Huomenna olisi kevätjuhlapäivä, ellei korona olisi sotkenut koko kevättä. Koulut kuitenkin loppuvat tänään, ja päiväkotilainenkin on tänään viimeistä päivää hoidossa. Tämä viikko on konkretisoinut sen, että välillä uutta tavaraa vain tulee kotiin, halusi tai ei. Tarkalleen ottaen sitä tulee kassillisia kerrallaan, eikä sille mahda mitään.
Esimerkki 1:
Tämän verran kamaa tuli päiväkodista viimeisenä päivänä.
Hain eilen kuopuksen päiväkodista, ja mukana tuli muovikassillinen tavaraa. Vaihtovaatteita, sadevaatteita, piirustuksia ja askarteluja. Sisäkengät, sekä läjä pehmoja, joita oli vuoden varrella päiväkotiin kulkeutunut.
Esimerkki 2
Tämän puolestaan toi koululainen. Tätä ei missään nimessä saa heittää pois, joten nyt etsimme paikkaa 30x40x40cm kokoiselle laatikolle. Lisäksi kotiin on tuotu kymmenkunta vihkoa, kirjaa ja joitakin muita tavaroita. Olen äärimmäisen iloinen siitä, että suurin osa kirjoista kierrätetään seuraaville oppilaille. Muuten meillä olisi joka kevät kilokaupalla koulukirjoja, joiden loppusijoitusta pitäisi sitten ihmetellä. Mutta onneksi koulu hoitaa osan kierrätyksestä!
Olen välillä kaiholla muistellut pulskaa 80-lukua, jolloin lapset saivat koulusta joka vuosi joka aineeseen uuden lukukirjan, työkirjan ja vielä vihkot, kynät, kumit, värikynät ja ties mitä siihen päälle. Nykysysteemi, jossa monessa aineessa on vain vihko, jota oppilas täyttää monisteilla ja muistiinpanoilla on tuntunut todella askeettiselta ja köyhältä. Mutta sitten kun mietin, mihin ihmeeseen ne kaikki tavarat lopulta laitettaisiin, olen iloinen tästä vähän vaatimattomammasta koulutavaroiden määrästä.
Vaihtovaatteet on käytävä läpi ja suurin osa niistä varmasti siirtyykin kirppiskassiin tai seuraavalle serkulle. Piirustukset on käytävä läpi, ja ehkä yksi tai kaksi parasta säästetään. Loput pannaan kylmästi paperikeräykseen. Kouluvihkojen kanssa on vähän ongelma. Jos on vain muutama sivu käytetty vihkosta, eihän sitä voi poiskaan heittää. Entä säästetäänkö niitä täysiä vai ei? Aiemmin säästin, mutta nyt olen vähitellen turtunut siihen, että paperikeräykseen menee suurin osa. Muuten tarvittaisiin peruskoulu-uran jälkeen kokonainen kirjahylly opetusmateriaaleille, joita ei enää koskaan tarvita.
Toukokuun viimeinen viikko tuo siis koteihin läjän tavaraa, jota siellä ei aiemmin ole ollut. Kävikö teilläkin näin? Mitä teitte tavaroille?
Pari parasta piirrustusta säästetään, samoin jos on joku lapselle tärkeä isompi askartelu- tai käsityöprojekti ja joskus kirjoitusvihkoja, jos ovat sellaisia, missä lapsen itsekeksimiä tarinoita. Kaikki muu paperinkeräykseen/pahvinkeräykseen/roskiin.
Pari tärkeää tuo enemmän muistoja kuin monta laatikollista sälää, jota ei koskaan jaksa katsella läpi.
Olen samaa mieltä. Se on vain se valitsemisen vaiva.
Minä en edes ajattele niin, että päiväkodin vaihtovaatteet ja sieltä palautuneet omat tavarat olisivat uutta tavaraa, vaan ne on kotiin kuuluvaa tavaraa, joka täytyy ajoittain tietysti käydä läpi ja kierrättää.
Koskee varmasti vähän vanhempia koululaisia, erityisesti lukiolaisia. Minusta olisi järkevää, että eri oppiaineissa siirryttäisiin enemmän käsikirjoihin. Oli ne sitten sähköisessä tai paperisessa muodossa. Itsellä oli kultaisella ysärillä (tule takaisin ysäri) sekä äidinkielen että fysiikan ja kemian kirjat käsikirjatyyppisiä, jotka kelpasivat koko kouluajan (yläaste tai lukio). MaOL:n taulukot ja englannin keskeinen sanasto tietysti oli näiden lisäksi ja sanakirjat. Laajuudeltaan niiden olisi hyvä olla sellaisia, että niistä olisi hyötyä myös koulun jälkeen.
