaa ja osaa tehdä. Täytyypä ehdottaa tätä miehelle.
Ja nyt ruokahuolto on paljon helpompaa kun meitä ei ole kuin 3 pääsääntöisesti kotona…tai on ja on..2 toisella paikkakunnalla opiskelevaa tytärtä on vuototellen tai yhtäaikaa täällä. Varsinkin nyt kun opinnot on etänä niin viettävät ihan eri tavalla aikaa kotonakin kuin aikaempina vuosina.
Tämä kuulostaa järkevältä ja sen suuntaista meilläkin on. Meillä mies hoitaa ruokaan liittyvän metatyönn (=ruokakauppatilaukset ja suunnitelman että mitä syödään ja milloin), mä osallistun ruokapuolella itse toteutukseen, mun vastuulla on taas lapseen liittyvä metatyö (koulu, kerhot jne jutut kalenteriin, lapsen vaatetustilanteessa kärryillä oleminen jne). Noi en ehkä isoimmat osiot mitä on eriytetty ”vastuuhenkilöille”, esim. siivous ja pyykkihuolto, ap-koneen täytöt sujuu yhteispelillä, mutta niihin ei musta liity kummempaa metatyötä (siivottava on, about parin viikon välein vähintään ja sen kyllä huomaa että milloin tarttee).
On kiinnostavaa lukea erilaisista työnjaoista. Meillä lomamatkojen suunnittelu on lähes kokonaan puolison vastuulla, sillä en kestä hotellien etsimistä tai lentojen vertailua (no, tätä lajia on kyllä luvassa aika vähän lähivuosina). Lastenvaatteet ovat enemmän minun kuin hänen vastuullaan, mutta tätä ollaan kyllä myös jaettu.
minä en oikein edes osaa pitää kaikkea metatyötä TYÖNÄ tai minään sellaisena asiana, jota pitäisi jyvittää ja jakaa. Minusta osa tästä metatyökeskustelusta on siksi aika huvittavaa, vähän pikkumaistakin. Olen luultavasti este tasa-arvon toteutumiselle tai jotain 🙂
En kertakaikkiaan osaa pitää asioiden suunnittelua rasittavana työnä.
Minusta jotenkin itsestään selvästi ”ruuanlaitto” tarkoittaa myös niitä osioita joita kait mielletään metatyöksi (ruokalistan suunnittelu, kaappien tutkiminen, kauppalistan tekeminen, ostokset jne). Ilmeisesti ajattelen jo valmiiksi kokonaisuuksina.
Vaikka ajankäytöllisesti ”ruuanlaiton” paketti on taatusti suurempi kuin ”roskien viennin” tai ”tiskaamisen” paketti, inhoan kahta viimemainittua niin paljon että häviän mieluusti ajassa ja työläydessä, kunhan minun ei tarvitse millään tavoin, edes metatasolla, työstää roska-tiski-osiota.
Sama koskee näitä paljon puhuttuja lastenvaatteita. En osaa mieltää liian pienten tai kulahtaneiden vaatteiden poisruokkoamista varsinaisesti työnä. Varmaan osittain siksi että en ole koskaan jaksanut suunnitelmallisesti lajitella, hinnoitella ja viedä osaa kirpparille myyntiin, osaa sinne ja osaa tänne, vaan olen kipannut kaiken joko jonkun toisen käyttöön tai vienyt suoraan johonkin keräyslaatikkoon.
Lasten tai nuorten kouluasioiden hoito – ei sekään ole ollut mitenkään erityisen hankalana. Käytännön syistä meillä keskitettiin kaikki wilmaviestintä kauttani, mutta koululaisiin liittyneistä asioista päätimme yhdessä. (osan aikaa nuoriso oli fyysisesti ja välillä hallinnollisestikin samassa yksikössä kuin isänsä, teimme selkeän työnjaon siksi: isä on isä, ja koulussa hän on vain ope, ei tule näkyviä eturistiriitoja)
Taloudellisten asioiden suunnittelu ei sekään oikeastaan ole mielestäni työtä tai metatyötä. Se on asia, josta on perheen sisällä oltava konsensus. En pidä laskujen maksamista, asuntolainasta huolehtimista ja vaikkapa sijoittamista varsinaisesti työnä, eikä taloudellisista asioista huolehtimisen noin arkielämässä pitäisi olla mitenkään vaivalloista vaan ihan yleinen elämisen taito.
