Ennakoin heinäkuussa, että tulisi nollakuukausi, mutta ei ihan. Ostin yhden alusvaatesetin, sisältäen alushousut ja rintaliivit. Kyseessä oli alusvaateliikkeen alennusmyynti. Olen mieltynyt sen verran kalliisiin alusvaatteisiin, että jos sopivia sattuu alessa tulemaan vastaan, ostan. En ole vielä koskaan omistanut liikaa alusvaatteita. Täydellisen istuvuuden löytäminen on sen verran haasteellista, että heräteostoksia ei tule.
Silmiini sattui taannoin nettikeskustelu siitä, mikä on sopiva määrä alusvaatteita, ja etenkin mikä on sopiva määrä rintaliivejä. Luin sitä ihmetyksellä, sillä moni ehdotti että kolmet – yhdet käytössä, yhdet pesussa ja yhdet odottamassa. Totesin, että omat tarpeet ovat kyllä hieman moninaisemmat. Ensinnäkään en laske urheiluliivejä mukaan ollenkaan. Niitä on tällä hetkellä kolmet, mutta minusta ne ovat urheiluvaatteita, joten säilytän ne yhdessä muiden urheiluvaatteiden kanssa. En ole hirveän aktiivinen liikkuja, joten kolmet riittää hyvin. Jos lenkkeilisin päivittäin, pitäisi hankkia parit lisää, koska nehän menevät pesuun joka käytön jälkeen.
Mutta alusvaatteita on oltava muutenkin moneen lähtöön. On oltava vaaleita, tummia ja eri mallisia eri tarkoituksiin. Laitan aina tummien vaatteiden alle tummat ja vaaleiden tai muuten läpikuultavien alle ihonväriset. Olen sellaista puritaanikoulukuntaa, jota tykkää siitä, että alusvaatteet pysyvät piilossa. Sitä paitsi jos valkoisia alusvaatteita pitää tummien vaatteiden alla, niihin tarttuu helposti väriä tai nyppyjä. Esimerkiksi valkoiset liivit mustan neuleen alla on melko tuhoisa yhdistelmä, samoin vaaleat alushousut upouusien farkkujen alla. Joskus tosin tummastakin yläosasta voi kuultaa läpi, jolloin nudet liivit ovat paikallaan, mutta siihen tarkoitukseen valitsen sellaiset vähän vanhemmat, joita on jo ehditty pestä useamman kerran. Tämä alus- ja päällysvaatteiden värien mätsääminen pitää mielestäni alusvaatteet pidempään priimana.
Sitten on tietysti tyyli- ja mallikysymykset. Arvostan eniten laatua, istuvuutta ja kestävyyttä, joten kun olen sattunut löytämään mieleisen mallin ja merkin, ostan samanlaisia aina uudestaan, monesti jopa samassa värissä. Esimerkiksi elokuun ostos oli merkiltään Simone Pérèle, merkki, jota pidän erinomaisena. Itse asiassa omistin ennalta tällaiset samanlaiset valkoisina. Tiedän kuitenkin, että moni tykkää vaihdella värin lisäksi myös alusvaatteiden mallia niin ylä- kuin alaosienkin suhteen. Tästä kaikesta johtuen kolmet rintaliivit eivät millään riitä. Minulle sopivampi määrä on noin 10 paria rintsikoita. Siihen mahtuu muutamat tummat ja vaaleat, sekä parit värilliset lisäksi. Alushousuja pitää olla vähintään tuplamäärä, vaikka en kyllä näe ongelmaa vaikka niitä olisi enemmänkin (minulla on). Ylipäätään alusvaatteet vievät niin pienen tilan kaapissa, että ainakaan tilanpuutteen takia niiden määrää tuskin tarvitsee minimoida.
