Romujen määrä on loputon.
Kun kerroin, millaista oli pelata minimalismipeliä, minua hämmästytti eniten roskan määrä, joka kodista löytyi. Se on tuntunut hämmästyttävän myös muita. Olen kuullut käytännössä kahdenlaisia kommentteja: Joko ihmetellään, että miten voi niin paljon olla roskaa, tai sitten kuulija puuskahtaa, että heiltä löytyisi varmasti yhtä paljon. Asia jota olen minimalismipelin jälkeen miettinyt, on tämä: mistä sen roskan oikein tunnistaisi? Miten voisi estää, ettei kotiin kertyisi niin paljon roskia?
Sanalla ”roska” on vähän paha kaiku. Ensimmäisenä tulee mieleen kaatopaikat ja sekajäte. Mutta jos tavaraa ei voi lahjoittaa, myydä tai käyttää, eikö se silloin ole roska? Lähden siitä, että kaikki roskat lajitellaan. Mutta lasinkeräykseen laitettu lasipurkki on roska siinä missä tyhjä jugurttitölkkikin. Paperinkeräykseen lajiteltu paperi on roskaa, samoin kuin tyhjä paristo.
Roskat ovat taitavia piiloutumaan
Väitän, että meillä kaikilla on kotona roskia, joita emme vain ole huomanneet. Ne ovat tällaisia: toimimattomia kyniä, rikkinäisiä ”vara”sukkahousuja, käyttöohjeita tavaroille, joita ei enää ole, vanhentuneita ruokia. Ne eivät pistä silmiin, vaan ne sulautuvat tarpeellisten ja toimivien tavaroiden joukkoon ihan muina miehinä. Tällaiset roskat erottaa vasta, kun tekee lähitarkastelua. Tai sitten ne huomaa vahingossa, kun kynällä ei voikaan kirjoittaa tai aamiaisella huomaakin leivän homehtuneen (näin kävi minulle tänä aamuna). Mutta juuri tällaisille roskille minimalismipelin kaltaiset projektit ovat loistavia.
Lykätty päätös muuttuu roskaksi
Etkö tiedä mitä tavaralle pitäisi tehdä? No, laitetaan talteen, saattaahan sitä tarvita. Tällä lailla minä olen kerryttänyt paljon roskaa kotiini. Kovin usein nimittäin käy niin, että säästetty tavara unohtuu, hautautuu ja muuttuu samalla tarpeettomaksi. Minulla on suuri heikkous mm. kenkälaatikoiden ja muiden pätevien säilytyslaatikoiden suhteen. Niitähän voi aina tarvita. Mutta rajansa kaikella, en oikeasti tarvitse enempää, kuin minkä helposti voin säilyttää. Siinä vaiheessa kun tyhjät laatikot alkavat kasaantua kaikkien hyllyjen päälle ja niitä on monta sisäkkäin, tiedän että liika on liikaa. Ylimääräiset voi heittää pois – siis lajitella pahvinkeräykseen. Eli roskiin.
Säästän tunteitani ja samalla roskia
Minimalismipelin aikana heitin pois valtavan määrän paperitavaraa, jota en ollut aiemmin poistanut tunnesyistä. Onnittelu- ja joulukortteja, lasten piirustuksia, matkamuistoja. Näitä oli kertynyt vähän samasta syystä kuin noita muitakin lykättyjä päätöksiä. Olin säästänyt, koska pois heittäminen oli tuntunut liian työläältä. Siis henkisesti. Usein käy kuitenkin niin, että tunnelataus laimenee ajan kuluessa. Kuten podcastissa sanoin, haluaisin nähdä sen vanhemman, joka systemaattisesti kieltäytyy ottamasta vastaan mitään päiväkotien askarteluja, koska tietää niiden lopulta päätyvän roskiin! Minä en ainakaan siihen kykene. Enkä ole aina kyennyt heittämään niitä joulukorttejakaan pois heti Loppiaisena. Mutta jos sitä ei tee silloin, ne samat kortit tulevat sitten vastaan Juhannuksena tai ehkä muutaman vuoden päästä, ja sillä välillä niistä on jo tullut roskia.
Aina löytyy roskia, mutta ei se haittaa
Johtopäätökseni on tämä: roskien perässä on mahdotonta pysyä. En millään pysty huomaamaan sitä hetkeä, jolloin jokin tietty tavara muuttuu tarpeellisesta roskaksi. Eilen illalla leipä oli ok, mutta tänään se oli jo homeessa. Viime viikolla tämä kynä toimi, nyt siitä ei enää tule mustetta. Enkä pysty määrittelemään, kuinka monta päivää vanhaa postikorttia pitää säilyttää, että voisin heittää sen pois ilman tunnontuskia. Mutta ei hätää! Tämä on normaalia. Minimalismipelin myötä tajusin, että on normaalia, että meillä kaikilla on roskia, joihin ei vain ole tullut kiinnitetyksi huomiota. Se ei haittaa, jos kuitenkin aika ajoin katsahtaa ympärilleen, ja raivaa turhaa pois. Pelaa tätä peliä tai jotain muuta. Minusta vanha kunnon kevät- tai joulusiivous on tässä mielessä tosi hyvä perinne, sillä niiden yhteydessä tulee raivattua vähän tarkemmin, kuin tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä.