Meillä kummallakin on taustallamme lapsuusperheet, joissa ei rahasta ole opittu puhumaan, siksi tässä osiossa meillä kummallakin olisi terästäytymisen varaa, että perheen taloudelliset asiat olisivat selkeästi kummankin tiedossa.
Selvästikään en ole ymmärtänyt metatyön konseptia 🙂 tai metatöiden rasittavuutta.
Puoliso väittää tekevänsä ahkerasti metatöitä, kun hän pohtii milloin ja miten voidaan hankkiutua eroon kellaritilaan varastoiduista lasten pehmoleluista.
Tämä oli niin kiintoisa kommentti, että se vaatisi oman postauksen vastaukseksi! Joitakin ajatuksia kuitenkin: metatyö on muutakin kuin pelkkää suunnittelua. Se on aika paljon tarkkailua ja muistamista, esim. että jos lapsen talvikengät ovat nyt lokakuussa juuri sopivat, on todennäköistä että ne keväällä ovat jo pienet, mikä johtaa siihen, että otollinen aika hankkia uudet on luultavasti joulunjälkeiset alennusmyynnit, mikä pitää siis panna mieleen. Pienten vaatteiden poistaminen ei sinänsä ole raskasta työtä, mutta ylipäätään sen huomioiminen, että jokin vaate on jäänyt pieneksi, ja sitten sen päättäminen mihin se poistetaan ja missä se säilytetään ennen poistamista, ja sitten sen toimittaminen lopulliseen sijoituspaikkaan vaatii kyllä aivotyötä. Minusta kotitöiden ongelmana on, että aika moni juttu vaatii juuri tällaista päätöksentekoa tai muistamista. Jonkun pitää pitää asioita mielessä, tai muuten seuraa ongelmia. Esimerkiksi minä jouduin poliisin kanssa ongelmiin, kun kukaan perheessä ei ollut painanut mieleen, milloin auto olisi pitänyt katsastaa 🙂
Ihmiset ovat varmasti erilaisia, ja toisia tällainen kuormittaa enemmän kuin toisia. Minua kuormittaa paljon, vaikka ulkoistankin muistikirjaan kaiken mahdollisen. On myös varmasti eroja siinä, millä vakavuudella asioihin suhtautuu. Minusta tuntuu, (ja tämä on nyt pelkkää mutua) että yleistäen miehet ovat suurpiirteisempiä monien asioiden suhteen. Siis siinä missä nainen stressaa, että taaskaan ei ole jääkaapissa mitään, ja pitäisi lähteä kauppaan ja mitä sieltäkin ostaisi, mies tilaa mäkkäristä happy mealit eikä problematisoi asiaa sen enempää. Tai esimerkiksi onko sillä väliä, muistaako milloin on koulukuvauspäivä? On varmasti monia vanhempia, jotka eivät asialla itseään rasita, ja sitten on niitä, jotka ottavat asiakseen huolehtia, että edellisenä iltana on hiukset pesty, aamulla laitetaan siistit vaatteet, ja tämä siksi että kuvista kehystetään joululahjat kaikille kummeille ja mummeille.
Mielenkiintoista, minustakin tuntuu juuri näin! Ajattelen että ehkä koska olen aika suunnitelmallinen luonteeltani, mutta samalla en hirveän tarkka joten minusta tämä metatyö pysyy hanskassa ilman sen kummempia ponnisteluita. Minulla tökkii eniten ruoanlaitto yksinkertaisesti siksi että se on tylsää. Onneksi puoliso nauttii kokkaamisesta ja ostoksista ja minä siivoan miuluummin koko talon kuin teen päivällistä. Mutta jokatapauksessa ajattelen että jokainen talous jakaa tehtävät kuten parhaaksi näkevät ja toisen jako ei toimi ollenkaan toiselle.
Tästä viimeisestä on täysin samaa mieltä! Olennaista on, että työnjako on jotenkin tiedostettu ja molempien hyväksymä.