Olenkohan bongannut jonkun tulevaisuuden trendin, kun tuntuu että asunnon koon pienentäminen tuntuu tulevan vastaan tasaisin väliajoin? Olen törmännyt aiheeseen suomalaisissa blogeissa, joissa pohdiskellaan mahdollisuutta vaihtaa nykyinen asunto pienempään tai on juuri tehty niin. Nyt Talouselämä kirjoitti aiheen ääripäästä, minikodeista, jotka ovat itseasiassa asuntovaunuja, joista ihmiset ovat muokanneet pysyväisen kodin itselleen. Esimerkit näyttivät olevan peräisin USAsta. (Ja ei, kyse ei ole trailer park -tyyppisestä ratkaisusta.)
Syyt vaihtaa pienempään tai jopa miniasuntoon ovat moninaiset. Amerikassa suuri syy on asumiseen tarvittava raha, minikoti minimoi myös asumiskustannukset. Luulisin että samaa syytä on myös Suomessa, mutta olen myös törmännyt ekologisiin perusteluihin. Pienempi koti vaatii luonnollisesti vähemmän lämmitysenergiaa ynnä muuta, mikä tekee pienistä neliöistä tietysti ekologisemman valinnan. Sitten tunnen pari ihmistä, jotka myös aidosti viihtyvät vähän pienemmissä neliöissä, eivätkä he ole kiinnostuneita maksimoimaan asuintilojaan.
Minulla on kokemusta pienistä asunnoista. Opiskeluaikoina reilun 30 neliön kaksioon mahtui helposti majailemaan kolme ihmistä pitempiäkin aikoja, eikä ollut mikään ongelma järjestää kymmenen hengen illanistujaisia samassa tilassa. Ensimmäisessä ”omassa” yksiössäni oli alle 20 m2 lattiapinta-alaa, ja kyseinen asunto oli mielestäni lähes täydellinen. Toisaalta aina kun olen muuttanut, olen vaihtanut isompaan asuntoon.
Nuo kuvien minikodit näyttävät hauskoilta ja toimivilta. Mitä pienemmät neliöt, sen toimivampia täytyy kaikkien sisustusratkaisujen olla. Näissä asunnoissa on todella jouduttu miettimään, mikä palvelee asujaa parhaiten. Jos käy vaikkapa asuntomessuilla katselemassa, samaa ei aina voi sanoa isommista taloista. Enemmän neliöitä ei automaattisesti takaa fiksumpaa pohjaa tai käteviä ratkaisuja. Jos ei ole ahtaanpaikankammoa, minikoti saattaa hyvinkin olla jollekin oikea ratkaisu.
Kaikesta huolimatta minun on pakko todeta, että tykkään asua mahdollisimman väljästi. Ei siksi, että saisin enemmän tavaraa säilytetyksi (vaikka kieltämättä on kiva että säilytystilaakin on tarpeeksi), vaan siksi että saisin tarpeeksi ihmisiä mahtumaan saman katon alle. Nautin siitä, että voin kutsua koko joukon sukulaisia tai ystäviä syömään tai järjestää välillä isoja juhlia. Esimerkiksi viime jouluna illallispöydässä istui yhdeksän ihmistä. Kovin pienessä kodissa se ei olisi mahdollista.
Minikodit on kiinnostava aihe, johon pitäisi perehtyä enemmänkin. Tässä kuitenkin ensimmäiset aatokset. Oletteko te törmänneet tähän ilmiöön? Kuinka paljon tilaa te tarvitsette?
Tämä on mielenkiintoinen aihe! Olen nähnyt netissä esittelyvideoita pikkuruisista asunnoista, jotka ovat täynnä toinen toistaan näppärämpiä ratkaisuja ja jotka voi muuntaa tarpeen tullen vaikkapa 10 hengen päivälliskutsunäyttämöksi. Videolla kaikki tietysti näyttää hurjan kätevältä, olisi kiinnostavaa kokeilla miltä tuollaisessa tilaihmeessä asuminen sitten oikeasti tuntuisi.
