Aino-Maija Leinosen haastattelu Hesarissa oli sekä kiinnostavaa että hieman kuohuttavaa luettavaa. Siivousyrityksen pyörittämisen aiheuttaman burnoutin ohella Leinonen alkoi kyseenalaistaa ihmisten valintoja. Monen muun asian ohella Leinonen alkoi ihmetellä keskiluokkaisten kotien sisustusvalintoja. Jutussa kerrotaan:
”KUN Leinonen vielä siivosi työkseen, hän näki valtavasti ihmisten koteja. Eniten siivoojaa käyttivät ylemmän keskiluokan perheet. Leinoselle oli yllätys, miten samanlaisilta heidän kotinsa näyttivät.
”Kaikkien lempiväri oli valkoinen. Ja kaikilla oli samat esineet, samat Arabian astiat ja samat valaisimet: Artekin Mehiläispesä olohuoneessa ja Lokki keittiössä.”
Hän alkoi pohtia, ovatko ne tosiaan objektiivisesti ottaen kauneimmat valaisimet mitä Suomesta löytyy. Vai pitääkö keskiluokalla vain olla samat esineet keskenään?”
Keskustelupalstoilla moni keskiluokkaiseksi itsensä tunnistava hermostui. Mitä vikaa Aallon huonekaluissa muka on? Taisin itsekin reagoida melko kärkkäästi. Leinosen kommentista saa sen kuvan, että yhtenäinen sisustus olisi nimenomaan keskiluokkaa leimaava ominaisuus. Että muut ihmiset kyllä osaavat tehdä persoonallisia valintoja, mutta ne keskiluokkaiset raukat vain kulkevat lauman mukana ja ostelevat mehiläispesiä olohuoneisiinsa, kun eivät muuta osaa. Onneksi tämä käsitys on täysin väärä, ja kerron seuraavaksi miksi.
Tällainen meiltä löytyy. Pääsisikö tällä mukaan Lokki- ja Mehiläispesäkerhoon?
Kyse ei nimittäin ole mistään ”keskiluokasta”, vaan kaikki suunnilleen samanlaista elämää viettävät ihmiset muistuttavat toisiaan. Puhutaan sosiaalisesta viiteryhmästä, siis siitä porukasta jonka elämä muistuttaa eniten omaani: on suunnilleen sama koulutus, tulotaso, asuinpaikka ja harrastukset. Tämä ei ole mikään keskiluokan erityisominaisuus, vaan sama koskee ihan kaikkia. Vietin lapsuuteni Itä-Suomen tehdaskaupungissa, ja kaikki kaverini olivat suunnilleen samanlaisista lähtökohdista. Kukaan ei ollut rikas, mutta ei myöskään erityisen köyhä. Kavereiden vanhemmat olivat kampaajia, paperimiehiä, kätilöitä, sihteereitä, maanviljelijöitä ja opettajia. Kaikkien kodit näyttivät ihan samanlaisilta. Lokkia ja mehiläispesää en muista nähneeni, mutta ne samat sohvat, pirtinpöydät, korituolit ja kirjahyllyt löytyivät poikkeuksetta jokaisesta kodista. Myöhemmin muutin opiskelijaksi Helsinkiin, ja jälleen kaikilla kavereilla oli saman näköistä. Pienet opiskelijaboksit, Ikean huonekalut ja Iittalan Kivi-tuikkuja ikkunalaudalla.
Nyt olen sitten päätynyt tuohon Lokki-lamppulaumaan. Meillä ei tosin ole kotona kumpaakaan noista em. valaisimista, mutta en anna sen hämätä. Kyllä minä kuulun siihen samaan porukkaan. Sen huomaa vaikkapa siitä, että kun hämärällä katselee asuintaloni ikkunoista sisälle, useampi Mehiläispesä valaisee naapureiden huoneita. Sitä paitsi anopilla on se Lokki, juurikin ruokapöydän päällä, ja minusta se näyttää oikein kivalta. Joten turha tässä on pyristellä.
Mutta kuten sanottu, tämä ei ole mikään erityinen merkki jostakin käsittämättömästä mielikuvituksen ja yksilöllisyyden puutteesta. Se on pikemminkin merkki siitä, että samanlaista elämää viettävät ihmiset arvostavat samanlaisia asioita. Jos Leinonen olisi käynyt siivoamassa duunariperheissä, hän olisi havainnut samat yhtäläisyydet. Yhtenäiset esineet vain olisivat olleet eri tavaroita. Tai jos hän olisi siivonnut opiskelijayksiöissä, jällen sieltä olisi löytynyt ne tietyt samat tavarat. Eikä tämä rajoitu vain Suomeen. Amerikkalaiset kodit muistuttavat toisiaan samalla tavalla, mutta ne näyttävät tietenkin erilaisilta kuin suomalaiset. Samoin kiinalaiset kodit, islantilaiset kodit ja nigerialaiset kodit.
