Marie Kondon kirja on ehdottomasti mielenkiintoisin raivausopas, jonka olen koskaan lukenut. Se poikkeaa totutusta niin paljon, että suosittelen siihen tutustumista jo ihan siksi, että on virkistävää lukea välillä omaperäisiä ajatuksia, vaikka olisikin eri mieltä. Minä olin hänen kanssaan aika monesta jutusta eri mieltä.
Ensimmäinen ja tärkein ongelma on, että Marie ei kerro mitään siitä, mitä poistetuille tavaroille tapahtuu. Tähän ovat muutkin kiinnittäneet huomiota, eikä syyttä. Läpi kirjan puhutaan vain siitä, miten valtavia määriä tavaraa ihmisten asunnoista on karsittu, muttei sanaakaan siitä, mihin ne tavarat tarkalleen ottaen joutuivat. Käytetty termi on roskapussi, mutta menivätkö kaikki tavarat todella roskiin? Vai onko Japanissa jokin toimiva kierrätyssysteemi, joka toimitti esineet jatkokäyttöön jonnekin? Voi olla, että kierrätys on niin ilmiselvää, ettei Marie tule sitä enemmän avanneeksi. Mutta mikäli ne tavarat todella menivät roskikseen, olen pöyristynyt.
Tämän takia kirjan ratkaisu – raivaa kaikki yhdellä kertaa ja sillä siisti – tuntuu petollisen helpolta. Jos omatuntosi sallii sinun todella heittää kaiken vain roskikseen, niin sitten se voi toimia. Mutta oikeasti raivaamisen vaikein osio on se, miten siitä karsitusta tavarasta hankkiudutaan vastuullisesti eroon. Lahjoittaminen, myyminen ja kierrätyskeskukseen ja sortti-asemille kuskaaminen on työlästä ja aikaavievää. Vaikka luopuisi kerralla puolesta vaatekaapin sisällöstä, menee vähimmilläänkin monta päivää, ennen kuin vaatteet on oikeasti toimitettu ulos asunnosta. Todennäköisempää on, että siihen menee monta kuukautta. Tästä on itselläni kokemusta. (Tässä olisi muuten konsultille käyttöä. Voisin maksaa siitä, että joku hoitaisi tämän vaiheen puolestani. Tätä bisnesideaa saa vapaasti käyttää.)
Kirjan lähtökohtana on ihmisen elämänlaadun parantaminen, ja siihen ei sovi stressi tai syyllisyys. Ehkä siksi tavarasta kehotetaan luopumaan kevein mielin. Ymmärrän hyvän tarkoituksen, mutta en sitä, että jos jotain poisheitettyä joskus kaipaa, kehotetaan vain ostamaan uusi. Tämä kirja ei ohjaa kohti kestävää kulutusta. Siinä ei oteta juurikaan kantaa siihen, mikä kaiken alkusyy on: olemme ostaneet liikaa. Tosin Marie väittää, että kun kotinsa on kerran saanut täydelliseen järjestykseen, sinne ei enää päädy ikäviä ja turhia esineitä. Se on mielestäni ns. katteeton lupaus. En usko tällaisiin yhdessä yössä tapahtuviin elämänmuutoksiin.
Tässäpä onkin toinen kritiikin kohde: yhdellä kerralla raivaaminen on minusta älytön idea. Se toimii, jos raivaajalla on keskeytyksetöntä aikaa, rautainen itsekuri ja vieressä ammattilainen, joka huolehtii siitä ettei homma jää kesken. Meille tavallisille ihmisille menetelmä povaa suurta epäonnistumista. Jos Kondon ohjeiden mukaisesti tyhjentäisin koko kirjahyllyni keskelle lattiaa ja alkaisin sitten yksi kerrallaan päättää mitä jokaiselle kirjalle tapahtuu, voin jo nyt kertoa, että kirjoja olisi lattialla vielä ensi viikollakin. Sitä paitsi tässä on ongelma. Ihminen tekee huonompia päätöksiä väsyneenä ja nälkäisenä, tämä on tieteellisesti todistettu. Joten voisinko luottaa siihen, että valitisisin oikein vielä kolmen tunnin päästä? En. Joten en suosittele. Lisäksi satojen päätösten tekeminen peräjälkeen on oikeasti uuvuttavaa. Hylly tai pari kerrallaan on mielestäni parempi systeemi, sanoipa Marie mitä tahansa.