Teknisesti ne eivät tietysti ole uutta tavaraa, koska itsehän ne on hankittu. Mutta käytännössä noita ekstravaatteita ei kotona näy ehkä noin 10 kuukautta vuodessa, joten keväällä vähän yllättyy, kuinka paljon kaikenlaista kampetta on vuoden aikana päiväkotiin kulkeutunut.
Oppikirjoista osa on hyödyllisiä etenkin lukiovaiheessa, minulla on on taulukot ja kielioppikirjat edelleen hyllyssä. Luulenpa kuitenkin, että oppikirjojen tekijät katsovat asiaa eri näkökulmasta. Veikkaan, että pedagogiset valinnat ohjaavat kirjojen tekijöitä enemmän kuin kirjan pitkäikäisyys.
Huh, onneksi tuo aika on ohi! Neljältä lapselta sitä kamaa aina tuli mittavat määrät. Aika rankalla kädellä kyllä karsin askarteluja ja piirroksia, vaikka tuntuikin välillä tosi pahalta toisten tekeleitä laittaa pois… päättää, mikä nyt oli hieno ja säästämisen väärti ja mikä ei niin hieno. Joskus tein niin, että otin talteen enemmänkin piirroksia ja sitten jossain vaiheessa vähän vaivihkaa vaan niitä karsin.
Ehdotan, että pidät säilytettävien tavaroiden rajana jotakin laatikkoa, johon keräät muistoja koko lapsen lapsuuden/kouluajan/kotona asumisen ajalta. Yhteen laatikkoon mahtuu lopulta aika paljon kaikkea, se vie melko vähän säilytystilaa ja on hyvin helppo antaa matkaan kohti aikuista elämää.
Mulla oli lapsille tuollaiset muistolaatikot, joihin lopulta säästin noista koulujutuistakin lähinnä vain ekat aapiset, ehkä jotkut yhdet vihkot ja vain muutamia piirroksia ja askarteluja/käsitöitä kaikkien vuosien varrelta. Lisäksi laatikoissa oli jotkut söpöt pikkuvaatteet ja ehkä kengätkin, tutteja, vauvana saatuja onnittelukortteja, neuvolakortit, aivan turvoksiin saakka täytetyt vauvakirjat, syntymäpäivän lehti, valokuvia ja muuta sellasta. Lapset sai laatikot mukaan omiin koteihinsa ja jatkossa on sitten heidän valinta, mitä niille tekevät. En usko ollenkaan, että esim joidenkin koulussa tehtyjen piirrosten perään kaipaavat yhtään.
Kiinnostaisi tietää, mitä ovat nimimerkki OP:n mainitsemat käsikirjat? En ole moisista kuullutkaan. Kuulostavat kyllä järkeviltä, jos ovat jotain yleisluontoisia kirjoja, jotka käyvät pitkään. Aikanaan lukiossa ollessani (v. 88-91) oli vielä ihan peruskirjoja – jotka tietenkin vaihtuivat joka vuosi uusiin, eli 2v nuoremmalle siskollinen harvat kirjat enää kävivät, joten kirjoja todellakin meillä piisasi. Äitini silloin olisi halunnut kaiken säästää (kysyn vain miksi?? mitäköhän niillä olisi kukaan tehnyt, varsinkaan äitini??), itse ne kyllä hävitin sitten lukion jälkeen tarpeettomina.
Kamaa tulee, todellakin mittavia määriä. Minulla on itse asiassa äitiyspakkauslaatikot tallessa, ja niihin pakkaan sitten säästettävää tavaraa. Ehkä ne laatikot ovat liian isot, mutta en osaa luopua tehokkaammin. Näidenkin kanssa on tehtävä karsintaa jatkuvasti. Tässä on juuri se dilemma, että toisaalta haluan säästää lapsille itselleen, mutta yhtä paljon säästän kyllä itseänikin varten. Ehkä sitten, kun he ovat aikuisia, laitetaan sisällöt puoliksi, toinen puoli minulle ja toinen lapselle. Minusta on ollut söpöä pukea lapsia omiin vanhoihin vaatteisiin, ja se on lapsistakin ollut hauskaa, joten tulevia lapsenlapsia ajatellen… No juu, mutta tärkeintä siis on, että säästettävillä on jokin raja. Muuten homma leviää käsistä, vaikka ei ole kuin kaksi lastakaan.