Väri- ja tyylivaihtoehtojen lisäksi alusvaatteiden määrä vaikuttaa pyykinpesuun. Asiantuntijat suosittelevat liivien pesua muutaman käyttökerran jälkeen. Alusvaatteet tulevat lähimmäksi ihoa, joten niihin kertyy kaikkea, mitä ihollakin on; hikeä, talia, vartalovoidetta jne. On käytännöllistä, ettei niitä tarvitse pestä välittömästi käytön jälkeen, vaan että kaapista löytyy puhtaita vaikka yksi pari olisikin pesussa. Suosittelen muuten erikseen rintaliiveille tehtyä pesupussia. Omani on merkkiä Brabantia, ja sen ansiosta olen voinut lopettaa rintsikoiden käsinpesun kokonaan. Vaatekappale pysyy siinä mallissaan ja muodossaan. Hienoimmille alushousuille, alushameille ym. käytän myös aina tavallista pesupussia. Mutta mikäli haluaa pitää värit kirkkaina, etenkin vaaleat vaaleina, alusvaatteita ei koskaan kannata pestä muuten kuin saman värisen pyykin joukossa. Valkoisesta tulee tumman pyykin seassa harmaankukertava jo yhdessä pesussa.
Alusvaatteista voisin kirjoittaa enemmänkin, sillä siitä lähtien kun 19-vuotiaana satuin poikkeamaan kunnon vanhanaikaiseen alusvaateliikkeeseen ja ostin asiantuntevan myyjän johdolla ensimmäiset todella laadukkaat liivini ja tajusin mitä laatu tarkoittaa, olen suhtautunut aiheeseen melko intohimoisesti. Tänään piti kirjoittaa elokuun vaateostoksista, mutta tulikin vähän laajempaa pohdiskelua aiheesta. Ehkä jatkan tästä aiheesta joskus myöhemmin.
Mikä on teille sopiva määrä? Pärjääkö joku kolmella, tai kolmellakymmenellä?
Samoilla määrillä menen kuin sinäkin, mutta alushousuja on noin 30 (laskin muuttaessani, kun niitä näytti olevan karsinnan jäljeenkin aika paljon). Ja pesen kyllä kaikki alusasut yhden lyhyenkin käytön jälkeen, pesupusseissa tietysti.
Minullakin on vakio ranskalainen merkki eli voin ostaa rintsikatkin sovittamatta kunhan valitsen mallin oikein.
En jaksanut ruveta laskemaan alushousujen määrä, joten omani oli arvio. Periaatteessa kaikille yläosille on olemassa alaosa samaa sarjaa, ja sen lisäksi on runsaasti puuvillaisia peruspikkareita. Joissakin alusvaateliikkeissä säilytetään asiakkaan aiemmin ostamien asujen kokoja, jolloin on helppoa seuraavalla kerralla tarkistaa, mitä kokoa on ostanut. Itse en muista ulkoa, koska merkistä riippuen koko vaihtelee.
karkeasti ottaen niin paljon että pärjää viikon matkan pyykkäämättä ja vielä kotona on yksi puhdas setti odottamassa.
Arjessa käytän toppeja, en rintsikoita. Minulla 5-7 valkoista toppia, pari mustaa (käytän mustia vaatteita todella harvoin), ja ehkä 10-15 alushousut.
Kaikki ihoa vasten olleet vaatteet (alusvaatteet + sukat) menevät päivän käytön jälkeen pesuun.
Periaatteessa pärjäisin arkipäivät pesemättä pyykkiä 🙂
(käytännössä pesukone kyllä jyllertää pitkin viikkoa)
Kovatempoista urheilua en harrasta: uidessa pärjään uikkarillla, hyötypyöräilen tällä hetkellä arkisin ja lenkki-/kävelytahtini on niin vaatimaton että toppi antaa minulle riittävän tuen.
Parit rintsikat juhla-asujen alle, ja niihin sopivammat alushousut.
Uudistan alusvaatevaraston pari kertaa vuodessa: kulahtaneet pois ja uudet tilalle. Yleensä poistoon lähtee noin puolet käytössä olleista.
Mietin kun kirjoitin tuota, että jos pitäisi aina joko mustia tai vaaleita vaatteita, niin voisi ostaa vain yhden värisiä alusvaatteita! Alusvaatteet ovat käyttötavaraa, siksi niitä täytyy uudistaa. Ostan uusia alushousuja isomman satsin kerralla samoin kuin sinäkin, ja rintsikoita aina kun tulee sopivat vastaan. Poistan vuodessa myös yhdet tai kahdet liivit ja useammat alushousut.