Kolmas kritiikki kohdistuu siihen, että Marie Kondo olettaa oman filosofiansa toimivan kaikkien ihmisten kanssa kaikissa tilanteissa samalla tavalla. Lisäksi hän olettaa tämän kaltaisen siivoamisen olevan ratkaisu aivan kaikkiin elämän ongelmiin. Ylimääräisestä roinasta luopuminen on mahtava idea, mutta väitän, ettei se sentään automaattisesti johda painonpudotukseen, uramenestykseen ja yleisesti zeniläiseen olotilaan, kuten Marie väittää. Hän on kaikesta päätellen itse niin erikoinen persoona, että juuri tavarat ja siivoaminen on se juttu, joka hänellä vaikuttaa kaikkeen. Muten kuten kaikki yhden asian ihmiset, Marie tuppaa olemaan aika sokea elämäntilanteiden kirjolle. Toisaalta tämä kapeakatseisuus on yksi niistä asioista, jotka tekevät kirjasta niin kiehtovan. Marie Kondo uskoo vakaasti, että tekemällä juuri niin kuin hän käskee, kaikkien ihmisten elämä paranee kertaheitolla, ja loppuiäksi. Tuollainen vankkumattomuus on tavallaan ihailtavaa, joskin samalla myös hiukan pöljää.
Lupaan, että jossain vaiheessa alan taas kirjoittaa muustakin. Mutta varoitan, että aion vielä kirjoittaa niistä asioista, joista kirjassa pidin. Jos Kondo kyllästyttää, palatkaa blogin pariin taas ensi viikolla. Ymmärrän teitä oikein hyvin.
Itse en ole vielä kirjaa saanut käsiini, mutta mitä olen siitä useammastakin blogista lukenut, niin olen hyvin pitkälti samaa mieltä kuin sinäkin. Samaten Keep it simple -blogissa oli hyviä ajatuksia samaisesta aiheesta: https://nuttula.wordpress.com/2015/03/05/vaatekaapista-ja-raivaamisesta/
Kiinnostaisi kyllä lukea tuo kirja, mutta näiden blogitekstien perusteella musta tuntuu, että olen silti aika monesta asiasta Marie Kondon kanssa eri mieltä 🙂
Kyllä minäkin olin eri mieltä, mutta ei se haitannut luku/kuuntelukokemusta. Koko lähestymistapa esineiden inhimillistämisestä lähtien on niin erilainen kuin mihin olen tottunut, ja samalla tuli väistämättä myös vähän näkökulmaa japanilaiseen elämäntapaan. Sekin kiintoisaa.
”Tuollainen vankkumattomuus on tavallaan ihailtavaa, joskin samalla myös hiukan pöljää.” Tuolle nauroin ääneen! 😀 Itse olen lukenut kirjasta noin neljänneksen. Olin jo ennen aloittamista tietoinen useiden blogien ansiosta Kondon kirjan puutteista, ja päätin ajatella esim. niin, että poistetut tavarat ilman muuta kierrätetään asianmukaisesti, vaikkei kirjassa siihen erikseen kehoteta. (Toki minäkin olen huolissani, miten muualla maailmassa ja vähemmän kierrätysintoisten keskuudessa asia hoidetaan!) Eli en ole antanut tämänkaltaisten asioiden häiritä.
Toisekseen Kondo itsekin antaa tavallaan ristiriitaisia ohjeita raivaukseen: Esim. kaikki vaatteet on käytävä läpi kerralla, mutta ne voi kumminkin hoitaa alalajeittain, esim. alusvaatteet. Voisiko siis sittenkin ajatella, että voisi käydä kerralla läpi vaikka ne alusvaatteet vain ja toisena päivänä sitten housut, tms.?! Kondo puhuu siitäkin, että koko kodin raivaus olisi suoritettava puolen vuoden sisällä. Jos kaikki vaatteet raivataan yhtenä päivänä ja muut tavaralajit yhtä isoina määrinä, miten ihmeessä puoleksi vuodeksi riittää koko huushollissa hommaa… vai pidetäänkö paljon välipäiviä… Toisaalta, kelläpä riittäisi aikaa ja voimia yksinomaan raivata puolen vuoden ajan??! 😀