Leinosen kysymykseen voi siis vastata ei. Ei, keskiluokalla ei pidä olla samanlaiset tavarat keskenään, jotta tuntisi kuuluvansa keskiluokkaan. Tai voihan olla, että joku hankki tietyn huonekalun antaakseen kodistaan tietynlaisen vaikutelman, mutta kokemukseni mukaan ihmiset sisustavat kotinsa pikemminkin niin, että se miellyttää heitä itseään. Eikä oma maku synny vakuumissa, vailla ympäristön vaikutusta. Meillä on tapana pitää tutuista tavaroista, eli niistä mitä näemme ympärillämme. Joten kaikki te valkoseinäisissä kodeissa asuvat Mehiläispesien omistajat, voitte huokaista helpotuksesta! Leinoselle oli vain tapahtunut ajatusvirhe, jota mahdollisesti Hesarin toimittaja oli vielä korostanut. Itse asiassa luulen, että todella omaperäistä sisustusta on hyvin vaikea toteuttaa. Kaikki vaikutteet ja ideat ovat aina jostain peräisin.
Nyt sitten kiinnostaa: onko teillä samanlainen sisustus kuin kavereillakin? Riippumatta siitä, mikä lamppu katosta roikkuu!
Perheemme on kaksikulttuurinen ja asuu osan vuodesta toisessa Euroopan maassa. Oma ei-tieteellinen havaintoni on, että suomalaiset kodit muistuttavat toisiaan enemmän kuin tämän toisen kotimaamme kodit. Mielestäni me suomalaiset arvostamme kotimaista designia ja tuotteita enemmän kuin toisen kotimaamme väestö omiaan, ja sen vuoksi samoja ”klassikkoja” löytyy enemmän suomalaisista kodeista. Toisen kotimaamme kodeissa on kyllä yhtäläisyyksiä myös, mutta mielestäni ei yhtä silmiinpistävästi kuin Suomessa. Voin toki olla väärässäkin 🙂
Tämä on varmasti totta. Suomalaiset ovat hirveän ylpeitä kotimaisesta designista, ja ihan aiheestakin. Mutta samaa ilmiötä ei välttämättä ole havaittavissa muualla maailmassa. Tunnistan kuitenkin ainakin itse suosivani nimenomaan suomalaista ja pohjoismaista suunnittelua. On aina tosi kiinnostavaa kuulla ja havainnoida myös muiden kulttuurien koteja. Arvostukset voivat olla tosi erilaisia!
Mielenkiintoinen teksti! Pisti miettimään, mitä omat valinnat on ja onko niillä yhteys tuttavapiirin valintoihin. Mielestäni kyllä ei ole, samoja elementtejä ehkä löytyy, mutta mun mielestä meillä on silti erilaista kuin muilla. Omanlaista. Mä kyläilen todella vähän, enemmän vaikutteita saan varmasti vaikka blogimaailmasta tai lehdistä. Mutta kyllä mulla oma maku on; jos tykkään jostain niin tykkään ja jos en, niin en todellakaan, vaikka olis miten hot ja pop! Sen olen huomannut, että kyllä sillä on vaikutusta, että jotain tuotetta rummutetaan kovasti… esim luonnonvärinen rottinki näyttää omaan silmään kivalta juuri nyt, vaikka ei sitä todellakaan ollut vaikkapa 10v sitten. Ehkä siihen jotenkin silmä tottuu ja siitä alkaa pitämään, kun sitä tarpeeksi näkee.
Minä taas en seuraa sisustusblogeja ollenkaan, mutta se vähä mitä välillä näen, on aika erinäköistä kuin mitä meillä on kotona. Silti tuo mihin silmä tottuu pitää täysin paikkansa. 70-luvun tummat värit on esimerkiksi täysin tunnistettavissa kuvista, ja ne näyttävät juuri siltä mitä ovatkin. Mutta siihen aikaan se oli se normaali, tavallinen sisustustyyli. Muodit näkyvät myös esim. laatoissa. 10 vuotta sitten sellaiset pikkuiset laatat olivat tosi kivannäköisiä, mutta nyt en sellaista ottaisi, ei enää vaikuta minusta raikkaalta vaan levottomalta.