Mulla on aktiivikäytössä 3-4 rintaliivit, jotka menee pesuun yhden päivän käytön jälkeen. Jemmassa on enemmän (tilaan näitä Figleavista aleista, koska liivimerkki ja koko on vakiot). Oon tylsä pukeutuja, joten paidat kuten myös liivit on lähes aina mustat (löytyy yhdet ihonväriset ei aktiivikäytössä olevat varmuuden vuoksi). Tällä hetkellä on se haastava hetki, kun käytössä olevat liivit alkaa olla jo parhaat päivänsä nähneet ja pitäisi ottaa uudet käyttöön, mutta aina tulee vaan aateltua, että kyllä näitä vielä kerran käyttää (etenkin kun nuhjuaa kotona etätöissä :D).
Pikkareita löytyy varmaan parin viikon tarpeiksi, mutta niissä on akuutti ongelma, kun suosikkimallini valmistus on lopetettu (jo useampi vuosi sitten). Ostin näitä silloin jemmaan, mutta jemmat on loppu ja uutta kivaa mallia ei ole löytynyt, vaikka olen montaa merkki ja mallia kokeillut…seuraavaksi ehkä testiin menee Uniqlon mallit (mulle alushousujen osalta ei ole väliä että ovat samaa settiä kuin liivit, mustat pikkarit mätsää mustien liivien kanssa, oli miten oli).
En tiedä millaista mallia haet, mutta ostin taannoin testiin Mujista sellaiset perusalkkarit, ja olen tykännyt. Kampin liikkeessä niitä on tarjolla, sekä nettikaupassa.
Kahdeksat hyvät rintsikat, 26 paria alushousuja. Tuoreessa muistissa vielä opiskeluajan vähät rahat ja pieni määrä alusvaatteita..Joskus piti rintsikat kaivaa pyykkikoristakin, joten nykyään pidän kyllä huolen että on aamulla mistä valita.
Tykkään tuosta ilmaisusta ”hyvät rintsikat”, ja sama koskee alushousuja. Veikkaan että lähes kaikilla naisilla on tällainen jaottelu olemassa. Olen itse vähitellen hankkiutunut eroon huonoista rintsikoista, mutta alkkarit kuuluvat vielä useampaan katergoriaan. Pitäisiköhän tehdä tästä oma postaus joskus…
Minulla on myös ”lentorintsikat”. Kerran Heathrowlla kohdeltiin melkein kuin rikollista, kun kaarituet päräyttivät turvatarkastuksessa laitteet soimaan.
Seuraavana päivänä ostin ainoat kaarituettomani, joita käytän vain lentomatkoilla. Niillä on kyllä mukavampi nukkuakin koneessa.
Nykyään ei taida juurikaan olla metallisia kaaritukia.
Heh, haluaisin, että alusvaatteeni olisivat kaikki hienosti samasta setistä ja yhteensopivia, käytännössä olen laiminlyönyt tämän osa-alueen kokonaan. Käytössä on viisi paria liivejä (yhdet mustat, kahdet valkoiset joista toisista saa olkaimettomat ja toiset ovat liian pienet, yhdet nudet ja yhdet pinkit) sekä yhdet urheiluliivit. Alushousuja on ihan liian vähän (ehkä n.10 kpl) enkä pidä niistäkään. Pesen liivit muun samanvärisen pyykin mukana pussissa, en siis joka kerran jälkeen (paitsi urheiluliivit tietysti juoksulenkin jälkeen suoraan pesuun).
En ole kovin isorintainen, mutta esim. äitini on, joten hänelle hyvin istuvat liivit ovat varmasti tärkeämmät.
Yhden lapsen ja sitä ennen keuhkokuumeen aiheuttaman laihtumisen jäljiltä rinnoissa tapahtui muutoksia, mutta nyt 3 v jälkeen ollaan taas aika lähellä entistä. Imetysaikana tarkoituksenmukaisia liivejä olisi pitänyt kyllä olla enemmän, kun niitä piti pestä lähes koko ajan.