Minulle tavarasta eroonpääsy ei ole ollut kovinkaan hankalaa tai aikaavievää. Olen yksinkertaisesti vaan lahjoittanut kirpparille itselleni tarpeettomat jutut kauppareissun yhteydessä. En omista mitään niin arvokasta, johon käyttäisin aikaani niin paljon, että saisin ne myytyä, aikani on arvokkaampaa kuin myynnistä tuleva raha. 🙂 Okei, yksi poikkeus on: kestovaipat. Ne haluaisin myydä, mutta minulla on yksi iso ongelma siinä suhteessa; Jossain vaiheessa hoksasin, että pesukoneemme ei lämmittänyt enää vettä. Kävi ilmi, että kuukausia olin pessyt pyykit kylmällä vedellä, myös nämä keinokuituiset kestovaipat (Bumgenius). Niihin pinttyi niinä aikoina ikävä haju ilmeisesti kylmästä vesipesusta johtuen. Uuden koneen myötä olen useita kertoja pessyt vaippoja (imuja 90 asteessa ja kuoria 60 asteeessa), käyttänyt etikkaa ja tuulettanut, mutta haju ei katoa. Toivoisin vinkkejä tähän ongelmaan, että ilkeäisin vaipat myydä eteeenpäin, mutta pahoin pelkään, ettei mikään auta. 🙁
Mutta takaisin itse asiaan… Tästä kommentistani huolimatta olen kuitenkin aika lailla samaa mieltä kanssasi 🙂 Halusin oikeastaan kommentoida, koska kirja todellakin vaikuttaa herkullisen innostavalta ja oikeastaan silloin en kestä, jos joku puuttuu asiaan kritisoimalla. ;D Kirjoita vaan Kondosta, ja varsinkin niistä pitämistäsi asioista! 😀
Kyllä, kirjassa on tiettyjä ristiriitaisuuksia. Minua myös vähän ihmetytti se, miten Marie puhui siivoamisesta tai siistimisestä, vaikka oikeastaan kyseessä oli ihan rehellistä raivaamista ja karsintaa. Varsinaisesta siivoamisesta ei niin paljon puhuttu, mutta sitä ainakaan ei kukaan voi kovin pitkäksi aikaa jättää tekemättä. Kertaraivaus ehkä riittää, mutta vessanpesu on syytä suorittaa säännöllisesti…
Mutta joo, kirjoitan vielä ainakin yhden postauksen tästä aiheesta.
Juu, oon nyt koukussa blogiisi ja Kondo kiinnostaa. Olen ennen ajatellut, että mulle ei sovi kertaraivaus, mut jos olis yksi vapaapäivä lasten ollessa koulussa, niin vois kokeilla mitä päivän aikana saan aikaan. Omat vaatteet on mulle se vaikea. Oon tykännyt niin vaatteistani, että jos alan niiltä Kondon tyyliin kyselemään, niin huonosti taitaa käydä… Vaikka joku niistä iloa saisikin kierrätyksessä.
Sitten mietin tuota tienaamisjuttua. Olen usein ottanut itsepalvelukirppikseltä paikan ja tienannut aika hyvin. Tuntipalkoille ei siinä kyllä pääse jos koko prosessin miettii. Ja hyväntekeväisyyteen antaminenkin toisi iloa. Miksi ihmeessä sitä on niin pihi joistain tavaroista, vaikka elää yltäkylläisyydessä???
Mutta kevät on hyvä aika poistaa tavaraa. Mielestäni paras!
Jos tykkäät vaatteistasi, niin sittenhän asiat on hyvin! Sehän Mariella on pointtina, että omaisuuden pitäisi tuottaa iloa.
Kertaraivaamisessa on tietty idea kyllä. Mutta esimerkiksi jos ajattelen meidän kirjahyllyä, kirjoja on niin hirveästi, että niiden setvimiseen menisi tosiaan päivä. Eikä minulla kyllä ole sellaista vapaapäivää, jonka voisin käyttää vain omistamieni kirjojen ihmettelyyn… mutta hylly päivässä -menetelmä toimii ihan ok, koska siihen menee ehkä puoli tuntia. Tai nämä ovat siis arvioita, koska en ole vielä ruvennyt koko hommaan 🙂
Aloin vakavasti harkita kirjahyllyn karsintaa (taas kerran) ja voin suoralta kädeltä sanoa, että kasattuani kaikki kirjat lattialle ne ovat kasassa vähintään viikon, todennäköisesti kuukauden. En mitenkään pystyi nopeasti käymään kirjakasaa läpi, mielestäni se on aika energiaa vaativaa hommaa! Vastaavasta on jo kokemustakin, sillä kun kirjahylly siirrettiin eri huoneeseen, kirjat oli ihan pakkokin kasata kaikki kerralla hyllystä pois.
Minustakin Marie Kondo on aika viehättävä tuossa kaikessa vankkumattomuudessaan, vaikka sinänsä hänen ohjeet ovat tuttuja. Naistenlehtimenetelmissäkin ensimmäinen ohje on pohtia, tuoko tavara iloa ja hyötyä ja rakastaako sitä.
