Juuri kun pääsin pohtimasta, millainen joulu tänä vuonna tulee, tilanne muuttui taas. Uudellamaalla koronatilanne on mennyt niin pahaksi, että eilisestä lähtien lähes kaikki julkiset tilat on laitettu kiinni. Se tarkoittaa sitä, että yhtäkkiä kaikki lasten harrastukset loppuivatkin jo nyt, eikä yhtäkään joulunäytöstä järjestetä. Ei ole pikkujouluja, ei koulujen tai päiväkotien joulujuhlia, ei harrastusten glögihetkiä, eikä mitään muitakaan tilaisuuksia. Joulustakin saattaa tulla vielä hiljaisempi kuin viimeksi ennakoin.
Minulla on hieman ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta olen pahoillani siitä, että niin moni on sairastunut ja että tilanne on mennyt näin pahaksi. En ole peloissani, mutta riskiryhmien puolesta olen huolestunut enkä kyllä halua tautia itsekään, joten noudatan kaikkia viranomaisten ohjeita mielelläni. Koska näyttää siltä, että aina on joukko ihmisiä, joita eivät suositukset liikuta, ymmärrän hyvin, että viranomaisten on ollut pakko tehdä näin radikaaleja toimenpiteitä. Maskit ja käsidesit ovat tärkeitä, mutta ainoa keino todella välttää tartunta on pysytellä riittävän kaukana muista ihmisistä. Kun ajattelen vaikka lasten harrastusten joulujuhlia, niissä ollaan aina lajista riippumatta pakkauduttu tiiviisti pieneen tilaan katsomaan, mitä jälkikasvu on syksyn aikana oppinut. Jos joku kantaisi virusta, tartunta olisi niissä olosuhteissa taattu.
Ristiriita tuleekin siitä, että vaikka tilanne on näin ikävä, minä en kärsi näistä rajoituksista juuri lainkaan. Pikemminkin päinvastoin. Olen suorastaan kiitollinen siitä, että jouluhässäkkä on tänä vuonna yllättäen haihtunut kuin savuna ilmaan. Ei tarvitse muistaa mitään ylimääräistä, ei tarvitse sumplia yhtäkään aikataulua. Apuani ei tarvita missään kodin ulkopuolella, ei ole ainuttakaan joulujuhlaharjoitusta, johon pitäisi osallistua. Ei tarvitse miettiä kyytejä, etsiä esiintymisasuja eikä järjestää lapsenvahteja. Kaikki infotilaisuudet ja yliopiston luennot järjestetään etänä, mikä on minusta loistavaa, sillä osallistun mielelläni kaikkeen omalta sohvaltani. Kun nämä ekstra-aktiviteetit eivät täytä kalenteria eikä paikasta toiseen siirtymiseen mene aikaa, normaaleista jouluvalmisteluista ei tarvitse stressata yhtään.
Viime vuonna keksin, että jouluvalmistelutkin kannattaa priorisoida, ja sitten keskittyä vain niihin tärkeimpiin. Nyt kun sellainen kauhea hötkyily ja ryntäily on poissa, tuntuu ettei tarvitse priorisoida mitään. Kaikkeen riittää aikaa ja energiaa. Tuntuu ettei ole yhtään kiire minnekään. Viime vuosina joulukuu on tuntunut niin täyteen ahdetulta, että ilman useampaa yksityiskohtaista listaa muistettavista asioista olen ollut varma, että jotain todella olennaista unohtuu. Vaikka kaikki ylimääräiset aktiviteetit ovat olleet omalla tavallaan tärkeitä ja ihania, ovat ne samalla kuormittavia, etenkin kun niitä tulee paljon lyhyessä ajassa.
