Anja Nysten on kirjoittanut kattavan opuksen kodin kemikaaleista lapsiperheiden näkökulmasta. Kirja on perusteellinen katsaus siitä, millaisille kemikaaleille altistumme päivittäin, rakennusmateriaaleista ja juomavedestä lähtien. Kirjassa käsitellään myös kodin muut kemikaalien lähteet, kuten huonekalut, kosmetiikka, siivous, astiat jne. Melko iso osa kirjasta keskittyy raskaus- ja vauva-aikaan, mutta osansa saavat myös isommat lapset. Itse asiassa kirjaa lukiessa tuli vahvasti sellainen olo, ettei haitallisia kemikaaleja voi millään välttää. Paitsi ehkä muuttamalla maakuoppaan ikikorven keskelle, ja silloinkin saattaa maaperästä huokua radonia…

Tosiasiassa Nystenin kirjassa on kuitenkin todella paljon hyödyllistä asiaa. Pidin siitä, että faktat on esitelty neutraalisti. Tutkimustieto tuntui olevan uusinta mahdollista, monet viitteet olivat 2013 tai 2012 tehtyihin tutkimuksiin. Pidin myös siitä, että kirjassa tuotiin selvästi esiin se, ettei luonnollisuus ole tae turvallisuudelle. Luonnossa esiintyy myrkkyjä ja yliherkkyyttä aiheuttavia aineita samalla lailla kuin teollisesti tuotetuissa ainessa. Nysten ei varsinaisesti tuomitse mitään, mutta tasaisin väliajoin kehottaa lukijaa pohtimaan, mitkä kemikaalit ylipäätään ovat edes tarpeellisia.

Visuaalisesti kirja on hieman hämmentävä. Kirjassa oli useita ”tietoiskuja”, jonne oli tiivistetty olennaisia asioita. Nämä oli erotettu violetilla taustavärillä erottumaan leipätekstin joukosta. Lukijalle ei kuitenkaan selvinnyt, miksi taustaväri oli välillä raidallinen, välillä kuin pensselillä vedelty, välillä tekstille riitti reunus, välillä taas koko sivu oli väritetty. En hahmottanut tässä mitään logiikkaa, eikä värikoodausta selvitetty lukijalle missään. Lopputuloksena oli vähän sillisalaattimainen visuaalinen ilme.

Eniten kirjassa häiritsi sen laveus. Nysten johdattelee jokaiseen aiheeseen perusteellisesti, mutta useimiten näissä johdannoissa pysytellään itsestäänselvyyksien parissa. Mielestäni kaikki johdannot olisi voinut jättää kokonaan pois, ja aloittaa suoraan asiasta. Tiedämme kyllä muutenkin, että kynttilät luovat tunnelmaa ja että lapset laittavat kaiken suuhun. Näitä karsimalla kirja olisi napakoitunut huomattavasti.

Toinen askarruttava asia oli kirjan ravitsemus- ja sairaanhoito-ohjeet. Nysten on kemisti eikä lääkäri, joten oletan hänen tarkistuttaneen faktansa jollakulla alan asiantuntijalla. Kuitenkin ohjeistaessaan raskauden ajan vitamiineista tai opastaessaan vauvan yskän hoidossa Nysten liukuu mielestäni aika reilusti alkuperäisen aiheen ulkopuolelle. Välillä kirjoittajan henkilökohtaiset mielipiteet putkahtelevat esiin, mikä on hieman ristiriidassa kirjan muuten neutraalin yleislinjan kanssa. Karkeista esimerkiksi Nysten toteaa, ettei moisia äiti tai sikiö tarvitse, toisaalta ei kuulemma kannata stressaantua, vaikkei kestovaipparumbaa jaksaisikaan pyörittää. (Niistä kertakäyttövaipoista olisi muuten ollut kiinnostavaa lukea lisää, nyt aihe kuitattiin yhdellä lauseella!)

Kokonaisuudessaan Kemikaalikimara lapsiperheille on siis erittäin kattava tietopaketti. Nysten olisi mielestäni voinut luottaa faktoihin vielä enemmänkin ja karsia jutustelevat jaksot väleistä pois. Tämä olisi miellyttänyt minua enemmän, sillä silloin kirjasta olisi tullut käsikirjamaisempi, josta voisi tarvittaessa helposti hakea tietoa yksittäistä asiaa koskien. Tällaisenaan kirja oli kenties kevyempilukuinen ja helpommin lähestyttävä, mutta toisaalta myös pidempi ja faktoja joutui välillä setvimään muun asian seasta. Tästä huolimatta kirja tarjosi minulle paljon uutta tietoa, ja voin suositella sitä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kirjan lukemisesta oli myös yksi erittäin konkreettinen seuraus: tallensin Myrkytystietokeskuksen numeron puhelimen muistiin. Toivottavasti sille ei tule käyttöä.

(Tämä arvostelu on tehty omaksi huvikseni, kirjan lainasin kirjastosta.)