En tullut ajatelleeksi, että tosiaan tuota samaa ohjetta toitotetaan muuallakin. Mutta ehkä se, miten Marie asiaa lähestyy muuten, on se poikkeava juttu. Ainakin minulle se esineiden inhimillistäminen, niiden kiittäminen ja järjestely niin etteivät ne esim. joudu litistyksiin tuntui erilaiselta kuin mitä yleensä lukee. Ehkä myös se ehdottomuus erottaa tämän kirjan muista. Tässä ei juurikaan anneta ymmärrystä inhimilliselle lepsuilulle 🙂
Nimenomaan, esineiden kiittely ja kunnioittaminen on uusi ja aika mielenkiintoinenkin näkökulma! Jahkailulle Marie ei tosiaankaan anna paljoa tilaa 🙂
Onko tavaroiden kiittely todella uutta? Kyllä minä yleensä kiitän poistuvia tavaroita ja toivotan hyvää matkaa eteenpäin, vaikka veisin vain tavalliset roskat jätekatokseen. Kiittäminen on sellainen pieni, näennäisen merkityksetön (mutta ajan kanssa kuitenkin asennetta muovaava) tapa suhtautua kunnioittavasti siihen mitä on elämäänsä saanut. Inhimillistäminen on sitten asia erikseen.
Minulle on ehkä uutta se, että kiittelisin esineitä. Yritän olla kiitollinen joka päivä kaikesta mitä on, mutta yleensä kohdistan kiitokseni perheeseen, kotiin, ystäviin ja esimerkiksi siihen, että olen saanut olla terveenä. Harvemmin tavaraan, vaikka yritän kohdella esineitä huolella. Minusta kuulostaa siis viehättävältä kiitellä myös esineitä, kuten sanoit, sellainen pieni, kunnioitusta osoittava ele.
Minulle on uutta kiittää tavaroita. Kun en ole niitä elävinä olentoina pitänyt, ei ole tullut mieleen käydä niiden kanssa keskusteluja.
Keskustelujen käyminen esineiden kanssa menisi toki sen inhimillistämisen puolelle. Loppukaneetiksi heitetty kiitos on enemmänkin yleisen toteavaa, ja sillä hetkellä se vain kohdistuu siihen poistuvaan tavaraan. Voisi sanoa että ”yksipuolisena” se kertoo enemmän kiittäjästä kuin kiitoksen kohteesta.
Voidaanhan pitkän kuivuuden jälkeen kiitellä sadetta tai reissulta palatessa autoa, joka rikkoutumisen pelosta huolimatta pysyi ehjänä koko matkan. Tai sitä että vaarallisesta tilanteesta on selvitty ehjin nahoin. Eivät nekään kiitokset eläviin olentoihin kohdistu =)
Kiitos hauskasta bloggauksestasi, Jenni, se sai minut nauramaan heti aamutuimaan 😀
Tuli mieleen Kondon kirjan kuvauksesta visio, että harjalla maton alle kaikki vaan ja siistiä on! Eli tärkeisiin asioihin puutut kirjan kritisoinnissa. Odotan itsekin kirjaa kirjastosta, on varauksessa.
Suurin ongelma tosiaan tässä kirjassa oli mielestäni se, ettei esineiden jatkosijoituksesta kirjoitettu mitään. Mutta mukavaa jos sait kirjoituksesta hyvän mielen!
Itse en ole tuota Kondon kirjaa vielä käsiini saanut, mutta arvelen että myös tuossa kaikki samanlaiset kerralla – ajatuksessa kulttuuri vaikuttaa paljon. Japanissa asuintiheys on kuitenkin paljon suurempi ja sen myötä tavaramäärät usein jo valmiiksi pienemmät. Myös säilytyskalusteita on usein hillitymmin, eli paikkoja joihin tavaroita voisi jemmata ei ole keskimäärin yhtä paljoa. Nykyään omakin tavaramäärä on jo sellainen, että en usko että minkään yksittäisen tavararyhmän läpikäymiseen menisi montaa tuntia – ellei sitten haluaisi sovittaa jokaista vaatekokonaisuutta erikseen peilin edessä. Omassa lähtötilanteessa tilanne oli aika toinen… Nykyään itselleni onkin luontevinta käydä tavarat läpi kokonaisuuksina, koska koen säilyttäväni niin paremman kuvan siitä, kuinka toimivia kodin eri esinekokoelmat ovat.
Voisikin olla mielenkiintoista nähdä, tulisiko Kondon ohjeisiin mitään muutosta, jos hän päätyisi työskentelemään pariksi vuodeksi vaikka Yhdysvaltoihin.