Olen siis päättänyt, että kaikesta huolimatta annan itselleni luvan ottaa nyt ihan rauhassa, olla stressaamatta, ja asettua tähän pakolliseen pysähdykseen, jonka maailma on järjestänyt. Jokin sisäinen kriitikko yrittää marmattaa, että kyllä nyt vähän pitäisi joulusta stressata kuitenkin, että onkos se nyt laitaa noin vain heittäytyä olemaan. Mutta suljen korvani siltä, ja keskityn täysillä hyggeen, kotoiluun ja kaikkeen sellaiseen, missä ideana on että oleillaan vain kaikessa rauhassa kotona. Voisin surra kaikkia menetettyjä tilaisuuksia, matkoja ja kohtaamisia, mutta on mukavampaa olla kiitollinen rauhasta, hiljaisuudesta ja vapaa-ajasta.
Onko siellä kellään muulla samanlaisia fiiliksiä? Vai onko joulu pilalla? (Ymmärrän senkin, jos on.)
Itse oon elänyt todella hidasta elämää vuosikausia ja lapseni ovat harrastaneet varsin vähän. Kumpikin toisaalta omasta uupumuksestani, toisaalta arvovalinnoistani johtuen. Nyt lapset on jo aika isoja, enää muutama kotona. Korona ei juurikaan ole muuttanut vapaa-aikaani eikä tänä syksynä työtänikään, koska olen alakoulun opettaja.
Itse olen miettinyt /ihmetellyt /yrittänyt ymmärtää ilman mitään arvostelua, miksi perheissä on niin kiireinen arki, jos harrastusten loppuminen koetaan helpotuksena. Miten vanhemmat jaksavat? Ymmärrän täysin, mistä puhut. Itselleni riittävä lepo, stressittömyys ja tila ovat todella tärkeitä. Mutta miksi ollaan ajauduttu elämään, joka on niin uuvuttavaa, että sen ulkoa tuleva pakollinen lopettaminen tuntuu vapauttavalta? Ymmärräthän, etten halua arvostella? Lapsilla on usein energiaa, joka jotenkin pitää valjastaa ja vanhemmilta puuttuu. Ja joskus kiireeseen vain ajaudutaan. Ja joulukuussa kaikkien voimat on loppu, vaikka tekemistä on triplaten.
Eli pohdin, muuttaako korona ihmisten elämäntapaa pysyvästi, jos nähdään myös sen mukanaan tuoma hyggeily-puoli?
Laura
En ottanut arvosteluna tätä, hyvin kauniisti osasit asian esittää 🙂
Olen yrittänyt olla tarkkana siitä, ettei meidän normaali arki menisi hirveän hektiseksi. Niinpä harrastukset lapsilla ovat sellaisia, mihin ei tarvitse kuskata pitkiä matkoja tai minne he pystyvät kulkemaan itsekin. Olen ollut tästä tarkka, ja se on kieltämättä rajannut vaihtoehtoja myös pois, joten mielestäni meidän perhe ei tosiaan ole siitä aktiivisimmasta päästä! Niinpä normaalisti nämä asiat eivät mene yli kuormitusrajan.
Mutta joulukuu on sellainen erikoiskuukausi, vähän samoin kuin toukokuukin, että silloin kertyy kaikenlaista ylimääräistä ohjelmaa. On niitä esityksiä, normaalisti olisi sekä omia että muiden perheenjäsenten pikkujouluja ja muita tapaamisia, olen usein myös ollut apuna koulun tai päiväkodin juhlajärjestelyissä. Tämä kaikki ekstra yhdistettynä muuhun joulun valmisteluun tekee joulukuusta yleensä todella hektisen. Esimerkiksi nuo esitykset ovat sellaisia, että niihinhän pitää aina olla jotkut tietynlaiset esiintymisvaatteet, ajankohta on jokin muu kuin normaali harrastusaika, ja sitten on kaikkien opettajien muistamiset ym. Tästä kaikesta tulee ainakin minulle sitä sellaista metatyökuormaa, joka saa välillä stressikierrokset nousemaan. Nyt kaikki kokoontumiset on kielletty, pääsin kuin koira veräjästä tämän kaiken ylimääräisen suhteen. Siitä iloitsen! Toivon silti, että lapset ja aikuiset pääsevät ensi vuonna taas normaalisti harrastustensa pariin.