Pitäisikin ryhdistäytyä ja lähteä alusvaateostoksille! Ehkä yksi kiva setti olisi tarpeen ja sitten useammat alushousut. Sukkia on kyllä tarpeeksi.
Suosittelen lämpimästi alusvaatteisiin satsaamista! Minusta niistä tulee hyvä olo, vaikkei niitä juuri kukaan muu näekään. Oma alusvaatevarasto on vähitellen päätynyt sellaiseen pisteeseen, että 90% on iloatuottavia. Sitäpaitsi ainakin minua ärsyttää, jos alusvaatteet hiertävät, eivät pysy paikoillaan tai jotenkin muuten hänkslättävät. Sitten kun hankit niitä uusia, niin ne pitää ottaa heti käyttöön. Muuten ainakin minulle käy niin, että niitä parempia säästelee ja kuitenkin käyttää niitä huonoja päivästä toiseen… Olen antanut itselleni luvan laittaa epäistuvat alusvaatteet roskiin (ellei kukaan kaveri niitä halua), vaikka ne eivät vielä olisikaan aivan riekaleina!
Oon siirtynyt rintaliiveistä lähes kokonaan mukaviin pehmeisiin toppeihin, jotka hankin yleensä kappahlista. Kaapista löytyy vielä noin kolmet nudet tai mustat rintaliivit, ja lisäksi näitä toppeja on ehkä 5 kpl. Rintsikoita käytän vaan pakollisen pahan edessä, esim kun on juhlat tai joku tärkeämpi työjuttu.
Yhdet urheiluliivitnon, enkä tarvitse enempää. Lapsiperheessä pestään pyykkiä niin usein että ne saa aina johonkin satsiin mukaan.
Alushousuja 10-15. Riittävästi parin viikon reissulle, silloin kun matkustaa vielä sai.
Luulen, että ruumiinrakenne vaikuttaa tässä tosi paljon. Rintojen mallista riippuen rintsikat voivat varmaan olla joko epämiellyttävät tai aivan välttämättömät. Pääasia on, että itsellä on miellyttävä olo!
Mulla on kahdet mustat rintaliivit ja kolmet urheiluliivit. Vaatteeni ovat väriltään, materiaaliltaan ja laadultaan sellaisia, ettei mustat liivit näy läpi. Kotiin tullessani vaihdan kotivaatteet/koiran lenkitysvaatteet (urheiluliivit), joten kahdet rintaliivit riittävät hyvin. Työni on siistiä toimistotyötä, joten rintaliivejä ei pääsääntöisesti tarvitse pestä joka käytön jälkeen. Kesällä tosin oli niin kuumia päiviä, että liivit meni pesuun yhden käytön jälkeen. Mietin kolmansien mustien ostamista, mutta en saanut aikaiseksi lähteä liiviostoksille. Alushousut ja sukat vaihdan päivittäin. Alushousuja on ehkä 10-15, en ole laskenut, mutta vähempikin riittäisi.
Uudet nudet rintaliivit ovat olleet ostoslistalla reilu vuoden, mutta akuuttia tarvetta ei ole nudeille tullut, joten ovat jääneet ostamatta.
On mielenkiintoista lukea näistä erilaisista käytännöistä. Minusta tavalliset liivit ovat mukavammat kuin urheiluliivit, joten en koskaan vaihda niitä ellen ole menossa urheilemaan 🙂
Mulla oli 88 alushousut, kun laskin ne muutama vuosi sitten. Olen ihan järkyttynyt tuosta, että monilla on vain 10-15 alushousut! No, 80 pöksyt ovat ehkä liikaa, mutta ne vievät tilaa suunnilleen saman verran kuin kolme neulepaitaa, joten samapa tuo.
Mulla on siis urheiluun noin 20 alushousut. Jokainen, joka on 20 km juoksulenkillä kaivanut 200 kertaa pikkareita pois persvaosta, tajuaa, että urheiluun kannattaa olla tekniset ja hyvin istuvat pöksyt, ja puuvilla on kehno materiaali urheiluun. Samoin näiden pitää olla saumattomat. Ja tosiaan, jos menen työpäivän jälkeen vaikka lenkille, niin vaihdan sekä alushousut että sukat teknisiin, ja tietysti normiliivit urheiluliiveihin.
