Lueskelen välillä minimalismiin kallellaan olevia blogeja ja nettisivuja, joissa tavaraa karsitaan surutta. Viimeksi eilen löysin Minimalismin Ilo -blogin kautta tälle nettisivulle (englanniksi), jossa annetaan vinkkejä, mistä kaikista tavaroista on helppo luopua, ja mitä ilman voi hyvin tulla toimeen.
Vinkeissä ei varsinaisesti ole mitään väärää, mutta aihe aiheutti pohdintaa karsimisen tarpeellisuudesta. Itselläni ei koskaan ole ollut tarkoitus vähentää omaisuuttani mahdollisimman pieneen määrään. Pidän monista tavaroistani kovasti, enkä missään nimessä halua luopua niistä, päinvastoin! Esimerkiksi kaikki taulut jotka seinillä riippuvat, ovat sinänsä tietysti tarpeettomia, koska ilmankin pärjää ihan helposti. Mutta haluan ehdottomasti katsella niitä ympärilläni joka päivä, ja aion hankkia lisääkin jos hieno taideteos sattuu tulemaan vastaan. Sain juuri joululahjaksi pienen akvarellin, ja ilahduin siitä kovasti.
Oma karsimisfilosofiani perustuu tietoiseen omistamiseen. Karsin vain sellaisia tavaroita, jotka ovat menettäneet merkityksensä joko käytännöllisessä tai henkisessä mielessä. Haluan, että jokainen esine on tietoisen valinnan tulos: tämän tavaran minä haluan omistaa. Näitä minimalistisia sivuja selaillessa tulee usein mieleen, että joskus karsimisesta on tullut itse tarkoitus. Luovutaan jostain, koska ilmankin pärjää – luovutaan koska se on mahdollista. Jos tavoitteena on mahtua mahdollisimman pieneen asuintilaan minimaalisilla säilytystiloilla, karsiminen on perusteltua.
Mutta jos tila ei ole täysin kortilla, ei omistamisesta ole aina mitään haittaakaan. Tuossa linkissä mainittiin esimerkiksi urheiluvälineet: jos säilyttää suksia siksi, että on joskus elämässään hiihtänyt, ne kannattaa ennemmin heittää pois ja vuokrata uudet sen kerran, kun oikeasti lähtee hiihtämään. (Tässä muuten huomaa, ettei kirjoittaja ollut Suomesta. Lasketteluvälineitä on helppo vuokrata, mutta jos käyt kerran vuodessa yleisellä hiihtoladulla, mistä ne sukset vuokrattaisiin?) Olenkin tällaisesta karsimisesta eri mieltä. Jos on vintti tai varasto, jonne sukset ongelmitta mahtuvat, mitä haittaa nistä siellä on? Niiden vaatima tila on pieni. Ne ovat tarpeen tullen helposti saatavilla. Ne on kerran jo hankittu, joten pois laittaminen tarkoittaisi kaksinkertaista rahanmenoa – ensin se alkuperäisten hankintakulu ja sitten vielä vuokrakulut päälle.
Tiedän, että kun vauhtiin pääsee karsimiseen tulee helposti into, ja pian silmäilee kaikkea omaisuuttaan sillä silmällä. Mutta joskus voi olla kaiken tohinan keskellä rauhoittua, ja miettiä mitä on heittämässä pois. Se ei tarkoita sitä, että kaikenlaista pitäisi säästää varmuuden vuoksi. Mutta välillä on hyvä huomata, että kaikkea ei ole välttämätöntä karsia, vaikka se olisikin mahdollista.
En ole minimalisti enkä siihen koskaan ole pyrkinytkään (vaikka tavaraa on varmasti huomattavan paljon vähemmän kuin ns. vastaavalla keskivertoihmisellä ikä, sukupuoli, elämäntilanne jne huomioiden). Sen sijaan voisin sanoa olevani optimalisti – haluan että kaikkea on sopivasti, juuri optimaalinen määrä. Vähemmälläkin varmasti tulisi toimeen mutta se ei ole minulle minkäänlainen itseisarvo =)
Optimalisti on mahtava termi!