Ajattelen, ettei tuon paremmin voi asennoitua.
Ja tunnistan itsekin ristiriidan, että samalla on sekä helpotus kun kalenteriin vapautuu tilaa harrastus- ja joulumenoista mutta ymmärrän että toki urheiluturnauksilla ja joulujuhlilla on oma merkityksensä siellä oleville.
Marraskuussa tilasin verkkokaupoista ja ostin kaupoista aikalailla kaikki joululahjat, joulukuun tavoite on ottaa täälläkin rennommin. Meillä on tulossa vain perhejoulu, perinteisiin ei kuulu muutenkaan jouluisin matkustelu tai sukulaisten tapaaminen.
Toki aina olisi parasta kun koronaa ei olisi, mutta positiivisella asenteella mennään kun muuta ei voi.
Rentouttavaa joulun odotusta Sinulle.
Meillä on perinteisesti joulun jälkeen lähdetty sukuloimaan, tänä vuonna ei. On tietysti ikävää, ettei niitä läheisiä tavata, mutta samaan aikaan asiassa on positiivista se, ettei tarvitse pakata, ei purkaa, ei pestä pyykkiä eikä stressata että ehditäänkö junaan ajoissa. Lähdöt ovat minulle vaikeita, joten tämä on iso helpotus. Hinta on kova, mutta ei tämä pandemia ikuisesti kestä. Joten nyt iloitsen tästäkin pienestä helpotuksesta.
Kiitos kivasta kommentista ja rauhallista joulua sinullekin!
Hei, tottakai sulla on oikeus olla tyytyväinen joulukuun rauhasta. Ei se mitenkään sulje pois sitä, että pystyt samaan aikaan tuntemaan myötätuntoa heitä kohtaan, joita asia on koskettanut ikävällä tavalla.
Minua harmittaa, että en uskalla tavata rakkaita riskiryhmäläisiä ( ja mm. isosta leikkauksesta toipuvaa) sukulaisia, mutta no, tämä on yksi vuosi ja toivottavasti taas ensi vuonna saamme viettää kaikki normaalimmin joulua, kun nyt jaksamme sinnitellä.
Tämä oli hyvä kuulla ääneen sanottuna, sillä juuri tuo ristiriita on mielessä. Tuntuu vähän syylliseltä suhtautua kaikkeen niin positiivisesti ja nauttia tästä rauhasta, kun tiedän että samaan aikaan monia masentaa tämä tilanne ihan aidosti. Meilläkin on läheisiä, joita emme ole kunnolla tavanneet moneen kuukauteen, enkä tiedä milloin seuraava hetki koittaa. Mutta luotan siihen, että kyllä tämäkin ohi menee, joskus.
Tämä sun kirjoitus toi joulumielen.
Meihin tämä on todella iskenyt, yksi perheessä on isosti riskiryhmää ja varominen, arkielämän totaalinen muuttuminen ja kaikki tästä aiheutuvat ammattilliset, taloudelliset ja ihan vaan pään kestämiseen liittyvät huolet on tuntuneet usein ylivoimaisilta.
Eniten on satuttaneet joidenkin läheistenkin jatkuva meidän varomisen kyseenalaistaminen ja yleiset ”riskiryhmäläiset joutaisivat kuolla, kun niiden takia on tämmöistä kurjuutta”-jutut, ihmisten hyvyyttä on ollut vaikeahkoa enää nähdä.
Jotenkin tuo, että te (ilmeisesti perusterveinä) otatte asian noin, positiivisen kannalta, oli enemmän kuin olisi voinut toivoa.
Kiitos, toit todella iloa kirjoituksellasi, meilläkin (osin tilanteen tuomasta pakosta) rauhoitetaan joulunalusaika ja joulu ja päätin itsekin suhtautua niin, että nautin kiirettömyydestä ja murehdin taloutta, terveyttä ja tulevaa vasta joulun jälkeen.