Kaapissa on lisäksi noin 20 pitsipöksyt eri väreissä, joiden on tarkoitus mätsätä samanvärisiin rintaliiveihin arki- ja juhlakäytössä. Ja noin 20 mukavat puuvillaiset tai muuten hengittävät ja pehmeät alushousut useammassa värissä perusliivien pariksi. Lisäksi muutamat ns. kuukautispikkarit, jotka eivät lörpötä, vaikka niihin laittaisi millaisen yösiteen. Ja sitten vielä joitain pikkuhousuja, joita tulee käytettyä vain, jotta kumppani voi ne riisua.
En halua pestä pyykkiä vain siksi, että ei ole puhtaita kalsareita (tai rintaliivejä), joten alusvaatteissa enempi on todellakin parempi.
Nyt oli pakko käydä laskemassa omat. Tavallisia noin 30, stringejä en laskenut erikseen. Uusimisen varaa on, koska joukossa on sellaisia mitkä pian joutaa roskiin. Minusta tavaroiden lukumäärä ei ole olennainen, ellei niiden vuoksi elämää tarvitse jotenkin rajoittaa. Eli jos tilaa on, ongelmaa ei ole. Sinänsä tämä jaottelusi kuvasi hyvin sitä valikoimaa, mikä monelta naiselta kaapista löytyy alushousujen osalta. Veikkaan että moni tunnistaa kuvauksen.
Tunnistan kuvauksen ja jaottelun! Minulla on liivejä ehkä yhteensä kymmenet ja alushousuja ehkä 20-30 kpl.
Tulipas vaan tässä mieleen kommentteja lukiessa että montakohan eri alusvaatekategoriaa miehiltä mahtaa löytyä yleensä? Tekisikö joku gallupin!
En osaa sanoa, mutta kuvittelen, että on varmaan niitä, joilla on kaikki samaa, ja sitten niitä joilta löytyy esim urheiluun erilaisia ja puvun alle erilaisia kalsareita.
Minäkin olen panostanut alusvaatteisiin viime vuosina, ja olen varauksetta samaa mieltä kanssasi että se todella kannattaa! Tulokulmani saattaa olla hiukan eri, sillä menen ehdottomasti mukavuus edellä (minun koossani valitettavasti mukavuus ja nätti/sievä ulkonäkö ovat usein toisensa poissulkevia). Olen oppinut kuulostelemaan tarkemmin, mitä itse haluan ja olen tajunnut, että minun ei ole mikään pakko hiilata tissejä uhmaamaan painovoimaa vain siksi, että ne näyttäisivät ”paremmalta” jonkun kuvitteellisen muun ihmisen silmissä (kuten ennen itse luulin). Kummallisia muuten nämä tällaiset tiedostamattomat ajatusmallit, ihan kuin ketään oikeasti kiinnostaisi minun rintavarustukseni, ja vielä olennaisemmin – miksi ihmeessä siitä välittäisin? Kaikkia ei voi miellyttää kuitenkaan, miksi en siis miellyttäisi ensisijaisesti itseäni?
Siispä olen hankkinut (monen testauksen ja yrityksen jälkeen viimein löytämiäni) itseäni oikeasti miellyttäviä kaarituettomia toppiliivejä, jotka estää ns. ”tihin”, mutta eivät hankaa eivätkä purista. Toppiliivejä on kuudet, ja lisäksi on juhlamekkoihin sopivia kaarituellisia muutamat. Muutamat tietyt mekot istuvat minun silmääni paremmin vähän tukevammilla liiveillä. Ihan ei riitä tuo kuusi paria, pitäisi vielä tilata ainakin kolmet että viikon pärjäisi helposti pesemättä välillä pyykkiä. Mulla on myös saman valmistajan äärimmäisen mukavia, hengittäviä, saumattomia ja päällä pysyviä alushousuja noin 40 paria, kaikki samaa väriä ja samaa mallia. Ennen aina piti kaivaa pikkarilaatikosta niitä parempia, nyt otan aina vaan ne rivin ekat.
