Maaliskuun ruokajärki (pientä parannusta ja loppukuun romahdus)

Tammikuun epäonnistumisen jälkeen tsemppasin helmikuussa, jotta ruokahävikki olisi pienempi. Alussa menikin aika hyvin. Olin tosi tarkkana hedelmien suhteen, en jättänyt mitään jääkaappiin mätänemään ja ylipäätään olin niin valppaana kuin pystyin. Sen seurauksena kuukausi lähti käyntiin ilman suurempia ongelmia. Muutama viinirypäle ehti rypistyä ennen kuin ne syötiin, puolikas kauramaitopurkki jäi käyttämättä, 50 grammaa salaattia nahistui.

Huomasin kuitenkin, että punnitsemisesta oli helppo lipsua. Tai sitten punnitsin mutta määrän merkitseminen muistiin jäi tekemättä, koska kesken ruuanlaiton ei viitsinyt lähteä koneelle. Sitten jälkeenpäin ei enää muistanut merkitä, enkä enää muistanut määrääkään. Käytin kuitenkin aika paljon energiaa sen miettimiseen, ettei jämiä jäisi ja saisin kaiken hyödynnettyä. Olin yrityksiini varsin tyytyväinen, sillä pelastin jääkaapista monet tomaatit ja kurkut olemalla tarkkana, ja ruokalistalla oli mm. lämpimiä leipiä ynnä muita klassisia jämäruokia.

Korianteri pitää syödä pian pois, kuten näkyy.

Loppukuu ei kuitenkaan sujunut hyvin. Ensin tyhjensin jääkaappia normaalia tarkemmin, koska olin lähdössä matkalle enkä halunnut että sinne jäisi mitään epämääräistä. Roskiin meni mm. kivikovaksi muuttunut parmesaanikönttä, joka piileskeli muiden juustojen seassa. Sitten olin viikon pois kotoa ja siinä ajassa kaappiin ehti pilaantua ties mitä. Lähinnä eineksiä, mutta myös mm. tofukuutiot, jotka olin itse ostanut, mutta eihän niitä kukaan sillä aikaa tehnyt, kun olin poissa. Ja hyvä kysymys on, miksen itse valmistanut niitä ennen lähtöäni. Lopputulos on, että roskiin lensi parhaat päivänsä nähnyttä ruokaa, mutta en ollut sitä punnitsemassa.

Tästä johtuen helmikuun hävikkimäärä on arvio. Punnitsin noin 450g, mutta todellisuus on tätä isompi. Alle kilo, mutta varmasti yli puolikiloa. Hmph. Ei nyt mikään nappisuoritus, jos minulta kysytään. Tämä maaliskuun alku on mennyt yhtä epämääräisissä merkeissä, sillä kirjanpito laahaa perässä. Tätä kirjoittaessa ryhdistäydyn, ja lupaan olla loppukuukauden tarkkana.

Tässä on kuitenkin saanut jälleen hyviä oppeja:

  • Hävikin määrä haihtuu mielestä, jollei kirjanpidon kanssa ole tarkkana. Tämä johtaa siihen, että todellisuus hämärtyy, ja hävikin määrän arvioi alakanttiin, koska ei yksinkertaisesti muista, paljonko ruokaa meni roskiin.
  • Toisaalta melko pienillä ponnistuksilla hävikkiä voi välttää. Se vaatii keskittymistä ja sellaista ”jämät ensin” -mentaliteettia, mutta on kyllä ihan mahdollista toteuttaa. Tässä olen kehittynyt roimasti helmikuun aikana.
  • Jos edessä on matka, pitää suunnitella ruuat vielä tarkemmin.
  • Ruokahävikin valvominen vaatii jatkuvaa valppautta. Koska minä olen meillä se, joka tätä asiaa tarkkailee, poiissaoloni näkyy heti myös hävikin määrässä.

Koska fiilis on sellainen, että tässä ollaan taas oltu hunningolla, otan kunnianhimoiseksi tavoitteeksi, ettei loppukuusta menisi lainkaan ruokaa roskiin. Ihan kaikkeen ei voi vaikuttaa (esim. lapsen eväät jotka jäävät syömättä) mutta normaalin kotiruokahävikin suhteen yritän nyt erityisesti tsempata.

Positiivista on siis se, että hävikkiä tuli kaikesta huolimatta vähemmän kuin tammikuussa. Negatiivista puolestaan se, että tässäkin hävikissä oli paljon turhaa. Katse siis edelleen suunnattuna tulevaisuuteen, kyllä tämä tästä vähitellen kehittyy.

14 thoughts on “Maaliskuun ruokajärki (pientä parannusta ja loppukuun romahdus)

  1. Minusta kuukautesi meni hyvin, ja vielä parempi jos opit vastaantulleista haasteista.

    Täälläkin on jatkettu ruokahävikin tarkkailua. Isoimmaksi murheenkryyniksi meillä osoittautuu leipä. Kokonaiset leivät vaan ovat niin isoja että aina jotain ehtii kuivahtaa. Ratkaisukin ongelmaan on tiedossa: jos jaksaisin leipoa kerran viikossa satsin sämpylöitä. Silloin leipähävikkiä ei tule. Korjausliike tiedossa sitten kun jaksaminen lisääntyy.