Samansuuntaisia ajatuksia heräsi mullakin! Tuolla logiikalla pitäisi myydä ja sitten taas ostaa uudet sukset jokaisen lumettoman talven jälkeen… jotkut ihmiset ovat luonteeltaankin kausiharrastajia, ei kahden vuoden tauko suinkaan tarkoita, ettei asiaan vielä palattaisi. Muutama muukin kohta tekstissä aiheutti sisäisen vastalauseen. Esimerkiksi, jos omistaa mikroaaltouunin, lienee siitä luopumista ekologisempaa käyttää sitä pienten ruokamäärien lämmittämiseen eikä lämmittää hellalla (ainakaan täällä sähköhellojen luvatussa maassa). Niin ja matkalaukkujakin voi kyllä tarvita kaksi erikokoista, tai sitten sen ainoan on oltava tosi iso 🙂 .
Minä olihin mikroon liittyvän kohdan täysin epärelevanttina omalta kannaltani, koska mikrolle on jo keittiötä suunniteltaessa varattu oma tila. Se ei siis siinä mielessä vie tilaa miltään muulta. Tuossa artikkelissa tietysti pointtina oli juuri mahdollisimman vähällä toimeen tuleminen, koska kirjoittaja halusi asua hyvin pienessä tilassa.
Tätä samaa olen pohtinut minimalismitekstejä lukiessani: milloin ismi ohittaa terveen järjen ja kohtuuden?
Ja olen hiljaa katunut yhtä karsimiskohtaustani, jonka seurauksena hävitin lapseni pikkuautot. Ei ne oikeasti NIIN paljon tilaa vieneet. 🙁
Minä kadun edelleen pois heittämääni lelukaaren säilytyspussia 🙂 En tajua missä tilapäisessä mielenhäiriössä laitoin sen roskiin. On muuten hanakala säilytettävä ilman tarkoitusta varten suunniteltua pussia.
Minimalismille tuskin löytyy yhtä ainoaa määritelmää, mutta minun käsitykseni mukaan minimalismissa on kyse juuri ensimmäisen kommentoijan mainitsemasta optimalismista eli siitä, että kaikkea on juuri sopivasti ja sen verran kuin tarvitsee, ei enempää eikä vähempää. Minimalismissa on nähdäkseni kyse itsetutkiskelusta ja sen selventämisestä, mitä itse haluaa ja tarvitsee, ja elämänasenteena minimalismi ulottuu myös tavaroiden ulkopuolelle koskemaan muitakin elämänalueita. Esimerkiksi työ, ihmissuhteet ja harrastukset voivat kuormittaa tarpeettoman paljon ja monet voisivat hyötyä siitä, että tarkastelisivat kriittisesti elämäänsä kokonaisuutena ja tekisivät itselleen näkyviksi ne tekijät, jotka vievät enemmän kuin antavat ja sitten mahdollisuuksien mukaan järjestäisivät elämäänsä uudelleen siten, että tulisi onnellisemmaksi. Ollakseen aitoa minimalismi ei voi olla ulkokohtaista, muiden laatimien listojen tai ohjeiden noudattamista. Listoista ja ohjeista saa toki virikkeitä ja apua omaan ajatustyöhön, mutta jokaisen on määriteltävä itse oman minimalisminsa sisältö.
Kiitos hyvästä kommentista. Ymmärrän minimalismin idean, mutta tämä on oikeastaan vähän sellaista ihmettelyä, miksi tavaran vähentämisestä tulee niin tärkeää. Toisaalta ymmärrän aika huonosti myös keräilijöitä, olen esimerkiksi ihmetellyt viime päivinä näitä muumiesineiden keräilijöitä vähän samaan tyyliin. Jokainen taaplaa tyylillään!
Jäin kuitenkin miettimään sitä, että jos karsiminen lähtee ns. käsistä, ilman että taustalla on syvällisesti harkittu filosofia, voi tulla innostuksen puuskassa heittäneeksi pois sellaista, mikä kaduttaa myöhemmin. Näitä minimalistisia blogeja ym. lukiessa inspiroituu helposti, mutta jos oma karsiminen on enemmän kausiluontoista, siinä voi joutua ojasta allikkoon.
”Oma karsimisfilosofiani perustuu tietoiseen omistamiseen. Karsin vain sellaisia tavaroita, jotka ovat menettäneet merkityksensä joko käytännöllisessä tai henkisessä mielessä. Haluan, että jokainen esine on tietoisen valinnan tulos: tämän tavaran minä haluan omistaa.”