Mulle tuottaa suurta mielihyvää, että voin viikata alusvaatteet laatikkoon pesujärjestykseen niin, että pyykistä tulevat menee rivin loppuun. Ei tarvitse tehdä päätöksiä ja valintoja, koska otan aina rivin ekat. Voi olla, että jossakin vaiheessa pukeudun Jobbsin lailla aina samanlaisiin vaatteisiin, jotta sekin päätös on ratkaistu, mutta toistaiseksi vielä tykkään vaihdella asua 🙂 Olen hävittänyt kaikki epämukavat ja epäsopivat alusvaatteet. On valtavasti iloa tuovaa, että viimeinkin kaapissa on pelkästään sellaisia jotka ovat ihanat päällä! Minun erittäin suuressa koossani ei ole ihan yksinkertaista löytää istuvia alusvaatteita, ja siksi olen joutunut vuosia tyytymään sellaisiin jotka ylipäänsä mahtuvat päälle, mukavuutta ei paljon voinut ajatella.
Loistavaa, että olet löytänyt itselle sopivat mallit ja merkit! Minulla on sama systeemi, eli pesusta rivin oikeaan päähän ja vasemmasta aina ensimmäiset päälle. Tosin koska valitsen vaatteen värin mukaan sopivat, niin aina ne ensimmäiset eivät ole vuorossa, mutta siis ensimmäiset oikean väriset joka tapauksessa. Tästä on se hyöty, että vaatteet kuluvat tasaisesti. Aiemmin säästelin aina niitä parhaimpia erikoistilanteisiin, mutta nyt kun erot vaatteiden kunnossa ovat paljon vähäisemmät niin tätä ilmiötä ei enää ole.
Nollakuukautta ei tullut täälläkään koska alusvaateostoksilla olin itsekin. Käytän yleensä yhtä tiettyä Triumphin t-paita-liivimallia ja kyseinen malli oli 60 prossan alennuksessa. Sinällään kiva, että edullisesti sai mutta tämä enteilee sitä, että ko. mallin valmistus on lopetettu tai sen myynti loppuu kyseisessä kauppaketjussa. Se taas ei ole mukavaa koska nyt joutuu etsimään korvaavan vaihtoehdon. Yhtä edullista mallia jo testasin korvaajaksi mutta saas nähdä miten käy. Parit shortsimallitset alkkarit ostin myös tarjouksesta urheiluun. Nauratti Liikkuja-nimimerkin ”persvako”-kommentti, oli joskus aikoinaan tuttu juttu! 😀 😀 Satuin joskus lukemaan jostain nettijutun siitä, millaiset alkkarit eri mallisille peffoille on hyvät istuvuuden kannalta ja yllätys oli se, että sillä peffan muodolla on oikeasti väliä, miten ne pikkarit pysyy paikoillaan ja miltä tuntuu. Mulla on kaikki normi alkkaritkin nykyään tuollaista lyhyttä shortsi-mallia. Alushousuja on pari viikon tarpeeksi, rintsikoita ehkä noin viidet mutta niitä voisi olla enemmänkin. Pesen alusvaatteet omana pyykkinään ja se onnistuu hyvin koska kaikki ovat mustia. Läpinäkyvyyden osalta en ole huomannut ongelmaa. Lähinnä se tulee esiin valkoisen pellavapaitapuseron kanssa mutta mulla vaatimuksena on aina etutaskut, niin näkyvät läpi vain takaa ja sen kanssa voin elää.
Rahaa meni ale-hinnoista johtuen tässä kuussa 37 euroa.
Elokuun lopussa tilasin pari kriteerit täyttävää paitapuseroakin mutta en ole niitä vielä saanut, toivottavasti sopivat sillä mielelläni ne pitäisin. Kirjaan summan aina sille kuukaudelle jolloin olen ostoksen tehnyt, joten elokuun lopullinen rahasumma ei ole vielä selvillä.