    Muuten on mennyt paremmin. Kovien pakkasten aikana sulatin ja järjestin arkkupakastimen. Nyt kaikki ruuansäilytyspaikat on käyty läpi. Tarkka järjestyksenpito onkin mielestäni ihan olennaista tässä hommassa, silloin eivät vanhat juustot ja jugurtit pääse piiloon. Jämiä hyödyntäviä ruokia olen tehnyt normaaliin tahtiin eli kerran-pari viikossa.

    En ole pitänyt hävikistä kirjaa, mutta sanoisin että leivän lisäksi hävikkiin meni jonkin verran pilaantumaan ehtineitä hedelmiä ja nahistuneita vihanneksia joita kani ei syö. Kevät on varmaan satotilanteesta johtuen sitä aikaa että kaikki tuoreet kasvit tuntuvat pilaantuvan tavallista nopeammin. Olen koittanut suosia pakastemarjoja ja -kasviksia, mutta terveellisyyssyistä tuoreitakin tulee ostettua kohtuullisen paljon.

    Lopuksi ostin aneita, eli sain kasaan toisen Matsmart-tilaukseni. Toisten jämien syöminen sujuu meiltä selvästi vähintään yhtä hyvin kuin omien tarkka kuluttaminen.

    • Tämä on jatkuvasti uutta tuova projekti. Päällimmäinen havainto on, että jos en hävikkiä kirjaa, kuvittelen ettei sitä ole tullut. Mikä ei pidä paikkaansa. Olen samaa mieltä tuosta järjestyksenpidosta, se on olennaista. Sotkuisesta kaapista ei löydä niitä, jotka ovat menossa pilalle.
      Leipien suhteen toimin joskus samoin kuin nämä muutkin kommentoijat, eli laitan osan pussista pakastimeen. Samoin laitan leipää pakastimeen jos olemme lähdössä johonkin muutamaksi päiväksi.

      • Meillä ostetaan paljon kokonaisia leipiä, täytyy vähän miettiä ja testailla miten niiden pakastaminen sujuisi kätevimmin.

        Kani voi syödä leipää kerrallaan vain murusen, joten sillä ole hävikin kannalta merkitystä. Sen sijaan salaatinpäistä ei meillä jätettä synny, hyvä juttu sekin.

  2. Mulla pisti silmään tuo, että et ehtinyt lähteä kesken ruuanlaiton kirjaamaan hävikkejä koneelle, joten tuli mieleen että entä jos hommaisit pienen vihkon keittiöön mihin voisit kirjata kaikki hävikit ja siirtäisit ne siitä sitten koneelle silloin kun muutenkin teet siellä töitä? Ei kai kukaan muista ja ehdi jokaista yksittäistä salaattia juuri sillä hetkellä tilastoimaan 🙂

    • Mietin tätä samaa, että miten muistaisin kirjata vielä ruoanlaiton jälkeenkin nämä hävikit, ja tuli mieleen sellainen että ottaisin valokuvan vaa’asta. Siinä näkyisi sekä ruoka että paino, ja olisi puhelimessa muistissa siihen asti kunnes pääsen koneelle asti.

  3. Minulla tuli mieleen – samoja asioita kun pohdiskelen – että olisi tärkeää, että nämä olisivat perheen yhteisiä asioita ja toimintatapoja. Lapset oppivat kestävän kulutuksen tapoja ja jos perheessä on useampi aikuinen, kaikki toimivat samansuuntaisesti ja hyvinä malleina. Samalla positiiviset vaikutukset kertautuvat. Meillä olen saanut peruskierrätyksen toimimaan jo melko hyvin koko perheellä, mutta jääkaapin osalta olen pitkälti vastuussa, ja jos olen reissussa tai ote herpaantuu vaikka kiireviikkojen aikana, kaapissa alkavat kasvikset nahistua ja kasvattaa harmaata partaa…

    • Paras tulos tietenkin saadaan aikaan niin, että kaikilla on samanlaiset intressit. Mutta ihmisten resurssit ja kiinnostuksen kohteet ovat myös erilaisia, ja vähän niin kuin toisten roinia ei voi raivata, ei ketään voi pakottaa toimimaan tietyllä tavalla. Luotan tässäkin asiassa mallina toimimisen voimaan 🙂

  4. Kurkku jääkaapissa – yllättävää.Sehän kuolee siellä. Pidän sekä kurkun että tomaatit pöydällä. Tulevat siitä syötyäkin, ja voivat hyvin siihen saakka 🙂

    • Mitä niille tapahtuu jääkaapissa? Tähän asti en ole huomannut mitään? Mutta jos ne ovat pöydällä ne menevät nopeammin pilalle, eikö?

      • Ei ne kurkut päiväkausiin mene miksikään pöydällä, syödäänhän niitä koko ajan. Leivän päälle, muuten vaan…

  5. Hei, Oletkin varmaan tietoinen, että kaikki Arkijärjen jaksot eivät toimi iTunesissa. :/ Jaksot 11-18 eivät soi ollenkaan. 10 toimii. Siksi tulin kuuntelemaan uusimman jakson tänne blogiin. 🙂

    • Joo, tämä on tullut ongelmaksi. Minulla toimii niin, että iTunesissa lataa jakson puhelimeen, sitten toimii normaalisti. Olen yrittänyt selvittää mistä ongelma johtuu, mutta toistaiseksi se on jäänyt mysteeriksi. Voit arvata, että asia rassaa myös minua!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.