Nimenomaan näin minäkin ajattelen. Allekirjoitan myös Johannan kommentin, ja h:n mainitsema sana ”optimalisti” on minusta loistava ja kuvaa minuakin. Minimalismin mittakaava on laaja. Joku haluaa karsia tavaransa niin vähiin, että saa ne mahtumaan reppuun, mutta tämä ajatus minimalismista on todella ääripäässä. Itse haluaisin päästä juuri siihen optimimäärään tavaraa, niihin tavaroihin jotka todella haluan omistaa. Se määrä tavaraa on minun kohdallani niin vähän, että suuri osa ihmisistä kuvaisi sitä minimalistiseksi.
Tavaroita on itselleni kertynyt vuosien varrella enemmän kuin on tarpeen, koska ostaminen ja kuluttaminen oli vuosikausia se tavallinen tapa toimia. Muutto suurempaan asuntoon –> lisää tavaroita asunnon täytteeksi jne. Vaatii aikamoista karsimista, jotta pääsee joskus siihen tilanteeseen, että omistaa vain sen minkä tosiaan haluaakin omistaa, eikä omista tavaroita vain tavan vuoksi. Se voi ulospäin näyttää karsimiselta karsimisen vuoksi, mitä se ei ainakaan minun kohdallani ole.
Välillä tämänkaltaisia tekstejä lukiessa mietin, että toivottavasti jokainen todella kuuntelee itseään ja tekee päätökset omista lähtökohdistaan käsin, eikä vain karsi karsimisen vuoksi jostakin ulkoa päin tulevasta syystä tai ajatuksesta. Tuo teksti johon linkitit, oli minulle loistava juuri siksi, että se auttoi eteenpäin kohti tavoitettani omistaa vain se mitä todella haluan. Se esimerkiksi sai minut katsomaan uusin silmin jäljellä olevaa levykokoelmaani, josta suurin osa oli säilössäni vain siksi, että levyt oli joskus tullut ostetuksi ja niillä joskus oli joku arvo. Yllättävän paljon tavaroita saattaa säilyttää vain tottumuksen vuoksi, vaikka tavarasta ei ole enää erityistä hyötyä.
Olen seurannut blogiasi aika pitkään, ja olen ymmärtänyt, että harrastamasi ”minimalismi” tai miksi sitä haluaakaan kutsua on aika pitkän kehityksen ja ajatusprosessin tulos. Olen käsittänyt niin, että sinulla tosiaan on kyse laajemmastakin elämänfilosofian muutoksesta, kuin pelkästä mekaanisesta tavaroiden vähentämisestä.
Meillä on tavallaan sama tavoite, mutta minä vain haluan omistaa enemmän tavaraa, tai oikeastaan tietyt esineet eivät häiritse millään tavalla. Voisin toki muuttaa levyni digitaaliseen muotoon, mutta en näe sille mitään tarvetta. Levyillä on hyvä paikka, ja niitä käyteään, joten omistaminen ei ole ongelma.
En siis missään nimessä tuomitse minimalismia aatteena! Toivottavasti sellaista kuvaa kirjoituksesta ei välity. Pointtini oli pikemminkin se, että vaikka karsimisessa on paljon hyviä puolia, jokaisen olisi hyvä pysähtyä itse ajattelemaan, mitä haluaa omistaa ja mitä ei taas enää tarvitse.
Ihan oikein olet käsittänyt. Ja niin ymmärsinkin, ettet minimalismia aatteena tuominnut. Olen täysin samaa mieltä siitä, että jokaisen olisi todella hyvä pysähtyä itse ajattelemaan mitä haluaa omistaa. Välillä käy mielessä, että toivottavasti esimerkiksi minun blogiani luetaan niin, että lukija ajattelee kirjoittamaani omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin, eikä jonkinlaisena suuntana mitä kohti tulisi pyrkiä. Aloin kirjoittaa itseäni varten ja herättääkseni ajatuksia, en missään tapauksessa saadakseni mahdollisimman paljon ihmisiä tekemään kuten minä teen.
En minäkään ajattele, että tavaraa pitäisi olla jokin tietty määrä: 1000, 100 tai 10 tavaraa. On varmasti ihmisestä ja elämäntilanteesta kiinni, mitkä tavarat kokee itselleen tarpeelliseksi omistaa.