”Small space living” on mielestäni ollut tapetilla jo pitkään, yksi hyvä sivusto on http://intentionallysmall.com/ . Apartment therapykin on järjestänyt jo 10 vuotta Small Cool -kilpailua pienille asunnoille: http://www.apartmenttherapy.com/congratulations-to-the-winners-the-smallest-coolest-homes-of-2014-205002 . Mutta mikään suomalainen trendihän tämä ei tosiaan ole, täällä on tilaa ja isompi on parempi…
Itse en välittäisi asua kovin suurissa tiloissa, minusta se ei olisi kodikasta eikä käytännöllistä (siivous!), ekologisuudesta puhumattakaan. Nykyisissä ja pienemmissäkin tiloissa on ihan onnistuneesti isännöity jopa 30 hengen juhlia (ei sentään päivällisiä, ruokapöytään mahtuu juuri ja juuri kahdeksan.) Noin. 70 neliön asuntomme on sinänsä kahdelle hengelle tarpeeksi iso, muttei pohjaltaan ihan optimaalinen, mm. yövieraiden majoitukseen voisi olla paremmat tilat. Luultavasti n. 80-90 neliön asunto sopivalla pohjaratkaisulla voisi vastata kaikkiin todellisiin ja keksittyihin asumistarpeisiini, en tosiaan tiedä mitä tekisin vaikkapa jollain 200 neliön omakotitalolla. 🙂
Olipa kiinnostavia linkkejä! Tosin väittäisin, että isommat neliöt ovat se vallitseva trendi kaikkialla. Ainakin USA:ssa ihmiset asuvat keskimäärin väljemmin kuin Suomessa, ja siellä varmaan tällaiset minikodit todella herättävät ihmetystä. Tai siis se, että joku haluaa vapaaehtoisesti asua noin pienessä tilassa. Siellähän omakotitalot ovat isoja kaupunkeja lukuunottamatta se normi, jolloin esimerkiksi autotalli ja kellari kuuluvat automaattisesti asiaan – mikä tarkoittaa heti kymmeniä neliöitä säilytystilaa kaikelle roinalle, jota amerikkalaisille kyllä kertyykin.
Mutta tämä on tosiaan kiinnostava aihe, johon täytyy palata vähän eri vinkkelistä, kunhan perehdyn asiaan enemmän!
Olet oikeassa, väljä asuminen tai ainakin sen tavoittelu on varmasti normi vähän joka paikassa – paitsi suurissa kalliissa kaupungeissa, joita tunnetusti Suomessa on vain yksi kappale eikä sielläkään kovin paljon porukkaa :). Yhdysvalloissa on määrällisesti niin paljon enemmän asukkaita, että tällainen potentiaalisesti marginaalinenkin trendi saa ihan eri lailla liikevoimaa ja näkyvyyttä kuin vastaava Suomessa.
Mitä noihin linkkeihin tulee, olen itse ihan koukussa Apartment Therapyn kilpailuasuntojen esittelyihin 🙂
Isossa perheessä neliöitä nuppia kohden on vähän: laskin, että meillä on vajaat 23 neliötä henkeä kohden (169 neliötä 7:lle). Koen silti, ettei meillä asuta sillipurkissa. Se, että on erillinen tila pyykkihuollolle, helpottaa siisteyden illuusiota huomattavasti. Näkyvilä oleva pyykki olisi mielestäni kaikkein tympeintä, jos itse yksinäni asuisin 23 neliössä.
Kun viime vuosikymmenellä rakensimme, trendi oli koko ajan kohti suurempaa. Erityisesti korkeita tiloja suosittiin ja suositaan kai vieläkin. Uskon, että Suomessa hamutaan mahdollisimman isoa vielä pitkään, koska pk-seutua lukuun ottamatta tontit ovat vielä melko edullisia.
Jos tutustut aiheeseen, tiiviin ja matalan rakentamisen alueet, kuten Espoon Säterinmetsä, ovat Suomen mittakaavassa kiinnostavia kohteita. Kyse ei ole miniasumisesta, mutta pyrkimyksestä kohti tiiviimpää ja ehkä myös ekologisempaa. Ark-lehdessä on viime vuosina ollut muistaakseni muutama todella pieni kesäasunto, jotka ovat olleet hyvin viehättäviä. Olen jopa toisinaan haaveillut pikkuisesta lasiseinäisestä kuutiosta keskellä luonnonkaunista maisemaa. Päiväunia…
Olen aivan samaa mieltä pyykkihuollosta. Omakotitalon paras puoli olisikin mahdollisuus kunnolliseen kodinhoitohuoneeseen ja kuraeteiseen. Korkeat tilat ovat tavallaan hienoja, mutta niissä on omat ongelmansakin. Liian korkea voi olla vähän kolkko.
Mielestäni kodin muunneltavuus olisi ihanteellisin ratkaisu. Jos ei rakenna/osta ylisuurta taloa, niin voinee jäädä sinne lasten posimuuton jälkeen asumaan. Mutta muistan opiskeluajan yksiössäni jo haaveilleeni sellaisesta sänkysysteemistä, jossa saa sängyn korokkeena olevan lattian alle piiloon (mikä selitys, ymmärsiköhän joku?).
En ole varma tiedänkö mitä tarkoitat, mutta olen nähnyt eräässä 50-luvulla rakennetussa talossa sellaisen ratkaisun, että sänky voitiin nostaa seinää vasten pystyyn päivän ajaksi. Se näytti aika metkalta, tosin en tiedä miten vuodevaatteiden oli tarkoitus pysyä kyydissä!
