Kumman paljon karsittavaa

Kuten viime viikolla kerroin, olen elokuun ajan pelannut ”minimalismipeliä”. Siinä on tarkoituksena poistaa joka päivää yhtä monta tavaraa, kuin mikä on päivän numero – 2. päivänä kaksi tavaraa, 14. päivänä 14 tavaraa ja niin edelleen. Olen määritellyt itselleni omat säännöt, jotka voi lukea tästä edellisestä postauksesta.

Pelihän on aluksi helppo, sillä kuka vaan löytää nopeasti yksi, kaksi tai kolme tavaraa, joista voi luopua. Sitten se käy vaikeammaksi, sillä muutamassa päivässä ollaan jo siinä pisteessä, että kodista on poistunut yli kymmenen esinettä. Tässä vaiheessa ajattelin, että ei minulla enää ole mitään karsittavaa. Olin väärässä.

Kirjoitan tätä 14.8., ja vielä ei loppua näy. Esimerkiksi eilisen, tämän päivän ja huomisen poistot koostuvat vanhoista Aku Ankoista. Lapsi kuskasi niitä kouluun noin 45 kappaletta, jossa lehdet pääsevät välituntilukemiseksi muidenkin lasten iloksi. Omat lehtivarastot ovat myös huvenneet tämän projektin aikana. Minulla on lehdille olohuoneessa oma paikka, ja sieltä harventui kymmenen kappaletta ihan silkkaa roskaa: mainoslehtiä, vanhoja lehtileikkeitä ja muita sellaisia papereita, joita kukaan ei kaivannut. Pari päivää sitten kävin läpi sellaista sälälaatikkoa, joka pitäisi muutenkin siivota. Koskematta mihinkään muuhun karsin sieltä aikamoisen nipun vanhentuneita kanta-asiakaskortteja ja leimojenkeräyslappuja.

Tässä osa siitä pinosta, joka päätyi koululle muiden luettavaksi.

Olenkin alkanut katsoa kotia uusin silmin. Näköjään karsittavaa löytyy yllin kyllin, kun alkaa käydä säilytystiloja ja huoneita järjestelmällisesti läpi. Esimerkiksi lääkekaapista löytyi pussillinen vanhentuneita lääkkeitä, jotka palautin apteekkiin. Lastenvaatelaatikot ovat takuuvarma karsintakohde, jonne en vielä ole ehtinyt edetä. Enkä edes tiedä, mitä kaikkea työhuoneesta oikeastaan löytyykään. Olen siis huomannut, että karsittavaa löytyy kummasti, kun vain katsoo vähän tarkemmin.

Tämä havainto tukee sitä Tavarataitojen ajatusta, että raivaaminen on prosessi ei projekti. Tarkoitan sillä sitä, että kodissa täytyy jatkuvasti karsia, jos haluaa ettei tavaraa kerry liikaa. Yksittäinen iso raivausprojekti, joka alkaa ja päättyy johonkin, on kyllä tehokas, mutta se ei tuo lopullista ratkaisua. Suurin osa tämän pelin aikana poistamistani tavaroista on ollut sellaisia, että niiden tuottamaa iloa ei ole tarvinnut lainkaan tunnustella. Vanhentunut lääke on vaarallista jätettä, eikä sellaisen suhteen tarvitse minkäänlaista pohdintatuokiota tai tunnustelua, pitäisikö se säästää vai ei. Lääke on myös vanhentunut kaapissa ihan itsestään. Viime vuonna se on ollut vielä käyttökelpoinen, tänä vuonna päiväys oli mennyt umpeen. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että karsittavaa syntyy jatkuvasti, ja siksi on hyödyllistä raivata säännöllisesti.

Seuraavaksi käännän katseen kohti työhuonetta, ja voin melkein vannoa, että siellä riittää karsittavaa. Juuri tällaisia tavaroita ja papereita, jotka ovat ehkä vuosi (tai ehkä viisi vuotta…) sitten olleet vielä tärkeitä, mutta nyt eivät enää ole. Muistutuksena vielä, että päivitän pelin edistymistä arkijarki.netin instagram-tilille. Jos päivittäiset poistot kiinnostavat, kannattaa seurata stoorejani, jonne päivittäin lataan kuvia ja vähän selityksiäkin kaikista poistetuista tavaroista.

4 thoughts on “Kumman paljon karsittavaa

  1. Kyllä poistot ja järjestäminen on prosessi. Harvalla varmaan on niin minimalistista että ikinä ei tulis mitään pois laitettavaa.
    Lisäksi elämäntilanteet muuttuu ja niiden myötä väkisinkin tulee poistettavaa. Lapset kasvaa ja oma elämäkin pikkuhiljaa muuttuu.
    Toki niitä projektejakin tarvitaan ehkä välillä ja varsinkin jos tilanne on päässyt räytymään…
    Itsellä ainakin on niin että välillä kun on paljon tekemistä niin kertyy noita kerroksia ja kasoja. Sitten niistä jossain vaoheessa alkaa kärsimään tarpeeksi ja hoitaa ne pois.

    • Tämä juuri. VÄlillä ei ole aikaa eikä innostusta karsia mitään, mutta sitten kun inspiraatio iskee, se kannattaa kyllä hyödyntää. On aivan hämmästyttävää, miten paljon meiltäkin löytyy tätä heitettävää, vaikka muka mitään turhaa ei säilytetä… Mutta kun vähän alkaa penkoa niin kummasti tavaraa löytyy!

  2. Mä poden lievää jatkuvaa ahdistusta tavaran kertymisestä. Perheessä on kaksi kasvavaa koululaista ja tavaran hankinnan suhteen huoleton mies, joten tämä on meillä lähinnä mun päänsärkyni ja työsarkani. Meillä on hiukan yli 25 neliötä nuppia kohti kerrostalossa, ja aika minimaaliset säilytystilat, jotka ovat koko ajan hiukan liian täynnä, jotta tavarat löytäisivät kuin itsestään paikalleen muiden kuin itseni toimesta. Välillä (useamman kerran vuodessa) raivaan projektiluonteisesti enemmän ja materian sisäänvirtausta on yritetty padota ainakin mun toimesta ja lastenkin osalta. Silti, kun saan jonkun nurkan tai hyllyn kulman tyhjättyä, ilmenee joko joku uusi yksittäinen isompi tilatarve (minne voidaan sijoittaa puolen kuution terraario) tai tyhjä tila täyttyy muuten silmänräpäyksessä pienemmästä sälppeestä (mies huomaa oivan tilaisuuden kartoittaa urheiluvaruste-, työväline- tai bootsikokoelmaansa). Tämä on taistelu, jota ei voi voittaa ja materian määrän pitäminen nykyisten rajallisten puitteiden rajoissa on mulle aika työllistävää – ja sen puolesta ymmärrän täysin niitä perheitä, jotka valitsevat sen isohkon omakotitalon hulppeine säilytystiloineen.

    • Meillä on monin kohdin samantyyppinen tilanne. Juuri tällä hetkellä musta välillä tuntuu, että hukun tavaroihin. Tämä minimalismipeli on ollut silmiäavaava siinä mielessä, että olen löytänyt paljon tavaroita, jotka oikeastaan olen itse säästänyt. Nämä poistot ovat kooltaan sillä lailla pieniä, että hirveästi ei lisää tilaa tule, mutta säilytystilat ehkä vähän väljenevät. En jaksaisi tällaista projektia pitää jatkuvasti yllä, mutta näin ”leikin” varjolla saa kyllä tartuttua sellaisiin juttuihin, jotka muuten vain roikkuisivat. Tsemppiä sinulle! Tiedän mistä puhut.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.