Kiitos tästä hyvän mielen palautteesta! Arvasit oikein, olemme ”tavallisia” siis niitä perusterveitä. Mutta lähipiirissämme on (niin kuin varmasti kaikilla) enemmän ja vähemmän riskiryhmään kuuluvia. Heitä suojellaan, ja samalla itseämmekin. En voi ymmärtää tuollaisia mainitsemiasi kommentteja, siinä on itsekeskeisyys kasvanut uskomattomiin ulottuvuuksiin. Keväällä kohtasin vähän samantyyppistä vasta-ajattelua myös omien tuttujen keskuudessa, ja se oli kieltämättä aika vaikeaa. En tiedä, miten he nyt ajattelevat, kun tilanne on jälleen koko maailmassa paha. Olen ratkaissut asian niin, että vältämme aiheesta keskustelua, koska en pysty heidän mielipiteisiinsä vaikuttamaan. Onneksi tärkeimmät ihmiset ympärillä ovat kanssani samoilla linjoilla.
Filosofiani on tämän pandemian kanssa se, että joskus se loppuu tämäkin. Siihen asti yritetään välttää tautia ja olla tartuttamatta muita. Minusta maskin käyttö, ihmisjoukkojen välttely ja ahkera käsienpesu ei ole liikaa vaadittu keneltäkään. Ei siinä mitään ihmisoikeuksia rajoiteta. Edes omaan kotiinsa ei ole pakko linnoittautua, sillä mielestäni esim. ihmisten ulkona tapaaminen etenkin maskin ja/tai turvavälien kanssa on jokseenkin turvallista. Eihän se sama ole, kuin istua iltaa saman pöydän ympärillä, mutta sekin aika koittaa vielä.
Kaikkea hyvää sinulle.
Kiitos kirjoituksestasi ja ihanan rauhallista joulunaikaa! Rauhallinen elämäntahti kaamosaikaan on vain hyvästä…
Tulevaa kesää tulee kuitenkin kyllä jo ajateltua monta kertaa sitäkin,
ja monia toivottuja tapaamisia ja vapautta liikkua.
Minä uskon, että tämä erityinen aika jää muistiin ja merkitsee elämässämme vielä paljon.
Pysytään terveinä!
Kesällä kaikki on toisin. Ei vielä tiedä millä tavalla, mutta toiveita on, että parempaan suuntaan mennään, kunhan rokote saadaan jaettua tarpeeksi laajalle. Kyllä tämä vuosi jää todellakin muistiin!
Hirmu myöhässä kommentoin, kun loppuvuoden olin pääosin lukematta blogeja. Meillä jouluun on yleensäkin valmistauduttu aika energiatehokkaasti, aaton jälkeen on sukuloitu ja sen jälkeen lähdetty vuodenvaihteeksi reissuun jo kymmenen vuoden ajan. Nyt oli toisin, ja se oli varsinkin etukäteen koko perheelle kova paikka. Itselleni todella tärkeä osa jouluun valmistautumista ovat olleet ne tapahtumat musiikkiopiston joulukonsertista lasten joulujuhliin, joululaulut, pikkujoulut ja -lounaat sekä ystävien ja sukulaisten näkeminen, joten ajatus ydinperheen jouluun valmistautumisesta pitkän kaavan mukaan oli jopa vähän ahdistava. Lisäksi valmistelujen hoitaminen pääosin etänä tuntui raskaalta ajatukselta tämän etävuoden jälkeen. Joten päätimme, että teemme vain niitä asioita, mitä todella halusimme ja jotka tuottivat iloa, kuten oikean kuusen vuokraaminen ja ulkoilu. Jouluruuat ostettiin suurelta osin kauppahallista valmiina, kinkku ja laatikot skipattiin. Piparkakkutalon leivonta säästettiin välipäiviin, ja se syötiin kerrankin tuoreeltaan. Meni se joulu ja loma näinkin, ja tässä ehtiä eri tavalla sekä lepäämään että hoitamaan erilaisia asioita, joille ei yleensä arjessa ole tilaa.