Mä just mökillä mietin, että oikestaan meidän viisihenkinen perhe voisi nyt lasten ollessa pieniä asua siellä, kun minimoisi tavaran määrän. Tilaa siis tupakeittiö + makkari (yht 30 neliötä) ja lisäksi parvi. Mutta en mä silti haluaisi muuttaa 🙂
Meillä on 115 neliötä 5 hengelle, eli 23 neliötä per nenä. Hyvin mahdutaan, joskin vähän mietityttää, että miten sitten kun lapset on isompia. Toiveissa olis vielä yksi muksu, mutta sitten alkaa olla jo hankala keksiä jokaiselle omaa tilaa (oletan, että ne murrosiässä kaipaavat sitä). Mulla on myös harrastukset tilaa vieviä (käsityöt ja pianonsoitto), ja toisinaan haaveilen talosta, jossa voisin jättää ompelukoneen ja saumurin esille ja jonne mahtuisi kangaspuut… Toisaalta en haluaisi siivota isompaa tilaa, että kaipa tämä on meille just hyvä 🙂
Onhan noissa hellahuoneissa kasvatettu isoja perheitä kautta aikojen, mutta tuskin se olisi mukavaa vaikka olisikin mahdollista. Varmaan on aika paljon kiinni pohjaratkaisusta, miten monta ihmistä mahtuu mukavasti tiettyihin neliöihin. Meillä on enemmän tilaa per henki, mutta vain kaksi makuuhuonetta. Tähän asuntoon olisi siis vaikea saada suurperhettä sopimaan, vaikka neliöitä sinänsä olisikin tarpeeksi.
Meillä on kahdelle aikuiselle yhteensä 42 neliötä. Ihan hyvin on riittänyt, vaikka tavarat vieläkin hakevat paikkaansa ja jotkut löysivät sen roskiksesta/kierrätyksestä. 🙂 Säilytystilaa ei ole juurikaan ja kaikki tavarat, jotka eivät ole paikoillaan luovat helposti sotkuisen vaikutelman, mikä ärsyttää.
Mielelläni ottaisin vähän lisää neliöitä (saisi pyykkitelineen kerrankin piiloon), mutta asia ei ole tällä hetkellä ajankohtainen, vaan mietitään sitä sitten, kun nykyinen kämppä alkaa tuntua liian ahtaalta. Onneksi meillä on samanlaiset rymit eikä mitään tilaa vieviä harrastuksia. 😉
Mitä vähemmän neliöitä, sitä kriittisemmäksi käy suunnittelu. Meillä pyykkiteline olohuoneessa on pikemminkin normi, ja ei se kyllä sitä tilaa kaunista. En vaan ole keksinyt minne muualle sen laittaisi. Asunnon koon tarve kyllä vaihtelee eri elämäntilanteiden mukaan. Ja on muuten hassua, miten kaiken kokoisiin tottuu nopeasti. Kun muutin alle 20 neliöstä 44 neliön asuntoon (vaikkakin meitä oli uudessa asunnossa kaksi), se tuntui todella tilavalta. Sitten kun siitä seuraava oli 60m2, se tuntui ihan yhtä isolta, ja entinen ”iso” asunto tuntui häiritsevän ahtaalta.
Suurimpia virheitä elämässä voi kenties olla liian suuren kodin hankkiminen ja kaiken vapaa-ajansa siihen käyttäminen. Paitsi että jää vähemmän varoja elämiseen ja kokemiseen ylläpitolaskuilta ym. myös ylimääräistä siivottavaa ja huollettavaa vaikka sitten kaiken vapaa-aikansa käyttäisi.
En haaveile minikodeistakaan, vaan riittävä ja sopiva todellisiin tarpeisiin on ihanteellinen. Tosiaankin, tavaraa kun ihmiset vähentäisivät niin voisivat asua huomattavasti pienemmin.
Suuri lienee aika suhteellinen käsite. Yksin asuvalle 100m2 on ruhtinaallisesti tilaa, lapsiperheelle se voi olla ahdaskin. Toisaalta onhan niitäkin, jotka harrastavat omaa kotiaan, eli sisustavat, bloggaavat jne. Silloin varmasti nauttii jokaisesta neliöstä joka on käytössä.
Kyllä olet oikeassa, siihen olisikin helppo luisua, harrastella vain omassa kodissaan. Sitten viimeisellä vuoteellaan voisi muistella elämäänsä; kyllä elämä on kaunis, niin upeita koteja, jos vielä jotakin muuttaisin niin sen olohuoneen sohvan siihen toiselle seinälle…
Heh, ymmärrän sun pointin 🙂 mutta jos joku aidosti viihtyy kotonaan ja nauttii sen laittamisesta, niin suotakoon se hänelle. Onhan koti varmaan useimmille se tärkein paikka maailmassa.
Mielenkiintoinen aihe 🙂
Meullä on neljälle hengelle 73 neliötä, pyykkitelineet eteisessä, miehen fillari parvekkeella ja lasten rattaat olohuoneessa. Silti meillä on mielestäni riittävästi neliöitä – tavaraa voisi olla vähemmän.
12 henkeä saadaan mahtumaan ruokapöytään kun yhdistämme olohuoneen ja keittiön pöydät. Kaksi ruokailijoista istuu tosin lastentuoleissa, mutta niiden tilalle mahtuisi aikuistenkin tuolit.