Itse mielihyvin säilön myös joitain muistojakin, jos niille on asunnossa tilaa. Esimerkiksi oma hääpukuni on minulla vielä tallessa: olen käyttänyt sitä kerran, enkä usko, että ikinä käytän sitä uudestaan. Joku romanttinen osa minusta haaveilee, että sille voisi tulla uusiokäyttöä omien lasteni häissä, mutta ollaanpa realisteja: lapset eivät välttämättä mene naimisiin ja vaikka menisivätkin, äidin / anopin hääpuku on suuremmalla todennäköisyydellä epämieluinen kuin mieluinen 😀 Silti säilytän sitä niin kauan kuin siltä tuntuu, koska se ei vie kaapista paljoa tilaa.
Minäkin säilytän hääpukuani, enkä aio siitä luopua 🙂 Isoäitini puku lienee myös tallessa, ja vielä hänenkin äitinsä puvusta osa. Nämä ovat sellaisia muistoja, joista en todellakaan haluaisi luopua – merkityksellistä sukuhistoriaa ja pukuhistoriaa! Muutama muinaismuisto on ihan paikallaan säilyttääkin – minä haluan jotakin konkreettista osoitusta siitä, mistä olen kotoisin. Hääpuvuilla on niin iso symbolinen merkitys, että ne ovat hyviä valintoja. Sitä paitsi jälkipolvet voivat sitten lahjoittaa ne museoon, jos eivät joskus enää halua mukanaan kuljetella…
Harva äitinsä tai anoppinsa hääpukuun haluaa pukeutua, mutta isoäidin/isoanopin hääpuku onkin eri juttu! Minunkin hääpukuni on tallessa, onneksi ei sentään kotona vaan isoäitini maatilan isossa pukukaapissa, jossa on muitakin leveähelmaisia perintömekkoja. Jos vaikka tulee joskus kutsu iltapukujuhliin, sen voi sitten värjäyttää sopivan sävyiseksi.
Epäilen, että minimalismi on monelle harrastus-elämäntapa, siinä mielessä kuin vuorikiipeilykin. Etsitään omia rajoja, testataan minkälaisissa ääriolosuhteissa pärjää. Mutta toisin kuin vuorikiipeilyssä, tavaroiden vähentämisessä tulee pakosta lopullinen raja vastaan (ainakin siinä vaiheessa kun ei ole enää yhtään tavaraa jäljellä), niin mitä sen jälkeen tapahtuu?
Minulla on italiainen pitsihuntu kaapissa. En tiedä meneekö tytär naimisiin ja haluaako hän käyttää huntua. Kaunis pitsi on ajatonta käsityötä. Yksinkertainen silkkinen kotelomekko on värjätty mustaksi juhlapuvuksi. Puku on kaapissa, vaikka tällä hetkellä vaatii hieman itsekurin lisäämistä ennen juhlia.
Optimalisti on Über Hyvä Termi.
Kuukkeli ei löytänyt yhtään osumaa, ja noin nerokas ilmaisu. Hopi hopi patenttitoimistoon, tai ainakin tavaramerkkiviranomaisiin…
Voiko sanoa että optimalisti on optilamismin harjoittaja? Muutan väestörekisteriin uskontoni pastafarista optimalismiin…
Perheen ostoksista olen tehnyt tieteen:
– margariini loppu? Ostan viisi pakettia (ei 6, koska ne ei mahdu kivasti jääkaappiin)
– mysli loppu? Ostan kaksi kiloa (ei enempää, koska kaappiin tulee ahdasta)
– purkkiherkkusienet loppu? Ostan10 kpl (ei 11, koska kymmenelle on paikka)
– purkkiherneet loppu? Ostan 6 kpl (ei 7, koska kuudelle on paikka)
– pyykinpesujauhe loppu? Ostan 2 kpl
Seuraavaksi siirryn Realistin rooliin:
siinä vaiheessa kun tämän blogin kontribuuttorit ovat heittäneet veivinsä, niin
– museoita ei enää ole olemassa
– jos kuitenkin on, niin museoilla ei ainakaan ole varaa vastaanottaa (ilmaisiakaan) lahjoituksia
– ne hääpuvut eivät kuitenkaan ole mitenkään ainutlaatuisia (yksilöllinen tai uniikki on eri asia kuin ainutlaatuinen)