No, esimerkiksi lukiossa meillä oli sellainen kovakantinen äidinkielen kiirja, joka oli tarkoitettu koko lukioajalle käytettäväksi. En muista sen nimeä enää, mutta sinikantinen. PIstin pois pari vuotta sitten. Muistaakseni teos oli tarkoitettu kurssimuotoiseen lukioon, mutta sisältöä ei oltu jaoteltu kursseitain. Sen lisäksi opettajalla oli käytössään kaupallisessakin koulutuksessa käytössä ollut Timo Nurmen (?) laatima Suomenkielen kieliopas (?), jossa oli aivan loistava kielioppiliite. Tuosta Nurmen (?) teoksesta on useita painoksia, ja itsekin sellaisen hankin itselleni myöhemmin. Hakisin sen tähän, mutta kirjat ovat muuttolaatikoissa (hei me muutetaan taas).
Yläasteen fysiikka ja kemia oli samantapainen kovakantinen kirja, jossa oli alkuaineiden jaksollinen järjestelmä kansien sisäsivulla. MaOlin taulukot tietysti.
Olen sinua nuorempi, mutta minulla on sinua vanhempi sisar. Ilmeisesti on niin, että eri kouluissa kierrattävät eri tahtiin tekstikirjoja, koska minulla oli samat kirjat kielten oppikirjoina kuin sisarellani (ru + en, myös historia), mutta koska ne olivat jo jossain määrin vanhentuneita, meillä käytettiin myös muuta materiaalia, kielioppeja ja sanakirjoja. Venäjän (C1) osalta se oli pakkokin, koska silloinen kirjasarja, joka oli käytössä yläasteelta lukioon sisältäen kolme kirjaa, jotka me muistaakseni saimme ilmaiseksi, oli niin toivottoman vanhahtava ja pedagogisesti sekava. Eli itse hankimme sitten lukiossa kieliopin ja harjoituskirjan. Siihen aikaan sai Muusa Ojasen laatimia käsikirjamaisia oppikirjoja. Minulla taitaa olla jossain vielä ”Venäjänkielen vaikeuksia”, tai joku vastaava. Samanlainen oli kielioppi ja tehtäväkirja ranskassa.Jotenkin yleinen käytäntö oli se, että lukion kolmannella tekstikirjat olivat valikoivassa käytössä,useissa kirjasarjoissa ei tehtäväkirjaa ollut erikseen, mutta opiskelun painopiste oli kyllä noissa kielioppien tehtävissä ja vanhoissa ylppäreissä.
Olen myöhemmin käyttänyt noita kirjoja pakollisissa kieliopinnoissa, hyvin ovat kelvanneet.
Nykytilannetta en tiedä, mutta olettaisin tilanteen olevan jopa helpompi kuin omana aikanani, koska verkossa on runsaasti opetusta tukevaa materiaalia. Onhan tässä se ongelma, että kirjat maksavat, ja lukion materiaalit maksavat paljon, jos ajatellaan koko pottia, mutta toisaalta, helpottihan sekin, ettei joka kurssille tai lukuvuonna tarvinnut ostaa uutta kirjaa. Reaaliaineissa tilanne voi olla vaikeampi, mutta ainakin tuolloin kun itse opiskelin lukiossa ja sen jälkeen oli saatavilla Historian pikkujättiläinen ja Suomen historian pikkujättiläinen, joissa oli molemmissa hahmottamista helpottava aikajana. Ostin itselle lukion jälkeen, kun kurssikirjallisuutena oli, käytössä ovat edelleen, muuttolaatikoissa nekin nyt.
Tarkistin tuota kieliopasta: se saattaa olla Terho Itkosen. Menee nämä herrat sekaisin. Kieliopas. Harmi kun niitä kirjalaatikoita on niin paljon….Mutta vastaavia kielenhuoltoon tarvittavia oppaita on muitakin. Myös netistä löytyy, materiaaleja, joita voi käyttää Olisikin hyvä, että lukiolaiset oppisivat käyttämään verkkomateriaaleja kriittisesti tarkastellen. Tässä olisi tilaisuus opetella lähdekritiikkiä, medialukutaitoja ja tiedonhakua.
Mielenkiintoista! En muista omilta lukioajoiltani, että olisi ollut mitään muuta jatkuvasti käytettävää kirjaa kuin MAOL.
Itse asiassa nyt amk:ssa, kun piti enkkua ja ruotsiakin taas vuosien jälkeen opiskella, kaipasin kovasti sellaista perusopusta, missä olisi esimerkiksi epäsäännölliset verbit, sanajärjestykset, numeraalit, pronominit, aikamuodot jne jne, siis sellaiset selkeät perusasiat. Sanastot sitten erikseen, ja nekin olisi aivan loistavat olemassa vaikka vähän aloittain, mutta se lienee jo mahdoton toive.
Netissä todella on paljon hyvää oppimateriaalia, niitä meidänkin kielten opet nyt on käyttäneet ja vinkanneet meille.