Oletteko huomanneet samaa ilmiötä? Tuleeko teille ”salaroskaa”?
Kyllä, salaroskaa tulee jatkuvana virtana, koska lapset (näin ei ilmeisesti saisi sanoa, mutta sanonpa kuitenkin, koska näin se vaan on).
Neuvolasta annettiin 1-vuotiaalle mukaan kangaskassi, jossa oli kirjoja ja ja jotain muuta paperia. 1v oli tietysti innoissaan ja en todellakaan kehdannut sanoa, että me emme muuten tätä kassia ota. Hammasläälärikäynniltä lykättiin lapsen käteen pari tarraa. Kerhosta ja tarhasta tulee lähes joka viikko joku iki-ihana askartelujuttu, jota ei tietenkään voi heti hävittää, kun lapsi on nähnyt kovasti vaivaa teoksensa eteen.
Koulu on sitten oma lukunsa. Ope kävi lomareissulla ja toi jokaiselle oppilaalle pienen tuliaisen, hohhoijaa. Kaunis ajatus ja lapsihan tästä ilahtui, mutta minä olisin pärjännyt ilmankin. Jatkuvasti tulee piirrustuksia ja käsitöitä, välillä todella suurikokoisiakin, joita sitten tungetaan lipaston päälle, kun ei oikein muutakaan paikkaa ole. Sitten koululla järjestetään naamiaiset – minimalistin kauhu. Puhumattakaan kaverisynttäreistä. Ja heijastimet, niitä jaetaan koululaisille joka vuosi eri tahoilta, vaikka edellisvuotisetkin ovat vielä priimakunnossa. On myös eri tahojen järjestämiä teemapäiviä, joista usein tulee se pieni (epäkäytännöllisen kokoinen) kangaskassi, jossa on jotain pientä tietovihkosta ja muuta sälää. Nämä vain jaetaan jokaiselle oppilaalle ja aika vaikea niistä on kieltäytyä, kun hyvää tarkoittaen niitä milloin mikäkin taho jakelee.
Tässä hieman listaa siitä, millaista kaikkea kivaa lasten mukana kotiin kulkeutuu, ilman että aikuinen laittaa rikkaa ristiin asian eteen. Minimalistiselle itselleni nämä ovat todella rasittavia juttuja, mutta yritän ajatella niin, että lapset ovat nyt lapsia ja nämä asiat vain kuuluvat elämään tässä vaiheessa.
Kyllä, lasten mukana tulee hirveästi tavaraa, eikä sitä voi kokonaan estää. Tämä tuntuu olevan vähän epäsuosittu mielipide, mutta olen kyllä kanssasi samaa mieltä. OLen saanut paljon kommentteja, että lasten piirustuksia ja askarteluja ei saisi heittää, mutta epäilen että sanojilla ei joko itsellään ole lapsia, tai sitten heidän lapsensa eivät harrasta piirtämistä. Eihän niitä tietenkään KAIKKIA heitetä, mutta valtaosa kyllä. Muuten saisi pian vuokrata varaston kaikelle sille taiteelle, joka kuukauden aikana kertyy. Puhumattakaan siis tuosta kaikesta muusta tavarasta, joita kotiin kantautuu ilman omaa vaikutusta. Siinä saa olla tarkkana, jos ei halua että tavaraa on liikaa. Minä en ole tässä kyllä täysin onnistunut.
Olen ihan samaa mieltä noista lasten askarteluista ja piirrustuksista. Aktiivisesti opetan lasta heittämään omia taideteoksiaan roskiin. Kannatan ajatusmallia, että tärkeintä on se tekemisen hauskuus, eikä välttämättä lopoutulos. Toki saa säästää ne mitkä haluaa, mutta niiden on mahduttava minun osoittamiin säilytyspaikkoihin.
Kaikkein hulluinta oli se, kun päiväkodista tuli JOKA PÄIVÄ lapsen värittämiä väristysmonisteita 1-3 kpl kotiin! Ne meni suoraan paperinkeräykseen kotona, eikä niitä lapsikaan kaivannut. Jos olisin kehdannut, olisin jo pk:ssa jättänyt ottamatta.
Kyllä tuota roskaa kertyy ihan kahden aikuisen talouteenkin, ei siitä voi vain lapsia syyttää. Kaikenlaista paperia ja tavaraa kertyy, silloin kun on tehty päätös säästää ne, on ollut ehkä jokin syy, mutta myöhemmin nämä syyt ovat vanhentuneet. Kokeilin itsekin minimalistipeliä ja en päässyt ensimmäistä viikkoa pidemmälle, mutta huomasin myös lähen kaiken poistuneen olleen roskaa. Roskan lisäksi ainoat poistot olivat kasa kuulakärkikyniä ja kangaskassi, jotka lähtivät työpaikalle tarpeeseen (ns. työpajakassiksi).