”Ehkä siihen jotenkin silmä tottuu ja siitä alkaa pitämään, kun sitä tarpeeksi näkee.” Juuri noinhan se ympäristö eri mittakaavoissaan toimii. Jonkin verran on varmasti niitäkin, jotka tekevät ainakin joitakin hankintoja tietoisesti siksi, että haluavat ilmentää kuulumistaan johonkin tiettyyn ryhmään, mutta enimmäkseen ympäröivä kulttuuri vaikuttaa vaivihkaa huomaamattamme. Miten muuten selittyisi se, että kodit tai muoti näyttävät tänä päivänä huomattavan erilaisilta kuin vaikka 15 vuotta sitten? Tuskin selityksenä on se, että kaikkien ihmisten maku on sattunut muuttumaan samaan suuntaan toisistaan riippumatta. Tämä on nyt yksinkertaistus, mutta selventänee pointtiani.
Sellainenkin näkökulma on tullut mieleen tätä keskustelua seuratessa, että eri ihmiset myös havaitsevat eri asioita. Esimerkiksi oma kotini saattaa näyttää jonkun silmissä hyvin samanlaiselta kuin vaikka ystäväni koti, mutta koska itse seuraan sisustus- ja muotoilumaailmaa niin paljon, minun silmissäni tyyleissämme on selkeitä eroja. Sama pätee ihan kaikkeen harrastuneisuuteen ja perehtyneisyyteen; esimerkiksi musiikkia en osaa analysoida ja puolison intoilua erilaisista maastopyörän etuhaarukoista on välillä vaikea seurata.
Niin siis juuri tämä! Ja hyvä pointti tuo mitä havaitsee. Jos seuraa trendejä aktiivisesti, näkee niitä pieniä eroja, joihin minä en varmaan edes osaisi kiinnittää huomiota. Olen myös miettinyt, että lapsuuden koti vaikuttaa kyllä tyylivalintoihin myös, halusi tai ei. Se on kuitenkin se, mikä näyttää tutulta, ja tuttu on helppo valinta. Tuttu myös tuntuu helposti oikealta. Nämä on kyllä mielenkiintoisia juttuja!
Kotimme sai aikanaan vaikutteita miehen suvussa olevan arkkitehdin kodista. Meillä on paljon Artekin kalusteita, mutta ne ovat olleet kodissamme jo 30 vuotta ja jo sopivasti kuluneita. Samanlaista kotia ei ole tullut vastaan, johtuu ehkä siitä, että kotimme ei ole seurannut trendejä. Tavaraa on aika vähän. Artekin kalusteet ovat matalia ja jämäkkä sohva pienehkö, joten koti ei näytä ahdetulta. Kalusteita on myös helppo siirtää.
Lisäys äskeiseen, oma lapsuudenkotini oli tilava ja sisustettu ylemmän keskiluokan tyyliin, mutta aika raskaasti. Käynti Töölössä arkkitehdin kodissa parikymppisenä jotenkin avasi silmät ja sai haluamaan jotakin aivan muuta omalta kodilta.
Olen kuullut muitakin näitä tarinoita, että on nuorena käynyt jossain tai nähnyt jonkun esineen, ja sitten myöhemmässä elämässä sen on itselleen hankkinut. Yritin miettiä muistanko itse mitään vastaavaa, mutta ei tullut mieleen mitään yksittäistä juttua. Kuten sanoin, kaikkien kavereiden kodit näyttivät samoilta, joskin erilaisilta kuin oma kotini nykyään. Myöhemmin aikuisena ihailin kyllä muiden rohkeita valintoja seinämaalien suhteen, mutta en ikinä itse sellaiseen päätynyt. Meillä on ne valkoiset seinät joka huoneessa, mutta sellaiset olen aina halunnutkin. Matoissa ja huonekaluissa on väriä, siksi valkoiset seinät, muuten tulisi minun makuuni liian kirjavaksi.