Arvelen että meillä on päälle 400 kirjaa. Ne ovat suurimmaksi osaksi siististi kirjahyllyssä, eivätkä sinänä ogelma. Mutta kauanko menisi aikaa siihen, että ne ensin pinotaan kaikki lattialle, sitten käydään yksitellen läpi ja jaetaan säilytettäviin ja pois laitettaviin, ja sitten laitettaisiin säilytettävät takaisin hyllyyn, muut johonkin kasseihin ja vielä vietäisiin ne divareihin ja kierrätyskeskukseen….? Epäilen että ei siihen päivä riittäisi.
Marie Kondo on parhaillaan markkinoimassa kirjaansa ympäri maailmaa, ja haastattelun perusteella hän tutustuu innokkaasti eri maiden kulttuureihin voidakseen jakaa omaa systeemiään koko maailmalle. Amerikkalaisilla sitä tavaraa vasta onkin, joten veikkaan että hiukan siellä täytyy menetelmää muokata.
Minä kävin oman kirjahyllyni läpi niin, että luin kaikki kirjat uudelleen. Kirjaa lukiessa mietin, että haluanko lukea sitä enää koskaan. Joitakin kirjoja ei tarvinnut lukea kuin pari sivua, niin jo tiesin sen päätyvän kiertoon. Poistettavia keräsin aina kassillisen, kävin tarjoamassa niitä divariin ja sinnekelpaamattomat vein kirjaston kierrätyshyllyyn. Sieltä ne on pikkuhiljaa kadonneet omille teilleen.
Sain poistettua ehkä kolmasosan kirjoistani ja jäljellä on vain toistasataa kirjaa. Osa niistä on miehen ja niitä en uskaltanut edes ehdottaa poistettavaksi. Osa kirjoista on harrastuksiin liittyviä ja nekin säilytin sen kummemmin miettimättä. Tosin, jos on useampia samaan harrastukseen liittyvää kirjaa, niin voi miettiä onko tarpeen säilyttää ne kaikki vai löytyisikö yhdestä se tarpeellinen tieto.
Toisaalta myös mietin, miksi ylipäätään haluan säilyttää/ostaa kirjoja? Kirjastoissahan on lukemattomia kirjoja. 😉
Luitko silti loppuun jokaisen, vai aloititko vain niitä, jotka tiesit laittavasi pois? Tuota kirjaston kierrätyshyllyä pitäisi kokeilla. Täytyy selvittää missä sellainen on, ja viedä sinne ylimääräisiä.
En lukenut loppuun niitä kirjoja, jotka muistin huonoiksi jo ensimmäisestä lukukerrasta. Ja todellakin – jäin miettimään miksi olin sen kirjan säilyttänyt, kun en siitä edes pitänyt? Osan luin loppuun ja vasta sitten päätin säilytänkö vai en. Osa oli vielä niin hyvässä muistissa, että jätin ne lukematta ja siirsin ne suoraan säilytettävien kirjojen joukkoon.
Kirjahyllyn läpilukemiseen meni pari vuotta. Säästyipähän aikaa, kun ei tarvinnut käydä kirjastossa ja lisäksi sain kierrätettyä muutaman kirjakassillisen. 😀
Oon joskus ennenkin ehdottanut, että kirjoita sinä se kirja! Kyllä tuo Kondon tyyli on niin kaukana suomalaisesta… Luin sen englanniksi kun en löytänyt suomeksi. Olihan se ihan mielenkiintoinen ja osin varmasti hyödynnettävissä. Mutta kuitenkin sanoisin ei jos Kondo olisi ovellani…
Kyllä mä sen vielä kirjoitankin 😀 Tosin varmaan vähän laajemmasta näkökulmasta kuin mistä Kondo puhuu.
Ainakin Tokiossa on varsin toimiva kierrätysjärjestelmä – nimittäin jätteelle. Eri päivinä viedään eri lajiset jätteet ulos ja sieltä kierrätysauto ne hakee. Mitä käyttökelpoiselle tavaralle tapahtuu on minulle hiukan mysteeri. 2ndhandkauppoja on kyllä vaatteille pilvin pimein. Mutta entä elektroniikka, huonekalut… en tiedä.
Aiemmassa postauksessa mainittu esineiden tunteiden huomioiminen toimii minulla (tosin toimi se tavraoiden haalimisessakin). Ehkä juuri tästä syystä suosin vaatteille avorekkiä, jotta vaatteet saavat olla avarasti ja hieman katsella ympärilleen. Ettei heille tule tylsää päivisin
Mun täytyy varmaan kysellä tätä japanilaiselta kaveriltani. Ehkä hän osaisi valottaa asiaa tarkemmin.
Hyvin hauska ajatus noista vaatteistasi katselemassa ympärilleen 🙂