Äitini oli hyvin kiinnostunut designista ja meillä oli mm. paljon Artekia kotona. Itselläni on myös, samoin muuta pohjoismaista designia. Ei ole ollut tarvetta juosta trendien perässä, vaikka seuraankin tiivisti design- ja sisustusaloja koti- ja ulkomaisista lehdistä pelkästä mielenkiinnosta. Oikeastaan en tiedä kovin hyvin miten vanhatkaan ystäväni ovat sisustaneet kotinsa, sillä tapaamme aina kaupungilla! Minusta on hienoa, että me suomalaiset arvostamme suomalaista designia, jota toki arvostetaan muuallakin maailmassa! Ajattomuus niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin on minusta tyylikkäintä ja myös ekologisinta, kun tavarat tai vaatteet käytetään loppuun.
Myös ne ”persoonalliset” eli ei vaaleat ja Artekia tms sisältävät kodit ovat usein samanlaisia keskenään, esim. boheemeja, kirjoja, eriparituoleja, värikkäitä räsymattoja, erikoisia esineitä ja tauluja yms tai vaikka 70- tai 50- luvun tyylisiä tai maalaisromanttisia.
En lukenut juttua, mutta muutaman lainauksen näin ja huvitti miten kirpparisohva oli vain sohva, kun taas Lokki- valaisin ei ollut vain valaisin vaan kuvasi asukasta syvemminkin. Itse voisin ostaa Lokki- valaisimen juuri keittiöön, koska se sopisi valaisin- ominaisuuksien puolesta siihen hyvin. Toki se, että niitä on nähnyt paljon keittiöissä, vaikuttaa asiaan myös, mutta niinhän ne vaikutteet leviävät muissakin asioissa.
Meillekin on tulossa tylsä keittiö ja kylppäri (vaaleaa ja mitäänsanomatonta ;)), mutta syynä on ennen kaikkea se, että ne on helppo pitää puhtaana ja mikäli tulee tarve niin asunto on helppo myydä, kun keittiö/kylppäri ei ole liian erikoinen. Suomessa asunnot ovat kalliita ja ihmisten varallisuus usein asunnoissa ja ainakin itse monet yt:t yms kokeneena varaudun myös siihen, että joskus asunto pitääkin myydä, vaikka ei haluaisi.
Hmmm.
Ymmärsin että Aino-Maija Leinonen ei niinkään arvioinut Alvar Aallon valaisimia, kuin suomalaisten suurta yhdenmukaisuuden painetta.
Aallon mööpelit ovat kauniita, mutta meillä kotona tyyli on maalaisantiikkia, perittyä tai kirpputorilta. Kaupasta en vain ole löytänyt. Taidettakin koskee sama. Eräänlainen sattumanvaraisuus, poislukien en-tykkää osasto.
Valaisimet ? Uskon että valaisin kodissa on vähän kuin kengät vaatetuksessa, ja enemmänkin. Ajatellaan vaikka teatteria.
Itselläni valaisinkysymys on vasta puolessa välissä . Meillä on vanhempien perintönä Maija Mehiläinen, joka antaa ihanan valon, sekä Juha Leiviskän yhä ripustamaton lamppu, vaikka oikeastaan haaveilenkin niistä tanskalaisista. Niitä odotellessa meillä on maisemaan katoavia mustia Ikean led-lukulamppuja siellä täällä.
Minäkin olen asunut pitkään Välimeren-Euroopassa, ja ehkä sieltä olen oppinut tämän hauskuuden: ruokahuone on tärkein, ja sitten keittiö. Ensin poistuu ’sohvapöytä’, sitten ’sohvaryhmä’. Siispä ’telkkari ja olkkari’ ovat tarpeettomia. Meillä.
60 vuotta sitten suurin osa suomalaisista ei omistanut ’olohuonetta’ – oli ’tupa ja kamari’ , ehkä vielä ’sali’. (Ne tuvat olivat kyllä varsin samankaltaisia.)
Mutta mistä tulee tämä yhdenmukaisuuden tarve? 50-luvulla eräässä keskiranskalaisessa silkkihuivien tukkukaupassa oli ollut tuhansia erilaisia ihania malleja. Sitten oli tullut suomalainen kauppias joka oli tilannut 1000 huivia – kaikki samanlaisia . Tämä ei ole tarua.
P.S.
Työhuoneeni nimi on Teehuone: siellä voi tehdä mitä vain. Eikä se näytä toimistolta.
Vaikka toisen kodista ei kuulukaan sanoa arvioita, kaikki meillä täällä kaupunkikodissa kävijät henkäisevät tullessaan: teillä on kuin maalla. Se ei ole ollut pyrkimyksenä .
P.S. 2
Haluaisin silti pari ihanaa design-lamppua. Tanskalaista. Kun täytän 80 vuotta.